Metsästysmuodoista houkuttelupyynti tuntuu kasvattavan suosiotaan nopeimmin. Ja miksei kasvattaisi, kun tietoa erilaisia pyyntitavoista saa netistä helposti ja kätevästi. Lisäksi varustepuolella tulee koko ajan pieniä ja isompia tuoteuutuuksia. Suomalaisen houkuttelupyynnin edelläkävijät ovat kokoontuneet Facebookin Houkuttelupyynti-ryhmään, jossa on tätä nykyä jo yli 700 jäsentä. Ryhmän aktiivit, Tuukka Aronen ja Aki S. Perälä, ovat kehittäneet pienen testiryhmän avustuksella upean pillinarun, johon tutustutaan tässä tarinassa.
Tästä pillinarusta löytyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Eri kokoisten metsästäjien tarpeet on huomioitu niin, että pillinarua on saatavilla kolmella ympärysmitalla: 80, 90 ja 100 senttisinä. Oikean kokoisella pillinarulla varmistetaan, että pillit ovat oikealla korkeudella ja sopivasti saatavilla niin, että pillit eivät kuitenkaan häiritse aseen käyttöä. Minulle sopi parhaiten pienin, eli 80 senttinen, pillinaru. Loppukauden pillityksiin, kun vaatteiden määrä kasvaa, olisi 90 senttinen minullekin todennäköisesti parempi.
Pillinarun suunnittelun hienoin yksityiskohta ovat ns. tuplatapsit. Tuplatapsissa on kaksi erillistä lenkkiä sorsa- tai hanhipillin suuosaa ja ns. inserttiä varten. Tämä estää insertin menemisen hukkaan - erityisesti puisten pillien insertit irtoavat herkästi. Toisekseen syljestä tukkeutunutta pilliä on varmempaa kuivata, kun molemmat pillin osat pysyvät lenkeissään turvallisesti. Viereisessä kuvassa sorsapillin osat roikkuvat lenkeissään.
Toinen upea pillinarun konsepti on, että sitä voi muokata omiin tarpeisiin hyvin vapaasti. Pillinarun tapseista vain keskimmäinen on kiinteä. Muiden tapsien paikkoja voi vapaasti vaihdella ja pituuksia säätää. Siten oikealta ampuva voi asettaa pillinsä vasemmalle puolelle. Näin estetään pillien ja niiden tapsien sotkeentuminen aseen perään. Viereisessä yksityiskohtakuvassa on pikalukolla olevan tapsin kiinnitus pillinaruun. Näitä pikalukollisia tapseja on saatavilla erikseen, jos neljä pilliä ei riitä.
Tältä kokonaisuus näyttää pillien kanssa. Tuplatapseista seuraa muuten sellainenkin hyvä ominaisuus, että pillit eivät pääse pyörimään ja kolisemaan toisiinsa holtittomasti. Äänettömyyden lisäksi tuplatapsit varmistavat, että pillit pysyvät pillinarussa saman suuntaisesti paikoillaan.
Pillinarun tuplatapseja voi hyödyntää myös viereisen kuvan osoittamalla tavalla. Eli niin, että yhteen tapsiin laitetaankin kaksi pilliä. Tässä tapauksessa tapsiin menivät kettu- ja varispilli. Näissä pilleissä ei ole irtoavia osia. Säädin tapsin vielä niin, että pillit ovat eri korkeuksilla, ja vältän turhat kolinat.
Värivalikoimaa Houkuttelupyynnin pillinaruissa on vähintäänkin riittävästi. Minusta pillinarussa kannattaa olla jonkin verran huomioväriä ja siksi minulle tullut pillinaru oli mustakeltainen. Pillinarut punotaan kestävästä paracord-narusta.
Lopuksi:
Houkuttelupyynnin pillinaru on ammattilaisten suunnittelema kokonaisuus, joissa näkyy suunnittelijoiden ja testiryhmän monen kymmenen vuoden metsästyskokemus. Siinä ei ole turhia ylimääräisiä osia, mutta samalla kaikki tarpeellinen. Pillinaru on kestävä, toimiva ja esteettisestikin kaunis tuote. Myös pillinarun muokkautuvuus eri tilanteisiin ja tarpeisiin on erinomainen asia. Tässä tarinassa esiteltynä neljän tuplatapsin settinä pillinarulla on hintaa 45€. Jos haluat kysyä Tuukalta tai Akilta lisää, löydät heidät Facebookin Houkuttelupyynti-ryhmästä tai sähköpostilla pillinaru@gmail.com.