sunnuntai, 13. marraskuuta 2011

Sorsakauden huipentuma

Isänpäiväviikonloppuna saatiin mukavia onnistumisia. Lauantaina oltiin pellonreunuslenkillä ja pyhänä sorsastamassa. Molempina päivinä päästiin saaliin makuun. Lokakuun loppuun odottamani sorsien muuttoparvet ovat saapuneet vasta nyt. Lämpimän syksyn myötä syysmuutto on selvästi myöhässä. Ensi viikoksi onkin luvattu jo reilusti kylmenevää, joten sorsastuksen huippupäivä oli sitten varmaan tänään.

Eilen en pääsyt aamulennolle sorsien perään, kun ensimmäistä kertaa tälle kaudelle en herännytkään ajallaan. Lähdetiin sitten vähän myöhemmin pellonreunuskierrokselle rusakoita katselemaan. Aamu maastossa oli tosi tuhnuinen: Ilmassa oli "raskasta" sumua tai vettä satoi todella rankasti tihkuttaen - miten päin vain.
sumuinen peltomaisema peltokanalintujahti

Rusakoita ei löytynyt, mutta koira toi omin päin komean koirasfasaanin. Se sai vainun jostain ja katosi mutkan taakse. Melko pian se palasi elävä urosfasaani suussaan. Linnulla oli oikean siiven kyynärnivel sijoiltaan. En ole varma, menikö se koiran kanssa takutessa. Luulenpa kuitenkin, että fasaani oli jo valmiiksi siipirikko. Ehkä se on törmännyt lentäessään puuhun tai jotenkin muuten vammautunut. Ammuttu sitä ei ainakaan oltu.
fasaani labradorinnoutaja peltokanalintujahti

Tänään päästiin ylös ajallaan sorsajahtia varten. Onneksi niin, sillä tänä aamuna sorsia oli maisemassa todella hyvin. Syksyn paras aamulento ilman muuta ja saalistakin saatiin mukavasti. Silti meillä meni paikan valinta vähän pieleen. Aamun "kuuma" paikka oli nimittäin muutaman sata metriä lännenpänä. Tuonne perälle laski sorsia aamun mittaan ainakin parisen tuhatta kappaletta.
labradorinnoutaja heinäsorsa sorsajahti muuttoparvi marrassorsa

Ilmassa oli sorsia koko ajan: tämä valokuva on melko huonolaatuinen, mutta siitä kannattaa huomioda ilmassa olevat sorsaparvet kuvan vasemmassa ja oikeassa reunassa. Satakunta lintua molemmissa parvissa.
labradorinnoutaja heinäsorsa sorsajahti muuttoparvi marrassorsa

Hyvästä lennossa huolimatta, ampumatilanteita ei kovin paljon tullut. Saaliin makuun päästiin heti aamun valjetessa noin tunti ennen auringonnousua. Ensin kuville tuli noin 80 linnun parvi, josta pudotin kaksi. Hetkeä myöhemmin tuli kuville toinen vähän isompi porukka, josta ammuin taas kaksi sorsaa. Molemmissa tilanteissa toinen lintu jäi haavakoksi. Koska Nalle oli osoittanut aiemmin, että löytää haavakot melko suurella varmuudella, jätin niiden etsimisen aamulentojahdin päätteeksi. Molemmat haavakot löytyivät pienen etsinnän jälkeen helpohkosti. Sanomattakin on selvää, että omin neuvoin ilman koiraa en olisi löytänyt kumpaakaan.
labradorinnoutaja haavakko noutajametsästys labbis labukka metsästys heinäsorsa sorsajahti muuttoparvi marrassorsa

Aivan mahtavia marrassorsia! Näihin aikoihin heinäsorsalla on muuten nahan alla reilun puolen sentin paksuinen rasvakerros. Sitä tarvitaan kylmissä vesissä elelyyn, sillä heinäsorsathan eivät muuta talvehtimaan etelän lämpöön Afrikkaan kuten useimmat kahlaajat ja muut vesilinnut. Osa sorsista jää talveksi jopa Suomeenkin, jos vain löytävät sulana pysyvän vesistön. Ymmärtääkseni Suomen sorsat talvehtivat enimmäkseen Tanskan salmessa ja Englannin kanaalin alueilla. Rasvakerrosta ei todellakaan kannata menettää nylkemällä. Vaikka kynimiseen vierähtää tunti jos toinenkin, palkitaan vaivannäkö sitten illallispöydässä.
labradorinnoutaja heinäsorsa sorsajahti marrassorsa

1 comments:

  1. Uskomaton saalis!!! Ja nämä kuvat hivelevät taa silmiäni!!

    VastaaPoista

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.