20. toukokuuta 2014

Sorsajahdin alkuun kolme kuukautta!

Sorsajahdin alkuun on juuri tänään enää vain kolme kuukautta! Tekaisin viime vuodesta tuttuun tapaan Facebookiin aloitukselle oman tapahtuman! Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan ja jakamaan kauden suunnitelmia, kauteen valmistautumisen tapahtumia ja varsinaisen aloituspäivän tunnelmia. Yritän järjestää sinne myös jotain pientä kilpailua ja arvontaa lähiaikoina.

Minun sorsastuskauteni on aiempia vuosia paljon monipuolisempi ja uskon, että se on blogin lukijoiden kannalta entistä kiinnostavampi. Aiemmista vuosista poiketen erilaisia metsästysreissuja tulee enemmän, jopa ulkomaille saakka.

sorsajahdin aloitus
Sorsajahdin aloitustunnelmia Lapista vuodelta 2009

Lappiin aloitukseen
Kausi lähtee liikkeelle jo perinteiseen tapaan Lapista. Tänä vuonna aloituspäivä on keskiviikko. Ajatus on, että paikalle ajellaan jo viikonloppuna, kalastellaan ja rentoudutaan pari päivää ennen jahtia ja sitten loppuviikko metsästellään komeissa maisemissa. Vilkaise aiempien vuosien aloitustarinat alla olevista linkeistä:

sorsajahdin aloitus
Lapin kaislikoita

Perämeren perukkaan
Heti aloitusviikon jälkeen käväisen Perämeren perukassa. Iin ja Kuivaniemen maisemissa toimii Erä-Pata -niminen metsästysmatkailuyritys ja käväisen heidän tiluksillaan jahtaamassa vähän taveja ja haapanoita. Odotukset tälle retkelle saaliin puolesta eivät ole suuret, mutta muuten odotan reissua paljon - olen syntyisin suurinpiirtein näiltä kulmilta, enkä ole metsästänyt siellä vuosikausiin.

sorsajahdin aloitus
Saapa nähdä, löytyykö Iistä taveja

Keski-Suomeen, Viroon ja ehkä myös Varsinais-Suomeen
Syyskuun alkupuolella käyn Keski-Suomessa eräällä sorsakosteikolla. Sain kutsun paikalle, koska toimivista noutajista kuuluu olevan pulaa. Syys-lokakuun vaihteessa puolestaan lähden käymään ensimmäistä kertaa ulkomailla. Hanhijahti Virossa on kiinnostanut jo pidempään ja nyt siihen tarjoutui tilaisuus hyvällä porukalla. Loppukauteen jonnekin lokakuun lopulle on ollut puheissa myös sorsastusretki Varsinais-Suomeen, mutta se on vielä lopullisesti sopimatta.

sorsajahdin aloitus
Sorsahaaveita

Kauteen valmistautuminen
Kauteen pitää tietysti valmistautua ampumaradalla - erityisesti Compak-radalla pääsee ampumaan metsästystilanteita erinomaisesti imitoivia kiekkoja ja suosittelen kaikille ainakin muutamaa kierrosta Compak-radoilla. Toinen tärkeä kauden valmistautumisen paikka on Riihimäen Erämessut kesäkuun alussa. Panostan sinne tulevat varustehankintani.

sorsajahdin aloitus
Joskus osuukin

Kyllä on taas hieno syksy tulossa!

Lähetä kommentti

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.

 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla