Tapiolan Takamailla

Tänä syksynä fasaanijahdit ovat jääneet vähän vähemmälle. Tänään käväisin pitkästä aikaa muutamalla kesantopellolla päiväkävelyllä. Nala sai etsiä lintuja ja Sissi joutui tyytymään seuraamaan vierellä koko retken. Fasaaneja tuntuu olevan tänä vuonna aiempia vuosia vähemmän.

Pellonreunuspensikossa oli ilmeisesti varpuspöllön talvivarasto. Muuta selitystä en oksanhaaraan ripustetulle pikkujyrsijälle oikein keksi. Aina joskus olen kyllä nähnyt varpuspöllön talvivaraston linnunpöntössä, mutta tämmöistä en ole aiemmin nähnyt

Retken toiselta pellolta tuli kauden ensimmäinen fasaanionnistuminen. Pelto vaikutti aluksi tyhjältä, mutta kierroksen loppupuolella Nala näytti selvästi vainuavan riistaa. Nala teki pitkähkön ja tehokkaan haun, jonka päätteeksi fasaanikukko lehahti lentoon noin 20 metrin etäisyydeltä. Lintu tipahti heti ensimmäisellä laukauksella.

Olin oikein tyytyväinen Nalan hakuun, mutta noudossa oli tällä kertaa vähän hankaluuksia - Nala ei meinannut löytää lintua oikein millään. Ehkä se kierähti jonnekin mättään alle. Sissi malttoi seurata vierellä melko hyvin koko retken - ei täydellisesti, mutta melko hyvin kuitenkin. Joka tapauksessa mukava pikkulenkki maastoon pyhäpäivän ratoksi.

Marraskuun alkupuoli toi sateet tullessaan ja joen veden korkeus alkoi vähitellen nousta normaalille tasolle. Sorsia tämä ei toistaiseksi ole haitannut. Nyt jos säät pysyvät edes kohtuullisina, voi vielä joulukuussa olla hyväkin mahdollisuus päästä sorsastamaan.

Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna käytiin pyörähtämässä kesantopellolla, josta fasaaneja oli löytynyt aiemminkin. Siellä tuntui olevan runsaasti hajuja. Ohjasin koiraa etsimään pellon laidalla olleesta koivikosta. Edettiin ojan reunamaita pitkin sivutuuleen ja äkisti Nalle saikin vainun tuulen tuomana. Se pyyhälsi kuono pystyssä nelisenkymmentä metriä ohitseni ja alkoi tehdä hakua...

...Ja sieltä löytyikin komea koirasfasaani. Tänä syksynä Nala on saanut paljon lisävauhtia lähihakutoimintaan ja fasaanit eivät juokse karkuun koiralta. Nyt ne tuntuvat nauliintuvan paikoilleen ja lehahtavan pakolennolle koiran jaloista viime hetkellä. Ylösajohommat toimivat siis mainiosti. Tähän noutoon päättyi fasaanijahdit näillä seuduilla, kun seuran asettama kiintiö tuli täyteen.

Marraskuun alkupuolella on ennätetty myös sorsastaa vähän. Oheisen kuvan kivi on tuttu aiemmista tarinoista. Yhtenä aamuna sen olivat vallanneet kalalokit.

Vielä lokakuun alussa samainen kivi näytti tältä. Veden korkeus on siis noussut melkoisesti.

Isänpäiväviikonloppuna sain passiin mukaani harvinaisen vieraan, kun oma isäni pääsi matkaan. Onneksi aamulento oli mahtava ja isäkin pääse tarkkailemaan vilkasta lentoa. Paras lentoaika oli jälkeen kerran aivan hämärässä - vajaa tunti ennen auringonnousua. Silloin oli turha pienoiskiväärillä edes yrittää ampumista. Sen verran heikkolaatuinen halpiskiikarini on. Onneksi aamun edetessä kaaveiden ja pillin houkuttamana tuli pari saalistilannetta.

Isänpäiväviikonlopun saaliiksi koitui kaksi sorsaa. Nämä loppukauden heinäsorsat ovat kyllä upean kauniita ja pulskia.

Sokerina pohjalla: sain isänpäivälahjaksi uuden hienon reppujakkaran. Ruotsalaisen Faunan Björnen De Luxe on laadukkaan oloinen kokonaisuus. Kirjoittelen tästä jossain vaiheessa lisää, kunhan käyttökokemuksia ennättää vähän kertyä.

Tämän viikon alkupuolella joessa oli melko runsaasti muuttosorsia, mutta johonkin ne hävisivät viikonlopuksi - eilisellä tiedusteluretkellä en nähnyt yhtään lintua. Ennakko-odotukset tämän aamun sorsien aamulentoon olivat siis melko laimeat. Tämä harmitti erityisesti siksi, että lopputalven ensimmäistä päivää tuli sorsapassiin viettämään noutajakoiravieraita. Onnekseni arveluni hiljaisesta aamusta olivat kuitenkin vääriä. Oheisessa kuvassa ollaan jo tekemässä aamun ensimmäistä sorsanoutoa jäiden keskeltä.

Totta tosiaan, joki jäätyi aamun kuluessa lähes umpeen! Aamulla, kun asettelin kaaveet veteen, oli joki vielä enimmäkseen sulana. Auringonnousun lähestyessä pakkanen alkoi purra aina vain kovempaa ja joki alkoi saada nopeasti jääpeitettä. Jääkerros ei tokikaan ollut paksu, mutta silti se oudoksutti aluksi molempia koiria. Pienen totuttelun jälkeen molemmille koirille saatiin kuitenkin onnistuneet sorsanoudot.

Aamun lento oli melko hiljainen, mutta useimmista tilanteista saatiin saalisonnistumisia. Kahdessa erillisessä tilanteessa linnut jäivät haavakoiksi ja niitä lähdettiin etsimään sitten yhdessä veneellä. Vaikka jää oli vain muutaman millin paksuinen, hidasti se menoa melko paljon.

Hyväksi onneksi molemmat haavakot löytyivät kuitenkin varsin helposti. Aamun ehdoton yllätys oli tuo oheisen kuvan oikeassa reunassa oleva koskelo. Joessa niitä näkee harvoin. Koskelo tuli passiin yllättäen ylävirrasta ja selkärangasta lähtenyt heittolaukaus osui kohdilleen.

Kaaveiden kerääminen jään keskeltä oli työläs rupeama. Kaavekoukkukin jässähti jäähän niin, että teleskooppivarresta ei juuri apuja ollut.

Joki hiljeni vajaassa viikossa siinä määrin, että jatkossa ei enää kovin suuria odotuksia saaliin saamiselle ole. Samalla joessa on vettä erittäin vähän, joten virtaama on pieni. Tämä tarkoittaa sitä, että joki jäätyy hyvin herkästi umpeen. Ehkä tänään oli siis sorsastuskauden päätös.

Päivää jatkettiin pienellä kävelylenkillä samaisella kesantopellolla, josta olin saanut alkuviikosta fasaanionnistumisen. Pelto tuntui olevan täynnä hajuja, mutta varsinaisia ylösajotilanteita löytyi aika vähän. Koirilla oli kuitenkin pellolla oikein kivaa.

Kun koirat merkkasivat olevansa "hajulla" lähes koko ajan, korkeassa heinikossa sai hiipiä valppaana. Pitkään näytti siltä, että pelto olisi kuitenkin tyhjä.

Lopulta Nala löysi kaksi fasaania - naaraan ja koiraan. Molemmat lensivät sen verran lyhen matkan, että niitä päästiin jahtaamaan toistamiseen. Naaras juroi paikoillaan lähes loppuun asti ja pölähti lentoon aivan viime hetkillä. Tässä tilanteessa en ampunut, kun yritän noita naaraita säästellä. Hetkeä myöhemmin ammuin koirasfasaanista huippupaikalta kahdesti ohi. Niin se onni vaihtelee.

Kiitos vieraille käynnistä ja kiitos HK:lle valokuvista.

Tänään oli erityisen kaunis päivä ja lähdin iltapäivällä käymään pienen lenkin koiran kanssa kesantopellolla. Otin toki aseenkin mukaan, mutta ensisijaisena ajatuksena oli näpsiä Nalasta valokuvia kauniissa lokakuisessa auringossa. Valokuvausretki muuttui äkisti metsästykseksi, kun Nalle löysi pellolta fasaanin... Mutta ensin muutamia koirakuvia.

Kesantopellolla on aina yhtä mukava tuulettaa korvia.

Samalla treenattiin aktiivista ohjaamista ja suuntia.

Lentokoneen savuvana näytti äkkiseltään maahan törmäävältä meteoriitilta.

Musta koira ei keltaisen ruskeassa heinikossa piiloon pääse.

Yhtäkkiä retken muoto sai tosiaan yllättävän käänteen. Nala sai vainun riistasta ja alkoi jäljittää. Ennätin juuri ja juuri pistää kameran videokameran tallentamaan, kun tilanne oli jo päällä. Lintu putosi ensimmäisellä laukauksella.

Myötätuuleen lentäneen fasaanin löytyminen tiheästä heinikosta tuotti vähän vaikeuksia. Nalle ei millään meinannut uskoa, että fasaani olisi tippunut niin kauas, kuin tippui. Mutta löytyihän se lopulta kuitenkin.

Harvinaisen komea koirasfasaani kimalteli smaragdin lailla laskevan auringon valossa.

Sattumasaalista piti tutkia tarkoin joka puolelta. Viime vuosiin verrattuna fasaanikontakteja on ollut yllättävän vähän.

Kotona saalista ihmeteltiin sitten pojan kanssa ja vertailtiin sitä eilen saatuun toiseen sattumafasaaniin. Vaimo oli lähtenyt koiran kanssa lenkille lähimaastoon ja Nala oli napannut fasaanin lähipensikosta noin vain itsekseen. Näitähän sattui myös viime syksynä.

Näistä linnuista tehdään talvemmalla Ravintoketju-blogissa esiteltyä aivan mahtavaa Sauvalan kartanon fasaanisalaattia. Mutta jos sinulla on tiedossa hyviä fasaanireseptejä, niin kerro mieluusti alle oma suosikkiateriasi.

Ilmavirrat kääntyivät pohjoiseen ja talvi tulla jysähti tällä viikolla. Tämä nostatti sorsajahtitunnelmia, sillä odotuksena oli, että lopultakin muuttoparvet alkaisivat liikehtiä. Niinpä viikonloppuna käytiin kahteen otteeseen aamulennolla. Lisäksi kuljettiin koiran kanssa pellonreunoja. Tässä kirjoituksessa lokakuun viimeisen viikonlopun tunnelmakuvia ja tapahtumia.

Lauantaiaamu oli pilvinen ja melko lämminkin. Olin kutsunut noutajaharrastajatuttavapariskunnan mukaan maastoretkelle osin koiraa kouluttamaan, osin tutustumaan sorsastukseen ja muuhun eräilyyn. Harmi kyllä, odotettuja muuttoparvia ei joella nähty. Ainoastaan kerran päästiin sorsia jallittamaan. Neljä sorsaa laskeutui parin sadan metrin päähän ja sain houkuteltua ne Brads Reactor-pillillä lähelle. Huippujännittävästä tilanteesta luu jäi lopulta vetävän käteen. Joka tapauksessa oli kiva näyttää vierailleni, että sorsapillillä saa houkuteltua lintuja. Tämän tilanteen ohella aamu valkeni lähinnä kahvia juodessa.

Sorsastuksesta hypättiin sujuvasti fasaanipellolle. Ennen fasaanijahtia minä ja Nalle pidimme pienen aamuhartauden ja sovimme keskenämme käytännön kuviot.

"Missä kissa"-komennolla lähdettiin liikenteeseen.

Fasaaneja löytyi kierroksella yhteensä kolme - harmi kyllä, kaikki kohdallemme osuneet linnut olivat naaraita. Alla olevalla videolla Nalle lähes nappaa yhden kolmesta fasaanista itsekseen. Toisaalta on mahtava juttu, että koiralla on riistaviettiä. Mutta haluaisin silti itse valita, mitä saalista otetaan. Kaikessa on puolensa.

Toinen fasaanitilanne tuli samalta pellonparrelta nopeasti. Tämäkin siis naaras. Lajin ja sukupuolen varmistus tuli tehtyä aseen piippua pitkin. Tästä vaihdettiin maisemia ja käytiin paistamassa makkarat. Mukava päivä, vaikka saalista ei tullutkaan.

Sunnuntain yö puolestaan oli pilvetön ja pakkasta oli reilusti. Tähtitaivaan alla virittelin houkutuskuvat veteen ilman, että otsalamppua tarvitsi sytyttää. Samalla luonto pukeutui pakkasen somistelemana valkoiseen huntuun.

Tämäkin aamulento oli lopulta hyvin rauhallinen, mutta tapahtumia sentään oli. Yön pimeydessä lensi muutamia yksittäisiä ja isompiakin sorsaparvia ja lopulta seitsemän maissa kuville laskeutui yksittäinen heinäsorsa, josta saatiin Nallelle helppo vesityö.

Hienosta saaliista piti tietysti napsia enemmänkin kuvia, vaikka koiraa ei selvästikään kuvaaminen kiinnostanut. Pakkanen navakoitui aamun edetessä niin, että rannat alkoivat jäätyä umpeen. Samalla koirallekin alkoi selvästi tulla vilu. Pakkaskelissä passissa istuminen jalat, kaula ja korvat märkinä ei varmasti ole hääviä. Niinpä aamulentoistunto lopetettiin suunniteltua aiemmin. Tästä käytiin vielä pieni lenkki maastossa ja löydettiin jälkien perusteella rusakoiden suosiossa oleva pelto - ensi viikonloppuna pitää suunnata sinne uudelleen. Takana siis mukava maastoviikonloppu.

Videokameralla kuvaaminen näyttää tulevan myös suomalaisten metsästäjien harrastukseen ryminällä. Videointi on kiinnostunut minuakin jo pitkään, mutta hyvälaatuiset pienet niin sanotut "kypäräkamerat" ovat olleet melko kalliita laitteita. Ostin viime keväänä käytettynä Contour 1080P-kameran. Vaikka kamera on jo pari vuotta vanha, pystyy se silti videoimaan Full-HD -tasoista kuvaa. Tässä kirjoituksessa on vähän ajatuksiani ja kokemuksiani videoinnista ja lisäksi pari mallivideota.

Kypäräkameroiden ehdottomat valtit ovat, että ne ovat hyvin pienikokoisia ja että niihin on saatavilla erilaisia kiinnitysvekottimia (engl. mount). Contourin kiinnikemallistosta minun tarpeisiini sopii parhaiten Flex Strap Mount, koska se on erityisen monikäyttöinen. Flex Strapilla kameran saa kiinnitettyä aseeseen, polkupyörään ja vaikkapa kuulosuojaimeen. Polkupyörävideoita esittelin blogissa aiemmin kesällä ja näissäkin kamera oli pyörän rungossa Flex Strapilla.

Metsästyskäytössä kuulosuojainkiinnitys suoraan keskelle päälakea tuntuu olevan se paras tapa. Aika paljon YouTubessa näkee metsästysvideoita, jossa kamera on kiinnitetty aseen piippuun. Itsestäni tämä kiinnitystapa ei tunnu oikein hyvältä. Näin saa tietysti riistalaukauksen taltioitua hyvin, mutta kaikki muu jääkin enimmäkseen kuvaamatta. Samalla ei tuntuisi kovin mukavalta osoittaa aseella riistaa palauttavaa koiraa. Päälakikiinnitys on toisaalta hyvin herkkä oikealle kuvaussuunnalle. Jos suojaimen sanka on liian edessä tai takana, tulee kuvanneeksi pelkästään etumaastoa tai vain taivaan pilviä. Yhden teeritilanteen kuvaamisen pilasin tässä taannoin juuri väärällä kuvauskulmalla. Sopivaa kuvausasentoa kannattaa harjoitella etukäteen kotona.

Kypäräkamera eroaa tavallisesta videokamerasta niin, että siinä ei ole mahdollista esikatsella videoita eikä juuri mitään muita videokamerasta tuttuja säätötoimintoja voi tehdä. Toiminnot ovat siis hyvin yksinkertaisia: kameraan virta päälle ja pois ja nauhoitus päälle ja pois. Muuten kameraan ei tarvitse koskea. Useimmista kypäräkameramalleista ei löydy edes zoomia. Jonkin verran kameran ominaisuuksia voi säätää liittämällä kamera tietokoneeseen ja erillisen hallintaohjelmiston kautta säätää vaikkapa kontrastia, kuvan kirkkautta jne. Koska videoiden poistaminen maastossa ei onnistu, kannattaa hankkia mahdollisimman iso muistikortti tai useampi. Itselläni on Kingstonin 10-luokan 32 GB:n kortti. Sille mahtuu HD-videota koko päivän ajalta - noin 7-8 tuntia.

Seuraavaksi esittelen pari onnistunutta video-otosta metsälenkeiltä. Näistä ensimmäisessä koira löytää fasaanipoikueen, josta ammun yhden naaraan. Ampumahetkellä luulin kyllä ampuvani nuorta koirasta - linnun värit olivat poikkeuksellisen tummat. Videointi onnistuu ihan mukavasti. Tästä videosta itse opin sen, että päätä ei kannata suotta käännellä rauhattomasti minne sattuu. Videossa näkyy myös hyvin kypäräkameroiden kalansilmämäisen laajakulmalinssin huono puoli: noin 20 metrin päästä lähtevät linnut näkyvät melko pieninä ja etäisyyttä näyttäisi olevan paljon enemmän.

Toisessa videossa koira tuo pensikosta fasaanin ilman, että tarvitsee edes ampua. Tämä video on kokonaisuutena omasta mielestäni varsin onnistunut. Videoiden muokkaamisessa olen käyttänyt Corel VideoStudio X5 -kokeiluversiota. Se ei ole tarpeisiini ihan täydellinen, mutta se on jokseenkin helppo käyttää.

Lopuksi: Kypäräkameralla videointi tuo ilman muuta aivan uuden ulottuvuuden harrastukseeni. Kamera on helppokäyttöinen, eikä sen käsittely metsästyslenkin yhteydessä vaadi ylimääräistä huomiota - kunhan nyt muistaa laittaa kameran tallentamaan retken alussa. Kameravalikoimaa on Suomessakin nykyään runsaasti.

Suurin hankaluus tässä puuhassa on videoiden leikkaus ja muokkaus tietokoneella. Videoeditointi vaatii koneelta paljon ja tavallisella markettikoneella videoiden käsittely on hidasta hommaa. Lisäksi editointisovellukset ovat melko hankalia kokonaisuuksia ja muokkaamisen opettelussa vierähtää ilta jos toinenkin. Lisäksi muokkaus on tarkkaa askartelua.

Metsästyskäytössä kypäräkamera on siis hyvä juttu, mutta on sille toki paljon muitakin käyttötarpeita. Se toimisi varmasti kalastuksessa ja varsinkin koiran koulutuksessa näen kameralle suurta hyötyä. Liikkuvasta kuvasta voisi katsella omia ja koiran koulutustilannevirheitä. Samalla voisi vertailla aiempia videoita ja nähdä, onko kehitystä tapahtunut.

Kaiken kaikkiaan mukava peli. Mitäs lukijat on mieltä? Onko yllä esitetyn kaltaiset videot kiinnostavia, vai blogin kannalta turhia juttuja?

Takamaiden linnustuskausi syksyn 2011 osalta alkaa olla vähitellen päätöksessä. Sattumasorsa tai pari voi vielä löytyä, mutta nyt on hyvä hetki muistella syksyn parhaita paloja. Seuraavan kerran lintuja metsästetään vasta kevään korvilla varis- ja lokkijahdeissa.

Kausi alkoi erittäin epävarmoissa ja oikeastaan aika hankalissa tunnelmissa, kun Nallen laukausarkuus vielä vaivasi pahasti. Laukausarkuus kuitenkin hävisi käytännön töissä, kun päästiin sepelkyyhkyjahtiin. Tästä tilanne vain parani reissu reissulta ja koira alkoi vähitellen ymmärtää, mitä on oikein kyse. Alla oleva kyyhkynen oli se ensimmäinen oikea lämmin noutotilanne koiralleni.

Sorsajahtia sävytti erikoiset sääolosuhteet. Syksy oli pitkä, lämmin ja vetinen. Kelit muuttivat sorsien liikkeitä, lentoaikoja ja lepopaikkoja niin, että sorsakausi oli passipaikoillani enimmäkseen yllättävän hiljainen. Vasta marraskuun puolessa välissä tilanne alkoi vilkastua ja samassa kausi olikin jo ohi.

Sorsakausi alkoi kaukana pohjoisessa. Mukavan reissun kruununa oli ensimmäiset vesinoudot. Omakohtaisesti sykähdyttävimmät noutotilanteet oli lokakuiset haavakkosorsien löytämiset. Näiden tilanteiden myötä oma luottamus Nallen kykyihin nousi valtavasti.

Metsäkanalintujahti oli osaltamme melko vähäistä. Kahdesti käytiin teeriä kuvastamassa ja molemmilla kerroilla saatiin yksittäiset teeret saaliiksi. Hienoja tilanteita molemmat.

Myös peltokanalintuja pöllyteltiin kauden mittaan ja saatiin mukavia onnistumisia. Fasaani on kyllä hyvähermoinen lintu. Se luottaa suojaväriinsä viimeiseen asti ja lähtee vasta lähes saappaan alta.

Kauden mittaan huomasin, että noutajan myötä oma metsästykseni muuttui paljon monipuolisemmaksi ja likkuvammaksi. Lisäksi luottamus koiran kykyihin muutti metsästystapojani: aiempina kausina olin pyrkinyt ampumaan vain sellaisiin tilanteisiin, että saaliin noutaminen ja löytäminen olisi mahdollisimman helppoa ja varmaa. Koiran suorituskyky toi tilanteisiin tietynlaista itsevarmuuspuskuria niin, että uskalsin pudotella myös peitteisempiin paikkoihin.

Linnustuskausi 2011 oli ensimmäinen yhteinen metsästyskausi Nallen kanssa. Alun epävarmuuksista huolimatta syksy meni aivan mahtavissa merkeissä. Koira oppi kauden mittaan valtavasti - samoin isäntä koirastaan. Yhteistyö koiran kanssa sujui loppukaudesta jo todella hienosti. En pysty enää oikein edes kuvittelemaan metsästystä ilman omaa koiraa. Aiempina vuosina kavereiden koirat ovat hoitaneet noutotöitä, mutta kyllä oma koira on aina oma koira.

Isänpäiväviikonloppuna saatiin mukavia onnistumisia. Lauantaina oltiin pellonreunuslenkillä ja pyhänä sorsastamassa. Molempina päivinä päästiin saaliin makuun. Lokakuun loppuun odottamani sorsien muuttoparvet ovat saapuneet vasta nyt. Lämpimän syksyn myötä syysmuutto on selvästi myöhässä. Ensi viikoksi onkin luvattu jo reilusti kylmenevää, joten sorsastuksen huippupäivä oli sitten varmaan tänään.

Eilen en pääsyt aamulennolle sorsien perään, kun ensimmäistä kertaa tälle kaudelle en herännytkään ajallaan. Lähdetiin sitten vähän myöhemmin pellonreunuskierrokselle rusakoita katselemaan. Aamu maastossa oli tosi tuhnuinen: Ilmassa oli "raskasta" sumua tai vettä satoi todella rankasti tihkuttaen - miten päin vain.

Rusakoita ei löytynyt, mutta koira toi omin päin komean koirasfasaanin. Se sai vainun jostain ja katosi mutkan taakse. Melko pian se palasi elävä urosfasaani suussaan. Linnulla oli oikean siiven kyynärnivel sijoiltaan. En ole varma, menikö se koiran kanssa takutessa. Luulenpa kuitenkin, että fasaani oli jo valmiiksi siipirikko. Ehkä se on törmännyt lentäessään puuhun tai jotenkin muuten vammautunut. Ammuttu sitä ei ainakaan oltu.

Tänään päästiin ylös ajallaan sorsajahtia varten. Onneksi niin, sillä tänä aamuna sorsia oli maisemassa todella hyvin. Syksyn paras aamulento ilman muuta ja saalistakin saatiin mukavasti. Silti meillä meni paikan valinta vähän pieleen. Aamun "kuuma" paikka oli nimittäin muutaman sata metriä lännenpänä. Tuonne perälle laski sorsia aamun mittaan ainakin parisen tuhatta kappaletta.

Ilmassa oli sorsia koko ajan: tämä valokuva on melko huonolaatuinen, mutta siitä kannattaa huomioda ilmassa olevat sorsaparvet kuvan vasemmassa ja oikeassa reunassa. Satakunta lintua molemmissa parvissa.

Hyvästä lennossa huolimatta, ampumatilanteita ei kovin paljon tullut. Saaliin makuun päästiin heti aamun valjetessa noin tunti ennen auringonnousua. Ensin kuville tuli noin 80 linnun parvi, josta pudotin kaksi. Hetkeä myöhemmin tuli kuville toinen vähän isompi porukka, josta ammuin taas kaksi sorsaa. Molemmissa tilanteissa toinen lintu jäi haavakoksi. Koska Nalle oli osoittanut aiemmin, että löytää haavakot melko suurella varmuudella, jätin niiden etsimisen aamulentojahdin päätteeksi. Molemmat haavakot löytyivät pienen etsinnän jälkeen helpohkosti. Sanomattakin on selvää, että omin neuvoin ilman koiraa en olisi löytänyt kumpaakaan.

Aivan mahtavia marrassorsia! Näihin aikoihin heinäsorsalla on muuten nahan alla reilun puolen sentin paksuinen rasvakerros. Sitä tarvitaan kylmissä vesissä elelyyn, sillä heinäsorsathan eivät muuta talvehtimaan etelän lämpöön Afrikkaan kuten useimmat kahlaajat ja muut vesilinnut. Osa sorsista jää talveksi jopa Suomeenkin, jos vain löytävät sulana pysyvän vesistön. Ymmärtääkseni Suomen sorsat talvehtivat enimmäkseen Tanskan salmessa ja Englannin kanaalin alueilla. Rasvakerrosta ei todellakaan kannata menettää nylkemällä. Vaikka kynimiseen vierähtää tunti jos toinenkin, palkitaan vaivannäkö sitten illallispöydässä.

Käväistiin koiran kanssa pikkulenkki viime viikonlopun tienoilla katsomassa, josko fasaaneja olisi vielä maisemassa - olihan niitä. Saatiin saaliiksi yksi naarasfasaani.

Noutamisen kanssa oli tällä kertaa vähän ongelmaa. Tilanne lähti kehittymään, kun fasaani lähti pellonreunalta minun jaloistani. Koira huiteli silloin pellon reunamaiden pusikossa, eikä nähnyt pudotusta. Lintu tippui tulvivan ojan toiselle puolelle seuraavalle pellon parrelle. Jostain syystä en saanut koiraa menemään ohjattuna riittävän pitkälle ojan toiselle puolelle. Se jäi tupeksimaan joko ojan jyrkälle reunalle, tai viimeistään ojan vastarannan pusikkoon.

Kun linjaohjaus ei onnistunut, kierrettiin oja ja sitten koira haki linnun kohtalaisen hyvin linjaohjattuna pellon reunaa pitkin - tosin lopussa linja meni kyllä vapaaksi hauksi. Tämä tapaus osoittaa, että meillä on vielä paljon treenattavaa. Jälkikäteen mietin, että ehkäpä noudon olisi saanut tehtyä vaikkapa heittämällä kepin ojan ja kuvassakin näkyvän tiheän ojanreunuspusikon yli.

Tässä vaiheessa yllätyin - lintu olikin jäänyt haavakoksi, vaikka tippui kuin kinnas kaula rentona. Sen verran lintu oli kuitenkin pökerryksissä, että ei ollut liikkunut lainkaan tiputuksen jälkeen.

Sieltä sitä tullaan. Tässä vaiheessa lintu hermostui ja alkoi hakata siivillään, mutta se ei noutajatypykkää hämännyt lainkaan.

Tyytyväisen oloinen koiruus.

Tapiolan Takamailla oltiin koko viikonloppu tiiviisti metsästysretkillä lähimaastoissa - sorsia yritettiin aamulennolla, teeriä katseltiin loukkukierroksen yhteydessä ja peltokanojakin ehdittiin pöllyttämään. Tässä kirjoituksessa viikonloput huippuhetket sanoin ja kuvin.

Molempina aamuina oli todella kova sumu ja kylmä keli. Tänään varsinkin oli jo aika viileää - klo 5:20 auton mittari näytti nollaa ja ikkunat oli jäässä. Samalla koko viikon jatkuneet sateet olivat saaneet joen tulvimaan. En ole koskaan nähnyt joessa näin paljon vettä tähän aikaan vuodesta.

Aurinko nousee näihin aikoihin seitsemän maissa.

Kuvat oli pakko laittaa ihan rantaan kiinni. Keskemmällä kova virtaama ja veden mukana lilluvat kortteet ja muu roska meinasivat kaapata kuvat mukaansa koko ajan.

Ja pari kuvaa lähtikin virran mukaan niin, etten heti huomannut koko asiaa. Kuvat ehtivät lipua jo varsin kauas - toinen noin 500 metrin päähän ja toinen reilun kilometrin päähän. Onneksi paikallistin ne kiikareilla. Myötävirtaan hakumatka oli leppoisa, mutta vastavirtaan melominen otti oikeasti kunnon päälle. Kuvien pelastusreissulla rannan pensikosta pomppasi pieni sorsaparvikin.

Tämä sorsaparvi taisi olla viikonlopun suurin. Kuvilla ja pillillä ei ollut tähän porukkaan mitään vaikutusta. Ilmeisesti tähän saakka lämmin syksy ei ole vielä laittanut muuttoparvia liikkeelle. Tähän aikaan metsästyskautta sorsia pitäisi olla jo kohtalaisen runsaasti - nyt havaintosaldo jäi vain noin 40-60 lintuun aamussa. Ampumatilanteita ei ollut käytännössä lainkaan, joten sorsasaldo jäi harmikseni nollaksi.

Kohtalaisen kokoinen hanhitokka lensi päältä ja kankatteli komeasti.

Joutsenparikin liiteli maisemassa. "Joskus joutsenetkin näyttää kurjilta", vai miten se sanonta menikään...

Metsäkanalintuja, lähinnä teeriä ja pyitä, käytiin katsomassa loukkukierroksen yhteydessä molempina päivinä. Yhteensä kahdeksan teeritilannetta, mutta lähtivät kaukaa tai muuten peitteisestä paikasta. Pyitä ei yllättäen nähty lainkaan. Molempina päivinä kuljettiin noin viiden kilometrin pikkulenkki "takapihalla", eli omalta tontilta suoraan metsään.

Ja sokerina pohjalla: vähän pettynein mielin viikonlopun nollasaldoon lähdettiin vielä iltapäivällä pienelle lenkille tuttavan metsästysmaille peltojahtiin. Sieltä napsahtikin elämäni ensimmäinen fasaani. Koira markkeerasi, eli huomasi ammutun linnun pudotuksen ja paikan, loistavasti. Fasaani tippui toiselle peltoalalle pensikon, ison ojan ja vielä toisen pellon reunuspensikon taakse. Ihan pienen hetken Nalle arpoi ojalla - erilaiset maastovaihtelut on sille vielä vähän vaikeita tehtäviä. Palatessa se hyppäsi reilun puolentoista metrin loikan vettä täynnä olleen ojan yli ja palautti näin fasaanin kuivana ja siistinä käteen: varsin huomaavainen koira siis, vaikka on kuvassa vähän leuhkana nokka pystyssä ja pullistelee voimanpattejaan.