Tapiolan Takamailla

Kello soi aamulla klo 2:45. Mietin sängyssä ohimenevän hetken, miksi ihmisen pitää olla hullu. Mutta niin vaan ponkaisin ylös. Olin saanut eilisillalla vieraita, joiden kanssa oltiin sovittu varisjahdista tänne Koillismaan hangille.

Bilekansa valui vielä mökeilleen, kun starttasimme kolmen jälkeen autot ja pöllö viriteltiin neljän maissa paikoilleen. Aamun fiilis oli lupauksia täynnä. Eilisen ennakkotiedustelureissulta tuli tieto, että variksia olisi alueella runsaasti. Tunnelmaa nostivat ensimmäiset variksen raakunnat, jotka kantautuivat jostain kauempaa.

Vaikka kaverini pöllö oli hienoin, mitä olen ikuna nähnyt, eivät varikset tänä aamuna siitä olleet juuri kiinnostuneita. Ehkäpä kevät ei ole vielä riittävän pitkällä, jotta huuhkaja olisi riittävän provosoiva uhka. Aamun aikana näimmekin oikeastaan vain yhden isomman muuttoparven. Muutoin alueen varikset liikkuivat enimmäkseen yksin tai pareina.

Korppeja sen sijaan pöllö kiinnosti. Korpin pesimäaikainen rauhoitushan oli sopivasti alkanut juuri eilen, joten korpit saivat lennellä maisemassa rauhassa.

Päivän varisonnistumiset tulivat oikeastaan yksinomaan pillittämällä. Tällä reissulla pääsin ensi kertaa puhaltelemaan Nordikin uusiin "Barrborn" -varispilleihin. Sekä Basic Crow ja Pro Crow tuntuivat pelaavan vähäisellä harjoittelulla vähintäänkin hyvin. Varsinkin Pro-pillistä tuntui saavan omia korvia, passikavereita ja myös variksia miellyttäneitä ääniä. Näiden Barrbornien käyttö on muihin kokeilemiini varispilleihin verrattuna varsin mutkatonta: kielellä pitää tehdä pärisevää R-äännettä ja antaa pillin hoitaa loput. Ääni kuulosti heti paljon luonnollisemmalta, kuin parin vuoden takaisessa Nordik Crow-pillissä oli. Samalla molemmat Barrbornit olivat Faulksin ja Sam Neytin pillejä helpompia hallita. Barrborn-pillien esittelyvideo löytyy YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=n4noWpy3eUQ

Oli kyllä kiva huomata, että molemmat koirat olivat melko mukavassa noutoterässä, vaikka alkuvuodesta emme ole ennättäneet juuri treenaamaan. Nalaa piti vähän herätellä alussa, mutta niin vain alkoivat varikset löytyä ja tulla käteen.

Nala pääsikin tekemään pari pitkähköä, noin 150 metristä linjanoutoa eli ohjaustehtävää.

Sissi puolestaan teki eri mittaisia markkeerauksia. Vaikka Sissi on riistalle menossa tulta ja tappuraa, tuntuu se silti olevan kaikissa tilanteissa hyvin pehmeäsuinen. Yksikin haavakkovaris nimittäin roikkui nokallaan Sissin poskessa ja raapi kynsillään koiran kaulaa. Niin vaan koira toi lempeällä otteella äkäisen linnun elävänä käteen.

Lopuksi: Aamupäivän variskytistely tuotti parisenkymmentä onnistumista. Saalista tärkeämpää oli saada metsästyshommat avattua myös täällä Koillismaalla. Ampuminen sujui kohtalaisesti ja uudet Barrborn-pillit olivat erittäin lupaavia. Mutta aamun kruunasi mukava porukka - Iso Kiitos kaikille jahtiin osallistuneille ja erityisesti Oskarille kutsusta.

Kokkasin riistasta appivanhemmille pyhäpäivän kunniaksi aterian. Alkupalaksi sorsankoipisalaattia ja pääateriaksi merihanhea. Molemmat sapuskat onnistuivat oikein kivasti.

Sorsan jalkoja väheksytään suotta, mutta ne vaativat pitkän ja lempeän confit-kypsytyksen upporasvassa. Alkuperäinen hienostunut confit tehdään ankankoivesta ja ankanrasvaan upotettuna, mutta hommaan sopii myös pelkkä voikin. Löysin tähän ajatuksen netistä - vilkaise Cheater's Duck Confit. Koivet olivat 120 asteisessa uunissa nelisen tuntia ja näin pitkän kypsytyksen jälkeen liha irtosi luista lähes itsestään ja samalla koipien jänteet pehmenivät suussasulaviksi. Muuten salaatti noudattelee blogissani aiemmin esittelemääni sorsankoipisalaattia.

Pääateriana anoppi sai syödäkseen merihanhea. Paistoin hanhen rintafileet melko kuumalla paistinpannulla ja samalla seurasin paistomittarin avulla sisälämpötilan nousua. Kun lämpötila nousi 56 asteeseen, nostin rintafileet folioon vetäytymään noin vartiksi. Vetäytyminen varmistaa, että lihasnesteet eivät valu leikatessa pois. Lihan kaveriksi keittelin herkkutattiohrattoa. Lisäsin lautaselle vielä lusikallisen tyrnihyytelöä tuomaan makeutta ja happamuutta. Oheisen kuvan tavalla tarjoiltuna yhden merihanhen rintafileistä neljä aikuista ja kaksi lasta söivät hyvän annoksen. (Tarkkasilmäiset voivat erottaa yksittäisen haulin äärimmäisenä oikealla olevasta lihakimpaleesta.)

Lopuksi:
Salaatti ja siihen oleellisesti kuuluvan ranskankermakastikkeen tekeminen on omanlaistansa piperrystä: leikkaamiseen ja kuutiointiin menee aikaa. Salaatin voi tietysti tehdä hyvissä ajoin ennen pääruuan kokkaamista. Sorsankoipien kypsyttely vei tosiaan nelisen tuntia, joten ateriakokonaisuudessa oli työvaiheita pitkin päivää. Vastaavasti pääruoka oli hyvin helppo ja nopea valmistaa. Molemmat ateriat tuntuivat kelpaavan syöjilleen oikein hyvin.

Meidän perheen nuorempi koira Sissi täytti viime viikolla vuoden! Minulle on ollut iso yllätys, kuinka helposti elämä kahden koiran kanssa on mennyt. Koirat ovat yksilöitä ja ne tarvitsevat omanlaistaan huomiota ja yksilöllistä koulutusta, mutta hyvin usein vanhemmasta koirasta on valtavasti apua nuoremman koulutuksessa.

Ensimmäinen kesä käytettiin leppoisasti, mutta määrätietoisesti erilaisissa perustreeneissä. Paikallisen noutajayhdistyksen pentutreenit tulivat tarpeeseen. Näissä treeneissä oltiin Sissin kanssa kahdestaan ilman Nalaa. Minulle on ollut alusta lähtien tärkeää, että koirien kanssa touhutaan paljon myös erikseen ja yksin ilman toista.

Aika nopeasti etenimme kuitenkin rodunomaisiin harjoituksiin eli noutohommiin erilaisissa maastoissa ja tilanteissa. Sain nopeasta etenemisestä aika paljon kritiikkiäkin. Mutta kun koiran kasetti kesti erilaisia harjoituksia ja asioita tehtiin pakottamatta, niin kehityksen jarruttaminen ei tuntunut järkevältä. Varsinkin veteen lähdettiin tutustumaan jo hyvin nuorena. Minulle iso helpotus oli, että Sissi piti vedessä pulikoimisesta alusta alkaen. Vedessä vanhemman koiran esimerkki oli varmasti huipputärkeä. Oheisessa kuvassa Nala näyttää veteen menon mallia heinäkuun helteissä.

Ja Sissi loikki veteen samalla tyylillä.

Nalan ja Sissin luonne-erot tulevat esille oheisesta kuvasta. Riiviömäinen ja kovaluonteinen Sissi haastaa vanhempaa koko ajan koirien ollessa vapaana. Se roikkuu pehmeäluonteisen Nalan korvassa tai kaulan ihossa, eikä tilanne näytä Nalan kannalta kovin kivalta. Silti Nala itse antaa tehdä noin. Minä olen osaltani päättänyt olla menemättä noihin tilanteisiin erotuomariksi. Mutta on Nalallakin selvät rajat, mitä se nuoremman sallii tehdä: se puolustaa Sissiltä ruokakuppiaan, eikä Sissillä ole mitään asiaa Nalan omalle patjalle. Sissi saa siis tehdä mitä vaan, mutta tietyissä rajoissa. Ainakin toistaiseksi Nala on siis johtaja.

Hyvä esimerkki vanhemman koiran opetusavusta on asia, josta ei taida koirakirjoissa mainintaa juuri olla: Metsästysnoutajan olisi hyvä osata katsella taivaalle nähdäkseen saapuvat linnut ja pudotukset. Nala ei tätä asiaa luonnostaan jotenkin osannut ja tämän harjoittelu alkoi orastavasti mennä perille vasta toissa syksynä. Sissin kanssa taivaan tuijottelun opettelu oli paljon helpompaa. Vanhemman koiran toiminnan matkiminen oli tässä avainasemassa.

Vanhemmasta koirasta tuli mallia myös passipaikalla olemiseen. Kun Nala ottaa lunkisti, malttaa myös Sissi loikoilla passissa rentona. Olen opettanut Nalalle, että varmistimen naksahduksesta pitää aktivoitua, tarkkailla etumaastoa ja valmistautua noutoon. Tämänkin Sissi tuntui oppivan ihan pelkän esimerkin voimin.

Jotkut metsästyskoirat menevät sekaisin jo jahtia edeltävänä aamuna. Ne kuumuvat siitä, kun isäntä ottaa repun ja aseen esille. Sitten koira ulisee ja läähättää itsensä henkisesti piippuun jo automatkalla. Huomasin Sissistä jo pentuna, että se on luonteeltaan hyvin temperamenttinen ja mahdollisesti myös helposti kuumeneva - "pentueen riiviö", kuten kasvattaja Sissiä luonnehti. Siksi riskinä oli, että minullakin olisi ollut käsissäni uliseva takakonttikoira. Otin tavaksi treenata koiriani metsästystilannetta matkien. Pukeudun siis jahtikamppeisiin, otan aseen mukaan ja treenaan vaikkapa perustottelevaisuusharjoituksena vierellä seuraamista. Tällä keinolla olen onnistunut vähentämään varsinaisen metsästystilanteen jännittävyyttä.

Ensimmäinen metsästyssyksy kahden noutajan kanssa oli lopulta varsin onnistunut. Molemmille koirille tuli erilaisia riistatilanteita hyvä määrä. Alkukauden kyyhkyjahdeissa Nala nouti kaiken varsinaisen riistan ja Sissi oheissaaliina tulleet varikset ja harakat. Myöhemmin syksyllä Sissikin pääsi riistatöihin sorsien ja hanhien kanssa. Näissä tilanteissa Nalaa piti muuten kouluttaa aivan uudella tavalla. Se ei ole tottunut siihen, että joku toinen noutaa minun ampumani linnut. Koirien välinen kateus ja mustasukkaisuus voi olla aika jäätävää.

Lopuksi:
Elämä kahden koiran kanssa tuntuu ainakin tällä kokemuksella olevan melko helppoa. Iso kiitos Sissin jokapäiväisestä koulutuksesta kuuluu Nalalle. Kahdesta koirasta ei tule kaksinkertaista "työtä" eikä ajan käyttö ei tuplaannu. Ilman muuta toinen koira vaatii omaa aikaa ja kahdenkeskistä oloa isäntänsä kanssa, mutta se ei paljon päivästä tai viikosta vie. Itselleni suurin ja kasvattavin oppi on ollut koirien erilaisissa luonteissa. Koiriani pitää kouluttaa aivan erilaisilla opeilla. Vanhempi Nala on pehmeä, ja sitä pitää kannustaa onnistumisten kautta. Sissin kanssa kannustavaa rohkaisua ei tarvita, vaan sille pitää olla napakka ja täsmällinen, jopa vähän ankarakin.

Joka tapauksessa elämä kahden koiran kanssa tuntuu paljon rikkaammalta kuin yhden kanssa. Mikä tärkeintä, niistä on toisilleen seuraa muun perheen ollessa päivisin poissa.

Ulkona näkyy peltoaukeaa silmänkantamattomiin, kunnes keskeltä aavaa nousee jono vuoria. Edessä näkyy Eyjafjallajökull, jäätikkö jonka alla oleva tulivuori sekoitti Euroopan lentoliikenteen viikoksi vuonna 2010 purkautuessaan rajusti. Yritän räpsiä kuvia auton ikkunasta siinä onnistumatta, päivä on alkanut kääntymään jo iltaan. Olen matkalla sorsien iltalennolle eteläisessä Islannissa, reilun tunnin ajomatkan päässä maan pääkaupungista Reykjavikista.

Käännymme päätieltä peltojen väliin, maisema on sekoitus laavahiekkaa, ohrapeltoja, kirkkaana virtaavia jokia ja pieniä lammikoita sekä kauempana siintäviä tulivuoria. Melkein kaikki on jäässä, pakkanen on laskenut lähelle kymmentä astetta, joka on epätavallista näillä seuduilla. Atlantin läheisyys työntää kosteaa ja lämmintä meri-ilmaa Etelä-Islantiin, ja talvet ovatkin usein sateisia sekä lämpimämpi kuin mihin Suomessa on tottunut.

Pysähdymme portin eteen ja katson sen yli pellolle. Vajaa kymmenen metriä halkaisijaltaan olevassa lampareessa on 250-300 merihanhea, mykistävä näky. Suurin osa hanhista on jo muuttanut etelään joulukuun aikana, mutta näköjään vieläkin saattaa myöhästelijöihin törmätä. Alue on useiden pienten lampien ja jokien sekoittama kosteikko keskellä ohrapeltoja, ilman hanhiakin ilmassa pystyy haistamaan paikan vetovoiman sorsille ja hanhille.

Hanhet lähtevät lentoon kun lähestymme lampea, ne laskeutuvat pellolle muutaman sadan metrin päähän ja niiden kaklatus kantautuu korviin kun valmistelemme iltalentoa. Asettelemme tusinan verran kuvia lampeen kahteen eri ryppääseen jotta keskelle jää sopiva aukko johon toivomme sorsien yrittävän hämärissä. Rantapenkalle asetellaan vielä lisäksi muutama peltokuva tuomaan näkyvyyttä.

Paikallinen maanviljelijä on tuonut käyttöömme kaksi heinäpaalia joiden taakse ja katveeseen on tarkoitus piiloutua. Tuuli on navakkaa aukealla ja se tulee suoraan passin takaa kuville. Asetelma vaikuttaa hyvältä.

Auringon viimeiset säteet näkyvät vielä horisontissa kun ystäväni kuiskaavat ”gæs, gæs!” Parikymmentä merihanhea lentävät matalalla suoraan kohti kuvia, muistelen saamiani ohjeita: aloita keskeltä ja etene reunaan, muista pysyä rauhallisena. Juuri ennen kuin räpylät koskettavat vettä kuuluu käsky, nousen heinäpaalin takaa seisomaan, otan lähimmän hanhen jyvälle ja vedän liipaisimesta. Etsin hajaantuvasta hanhilaumasta seuraavan linnun ja laukaisen. Tilanne on nopeasti ohi ja koira pääsee töihin, kahdeksan kertaa se palaa hanhi hampaissaan.

Ammutut hanhet asetellaan lammen rantaan kaaveiksi ja odotellaan sorsien saapumista. Iltalento alkaa varovaisesti, yksinäinen sorsa kiertää tuulen alle ja laskeutuu kuville suoraan kopiksi. Kaaveiden asettelu toimii niin kuin oli suunniteltukin. Tämän jälkeen räjähtää. Ilma on täynnä siipien suhinaa, ehdin juuri lataamaan kun seuraava parvi on jo kierroksessa. Parvet ovat isoja ja sorsat lihavia, koira tekee taukoamatta töitä hakiessaan pudotettuja lintuja.

Tuuli yltyy ja linnut pudottautuvat kuville aggressiivisesti, lähes poikkeuksetta jokainen parvi yrittää päästä avoveteen. Kaikki tiputetut linnut löydettiin, niistä viimeisen koira hakee ylävirrasta jään alta piileksimästä. Toimiva noutaja on ehdoton näin kiivaassa jahdissa.

Seuraavana aamuna olemme takaisin samassa paikassa ja tarkoituksena on metsästää hanhien aamulento ja aamupäivällä etsiä pomppusorsia jokivarresta. Nyt mukana on nippu hanhikaaveita jotka asettelemme lammen jäälle ja rantapenkalle.

Ensin tulevat sorsat, kuulemme useita parvia lentävän ympärillä mutta on liian pimeää edes yrittää ampumista. Sorsien lento ei kestä pitkään aamulla ja toivomme niiden löytyvän myöhemmin läheisestä joesta. Ensimmäiset hanhet lentävät hetki ennen auringon nousua, ne tulevat varoittamatta hyvin hiljaa ja koukkaavat hämärästä kuvien ylle.

Reilun kymmenen hanhen parvi leijailee viisi metriä kuvien takana kun ampumiskäsky kuuluu, linnut ovat todella lähellä ja saan kaksi puhdasta tiputusta parvesta. Muutkin onnistuvat ja koiralla riittää taas töitä.

Loppu aamusta isommat parvet yrittävät kuville useaan otteeseen, mutta eivät uskalla lentää tarpeeksi läheltä, pitkä metsästyskausi on saanut ne varovaisiksi.

Aamulennon jälkeen kävelemme joen vartta etsien sorsia, mutta sorsat eivät ole paikalla. Kova pakkanen on jäädyttänyt joen mutkissa olevat suojaisat taskut jossa sorsat yleensä viihtyvät. Usein linnut löytyvät aina samoista kohdista jokea, joten kävelemme ennalta hyviksi todetut paikat läpi kuitenkaan näkemättä sorsia. Pakkaset ovat työntäneet osan sorsista meren rantaan, josta ne palaavat pelloille kun ilma lämpenee.

Metsästäminen Islannissa tapahtuu pääasiassa yksityisillä mailla. Valtion maita on niukasti ja niillä metsästäminen on kielletty ulkomaisilta vierailta. Myös yksityisillä mailla ulkomaisella vieraalla on oltava islantilainen isäntä mukana, joka on vastuussa vieraastaan. Oman aseen tuonti Islantiin onnistuu kohtuullisen kivuttomasti, se vaatii Islannin tullilta haettavan luvan tuoda ase maahan sekä väliaikaisen hallussapitoluvan. Hallussapitolupa myönnetään vastaavaa suomalaista hallussapitolupaa vastaan. Metsästyskortin saa myös suomalaista metsästyskorttia vastaan.

Islannissa saa käyttää lyijyhauleja vesilintuja metsästettäessä ja patruunakapasiteetti itse lataavissa sekä pumppuhaulikoissa on 1+2 patruunaa. Hanhen metsästys alkaa tuttuun tapaan 20.8. mutta sorsastus vasta 1.9. ja molempien metsästäminen jatkuu maaliskuun 15. päivään asti. Hanhijahdin kuuminta aikaa on loka-marraskuu muuton ollessa kiivaimmillaan, mutta alkukaudestakin on mahdollisuus saada hyviä saaliita. Suurin osa hanhista muuttaa vuoden loppuun mennessä etelämmäksi mutta sorsastusta voi jatkaa kauden loppuun saakka.

Mieto ilmasto ja meren läheisyys takaavat sorsille aina suojaisia ruokailumaastoja. Islannissa metsästettävät hanhilajit ovat merihanhi, valkoposkihanhi ja lyhytnokkahanhi, näistä merihanhi on yleisin tavattava hanhilaji. Lyhytnokkahanhia metsästetään ylängöillä ja vuoristoissa sijaitsevilta erämaa lammilta, joka vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä. Valkoposkihanhi on läpimuuttaja Grönlannista ja niitä saadaan satunnaisesti saaliiksi muuttoaikaan.

Reykjavikin läheisyydessä toimii muutama metsästysyrittäjä, jotka tarjoavat ulkomaisille metsästäjille hanhi- ja sorsajahteja, ja se onkin helpoin tapa päästä kokemaan mitä metsästäminen Islannissa on, ellei omaa hyviä suhteita paikallisiin metsämiehiin. Tavallisesti kolmen metsästyspäivän paketti kustantaa 1500-3000 € per metsästäjä riippuen sisällöstä ja ryhmän koosta. Perushintaan kuuluvat yleensä majoitukset, kuljetukset, tarvittavat luvat, metsästys, oppaat ja houkutuskuvat.

Islanti on suomalaiselle metsämiehelle ehkä hieman tuntemattomampi metsästyskohde, mutta se tarjoaa unohtumattomia maisemia ja elämyksiä metsästäjille. Tuliperäinen saari on jo itsessään hyvin eksoottinen paikka vierailla, mutta väitän että se tarjoaa myös upeinta vesilinnustusta Euroopassa. Iceland Outfitters tarjoaa laadukkaita hanhi- ja sorsajahteja ensi syksynä eteläisessä Islannissa. Lisätietoja jahtipaketeista ja järjestelyistä antaa Aleksi Stenfors (aleksi@icelandoutfitters.com), puh +354 864 7229.

Valokuvia ja kuulumisia Islannin jahdeista löytää myös osoitteista www.icelandoutfitters.com ja
https://www.facebook.com/HuntingIcelandOutfitters

Tämän jutun on kirjoittanut Aleksi Stenfors, johon tutustuin viime vuonna Facebookin houkuttelupyynti-ryhmässä. Pitkän linjan metsästäjä Aleksi on muuttanut Islantiin. Siellä vesilintujahti on omaleimaista ja kaikesta päätellen aika mahtavaa hommaa. Kiitos Aleksille tästä jutusta ja upeista valokuvista.

Heipä hei kaikki lukijat, nyt on kerrottavaa melkomoisesta elämänmuutoksesta - muutan perheineni Kuusamoon! Sain sieltä niin hyvän työpaikan, että tilaisuuteen oli tartuttava. Mietin pitkään, kirjoitanko tästä asiasta blogiini. Ajattelin kuitenkin, että lopulta on parempi asiasta kertoa.

Muutolla on varmasti iso vaikutus blogin sisältöihin. En missään tapauksessa lopeta kirjoittamista, mutta keväällä en varmaan ehdi harrastamaan entiseen malliin. Noutajakoiraharrastusta, vesilinnustusta ja kyyhkyjahteja en jätä, mutta näiden lisäksi harrastuksiin tullee nyt kaikenlaisia lisäyksiä kanalinnustuksesta vaelluksiin ja vaikka jokimelontaan. Muutto tapahtuu vähitellen tässä tämän kevään aikana. Minä lähden työhommiin jo helmikuussa ja muu perhe seuraa perässä vähän myöhemmin kesällä. Muutossa on kaikenlaista järjesteltävää ja kaikki asiat eivät tapahdu ihan sormia napsauttamalla.

Olen tästä muutosta ja muutoksesta kyllä hyvin innoissani. Erilaisten ulkoilmaharrastusten puolesta ei parempaa kohdetta Suomesta juuri löydy. Uskon, että tämä muutos on myös perheen ja lasten kanssa mahtava juttu. On kiva päästä opettelemaan lasten kanssa mutkamäkeä ja vaikka moottorikelkkailua. Onhan tämä aikamoinen muutos kaikin puolin, mutta toivottavasti tämä on lopulta hyvä muutos.

Tarinan kuvat: Rukakeskus

Satuitko kuuntelemaan keskiviikkona 7.1.-15 Ylen Luonto Suomi -radio-ohjelmaa, jossa Jaakko Kolmonen vastaili kuuntelijoiden kysymyksiin kalan käsittelystä, kalaruuista ja kalan terveellisistä ominaisuuksista? Jollet, niin klikkaamalla alla olevaa linkkiä saat pari tuntia mahtavaa vastinetta Yle-verolle.

Hyvä kalankäsittelyn osaaminen on jokaisen kalastajan kunnia-asia. Siksi jokaisen kannattaa myös tutustua Jaakko Kolmosen Ruodotonta Kalaa -kirjaan. Kun kalansaaliin osaa käsitellä ruodottomaksi, voivat myös perheen pienimmät syödä turvallisesti kalaa. Kannattaa todellakin kuunnella ja oppia.

Ruodotonta Kalaa -kirjan 90 sivulla esitellään työvälineet, eri kalojen käsittelytavat ja valmistustavat keittämisestä graavaamiseen.

Minulle erityisen mielenkiintoista sisältöä olivat kirjat kaaviot eri kalalajien ruotojen sijainneista. Näiden piirrosten avulla ruotojen paikallistaminen on helppoa.

Lopuksi:

Jaakko Kolmosen Ruodotonta Kalaa -kirjaa voi kyllä suositella kaikille, joita kalojen arvokas ja hyvä käsittely kiinnostaa. Kirjan ote sopii täysin aloittelijoille, mutta myös kokeneempi kalankäsittelijä löytää varmasti pieniä kehittäviä vinkkejä.