30. elokuuta 2014

Kokemuksiani aktiivikuulosuojaimista metsästyskäytössä

Olen käyttänyt kuulevia kuulosuojaimia eli ns. aktiivisuojaimia metsästyksessä jo kymmenkunta vuotta. Tavalliset kuulonsuojaimet vaimentavat kaikki äänet, mutta aktiivisuojaimissa olevat mikrofonit päästävät tavalliset äänet suojainten läpi. Aktiivisuojaimen elektroniikka estää liian kovien meluäänten kuulemisen. Samalla aktiivisuojaimilla saadaan korostettua hiljaisia ääniä. Esimerkiksi lähestyvän heinäsorsan lentoäänet kuuluvat aktiivisuojaimilla sekuntia paria aiemmin, kuin ilman niitä. Olen kokeillut myös erilaisia passiivikorvatulppia, mutta elektoniset kuulevat kuulosuojaimet ovat olleet metsästyskäytössä ehdottomasti parhaita.

Aikoinaan ensimmäiset hankkimani aktiivisuojaimet olivat Peltorin Tactical 6-5:t (oheisessa valokuvassa oikealla), sittemmin hankin MSA Sordin Supreme Pro-X:t (keskellä) ja viimeisimpänä tälle kaudelle tulivat Peltor WS SportTac Light:it (vasemmalla). Vanhojen Peltorien elektroniikka on jo rikki ja Sordinien muovinen sanka alkaa olla melko väsynyt, joten uudet ykkössuojaimet oli hankittava. Näissä kolmessa suojainmallissa näkyy kymmenen vuoden tuotekehitys monella tavalla.

Kuulevilla kuulosuojaimilla pitää tietysti kuulla joka tilanteessa häiriöittä. Tuuliset olosuhteet ovat olleet Sordinien heikoin kohta (kuvassa oikealla). Melko heikkokin vastatuuli riittää siihen, että korvissa suhisee vain tuuli. Jo vanhemmissa Peltoreissa tuulisuojaus oli paljon parempi. Uusissa Peltor ws sporttac lighteissa tuulisuojaus tuntuu olevan vielä paremmalla tasolla. Samalla mikrofoni on osittain myös kupin sivulla ja tämä tarkentaa äänen suuntaa merkittävästi.

Viileässä syyskelissä kuppien sisälle syntyy kastepiste eli vettä kondensoituu suojainten sisään. Kosteutta pääsee suojainten sisälle tietysti myös hikoiltaessa. Vanhempien Peltorien elektroniikka (kuvassa oikealla) ei ollut kosteussuojattua, joten suojainten pehmusteet piti irrottaa joka reissun jälkeen ja antaa elektroniikan kuivahtaa. Kun kuivaamisen unohti kerran, alkoivat suojaimet suhista tympeästi. Sordineissa elektroniikka oli jo kosteussuojattua, joten niiden käytön helppous oli aivan toisella tasolla. Nyt uusimmissa Peltoreissa elektroniikka on myös kosteussuojattu. Mutta mikä tärkeintä, pattereiden vaihtoon ja muihin huoltotöihin pääsee suojaimen ulkokuoren kautta. Tiivisterenkaita ja vaahtomuovityynyjä ei siis tarvi enää repiä irti.

Mutta aktiivisuojainten ensisijainen tehtävä on suojata sitä kuuloa. Muutaman vuoden aktiivinen käyttö on löysyttänyt Sordinin muovista sankaa niin, että suojauksen taso tuntuu korvissa melko heikolta. Peltoreissa on puolestaan jousiterässanka, joka antaa ainakin lupauksen pidempään kestävästä rakenteesta. Rakenne on sama myös vanhemmissa Peltoreissani ja niissä sanka on edelleen jämäkkä.

Moderneissa aktiivisuojaimissa pitää tietysti olla liitännät radiopuhelinta ja muita ulkoisia äänilähteitä varten. Uusissa Peltor ws sporttac lighteissa on tavallisten 3,5 millin tuloliitosten lisäksi myös langaton Bluetooth-liitäntä. Sen avulla suojaimen voi liittää myös puhelimeen!

Tämä puhelimen käyttö suoraan kuulosuojainten kautta on aivan huippukätevä ominaisuus. Vasemmassa suojaimessa on painike, jolla puheluun vastataan ja oikeassa suojaimessa on puolestaan erinomaisesti melu- ja tuulisuojattu mikrofoni. Puheluiden lisäksi luurin kautta voi kuunnella vaikkapa musiikkiakin - tosin tätä en itse ole kokenut tarpeelliseksi.

Lopuksi

Aktviivisuojaimet ovat olleet minulle jo kymmenkunta vuotta aivan välttämätön varuste kaikissa metsästysmuodoissani. Jos unohdan suojaimet kotiin, palaan hakemaan ne kauempaakin. Aktiivisuojaimilla kuulee lintujen lentoäänet tarkemmin ja aiemmin ja niillä kuulee myös nisäkkäiden rapistelut maassa helpommin.

Tietysti alussa suojainten käyttö vaati vähän totuttelua. Jos äänen vahvistus on täysillä, kuulostaa viereisestä puusta lentoon lehahtava talitiainen teereltä. Samalla pitää huomioida, että suojainten käyttö estää muutamien päähinetyyppien käytön kokonaan: lierihattuja ja paksuja karvalakkeja suojainten kanssa ei voi käyttää. Myös "baseball" lippiksen päälaella oleva nappi voi painaa sangan alla tympeästi. Joka tapauksessa kuulon suojaaminen on minulle sen verran tärkeä juttu, jotta olen jättänyt lierihatut suosiolla käyttämättä.

En ole vielä löytänyt olosuhteita, joissa kuulosuojainten käyttö ei onnistuisi. Meren kovatuulisilla ulkoluodoilla Sordinien onneton tuulisuojaus haittaa niiden käyttöä, mutta muuten rajoituksia ei ole vastaan tullut. Suojaimet toimivat pakkaskelissäkin hienosti. Laadukkaat aktiivisuojaimet ovat tietysti hinnakkaat vekottimet. Lopulta kyse taitaa olla siitä, millä hinnalla omaa kuuloaan on valmis suojaamaan tai miten korvia huumaavan tinnituksen arvottaa.

1 kommentti :

  1. Käyttömukavuus on myös erittäin tärkeä kuppisuojaimia käyttäessä jotta niitä jaksaa pitää koko metsästyssession ja siihen liittyen kannattaa satsata sellaisiin suojiin joissa on geelipehmusteet tai sellaiset on niihin vaihdettavissa. Lisäksi tuo geelipehmuste tiivistää paremmin joten esim. silmä- tai ampumalaseja käyttäessä ohivuodon määrä on pienempi sankojen kohtalla.

    VastaaPoista

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.

 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla