Tapiolan Takamailla

Ulf Lindrothin tähdittämä ketunpillityselokuva Rävlock 2 - Nyckeln till framgång on jatko-osa parin vuoden takaiselle Ketun houkuttelu -elokuvalle. Tässä uutuuselokuvassa ei enää kerrata pillittämisen perusteita, vaan keskitytään tarkemmin menestyksen avaimiin: ajankohdan vaikutukseen, olosuhteiden hallintaan ja erityisesti passipaikan valintaan.

75 minuuttia kestävässä elokuvassa on yhteensä 18 kohtausta eri vuodenajoilta, erilaisista passituspaikoista ja erilaisista metsästystilanteista. Useimmiten kohtaukset päättyvät kettukaatoon, mutta sekaan mahtuu myös epäonnistumisia. Oppimisen kannalta tärkeää on, että jokainen kohtaus päättyy ruotsalaistyyppisesti perinpohjaiseen spekulaatioporinaan, jossa tilanteen kulku käydään läpi metsästäjien kesken. Lisäksi Ulf analysoi tilanteiden kulkua myös erikseen kuvatuissa jälkikäteispohdinnoissa. Näistä analyyseistä on varmasti iloa niille, jotka haluavat oppia ketunpillityksen syvällisesti.

Oppimisen ja opettelun kannalta minusta on hienoa, että DVD:n bonusmateriaaleista löytyy jokaisen kohtauksen kuvaus tekstinä ja karttapohjana, josta näkyy tuulen suunta, passimiesten sijainti ja muut olennaiset asiat.

Lopuksi:

Rävlock 2 Nyckeln till framgång on ammattimaisesti ja tyylikkäästi tehty elokuva. Kerrontatyyliltään se on dokumenttimainen, eikä se tyylillisesti eroa aiemmista Lindroth/Norinin tuotoksista. Itse pidän tämän tyyppisestä "opetusmateriaalista" paljon, mutta joillekin Ulfin kerrontatyyli voi olla turhan kuivakka. Joitakin voi haitata myös se, että elokuvaan ei ole ainakaan vielä saatavilla tekstitystä suomeksi.

Tätä elokuvaa ei oikeastaan voi suositella ketun pillitystä aloittelevalle. Elokuva tavallaan olettaa, että katsoja on nähnyt aiemman Ketun Houkuttelu-elokuvan tai osaa muuten ketun pillittämisen perusteet - tietää pillien erot, ymmärtää naamioitumisen ja muut perusasiat. Elokuvassa on siis kyse todellisesta ketun pillittämisen jatkokurssista. Ja juuri siksi tämä elokuva onnistuu asiassaan. Tässä leffassa mennään syvälle, eikä yritetä tarjota kaikille kaikkea.

Sain tämän elokuvan arvostelukappaleen Korpimetsolta. Pistän hyvän kiertämään ja arvon elokuvan myöhemmin tänä vuonna Facebookissa lukijoiden kesken.

Eräkontin ja Suomen Metsästäjäliiton tiloissa Riihimäellä järjestettiin lauantaina Riistapeltopäivä, josta kerroin ennakkoon alkuviikolla. Kokonaisuutena päivä oli mielenkiintoinen ja uskon, että muutkin paikalle tulleet olivat samaa mieltä. Itse luennot oli järjestetetty SML:n kokoustilaan, jonka ovella vieraita tervehti komea karhu.

Päivän avasi Aki S. Perälän esittely ketun ja kauriin pillityksen perusteisiin. Paikalle oli tullut vajaa nelisenkymmentä kuulijaa. Akin alustus käytettävissä olleeseen aikaan nähden oli hyvä ja kattava.

Esityksessään Aki painotti sitä, että ketun ja kauriin elintavat on syytä tuntea paikallisesti ja tietää, missä kettu elelee eri vuodenaikoina. Samalla käsiteltiin eri kausien hyviä ja huonoja puolia pillityksen näkökulmasta. Omalta osaltani allekirjoitan Akin ajatukset - minulle paikallistuntemus on hyvin tärkeä osa oikeastaan kaikessa metsästyksessä.

Aki heltyi esittämään myös pientä taukomusiikkia, eli hän antoi mallisuorituksia eri pilleillä tehtävistä äänistä ja pillien äänialoista. Uskon, että tämä osio oli varsinkin aloittelijoille hyvin mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa.

Riistasiemen Oy:n Markus von Weissenberg keskittyi riistapeltoesityksessään riistapellon perustamisen peruselementteihin. Esitys oli kaltaiselleni riistapeltoaloittelijalle hyvä paketti: mitä peltoon olisi hyvä istuttaa, milloin se olisi tehtävä, millä välineistöllä se olisi hyvä tehdä ja mitä tavallisia ongelmia voi olla odotettavissa.

Markus esitteli yleisölle ensimmäistä kertaa julkisesti Seedex 2000 -kylvölaitteen, jota Markus luonnehti 2000-luvun kylvökepiksi. Uutuuslaite on pitkän kehittelyn lopputulos ja siitä on pyritty tekemään mahdollisimman yksinkertainen, tukkeutumaton kokonaisuus. Kylvölaitetta voi käyttää kuvan mukaisesti yksittäin ohjaussarvien kanssa. Toisaalta kylvölaitteen voi ketjuttaa rinnakkain niin, että mönkijän tai traktorin perässä käytetään yhtäaikaisesti vaikkapa neljä kylvölaitetta.

Luonnon- ja riistanhoitosäätiön Kimmo Härjämäki kertoili riistaelinympäristöjen parantamisesta peltoalueilla. Täytyy myöntää, että tämä esitys jäi minulle vähän etäiseksi, koska itselläni ei viljelymaita ole. Yleisössä näytti olevan kuitenkin runsaasti esityksestä kiinnostuneita ja esityksesta kehkeytyi ajoittain hyvää keskustelua.

Lopuksi: Eräkontin ja SML:n järjestämä Riistapeltopäivä oli kaikin puolin hyvä tilaisuus, jonne kannatti ajella kauempaakin. Järjestelyt toimivat hyvin ja esiintyjät lunastivat odotukset osaamisellaan - ehkäpä seuraavalle kerralle saadaan tarjolle sämpylöitä tai muuta syötävää meille pitkämatkalaisille. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa.

Eräkontti järjestää tiloissaan Riihimäellä Riistapeltopäivän tulevana lauantaina (6.4 klo 9-14). Olen menossa ilman muuta paikan päälle. Tapahtuma on maksuton ja jotain erikoistarjouksiakin ilmeisesti on luvassa. Mutta tapahtuman kärki on minusta huippumielenkiintoiset luennot. Tapahtumassa esiintyy kolme omien alojensa tosiosaajaa:

Miten onnistun riistapellon teossa, Markus von Weissenberg
Markus von Weissenberg on Riistasiemen Oy:n vetäjä. Riistasiemenen verkkosivuilla on muuten erinomaisen kattavat tietopaketit riistapellon perustamisesta, esittelyt eri eläimille suositelluista riistapeltokasveista ja mm. myös tietopaketti EU-tukien hakemisesta.

Riistaelinympäristöjä parantavat vaihtoehdot peltojen tukijärjestelmissä nyt ja tulevina vuosina, Kimmo Härjämäki
Kimmo Härjämäki on puolestaan luonnon ja riistanhoidon monialaosaaja. Hän toimii Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja on mukana myös Luonnon- ja riistanhoitosäätiön toiminnassa.

Ketun ja Metsäkauriin houkuttelupyynti, Aki S.Perälä
Aki S. Perälä on puolestaan suomalaisen houkuttelupyynnin pioneereja ja mm. Facebookissa toimivan Houkuttelupyynti-ryhmän perustajia. Suurelta osin Akin nettiesimerkin innoittamana minäkin kiinnostuin houkuttelupyynnistä, sorsan pillittämisestä ja sittemmin ketun pillityksestä. Alla malliksi Akin houkuttelutaidoista tuore kettuvideo. HD-tasolla ketun näkee heti videon alusta talon vasemmalla puolella.

Kerrospukeutuminen on päivän sana myös metsästyksessä. Taannoisen Muistoja-sarjan yhteydessä kommentoitiin, että harrastuksen näkyvin kehitys on tapahtunut juuri tekstiilipuolella. Nykyään ulkoilmaihmisen vaatevalikoimassa on mm. merinovillaa, erilaisia moderneja urheilutekstiilejä, kalvoasuja ja fleeceä. Onpa tarjolla jopa sähkölämmitteisiä asusteita. Silti vanha kunnon villa on hyvä materiaali edelleen.

Kylmän kesto on hyvin henkilökohtainen asia. Yhdet ovat karaistuneita kuin spartalaiset ja toisten varpaat palelevat jo syksyn ensimmäisinä hallaöinä. Itse palelen mielestäni melko herkästi. Ristiselkä, varpaat, ranteiden sisäpuoli ja monet kohdat päässä ovat kylmälle herkkiä ja jopa arkoja. Palellutin korvani ja otsani hulluina nuoruusvuosina ja siitä lähtien olen saanut käyttää pipoa korvilla jo nollakelissä. Silti kieltäydyn palelemasta pilkillä, metsästyksessä tai muissa ulkoilmahommissa. Kieltäydyn, koska arvostan henkilökohtaisen mukavuuden myös hankalissa olosuhteissa korkealle. Ja kun en palele, voin keskittyä olennaiseen. Kerrospukeutuminen on kaltaisteni vilukissojen pukeutumismalli. Siinä päälle puetaan useita kerroksia, joilla on oma selvä roolinsa. Viereinen kuva on äskettäiseltä Lapin retkeltä tammikuussa. Pakkasta 32 astetta - ei palellut.

Pidimme kuusivuotiaan tyttäreni kanssa pienet Takamaiden "muotikuvaukset" ja kuvasimme vaatekaappini parhaimpia kuteita kylmien kelien (-10°C tai kylmempi) vaanimismetsästykseen. Samat vermeet toimivat luonnollisesti myös vaikkapa pilkillä.

Alusasut - Toimiva kerrospukeutuminen lähtee alusasusta eli ihoa vasten olevasta kerroksesta. Kotimaisen FinnSvalan polypropyleeninen verkkoalusasu on perusvarma valinta varsinkin silloin, jos odotettavissa on edes jonkin verran liikkumista kävellen tai hiihtäen. Norjalaisen Acliman merinovillainen Woolnet sujahtaa päälle vielä kylmemmissä tai ketun pillityksen tyylisessä hyvin passiviisessa touhussa. Verkkoalusasu on tavallaan erikoinen yhdistelmä - reikiä täynnä oleva asu on huippulämmin!

Välikerros - Välikerroksen tehtävä on siirtää iholta kosteutta ja osaltaan myös lämmittää kehoa. FinnSvalan merinovillainen, kymmenkunta vuotta käytössäni ollut Extreme-väliasu on ollut hyvä ostos. Näille lumille hankin norjalaisen Devoldin merinovillaisen Expedition-väliasun. Se tuntuu ainakin uutena olevan huippulämmin. Hyvää väliasua voi toki käyttää myös alusasun korvaajana vähän lämpimämmässä säässä tai mukavana oloasuna eräkämpällä.

Välikerrososastolle kuuluu myös Haglöfsin Actives-malliston mikrofleeceä ja teknistä urheilutekstiiliä yhdistelevä asu. Se on kätevä vaihtelevien tilanteiden metsästyksiin - vaikkapa jänisjahtiin, jossa ensin ollaan paikallaan ja sitten juosta hölkytellään kankaan toiseen laitaan. Omassa käytössäni tämä asu on enemmän loppusyksyn ja alkutalven kävelyjahtdeissa, mutta Acliman verkkoalusasun kanssa tälläkin mennään passijahdeissa jonnekin -12°C asteen tietämille.

Ja sitten se wanha kunnon villa - villapaita ja villahousut! Villa on ääriolosuhteiden materiaali. Muutaman kerran pakkanen on painunut 25°C asteen tietämille ketun pillitysreissulla, mutta villahousuissa lallattelee ilman vilun häivää missä vaan. Villahousujen löytäminen teetti vähän työtä, mutta Muhokselta löytyi kutomo, jonka perusvalikoimaan kuuluvat Erähousut-nimiset mahtavat housut. Villahousut ovat herättäneet kiinnostunutta keskustelua ja jopa kateutta kaveripiirissäni.

Pintakerros - Pintakerrospuolella minulla on oikeastaan yksi suosikki yli muiden - aika monissa aiempien tarinoiden kuvissa näkynyt Winchesterin Cold Ridge -fleece-toppa-asu. Tätä mallia ei tietääkseni enää valmisteta. Se oli aikanaan edullisen pään puku, jossa on olemattoman vähän taskuja ja muita yksityiskohtia. Siinä on kuitenkin hyvä maastokuosi, riittävä tuulenpitävyys, kangas on hiljaista ja asu on lämmin. Korkeissa haalarihousuissa on huonot puolensa, mutta ristiselän ja vyötärön seudulta ei viima pääse läpi.

Pää - Yläkerta on minulle se vaikein puettava. Tähän on kolme erillistä syytä. Ensinnäkin ne aiemmin mainitsemani paleltuneet korvat ja muut kylmälle arat pään kohdat pitää jotenkin suojata, toisekseen joudun käyttämään silmälaseja koko ajan (piilolinssit eivät käy) ja kolmanneksi käytän metsästyksessä aina kuulosuojaimia. Suojaimet estävät monien tavallisten ja toimivien karva- ja lierihattujen käytön. Näiden kolmen tekijän summana käytän paljon melko ohuita silkki-, mikrofleece- ja villahuppuja, niiden yhdistelmiä ja erilaisia tuultapitäviä ohuita fleece-pipoja. Viereiseen kuvaan laitoin alle Haglöfsin Windstopper-balaclavan, sen päälle microfleece-hupun ja pipoksi tavallisen fleecen. Tämä yhdistelmä toimii kovissa pakkasissa (-20°C), pitää poskipäät lämpiminä, lasit eivät huurru ja kuulosuojaimetkin mahtuvat päälle. Haglöfsin kypärähuppua on tuunattu ja tehty siihen pillitysreikä suun kohdalle. Tämän kokonaisuuden päälle voi tulla vielä kevyt naamiohuppu, kuten monissa blogin kuvissa on ollut.

Kädet - Kädet ovat toinen vähän hankalahko juttu pukea. Erilaiset paksut rukkaset eivät oikein passaa metsästyksiin (pillitys, aseen käsittely) ja muihin jonkinkaanlaista sorminäppäryyttä vaativiin puuhiin. Sormeni kestävät kylmää hyvin, mutta jostain syystä ranteeni ovat melko arat kylmälle. Siksi käytän käsineitä melkein aina. Myös käsien osalta voi kerrospukeutua. Kuvassa ovat Motonetin prätkäosaston silkkihanskat ja Averyn neopreeniset sorsastushanskat. Näillä on hyvä pillitellä ja ladata patruunoita puoliautomaattihaulikon makasiiniin.

Jalat - Bridgedalen todella monipuolisesta valikoimasta löytyy yleensä sukat kaikkiin keleihin ja lämpötiloihin. Tavalliset villasukat ovat edelleen maailman parhaat sukat - taukokäytössä. Bridgedalen sukat ovat hinnakkaita, mutta ne tuntuvat kestävän todella hyvin kulutusta. Kuvan siniharmaat sukat ovat noin 15 vuoden takaa ja sinivihreät ovat olleet käytössä ainakin kuusi vuotta. Oikeassa reunassa olevilla paksuilla MerinoFusion All Mountain -merinovillasukilla ei Suomen talvessa kylmä tule. Bridgedalen sukissa on muuten kolmen vuoden takuu.

Pakkaskenkävaihtoehtoja minulla on kaksi - nyt jo nurin menneen Parkanon kenkätehtaan Porelle-nahkasaappaat ja Muck Boot Tay Sportit. Nahkasaappaat ovat kevyemmät, mutta nillä ei viitsi mennä mahdollisesti märkiin paikkoihin. Parkanon kengät ovat olleet yllättävän kestävät - nyt mennään jo kahdeksatta talvea. Tay Sportit ovat laskennallisesti Porelleja lämpimämmät, mutta kummissakaan en ole koskaan palellut.

Lopuksi muutamia yleisiä huomioita ja ajatuksia: Kerrospukeutumisessa voi tulla helposti Michelin-ukkomainen tunne. Itse olen maksanut oppirahoja erityisesti siinä, että kaikki alu- ja välikerrosten paidat eivät saisi olla korkeakauluksisia. Jos kaulalla on pari kolme tiivistä kerrosta, alkaa se jo oikeasti ahdistaa ja haitata veren kiertoa. Esimerkiksi edellä esitellyt Acliman verkkoasu, Finnsvalan Extreme ja Haglöfsin Actives eivät sovi keskenään päälle tästä syystä. Nykyään ostan avoimempia kaula-aukkoja ja pistän mieluummin tarvittaessa kaulurin päälle.

Kalvoasuista sananen: Tuulen ja vedenpitäviä kalvoasuja ei koville pakkasille minusta voi suositella. Gore-Tex vaatteet ovat mahtavia syksypuolen vermeitä ja hengittävyys on hyvä juttu. Mutta talvella sisältä tuleva kosteus tiivistyy kalvolle ja voi jäätyä takin sisäpuolelle. Olen muutamaan otteeseen joutunut rapsimaan takin sisältä ihan isoja huurrekasoja tästä syystä.

Kerrospukeutuminen tulee hintoihinsa. Merinovillainen alusasu voi maksaa satasen tai jopa pari, Bridgedalen sukatkin 20-30€/pari. Hyvälaatuiset vaatteet kestävät kuitenkin vuosikausia, joten investoinnit ovat minusta perusteltuja. Hyvää ei saa halvalla ja niin poispäin... Pikkuhiljaa erikoistarjouksia kytäten vuosien mittaan nämä minunkin hankintani on luonnollisesti tehty.

Alla vielä kuva tämän talven karmeimmista keleistä. 15°C pakkasta, 13 metriä navakkaa tuulta pohjoisesta ja ilma sakeana lumipyrystä ja juoksuttavasta lumesta. Niin vaan oltiin kaverini kanssa pilkillä. Emmekä palelleet - emme suostuneet. Mitkäs sinun kylmän kelin vaatesuosikkisi ovat? Menetkö mutkattomasti JahtiJakteilla koko kauden vai käytätkö olosuhteisiin optimoituja vaatteita?

Taannoinen kettuonnistuminen toi minulle tukun yhteydenottoja. Viesteissä kyseltiin ketun pillityksen peruselementeistä. Kiitos kaikille yhteyttä ottaneille. En ole välttämättä oikea ihminen neuvomaan ketään, olenhan saanut vasta yhden kaadon. Toisaalta olen päässyt kettukontakeihin nyt jo kymmeniä kertoja ja epäonnistunut tilanteiden "loppuviimeistelyssä" monin eri tavoin. Myöhemmin tilanteiden kulkua tuumaillessa joku korjattavissa oleva perusongelma on monesti noussut esille. Kyse ei siis ole niinkään huonosta tuurista, vaan huonosta valmistautumisesta. Siksi vastaan kysymyksiin julkaisemalla tämän kirjoituksen. Uskon, että näillä kymmenellä kotiläksyllä sinäkin pääset kohti onnistumisia.

1. Hallitse aseesi - on se sitten kivääri tai haulikko. Pillität hämärässä, joten aseen käsittelysi pitää tapahtua selkärangasta täysin automaattisesti. Tiedä, mihin taskuun olet patruunat laittanut. Harjoittele aseen lataaminen silmät kiinni. Käytä kettujahdissa vain huippulaadukkaita ja kokeiltuja latauksia. Ampumatuki kiväärin kanssa on selviö, mutta tukea voi käyttää myös haulikon kanssa vakioimaan aseen suunta ja paikka. Pimeässä etäisyyden arviointi on vaikeaa ja kuun valo voi tehdä ketun alle varjon niin, että kettu näyttää olevan todellista isompi, lähempänä ja alempana. Ja muista, että hämärässäkin kohde on tunnistettava lajilleen!

2. Tunne saaliisi - yleisesti ja paikallisesti. Opiskele ketusta kaikki se, mitä eläinkirjoista, netistä ja lehdistä löydät. Ymmärrä ketun ruokavalio. Tiedosta urosten ja naaraiden reviirikäytöksen erot. Opettele tunnistamaan ketun lumijälki ja jätökset. Huomioi vuodenaika ja sen vaikutus kettuihin. Juttele paikallisten maajussien, metsurien ja hevosmiesten kanssa - heiltä voit kuulla tuoreista kettuhavainnoista ja saada tietoa uusista luolista, kulkureiteistä tai haaskoista.

3. Tunne maastosi huippupaikat - Kettu liikkuu maastossa suunnitelmallisesti ja ilmeisen kaavamaisestikin reviiriään haravoiden. Selvitä alueesi ketulle tärkeät paikat. Päivämakuupaikkana voi pysyä vuodesta toiseen sama kangasmetsän rinne, kalliokon luola tai ladonalunen. Peltoaukot kettu ylittää saman valtaojan reunaa seuraten tai talvella sen jäätyneellä pohjalla.

Maaston ja siellä liikkuvien kettujen reittien tuntemus antaa ylivoimaisen hyvän pohjan onnistuneelle pillitysjahdille. Toisaalta kokemuksen ja pelisilmän kehittyessä voi pelkällä karttaharjoituksella löytää uusilta alueilta lupaavia pillityspaikkoja. Myös ihmisen rakennelmat voivat olla hyviä kettupaikkoja. Viljasiilot, sikalat ja muut maatilat, hevostilat, rehupaalikasat, lietelanta-altaat, mehiläisfarmit, metsästysseurojen lahtisuulit, kaatopaikat ja isojen teiden varret voivat tarjota ketulle helppoa ruokaa - missä on helppoa ruokaa, on siellä myös kettuja.

4. Ajoita retkesi oikein - eli mene huippupaikkaan huippuaikana. Kun tunnet maaston ja saaliisi käytöksen siellä, voit arvata valistuneesti pilliretken ajan ja paikan. Ketut ovat yöaktiivisia ja ihmisen pimeänäkökyky on melko vaatimaton. Siksi pillitystä tehdään monesti auringon nousun ja laskun aikoihin. Aamun ja illan paremmuudsta käydään kiistoja ja aikataulutus jakaa kokeneempiakin metsästäjiä. Itse olen saanut enemmän kettukontakteja aamulla, mutta kaato tuli illalla. Täysikuun valossa voi pillittää läpi yön, mutta kirkkaassa loimotuksessa kettukin tuntuu olevan arka - silloin onnistumisia voi tulla hakkuuaukoilta tai jopa metsäpasseista. Yritä hyödyntää tässäkin paikallistuntemusta. Jos tiedät ketun päivämakuupaikan, lähistölle voi hiipiä jo päivän kääntyessä illaksi.

5. Naamioidu - Missä tahansa vaanimismetsästyksessä naamioituminen on tärkeää, mutta ketun houkuttelupyynnissä hyvä maastoutuminen on aivan ensiarvoista. Värinäkö ketulla on kehittymätön, mutta silti metsästäjän on sulauduttava ympäristöönsä. Kettu nimittäin havaitsee pienetkin liikkeet todella kaukaa. Tavallisimmin kannattaa hakeutua muuta maastoa korkeammalle, kuten viereissä kuvassa olen tehnyt. Mutta joskus myös ojan pohjalta voi löytyä hyvä passipaikka: ketun näkökulmasta näkyvillä on vain puolikas päätä. Itse naamioidun mieluummin liikaa, kuin liian vähän.

Ojanpohjapassissa...

6. Vältä hajuja - tai hyödynnä niitä. Kettu käyttää tarkkaa hajuaistiaan saaliseläinten paikallistamisessa ja tunnistamisessa, niinpä kettu kiertää yleensä tuulen alle myös lähestyessään pillittäjää. Jos kettu tulee pillimiehen tuoreelle jäljelle, voi kettu säikähtää ja karkota. Siksi passipaikalle mennessä pitäisi edetä vastatuuleen ja passissa tarkkailla myötätuuleen. Varmista myös, että alatuulen puolella on ampumasektoria riittävästi. Samalla on paikkoja, jotka houkuttelevat kettuja ja haisevat luonnostaan voimakkaasti. Tuolloin voi myös hyödyntää hajuja - esimerkiksi viljasiilo tai hevoshaan ruokintakaukalot ovat jyrsijämagneetteja ja siten ne houkuttelevat luonnostaan myös kettuja. Näissä paikoissa ihmisen haju on luonnollinen ja toisaalta näissä paikoissa on muita voimakkaita hajuja, jotka peittävät ihmisen hajuja. Älä suotta pese metsästysvaatteitasi, mutta tuuleta ne hyvin ennen metsäretkeä.

7. Ole äänetön - Ketun kuulo on erinomainen. Wikipedian mukaan kettu kuulee variksen lentoäänen kahden kilometrin päähän ja pellossa vikisevän hiiren sadan metrin päähän. Siksi passipaikkaan siirrytään täysin äänettömästi. Joskus voi olla välttämätöntä vaimentaa askeläänet laittamalla villasukat kenkien päälle. Joskus moottorikelkan jäljellä liikkuminen on äänetöntä, joskus kelkan jälki narskuu ikävästi. Auton ovia ei paiskota kiinni, narskuvalla hangella ei oteta ylimääräisiä askelia, asepussin vetoketjua ei räsäytetä auki, avaimet eivät kilise taskussa, vaatteiksi valitaan kahisemattomia kankaita, takin nepparit laitetaan kiinni ja kännykkä pannaan äänettömälle. Passipaikalla monesti ollaan ensin 5-10 minuuttia ihan hiljaa ja vain kuulostellaan ympäristöä.

8. Tunne pillisi - houkutuspillejä on saatavilla runsaasti ja sellaisen voi näppäräkätinen valmistaa itsekin. Kettupillejä on neljä erilaista tyyppiä: jäniksen hätähuuto, linnun hätähuuto, hiiripilli ja ketun haukku. Onpa valintasi mikä tahansa, sillä voi saada saalista milloin vain. Tietysti kullekin pillityypille on paras kautensa. Mutta usko hankintaasi ja opettele käyttämään sitä.

Kettupillikin on soitin, instrumentti, jonka ominaisuudet on syytä tuntea. Harjoittele sen käyttöä myös silmät kiinni tai säkkipimeässä tietääksesi, miten päin pilli on kädessäsi. Ripusta pillisi kantohihnaan - taskun pohjalta kettupilliä ei voi alkaa pimeässä kaivelemaan - epäkäytännöllisyyden lisäksi siinä tulee aivan turhaa ääntä ja liikettä. Treenaa kotona, jos perheesi antaa luvan. Ja kun ei anna, treenaa autotallissa, ulkohuussissa tai vaikka autossa matkalla töihin. Mutta älä treenaa metsästysmaillasi. Et halua totuttaa kettua pillisi ääniin.

9. Valmistele passipaikka etukäteen - jos vain mahdollista. Tee tärkeimmille passipaikoillesi polku pari päivää ennen jahtia, sillä umpihangessa käveleminen on äänekästä. Ampumasektorista voi raivata vähän risuja. Ison ojan ylittämiseksi voi olla tarpeellista tehdä pieni silta jostain sopivasta pökkelöstä. Ja jos käytät jakkaraa, kaiva lumi pois maata myöten, sillä jakkaran alla narskuva lumi kuuluu kauas. Paina mieleen maastosta sopivilla etäisyyksillä olevat kiintopisteet, joihin voit verrata kettua. Voit joutua tekemään myös vähän lumitöitä auton pysäköintiä varten. Hyvin valmistellulla passipaikalla ei kulu aikaa turhaan askarteluun ja ihmettelyyn, eikä meteliä tule.

10. Opiskele, opettele ja opi - Petopillitys on rapakon takana iso juttu, mutta siellä metsästetään paljolti kojootteja, harmaakettuja ja muita petoja. Toki monet kojoottiopit voivat toimia myös ketulle. Mutta punaketun pillittäminen on siis maailman mittakaavassa vähän harvinaisempi metsästysmuoto. Netistä löytyy kuitenkin runsaasti materiaalia pohjoismaiden alueelta, Saksasta ja Brittein saarilta ketun houkutteluun. Suomessa netin parasta antia ovat Facebookin Houkuttelupyynti-ryhmä ja Erälle.netin ketun pillitys-keskustelu. Norjasta ja Ruotsista löytyy blogeja ja foorumeita hakusanoilla "lockjakt", "rävlock" tai vaikkapa "lokkefløyte". Lue tarinoita muiden onnistumista ja mieti, miksi he onnistuivat.

Lopuksi - näiden kymmenen peruselementin päälle tarvitaan ripaus sitä tuuriakin, jotta kettu saadaan kellistettyä. Silti tuuria voi tasoittaa toimimalla oikein ja toimimalla seuraavalla kerralla paremmin. Samalla nämä näkökulmat eivät ole absoluuttisia sääntöjä - joskus kettu tulee kovinkin rohkeasti myötätuuleen. Silti olen varma, että näillä onnistut saamaan ainakin kettukontaktin. Oma tyyli kehittyy onnistumisten ja epäonnistumisten myötä. Kettu päättää, mikä tyyli on se oikea.

Ketun pillittämisen uusin trendi on ketun houkuttelu ketun omalla haukkuäänellä. Tietysti täällä Tapiolan Takamailla pyritään pysymään kehityksen aallonharjalla ja ollaan seurattu suurella mielenkiinnolla asiasta käytyä nettikeskustelua. Ketun haukkuäänien sanotaan olevan aivan erityisen tehokas nyt kevättalvella, kun pidentyvät päivät aktivoivat ketut kiimaan - urokset valvovat reviirejään ja naaraat huutelevat itselleen seuraa.

Tulin tilanneeksi kehutun Raspy Old Hen-pillin, joka on oikeasti kalkkunapilli suoraan USA:n keskilännen kalkkunapreerioilta. Vähän erikoisesta taustasta huolimatta tällä pillillä väitetään saavan aivan erityisen hyvä ketun haukku. Pillin mukana tulee ihan kätevän oloinen säilytysrasia.

Kalkkunapilli on teknisesti aivan poikkeuksellinen "kalvopilli" (diaphragm call). Tämä pilli laitetaan kokonaan suuhun kielen päälle. Sen käyttöä ketulle esitellään tällä ruotsalaisvideolla. Pikakokeilussa sain aikaiseksi hyvin samanlaisia haukkuääniä, kuin videolla esitetään. Tämä vaikuttaa näin yhtäkkiä lupaavalta - todella lupaavalta. Harjoittelua tämäkin pilli vaatii, mutta ensihönkäysten jälkeen olo on ihan luottavainen.

Ketun viestintään kuuluun aika monipuolinen sekoitus rääkäisyjä, kiljaisuja, haukkuja ja ulvontoja. Alla olevassa videossa on esitelty keskeisimpiä ketun ääniä. Myös Angelfiren kettuäänitteet kannattaa kuunnella läpi.

Viime viikon kettupillisaaliin myötä tanne Tapiolan Takamaille on iskenut aikamoinen kettukuume. Viikolla kiertelin alueita läpi ja tein polkuja valmiiksi passipaikoille. Viikonlopun aamut ja illat menivät sitten pellonreunuspuskissa piilotellen ja jäniksen hätähuutoja matkien. Alkuperäinen suunnitelma oli tosin käydä varisjahdissa, koska rauhoitusaika alkaa huomenna maanantaina 11.3. Kova pakkanen muutti suunnitelmia ja toisaalta ehdin varisten perään vielä huhtikuun aikana saamallani poikkeusluvalla. Tässä kirjoituksessa viikonlopun täpäriä tapahtumia, tunnelmia ja maisemia.

Perjantaina satuin ketuin kanssa melko lähekkäin. Menin passiin auringonlaskun aikoihin kuuden jälkeen. Tiedossa etukäteen oli, että ketut tapaavat olla päivämakuulla kartalla näkyvässä kivikossa. Ajattelin, että saisin ketun kiinnostumaan pillistä ja tulemaan peltoaukon yli myötätuuleen niin, että pääsisin ainakin näkemään ketun. Olin jo aiemmin käynyt valmistelemassa passipaikan tuuheiden kuusien juurelle niin, että paikasta oli hyvä näkyvyys peltoaukealle.

Red River Bandit-pillin ensisoitosta oli ehtinyt soida noin 10 minuuttia, kun kuulin takanani metsässä liikettä. Varovaiset askeläänet lähenivät ja lähenivät. Yritin katsella olkani yli lähestyvää eläintä, mutta tiheät kuuset peittivät takamaaston tyystin. Lopulta hyvin läheltä kuului pakolaukan äänet. Pimeyden laskeuduttua lopetin passituksen ja tutkailin taskulampulla takamaastoa. Kettu oli tullut lännestä ja käynyt kuusten takana noin neljän metrin päässä passipaikaltani. Lopulta se oli havainnut minut ja paennut.

Siitä se oli mennyt. Minä istua kökötin kuvan oikean reunan kuusikon toisella puolella neljän metrin päässä.

Lauantain illalla kokeilin vaihteeksi avohakkuupassia. Hakkiolla oli runsaasti vanhoja jälkiä, mutta lauantaina ei havaintoja tullut. Kun kuutamoa ei ole, olisi tällä paikalla ollut kyllä varsin vaikea erottaa kivien ja kantojen sessa hipsivää eläintä. Tämä paikka voisi toimia paremmin aamulla, kun valon määrä on lisääntymään päin. Minusta muuten tuo lumimaastoasu naamioi aika hyvin hahmoni tuohon kiven kylkeen.

Lauantain huippuhetki oli nähdä taas teeriparvi. Tämä on melko varmasti sama teeritokka, jonka olen aiemmin nähnyt. Teerien seassa lensi muuten erikoisesti varpusia. Varpuset ovat näillä kulmilla aika harvinasia. Liekö joku vaellusparvi.

Sunnuntain aamuna pääsin taas kettukontaktiin, mutta olin samalla hyvin epäonninen. Olin kuvan maisemassa puoli kuuden aikaan aamulla. Pilliksi valikoitui tässä heti alusta Dan Thompson PC2-pilli. Noin kuusi minuuttia ensipuhallusten jälkeen silmälasit menivät huuruun hengittäessäni kasvomaskin alla vähän huolimattomasti. Jouduin siinä sitten säätämään maskia ja tuulettamaan laseja. Olin mielestäni ihan hyvin naamioitunut. Silti tästä härdellistä syntynyt käden ja pään liike oli ilmeisesti näkynyt ketulle noin 150 metrin päähän, jossa kettu oli lähestymässä suoraan kohti. Huomasin harmikseni ketun vasta silloin, kun se mennä viiletti pitkin peltoa metsään.

Olen kartoittanut metsästusalueeni nyt käytännössä kauttaaltaan ja jälkien perusteella alueella liikkuu mahdollisesti ainakin viisi, mahdollisesti jopa seitsemän, kettua. Viereisessä kuvassa ketun vanhojen jälkien päällä on muuten fasaanin siiven tuoreempi painanne. Viikonloppuna pillitin kettua yhteensä kuudessa kohteessa. Näistä kahdessa pääsin ketun kanssa kontaktiin, joten pidän viikonlopun jahteja onnistuneena. Vähän paremmalla onnella äitienpäivälahjaksi vaimolle visioitu kettuturkki olisi jo hyvässä vauhdissa.

Täällä Takamailla kevät etenee kohinalla ja ketun pillittäminen alkaa olla taas ajankohtaista. Ensimmäinen pillitysreissu tälle vuodelle tuotti heti tulosta ja sain elämäni ensimmäisen pillisaaliini tänään! Saaliin lisäksi saatiin kaksi muutakin kettukontaktia. Tässä kirjoituksessa illan taustat ja tilanteet.

Illan retkelle sain mukaan kaverini, joka lähti ensimmäistä kertaa tutustumaan pillitysmetsästykseen. Aluksi esittelin lyhyesti hänelle pillejäni, niiden soittotyylejä ja samalla sovittiin passipaikkastrategiat. Taivas oli pilvetön, mutta matalalla piilotteleva kuu piti näkyvyyden hyvin heikkona. Tuuli oli kääntynyt päivän aikana pohjoiseen ja pakkanen kiristynyt jonnekin kahdeksan asteen tienoille. Kylmentynyt keli teki lumeen ketun kestävän kantohangen, mutta miestä hanki ei kestänyt. Siksi passipaikat suunniteltiin peltoteiden varteen niin, että kävelyä autolta olisi mahdollisimman vähän ja sekin enimmäkseen peltoteitä kulkien.

Ensimmäinen pillityspaikka oli se, josta onnistuminenkin tuli. Kaverini jäi passiin vihreän rastin kohdalle ja itse menin parin sadan metrin päähän sinisen rastin osoittamaan paikkaan. Ajatuksissa oli, että ketut voisivat tulla joko pohjoisesta metsäautotien reunapensikon suojassa, tai etelästä pellon reunaa myötäillen. Molemmat visiot toteutuivat. (Muistathan, että karttakuvan voi klikata isommaksi lähempään tarkasteluun.)

Aluksi soitin jäniksen hätähuutoa vajaan kymmenkunta luritusta Red River Banditilla. Tässä vaiheessa kaverini passipaikalle oli tullut pohjoisesta kettu, mutta se oli liikkunut pusikon laitaa niin, että ampuminen ei ollut hämärässä onnistunut tummaa taustaa vasten. Olin tietysti täysin tietämätön tästä ketusta. Kun minun passipaikallani oli hiljaista, vaihdoin Dan Thompsonin PC2:een ja haukahtelin koirasketun haukkua. Nopeasti huomasin pellon reunassa paikallaan olevan epämääräisen hahmon noin 30 metrin päässä. Ennätin ajatella, että siinä kohdassa ei pitänyt olla pintakiviä. Samassa "kivi" liikahti ja kettu kääntyi sivuttain - kettu kellistyi kahdella laukauksella. Aseen suuliekki sokaisi silmät hetkeksi, mutta kettu löytyi kuitenkin lampun avulla helposti.

Se on siinä! Ensimmäinen pillikettuni! Muutenkin olen saanut kettuja sen verran vähän, että tämä on minulle monellakin tavalla todella merkittävä saalis. Tätä muistellaan pitkään.

Harmi kyllä, narttuketun hartioissa näyttäisi olevan orastavaa kapia. Pintakarvoitus on hävinnyt lähes tyystin ja tämä alue näkyy kuvassa ketun hartioissa ja selässä tummempana kohtana. Turkkia tästä ei siis saa, mutta kallon ja hännän ajattelin muistoksi ottaa.

Illan toinen pillityspaikka koettiin viereisen kartan näyttämällä tavalla. Vihreä rasti on taas kaverini passipaikka, sininen minun. Tässä ajatuksena oli, että kettu saapuisi ojan pohjalla etelästä tai läntisen metsän laitaa. Noudatin pillittämisessä aiemmin toiminutta kaavaa: ensin jänisääniä Red River Banditilla ja sitten Dan Thompsonin PC2:lla ketun haukkua.

Minun passissa oli hiljaista, mitä nyt pakkanen paukahteli metsässä ja säikytteli muutaman kerran. Noin 45 minuutin pillittämisen jälkeen olin jo nousemassa passista pois, kun kaverin haulikko puhui. Kettu oli tullut idästä, pysähtynyt ojan reunalle ja siihen M päätti ampua. Ja juuri samalla kettu oli hypännyt ojan pohjalle, joten laukaus meni harmi kyllä ohi. Hutilaukauksesta huolimatta retki oli ikimuistoinen varmasti meille molemmille.

Täällä Tapiolan Takamailla on nyt kevättalvella pillitetty kettua oikein urakalla. Ketun pillittäminen on ketun houkuttelemista saaliseläimen äänellä. Pillihoukuttelu on rantautunut Suomeen Ruotsista ja Norjasta viime vuosina ryminällä. Tässä kirjoituksessa vähän valotan tämän metsästysmuodon perusteita ja kertoilen kokemuksistani maastosta.

Aluksi sananen varusteista. Homman ytimessä ovat erilaiset houkutuspillit. Tässä kuvassa on kaksi pilliä, joista on eniten kertynyt kokemusta: Red River Bandit ja Nordik Predator. Lisäksi käytössäni on pari vastikään hankkimaani pilliä: Dan Thompson PC-2 ja Verminator Twisted Syco. Näillä pilleillä luodaan haavoittuneen tai muuten pulaan joutuneen saaliseläimen ääntelyä. Tyypillisin tälläinen ääni on loukkaantuneen jäniksen hätähuuto. Ajatuksena on siis houkutella repo helpon saaliin toivossa ampumaetäisyydelle. Red River Banditilla saa tehtyä mielestäni erinomaisen jänisäänen ja sillä olen saanut eniten kettutilanteita.

Pillien lisäksi muita välttämättömiä erikoisvarusteita ei juuri tarvita. Maastokuvioidut vaatteet ja säänmukainen pukeutuminen riittää. Naamioitumiseen on toki kiinnitettävä tarkasti huomiota ja kädet ja kasvot on syytä peitellä. Pienenä ekstrana tulin hankkineeksi Mojo Critter-houkuttimen norjalaisesta verkkokaupasta, Storfangst.no:sta. Härveli toimii paristoilla ja pyörittää jousen nokassa olevaa karvariekaletta. Tämän tarkoitus on kiinnittää lähestyvän ketun huomio itseensä. Haulikkometsästäjänä minun on saatava kettu todella lähelle, joten toivon tästä vekottimesta olevan hyötyä. Parissa tilanteessa kettu on selvästi kiinnittänyt huomionsa houkuttimeen, joten laite näyttäisi toimivan.

Pillittämiselle on tyypillistä, että pakkasessa ei tarvitse kauan hytistä yhdessä paikassa. Yleensä puoli tuntia pillitystä riittää ja jos siinä ajassa kettua ei maisemaan ilmaannu, voi passipaikkaa vaihtaa. Talvisessa maastossa on syytä liikkua hiljaa hiiviskellen. Vastapuolella kaikki aistit ovat kuitenkin kaikin puolin paremmat. Tästä johtuen tuulen myös suunnalla on iso merkitys passipaikan valinnassa.

Tämä kuva muuten näyttää aika hyvin, että jopa keskiyöllä maastossa näkee mainiosti. Toinen tärkeä huomio tästä kuvasta on tuo valtaoja, joka halkoo laajaa peltoaukeaa. Tämmöiset maastonvaihtelupaikat tuntuvat olevan kettujen suosiossa ja ojan pohjalta löytyi useampien kettujen jälkiä. Ketun liikkumispaikkojen ja maaston muu tuntemus auttaa pillittämisessä paljon.

Mikko on yöakviitinen eläin, joten pillityskin tapahtuu yleensä öiseen aikaan. Keväällä repolaiset tosin aktivoituvat ja niitä voi nähdä liikkellä jopa keskellä kirkasta päivää. Tällöin ketun voi houkutella myös ketun reviiri- ja kutsuhuudoilla. Useimmiten pillimiehet ovat liikkeellä loppuillasta tai aamuyöllä. Tämä on ihan käteväkin asia, kun saa peitellä piltit nukulle ja sen jälkeen lähteä maastoon. Pillittämään ehtii myös aamuisin helposti ennen työpäivää.

Talvisessa metsässä on yllättävän vilkasta elämää myös öisin ja aamutuimaan. Nämä joutsenet lensivät passipaikan yli aamulla auringonnousun aikoihin. Kevättalven öihin tunnelmaa luo myös pöllöjen huhuilu ja viheltely: huuhkaja, helmipöllö ja varpuspöllö tavallisimpina. Ja joskus pöllöt kiinnostuvat pillittäjästä saalistusmielessä. Olin pillitysreissulla keskiyöllä ja huomasin sivusilmällä jonkun lähestyvän vauhdilla suoraan kohti. Nostin käden eteen ja samassa viirupöllö olikin jo kohdalla. Se oli luullut päätäni saaliiksi ja tuli suoraan kohti kynnet ojossa. Se ilmeisesti hämmästyi käteni liikettä ja istahti viereeni metrin päähän hangelle. Siinä se istua napotti pari minuuttia ja tuijotti suoraan silmiin.

Saalista en ole vielä saanut, mutta kettukokemuksia on kertynyt nyt niin paljon, että pillityksen voi silti sanoa todella toimivan. Noin joka neljäs viides reissu olen saanut kettuun kontaktin. Yhteensä kettutapahtumia on nyt reilu kymmenkunta. Lähimmillään kettu oli noin 10 metrin päässä, mutta välissämme oli puita ja isoja kiviä. Sieltä se haukahteli, eikä esille tullut. Erityisesti aamut tuntuvat olevan otollista aikaa. Osaltaan ampumatilanteita on rajoittanut se, että käytän haulikkoa. Kiväärillä olisin nyt keväällä päässyt ampumaan ainakin neljästi.

Ketun pillittäminen on monella tavalla palkitsevaa ja mukavaa puuhaa. Se ei vaadi kovin paljon investointeja varustemielessä ja pillittämisen oppiminen on melko helppoa. Opetusmateriaalia löytyy runsaasti netistä. Ketun pillittäminen tuo mukavan lisän kevään metsästykseen, jolloin metsästys on yleensä muuten hiljaista. Mikä parasta, luonnossa liikkuessaan pääsee näkemään monenlaista elämää, kuten nämä aamulliset soivat ukkoteeret.