Tätä blogia kirjoittaa Tapio: perheellinen mies, parin lapsen isä ja IT-alan ammattilainen, joka harrastaa erilaisia ulkoilmatouhuja - metsästystä, kalastusta, sienestystä, valokuvausta ja nyttemmin myös noutajan koulutusta. Seitsemän vanhana lähdin ensimmäisen kerran kalaan ja 14 vuotiaana pojankloppina lähdin ensimmäisen kerran metsään aseen kanssa - en ole tainnut noilta reissuilta vielä kotiutua. Nuoruuden erämuistoihini voi muuten tutustua Muistoja-trilogiassa.
Metsästän kaikkea pienriistaa - hirvihommat ja suurpedot eivät ole koskaan oikein kiinnostaneet minua. Liikun maastossa yleensä yksin tai hyvän luotettavan kaverin kanssa. Nyt, elokuussa 2013, alkaa 25. metsästysvuoteni. Minulle tämä ulkoilmailu on ennenkaikkea elämäntapa, joka rytmittää vuoden kulkua.
Mitäpä olisi metsien mies ilman koiraa? Aiemmin kaveripiirissäni oli toimivia metsästyskoiria, mutta heillä elämäntilanteet muuttuivat ja jouduin hankkimaan ensimmäisen oman metsästyskoirani talvella 2010. Labradorinnoutaja Nalan koulutus ei kaikilta osin ollut aivan helppoa, mutta nykyään kaikki toimii meillä todella kivasti. Vuoden 2011 syksy oli ensimmäinen yhteinen syksymme ja aika mainiostihan se meni. Nalle on tavallaan tämän blogin päätähti. Yritän parhaani mukaan treenata sitä toimimaan aina vain paremmin metsästyskaverinani. Keväällä 2014 tuli mukaan myös uusi labradorinnoutaja Sissi! Sissi pääsee Nalan ja minun mukana heti ekana syksynä jahteihin. Saa nähdä, milloin Sissi tekee ensimmäisen oman noudon.
Jos tulit tähän blogiin ensimmäistä kertaa, vilkaisethan myös pelisäännöt. Yhteyden minuun saat yhteystietosivun kautta. Toivottavasti viihdyt blogin parissa.
3.8.2014,
- Tapio