lauantai, 11. helmikuuta 2012

Kettujahtia Erätulilla

Pietarsaaressa järjestettiin tänään kettujahti, johon saapui jousimetsästäjiä monelta suunnalta - osallistujia tuli niinkin kaukaa kuin Turusta, Helsingistä ja Rovaniemeltä. Lisäksi tapahtumaan osallistui myös Yle2:n Erätulilla -ohjelma. Tässä kirjoituksessa vähän tunnelmia paikan päältä.

Lähdin taipaleelle jo eilen illalla. Yövyin mökissä, johon kokoontui muita pitkämatkalaisia. Lyhyiden yöunien jälkeen kokoonnuttiin paikallisen ampumaradan parkkipaikalle. Tässä kuvassa ollaan jo tapahtuman hermokeskuksessa aamulla odottavissa tunnelmissa.
Erätulilla jousimetsästys kettujahti Hopan luontomatkailu

Tapahtuman järjestelyistä vastasi Hopan luontomatkailu. Mika Hopiavuori kokosi porukan kasaan ja esitteli tapahtuman kulkua, turvallisuusohjeet ja muut yleiset kuviot.
Erätulilla jousimetsästys kettujahti Hopan luontomatkailu

"Making of Erätulilla"


Ennen passipaikoille siirtymistä piti aseet tietysti kohdistaa ensin. Hyvin näytti nuolet löytävän paikkansa harjoitusmaalista.


Sitten siirryttiin vähitellen maastoon. Elämää alueella näytti olevan jälkien perusteella mukavasti.
Erätulilla jousimetsästys kettujahti Hopan luontomatkailu

Osmankäämimaisemaa passipaikaltani. Jahti tehtiin meren rannassa laajahkon niemen kärjessä ja passit oli enimmäkseen alueen rannoilla. Vaikka pakkanen oli lauhtunut lähelle nollaa, kävi rannalla todella kylmä vinkka ja repusta piti kaivella kaikki varavaatteet päälle.
Erätulilla jousimetsästys kettujahti Hopan luontomatkailu

Minä olin asevalintani osalta vähemmistössä. En ole koskaan jousimetsästystä kokeillut. Suhtaudun jousimetsästykseen ja golfiin kunnoittavalla pelolla - jos kerran erehdyn kokeilemaan näitä kahta harrastusta, luulen hurahtavani niihin samantien täysillä.
Erätulilla jousimetsästys kettujahti Hopan luontomatkailu

En nyt tahallani kerro tässä kirjoituksessa päivän kulusta tämän enempää. Voitte katsoa tarkemman raportin tapahtumasta sitten myöhemmin telkkarista. Ilmeisesti jakso esitetään maalis-huhtikuun vaihteessa huhtikuun loppupuolella. Päivä päättyi päivän teemaan sopivasti erätulille.
Erätulilla jousimetsästys kettujahti Hopan luontomatkailu

0 comments:

Lähetä kommentti

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.