Tapiolan Takamailla

Meillä metsästäjilla on tapana vähätellä saaliin merkitystä - näin minäkin olen monesti tehnyt. Mutta olen muuttanut mieltäni ja tapojani. Olen nyt sitä mieltä, että saalis on tärkeintä, mitä metsästyksessä onkaan. Saalis on metsästyksen tärkein tavoite ja keskeisin tulos, jonka tällä harrastuksella voi saavuttaa. Ilman "lupausta" ja "odotusta" saaliista metsästys ei ole metsästystä.

Mikä käänsi kelkkani?

Keskustelin viime syksynä erään kovan linjan suojelupuolen ihmisen kanssa metsästykseen liittyvistä asioista. Tulin siinä tokaisseeksi vanhaan perinteiseen tyyliin, ettei saalis olisi niin tärkeää. Keskustelukumppanini kimpaantui: Hän kyseenalaisti ajatukseni siltä istumalta ja penäsi, että miksi niitä lintuja sitten pitää ampua? Ettäkö omaksi huviksiko vain ja silkasta tappamisen halusta? Tuossa hetkessä ymmärsin sanomani vinoutuman. Sillä totta hitossa siellä maastossa ollaan saaliin vuoksi. Jos saalis ei olisi tärkeää, olisi sama kulkea maastossa kameran, sienikorin tai maastopyörän kanssa - tai jäädä kotiin.

Miksi saaliin merkitystä sitten vähätellään?

Suomalaiseen mielenlaatuun kuuluu omien saavutusten vähättely - "Kell' onni on, se onnen kätkeköön". Suomalaiset sananlaskut varoittavat meitä sortumasta itsevarmuuteen ja ylpeyteen, sillä "ei nöyrän selkä taitu". Omilla saavutuksillaan tai tavoitteillaan ei kuulu elvistellä kylillä, sillä se "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Ja kaikkihan sen tietävät, että "ahneella on paskainen loppu". Näitä esimerkkejä löytyy runsaasti - raamatullinen perusviesti on , että "otsa hiessä sinun on leipäsi ansaittava".

Vakavammin puhuen tämä saaliin merkityksen vähättely on leivottu myös suomalaiseen metsästysetiikkaan ja asiasta ohjeistetaan myös Riistakeskuksen julkaisemassa metsästyksen eettisessä ohjeistuksessa. Siellä todetaan mm. seuraavaa:

"Älä pyri saamaan saalista helpoimmalla mahdollisella tavalla.
Parhaan mielihyvän saat näkemällä vaivaa ja käyttämällä taitoa pyynnissä."

Tämä lausepari on perin ristiriitainen. Minusta metsästys on ennen kaikkea yhdistelmä hyvää luonto-osaamista, alueen tuntemista, ampumataitoa ja vaikkapa riista-eläimen houkuttelun taitoa. Ja minä ainakin olen tyytyväisin metsästystapahtumaan silloin, kun nämä erilaiset taidot toimivat - kun naamiointi toimii, kun houkuttelu toimii, kun ampuminen onnistuu, kun saalis tippuu hengettömänä maahan ja kun koira toimii. Saan suurinta mielihyvää silloin, kun kaikki sujuu mahdollisimman vaivattomasti. Ulkopuolisesta tämä kaikki varmaan näyttää "helpolta". Ulkopuolinen ei näe eikä ymmärrä sitä vuosien ja jopa vuosikymmenien harjoittelua, joiden tuloksena se helppous syntyy.

Saaliin vähättelystä arvostetuksi riista-ateriaksi

Yksi metsästyksen vastustajien useimmiten esittämiä argumentteja on, että nykypäivänä kenenkään ei tarvitsi metsästää ruokaansa. Siten metsästys olisi turhaa. Totta on, että kaupasta saa nykyään kaikkea sesongista riippumatta - tuoreita mansikoita huhtikuussa, tomaatteja ympäri vuoden ja lihaakin on monenlaista: Brasiliasta saakka tuotuna, kotimaista, luomua ja kaikenlaisia lihankaltaisia tuotteita. Massatuotettuun lihaan liittyy lukuisia eettisiä ongelmia, joiden vuoksi jopa WWF suosittelee riistalihaa.

Tuoreiden uutisten mukaan viime vuonna Suomessa saatiin riistaa saaliiksi noin 7 miljoonaa kiloa. Sillä määrällä on varmasti merkitystä metsästävien perheiden ruokataloudessa - meillä ainakin. Osansa tästä saavat toki myös ruokaravintolat. Siten on suojelupuolen mielistelyä hymistellä saaliin merkityksettömyydestä. Saalista tehty riista-ateria on juhlavaa syötävää ja se kunnioittaa saalista upeasti loppuun saakka. Eikä sen riista-aterian aina tarvitse niin juhlavaakaan olla - vanha kunnon karjalanpaisti tehtynä vaikkapa jäniksestä tai valkohäntäpeurasta on mahtavaa ruokaa!

Niin että saaliin määrällä mitataan metsästäjän hyvyyttä?

Ei ei ei, saaliin määrällä ei ole tässä asiayhteydessä mitään merkitystä. Yksittäinen heinäsorsa on aivan yhtä arvokas saalis, kuin kaksi tai vaikkapa kaksikymmentä lintua. Viime syksyn mieliinpainuvimpia saaliskokemuksia oli alla olevan kuvan lehtokurppaonnistuminen. Se jäi syksyn ainoaksi kurppasaaliikseni. Toisaalta määrällisesti puhuttuna sain viime syksynä saaliikseni yhteensä noin 70 vesilintua ja parhaana aamuna sain peräti neljä sorsaa. Pidin sorsastuskauttani hyvin onnistuneena - en määrän vuoksi vaan siksi, että tietääkseni minulta ja koiraltani meni hukkaan vain yksi heinäsorsa - mutta sekin harmitti pitkään. Metsästäjän hyvyyttä mitataan muun muassa sillä, että haavakoita ei maastoon jätetä.

Onko saaliiton reissu sitten epäonnistunut?

Eipä tokikaan ole. Jokaisella reissulla oppii ja kehittyy. Jokaisella reissulla näkee jotain odottamatonta. Ja jokaisella reissulla on omat kohokohtansa, eikä jokaisella retkellä tarvitse saalista saada. Mutta ilman lupausta ja odotusta saaliista maastossa liikkuminen on pelkkää ulkoilua, jossa ase on vain koriste. Saalisonnistuminen on aina monen onnistuneen asian summa ja monessa metsästysmuodossa saalisonnistuminen vaatii aika pitkällistä yrittämistä. Voin hyvin kuvitella, kuinka suurta motivaatiota vaatii vaikkapa karhujahti. Sitä harrastavat monet, mutta harvat onnistuvat karhun kaadossa edes kerran elämässään. Silti kaikille karhujahtiin osallistuvilla on suuria odotuksia karhun kellistämisestä ja yksikään karhun metsästäjä ei tavallisesti moiti saaliitonta retkeään tai pidä niitä epäonnistumisina.

Saaliin merkityksen tiedostaminen ei mitenkään vähennä metsästykseen monesti liitettyjä muita arvoja, joita metsästysretkeen voi liittyä. Edelleen on yhtä hienoa tehdä erilaisia lintuhavaintoja, on yhtä tärkeää voida istua kannonnokassa ja hiljentyä kuuntelemaan hiljaisuutta ja on yhtä tärkeää nauttia nokipannukahveista.

Lopuksi

Tällä kirjoituksella halusin vähän herätellä metsästäjäystäviäni. Minusta meidän pitää olla aidosti ylpeitä harrastuksestamme ja osata iloita myös saaliista. Saaliin merkitystä vähättelevä metsästäjä tekee itselleen ja metsästäjäkunnalle karhunpalveluksen, vaikkakin tahtomattaan.