20. maaliskuuta 2011

Noutoharjoituksia maaliskuussa

Pitkä ja kylmä talvi alkaa vähitellen taittua kevääksi. Taipparikurssilla aloitettiin käymään tammikuussa. Sieltä on tullut pieniä ja tarpeellisia vinkkejä erinäisiin ongelmatilanteisiin. Viime viikonloppuna oli kurssin edelliset harjoitukset. Nyt on edessä reilun kuukauden tauko, jonka jälkeen parkkipaikkatreenit vaihtuvat metsätreeneihin.

Tällä meidän noutajalta on ollut meille tulon alusta lähtien sellainen ongelma, että se ei ole jostain syystä suostunut ottamaan damia suuhun. Ainoastaan huijaamalla olen saanut damin sille suuhun vain hetkeksi - mutta heti huijauksen huomattuaan koira on möksähtänyt ja ollut selvästi "pettynyt" isännän kavaluuteen. Tästä syystä noutoja on harjoiteltu vinku- ja pehmoleluilla ja pakastelinnuilla. Tämähän ei sinällään metsästyshommia haittaa, mutta NOME-puolen kisailut saisi unohtaa, jos tätä vikaa ei saisi pois.

Maanantaina tapahtui sitten läpimurto. Jääkaappiin oli jäänyt pieni pala paahtopaistia, joka oli jo menossa huonoksi. Pyyhin lihan palalla pentudamin joka puolelta ja menin pihalle koiran kanssa. Annoin koiran nuuhkia ja nuoleskella damia hetken kädessäni ja sitten annoin ota-käskyn - ja sehän kelpuutti sen suuhunsa! Siitä eteenpäin homma toimi aivan normaalisti. Noutamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Otin sitten parin päivän jälkeen hajustamattoman pentudamin toiseksi noutoleluksi ja tänään siirryin sitten jo isompiin dameihin.

Nyt kun ollaan päästy lopulta oikeiden damien kanssa noutotreeneihin, löytyy treenattavia asioitakin helpommin. Erityisesti damien vaihtaminen näyttäisi nyt olevan sellainen asia, että siihen pitää paneutua. Linjanoutoon ei kannata kyllä ennen sen korjaamista mennä. Samalla kun koirani pentue pärjäsi tänä viikonloppuna erinomaisesti talvinome-kisoissa, niin nyt on taas aivan uutta intoa erilaisiin harjoituksiin.

Alla pari videota tämän päivän metsälenkeiltä. Videot kuvattu käsivaralta Samsung Galaxy S:llä. Pitänee kyllä investoida laadukkaampaan videokameraan. Ja kuvaajan olisi syytä olla huohottamatta ja läähättämättä koko ajan...

Helposti löytyy.


Luoksetulo ja perusnouto.


Perusnouto metsätiellä.


Pari noutoa metsäojan pohjalta.


Haku kuusen juurelta.

4 kommenttia :

  1. Hei! Hienostihan tuo Nala toimii =)
    terv. Anne

    VastaaPoista
  2. Heipä hei. Kiitos kommentista. Kyllä tässä tosiaan ihan viime aikoina on tapahtunut mukavaa kehitystä. Samalla on kyllä tiedossa, että monta asiaa on vielä harjoiteltavana, että kehtaa lähteä kisoihin.

    VastaaPoista
  3. Sama juttu täälä...Mutta onneksi nämä koirat ei ole valmiita =)Ja nuoria ovat! Vielä ehtii treenailla =)Ja oikeastaan oman itseni opettaminen tässä se vaikein on ;)
    Mutta tästä eteenpäin jatketaan!
    terv. Anne

    VastaaPoista
  4. Näinhän se menee. Tänään oli aamupäivällä oikein onnistunut treeni. Nyt näyttää tapahtuvan joka päivä harppauksin kehitystä. Ja osaltaan tässä varmaan itse kehittyy eniten :-)

    VastaaPoista

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.

 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla