22. syyskuuta 2013

Rakennetaan koiratarha

Minulla on pitkään ollut toiveena, että voisin pitää koiraani osittain ulkotarhassa. Labradorinnoutajat ovat lähtökohtaisesti sosiaalisia laumakoiria, joille perheen päivittäiset kontaktit ovat tärkeitä. Niinpä tarkoitukseni ei ole sulkea koiraa tarhaan ympärivuorokautisesti. Mutta samalla, kun ihmislauma on töissä ja koulussa, voisi koira viettää päivät pihalla. Tämän pitäisi ennen kaikkea vaikuttaa turkin laatuun.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Oman koiratarhan hankinta alkoi edetä kesällä Farmari 2013 -maatalousnäyttelyssä, jossa pääsin tutustumaan Jämpti-koiratarhatuotteisiin. Jämpti Pro -tarhaelementit ja Jämpti -koirankoppi vaikuttivat heti ensisilmäyksellä hyvin laadukkailta tuotteilta.

Oheisessa kuvassa tarha on jo valmis ja tässä tarinassa esittelen tarhan rakentamisen vaiheita. Kirjoitan myöhemmin vielä erillisen tarinan kopista.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Alkutilanne näytti tältä. Autotallin takana oli sopiva tila, johon oli vähitellen kasautunut kaikenlaista roinaa. "Mustalaisten kesäleiriä" muistuttava alue piti tietysti ensin siivota ja alusta tasata. Koiratarhojen alustavaihtoehtoja on lukuisia. Itse päädyin ns. singelisoraan eli seulottuun 4-8 millin luonnonsoraan. Singelisora on riittävän suurirakeista, jotta se ei kulkeudu tassuissa koppiin tai sisälle. Samalla se on tassuille hyvä alusta. Toinen hyvä vaihtoehto olisi ollut puuhake, mutta sopivan määrän hankinta ei ottanut onnistuakseen.

Tarhan kooksi tuli 4 x 8 metriä. Jämpti -tarhaelementit ovat leveydeltään kaksimetrisiä. Tähän projektiin elementtejä tarvittiin yhteensä 9 kappaletta. Meidän tarhamme rakennettiin ns. MEDI-elementeistä eli tarhasta tuli 184 senttiä korkea.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Pohjan tekemisessä pyysin naapuria kaveriksi, mutta muuten tein koko pystytysurakan pelkästään seitsemänvuotiaan tyttäreni avustamana. Tämä osaltaan korostaa Jämpti -tarhaelementtien helppoa pystytystä - koko sukua ei tarvitse talkoisiin kutsua. Oheisessa kuvassa ollaan päästy asennushommissa jo mukavaan vauhtiin. Ensimmäinen elementti kiinnitettiin tallin päätyyn ja koko tarhan pääty ovielementteineen on valmis.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Yksityiskohtakuva seinäkiinnikkeestä. On varmaan sanomattakin selvää, mutta ensimmäisenä seinään kiinnitetty elementti täytyi asentaa täsmällisesti suoraan vatupassin avulla. Jos kiinnikkeet olisivat olleet vinossa, olisi koko elementtitarha vääntynyt kieroon.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Tarhaelementit kiinnitetään toisiinsa kätevillä kiinnikkeillä. Ainoa pystytyksessä tarvittu työkalu oli 13 millin lenkkiavain. Kiinnikkeiden asennuskorkeuden voi valita vapaasti. Näin myös elementtien korkeuttakin voi säätää vapaasti pohjan korkeuserot huomioiden.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Asennusohjeessa suositeltiin, että nurkissa ja pidemmissä suorissa seinissä maahan upotettaisiin 26-27 millinen putki, joka mahtuisi tarhaelementin runkoputken sisälle. Löysin lähirautakaupasta juuri sopivan paksuista metallista vesiputkea, joka sopi tähän käyttötarkoitukseen täydellisesti. Täytin nämä montut vasta koko tarhan valmistumisen jälkeen. Tällä tavalla pystyin varmistamaan loppuun asti, että tarhan seinät tulivat suoraan. Elementeile voi tarvittaessa tehdä myös vähän jämäkämmän perustuksen, kuten Erä24:n tarinassa tehtiin.

Koska Nala ei ole koskaan karannut pihalta, en usko sen kaivavan itseään tarhasta ulos. Siksi en reunustanut tarhaa betonilevyillä, tai upottanut maahan metalliverkkoa.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Tarhasta tuli verrattain iso, joten asensin tarhan nurkkiin vielä erilliset nurkkatuet. Nämä tukevoittivat kokonaisuutta selvästi. Oheisessa kuvassa näkyy myös aiemmin mainittu tarhaelementtien asentaminen eri korkeuksiin.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Yksityiskohtakuva oven lukitussalvasta. Salpa on toimiva ja samalla riittävän monimutkainen, ettei koira saa auki ovea. Salpaan voi lisätä myös munalukon ja lukita oven, jos sellaiseen tarvetta on. Salpoja tuli paketissa kaksi ja ne on tarkoitettu asennettavaksi oven ylä- ja alareunoihin. Itse ajattelin pärjätä yhdellä salvalla.

Jämpti-koiratarhan rakentaminen
Tarha alkaa olla vähitellen valmis. Minulla ja tyttärelläni meni varsinaisiin asennustöihin pari iltaa - yhteensä ehkä noin viisi kuusi tuntia. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että kahdeksanmetrinen pitkä sivu on täsmällisen suora. Oviaukkoelementin paikkaa pohdin pitkään. Aluksi oven oli tarkoitus tulla autotallin seinään kiinni, mutta tulin ajatelleeksi kevättä ja katolta putoavaa lunta. Siksi siirsin ovielementin syrjemmälle tarhan nurkkaan.

Lopuksi:
VipStoren Jämpti Pro -koiratarhaelementeillä koiratarhan rakentaminen oli hyvin helppo tehtävä. Aikoinaan harkitsin tarhan rakentamista myös ns. pitkästä tavarasta, mutta lopputulos ei varmuudella olisi ollut näin komea ja pystyttäminen olisi ollut pidempi urakka. Samalla tämä koiratarha on varmasti hyvin pitkäikäinen, sillä tarhaelementit sinkitty ja jauhepolttomaalattu. Näin äkkiseltään en ole keksinyt VipStoren tarhasta oikein mitään huonoa.

On jännä nähdä, miten Nalle suhtautuu tarhassa olemiseen. Täysin sisäkoirahan se on ollut. Tarhassa olemiseen ollaan totuteltu nyt lyhyinä pätkinä ja ensi viikolla koiran olisi tarkoitus viettää siellä kokonainen päivä, kun muu perhe on töissä, koulussa ja päivähoidossa.

Kirjoittelen tarhasta saatuja käyttökokemuksia myöhemmin talvella tai viimeistään kevään korvilla. Lisäksi palaan vielä omassa tarinassa tarhaan tulleseen Jämpti-koirankoppiin.

4 kommenttia :

  1. Tulipas siitä todella hyvän näköinen kokonaisuus. Mikä on tuollaisen ulkotarhan ja kopin yhteisbudjetti, jos sellaisen pihaansa hankkii?

    VastaaPoista
  2. TapiolanTakamailla22. syyskuuta 2013 klo 20.59

    Kiitosta! Kopin listahintahan on 650€ ja elementit noin satasen kappale. Tarkemmin tuolta: http://jampti.vipstore.fi/jampti1.html ja tuolta: http://jampti.vipstore.fi/jampti4.html Näistä oli kesällä tosin hyvä messualennus maatalousnäyttelyssä.


    Pohjaan meni neljä kuutiota soraa. Se maksoi rahteineen 150€

    VastaaPoista
  3. Siis noin iso tarha kuin teillä maksoi kaikkineen n. 1.600 €. Onhan se paljon, mutta ei mielestäni ihan tolkuttomasti.

    VastaaPoista
  4. TapiolanTakamailla23. syyskuuta 2013 klo 9.41

    Siellä korvilla se listahinnaltaan olisi. Itse ajattelen tätä pitkäikäisenä investointina. Olettaen, että tarha kestää käyttökelpoisena 20-30 vuotta, ei hinta ole enää kova. Toisekseen jos joskus joudun muuttamaan talosta pois, on tämmöinen tarha helppo purkaa ja ottaa mukaan.

    VastaaPoista

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.

 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla