Tapiolan Takamailla

Heipä hei kaikki lukijat, nyt on kerrottavaa melkomoisesta elämänmuutoksesta - muutan perheineni Kuusamoon! Sain sieltä niin hyvän työpaikan, että tilaisuuteen oli tartuttava. Mietin pitkään, kirjoitanko tästä asiasta blogiini. Ajattelin kuitenkin, että lopulta on parempi asiasta kertoa.

Muutolla on varmasti iso vaikutus blogin sisältöihin. En missään tapauksessa lopeta kirjoittamista, mutta keväällä en varmaan ehdi harrastamaan entiseen malliin. Noutajakoiraharrastusta, vesilinnustusta ja kyyhkyjahteja en jätä, mutta näiden lisäksi harrastuksiin tullee nyt kaikenlaisia lisäyksiä kanalinnustuksesta vaelluksiin ja vaikka jokimelontaan. Muutto tapahtuu vähitellen tässä tämän kevään aikana. Minä lähden työhommiin jo helmikuussa ja muu perhe seuraa perässä vähän myöhemmin kesällä. Muutossa on kaikenlaista järjesteltävää ja kaikki asiat eivät tapahdu ihan sormia napsauttamalla.

Olen tästä muutosta ja muutoksesta kyllä hyvin innoissani. Erilaisten ulkoilmaharrastusten puolesta ei parempaa kohdetta Suomesta juuri löydy. Uskon, että tämä muutos on myös perheen ja lasten kanssa mahtava juttu. On kiva päästä opettelemaan lasten kanssa mutkamäkeä ja vaikka moottorikelkkailua. Onhan tämä aikamoinen muutos kaikin puolin, mutta toivottavasti tämä on lopulta hyvä muutos.

Tarinan kuvat: Rukakeskus

Tuulivoima jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Metsästyksen näkökulmaa ja tuulivoimaloiden vaikutusta metsästykseen julkisessa keskustelussa on käsitelty melko vähän. Tuulivoimayhtiöiden perusviesti on, että tuulivoimaloilla ei ole vaikutusta metsästykseen, marjastukseen tai muihin maastoharrastuksiin. Myös luonnolle aiheutuvia vaikutuksia on pidetty pieninä. Totuus taitaa kuitenkin olla vähän monimutkaisempi.

Oheinen valokuva on Raahen Kopsan tuulivoimapuistosta. Tuulivoimalaitokset tarvitsevat erittäin hyvän tieverkoston, jotta rakennusvaiheessa lavat ja muu tekniikka saadaan vietyä paikalle. Lisäksi siirtoverkko ja sen rakennustyöt muokkaavat maisemaa merkittävästi. Ilmeisesti nykyisten tuulivoimapuistojen yhteydessä varsinaisia metsästyskieltoja ei juuri ole tehty. Tästä poikkeaa ainakin Karijoelle kaavailtu Rajamäen tuulivoimapuisto, jossa ampumiskielto on tulossa laajalle alueelle. Laihian Kattiharjun alueella puolestaan metsästysseuran toiminta käytännössä loppuu tuulivoimapuiston myötä. Myös Olhavan puistossa on asetettu rajoituksia linnustukselle.

Tuulivoimapuistot ja alueiden käyttö

Tuulivoimapuiston alueen käyttö ja saavutettavuus paranee tieverkoston myötä. Marjastajat, sienestäjät ja vaikkapa ajokoirametsästäjät hyötyvät tästä varmasti merkittävästi. Toisaalta tuulivoimapuisto on käytännössä kaavoitettu teollisuusalue, jolla liikkumista on vältettävä talvella. Lavoista voi lentää jääkappaleita ja tuulivoimatoimittajien omat huolto-ohjeet varoittavat 400 metrin vaaraetäisyydestä. Jokaisen tuulimyllyn ympärillä on siis yhteensä 800 metrin vaara-alue, jolla ei juuri kannattaisi oleskella talvisaikaan lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana.

...Do not stay within a radius of 400m (1300 ft) from the turbine unless it is necessary...

Tuulivoimalat ja muuttolintujen lentoreitit ja levähdyspaikat

Riistakeskus on julkaissut aiheesta melko kattavan materiaalin "Tuulivoima ja Riistatalous". Siinä on paljon hyvää tietoutta erityisesti muuttavien lintujen reagoimisesta tuulivoimapuistoihin. Materiaalissa kerrotaan sivulla 18, että linnut reagoivat puistoihin väistämällä puistot jopa viiden kilometrin etäisyydeltä. Tämähän on vain hyvä asia. Tuulivoimaloista ei siis keskimäärin ole tulossa muuttolintuparvien silppureita.

Riistakeskuksen materiaali ja siellä kerrottu viiden kilometrin väistöetäisyys saa kuitenkin vähän uudenlaista näkökulmaa, kun tarkastellaan tuulivoimapuistojen kaavailtua määrää, joka on melko valtava. Alla oleva kuva on Ylen uutisesta parin vuoden takaa. Jos kuvatuista suunnitelmat Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla toteutuisivat, olisi puistoilla varmasti valtava merkitys lintujen muuttoreitteihin ja käyttäytymiseen. Siten entiset hyvät metsästyskohteet voivat muuttua yhtäkkiä lintutyhjiöiksi.

Tuulivoimalat ja vaikutus paikkalintuihin

Tuulivoimaloilla tuntuu olevan melko merkittävää vaikutusta paikkalintujen käytökseen. Edellä olleesta Riistakeskuksen materiaalista löytyy tieto, että Itävallassa teerien soidinpaikan viereen rakennettu tuulivoimapuisto hävitti soidinpaikan tykkänään. Lisäksi Puolalaisen tuulivoimatutkimuksen mukaan tuulivoimaloiden vieressä pidetyissä hanhissa todettiin ruokahalumuutoksia ja sen seurauksena lintujen keskipaino putosi.

...Soidin tyhjeni 5 vuodessa, paikallinen teerikanta väheni murto-osaan entisestä...

...geese living near wind turbines suffered loss of appetite, weight loss, and measurable physical changes..

Tuulivoimalat ja nisäkkäät

Tuulivoimaloiden vaikutuksista nisäkkäisiin on ilmeisen vähän tutkimusmateriaalia. Ruotsin yleisradio kuitenkin kertoo, että Uppsalan yliopiston tutkimuksessa on havaittu porojen välttelevän tuulivoimaloiden läheisyyttä ja sama näyttää koskevan myös hirviä. Hirvien kesä- ja talvilaitumet ovat muokkautuneet omanlaisikseen vuosien saatossa ja niiden muuttuminen edellyttää merkittäviä muutoksia elinolosuhteissa. En löytänyt tähän lähteeksi tuota Uppsalan yliopiston tutkimusmateriaalia. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä mahtaa olla se perimmäinen syy tähän hirvien käytöksen muutokseen? Onko se tieverkosto, kasvanut liikenne, tuulivoimaloiden humina, lavoista syntyvä välke päivällä tai öisin vilkkuvat huomiovalot vai mikä?

Metsästysseurojen ja edunvalvonnan hankala rooli

Metsästysoikeus on maanomistajan etuoikeus. Maanomistajan oikeus on myös vuokrata maansa tuulivoimapuistokäyttöön. Metsästysseurojen on mahdotonta yrittää perustella maanomistajalle syitä, miksi maan vuokraus tuulivoimakäyttöön on huono juttu. Raha ratkaisee, eikä metsästysseuroilla ole resursseja kilpailla energiayhtiöiden kanssa maan vuokraamisesta. Sama koskee myös metsästyksen edunvalvontaa laajemmassa mittakaavassa - maanomistaja on metsästäjän tärkein sidosryhmä ja heitä ei voida suututtaa olemalla leimallisesti tuulivoimahankkeita vastaan.

Lopuksi

Nyt meneillään olevalla tuulivoiman rakennusbuumilla on kiistattomasti merkittäviä vaikutuksia metsästykselle. Mittakaava on niin suuri. Harrastukseen käytettävät maa-alueet kaventuvat, muuttolintujen lentoreitit voivat muuttua merkittävästi ja jopa nisäkkäiden käytös muuttuu tuulivoimaloiden läheisyydessä. Tätä kirjoittaessa on epäselvää, miten tuulivoimapuisto vaikuttaa metsästysseurojen hirvenmetsästykseen laskettavien maa-alueiden pinta-alaan.

Suomen Yleisradio päästi ääneen eilen Oulun Riistanhoitoyhdistyksen hallituksessa ja poliisin eräyhdyshenkilönä toimivan Erkki Keräsen. Eipä olisi juuri kannattanut. Ylen jutussa Keränen kritisoi metsästyskulttuurin "amerikkalaistumista", jonka ydin on Keräsen mukaan erilaisten teknisten apuvälineiden käyttämisessä. Toisekseen Keränen kertoo Oulujoella olevasta metsästäjäruuhkasta, jossa riista joutuu "ammussateeseen".

Moderni tekninen metsästäjä tuntuu olevan Keräselle vaikea paikka käsitellä ja hän tuntuu suhtautuvan siihen kuin vieraslajiin, josta olisi päästävä eroon. Suomeen siis livahtanut uudenlainen perinteet haastava metsästäjätyyppi. Keräsen ajattelussa on olemassa joku suomalaisen metsästäjän ihanne, joka huipentuu nokipannukahviin tervastulilla. Vaikka minäkin pidän kahvista ja nuotiolla tulistelusta, niin minua harmittaa. Minua harmittaa, että näin näköalattomat ihmiset ovat harrastuksemme keulakuvia ja päättäjiä.

26 vuoden kehityskaari

Minä olen harrastanut metsästystä nyt 26 vuotta ja minä en vanhoja aikoja kaipaa. Ennen vanhaan vaatteet olivat huonoja, metsästysvarusteet mitä sattuu ja vaikkapa haulikon patruunat nykystandardeilla katsottuna surkeita. Yleisin harrastettu metsästysmuoto oli ns. pomppulintujahti, jossa syntyi varmasti haavakoita, joita ei myöskään löydetty.

Keränen on oikeassa siinä, että metsästyksen kaikkinainen kehitys on nopeinta ja monipuolisinta juuri jenkeissä ja netti välittää kaiken heti - Youtube, Facebook, foorumit ja blogitkin tuovat kaikki tuoteuutuudet suuren yleisön tietoisuuteen nopeasti - enää ei tarvi odotella niitä vuoden ainoita Erämessuja ja siellä nähtyjä uutuustuotteita. Sesonki on päällä aina. Ilman nettiä en tietäisi näistä oheisen valokuvan kaltaisista ketun houkutteluun tarkoitetuista houkutushäristimistä mitään.

Minusta modernien teknisten apuvälineiden käyttäminen ei tee kenestäkään parempaa metsästäjää. Mutta laadukkaat varusteet voivat tehdä metsästystilanteesta mielekkäämmän. Jaksan istua passissa pidempään, koska minulla on päälläni säähän sopiva hyvä Gore-Tex tms. moderni tekninen vaatetus. Kuulevat kuulosuojaimet suojaavat kuuloni ja kuulen niillä lähestyvän linnun aiemmin... Ja kun uv-kaaveilleni tulee heinäsorsa, ei se melkoisella varmuudella mene haavakkona hukkaan: ampumatilanne on hillitty ja harkittu, kohdelaji on varmistettu monesti sukupuolen tarkkuudella ennen ampumista ja laadukkaalla teräspatruunalla sorsan henki pakenee nopeasti. Samalla riistatilanne aivan varmasti jättää hyviä muistoja - elämyksiä.

Pillillä ja kaaveilla heinäsorsaparven ampumaetäisyydelle houkuttelu vaatii taitoja, joista 26 vuotta sitten ei tiedetty mitään. Biologinen lajiosaaminen on aivan eri tasolla ja ymmärrys eläinten tarpeista ja käytösmalleista on kaiken ytimessä. Laajemmin ajateltuna kyse on aseturvallisuudesta, eettisestä metsästyksestä ja uudella tavalla myös sosiaalisuudesta, kun metsästystilanteita kerrataan netissä kavereiden kanssa. Ja eikö radiopuhelimen käyttö aidosti paranna hirvijahtia, eikö ajokoiran tutkapanta paranna jänisjahtia tai eikö riistakamerat lisää ymmärrystä alueen eläinpopulaatioista?

Oulujoen ongelman ratkaisu

Oulujoen tilanne kuulostaa kerrotun perusteella aika kamalalta, enkä itse haluaisin metsästää sellaisessa ympäristössä. Pienenä vinkkinä siellä Oulujoella voisi ottaa mallia jenkeistä. USA:ssa aluekohtaiset metsästäjämäärät ovat tietääkseni kaikkialla kiintiöityjä ja metsästäjillä on päivittäiset päiväkiintiöt kaikelle riistalle. Näin toimitaan Venäjän ja Norjan lohijoillakin. Oulujoen ruuhkatilanteeseen on siis helpot ratkaisut olemassa, jos vaan nöyrryttäisiin ottaa mallia muualta.

Lopuksi

Metsästäjat vanhenevat kovaa kyytiä ja uusia harrastajia ei tule entisten vuosien malliin mukaan. Minä olen 100% varma siitä, että uusia metsästäjäsukupolvia ei laajalti saada harrastuksen pariin houkuteltua kaikenlaisten flanellipaitaisten erkkikerästen tarjoilemilla nokipannukahveilla. Eikä roskia tai paperia keräämällä, kuten jossain toisaalla ehdotettiin. Metsästyksen pitää elää ajassa. Metsästyksen pitää tarjota harrastajilleen sellaisia elämyksiä ja tunteita, joita muualla ei saavuta - ja niinhän se tekeekin, jos vanhat karjut vain osaisivat asian hyväksyä.

Kyyhkyjahti alkaa huomenna ja Erälle.netin keskustelufoorumilla lähti eilen liikkeelle pieni kampanja sen puolesta, että syksyn 2014 aikana ei haavakoita tehtäisi. Nimimerkki esteri kirjoitti seuraavaa:

Syksy 2014, eikä yhtään haavakkoa! Miten on, löytyykö tähän kelkkaan lähtijöitä ?

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että:

• - Ei ammuta riistaa ylipitkille matkoille. Haulikolla tavallisilla patruunoilla 35 metriä alkaa olla jo pitkä matka!
• - Ei ammuta parveen.
• - Käytetään koiraa aina, kun vain mahdollista
• - Isomman riistan kanssa ei ammuta mahoille, eikä yritetä älyttömiä pää/niskalaukauksia.
• - Tunnetaan oma ampumataito, oma ase ja osataan suhteuttaa omat ampumataidot olosuhteisiin. Erityisesti tuulisella säällä kiväärillä ampuminen vaatii osaamista.
• - Tiedostetaan vaara-alue myös ampumasektorin takana

Pähkinänkuoressa - ollaan siellä metsässä siis fiksusti!

Perustin myös Facebookiin tätä varten oman tapahtuman. Sinne ovat tervetulleita kaikki, jotka tähän jaloon tavoitteeseen pyrkivät.

Riistakeskuksen eettiset ohjeet eivät ole kaikilta osin ongelmattomat. Niissä on kuitenkin hyvä pohjavire ja niitä noudattamalla haavakoita ei maastoon pitäisi jäädä.

Meillä metsästäjilla on tapana vähätellä saaliin merkitystä - näin minäkin olen monesti tehnyt. Mutta olen muuttanut mieltäni ja tapojani. Olen nyt sitä mieltä, että saalis on tärkeintä, mitä metsästyksessä onkaan. Saalis on metsästyksen tärkein tavoite ja keskeisin tulos, jonka tällä harrastuksella voi saavuttaa. Ilman "lupausta" ja "odotusta" saaliista metsästys ei ole metsästystä.

Mikä käänsi kelkkani?

Keskustelin viime syksynä erään kovan linjan suojelupuolen ihmisen kanssa metsästykseen liittyvistä asioista. Tulin siinä tokaisseeksi vanhaan perinteiseen tyyliin, ettei saalis olisi niin tärkeää. Keskustelukumppanini kimpaantui: Hän kyseenalaisti ajatukseni siltä istumalta ja penäsi, että miksi niitä lintuja sitten pitää ampua? Ettäkö omaksi huviksiko vain ja silkasta tappamisen halusta? Tuossa hetkessä ymmärsin sanomani vinoutuman. Sillä totta hitossa siellä maastossa ollaan saaliin vuoksi. Jos saalis ei olisi tärkeää, olisi sama kulkea maastossa kameran, sienikorin tai maastopyörän kanssa - tai jäädä kotiin.

Miksi saaliin merkitystä sitten vähätellään?

Suomalaiseen mielenlaatuun kuuluu omien saavutusten vähättely - "Kell' onni on, se onnen kätkeköön". Suomalaiset sananlaskut varoittavat meitä sortumasta itsevarmuuteen ja ylpeyteen, sillä "ei nöyrän selkä taitu". Omilla saavutuksillaan tai tavoitteillaan ei kuulu elvistellä kylillä, sillä se "joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Ja kaikkihan sen tietävät, että "ahneella on paskainen loppu". Näitä esimerkkejä löytyy runsaasti - raamatullinen perusviesti on , että "otsa hiessä sinun on leipäsi ansaittava".

Vakavammin puhuen tämä saaliin merkityksen vähättely on leivottu myös suomalaiseen metsästysetiikkaan ja asiasta ohjeistetaan myös Riistakeskuksen julkaisemassa metsästyksen eettisessä ohjeistuksessa. Siellä todetaan mm. seuraavaa:

"Älä pyri saamaan saalista helpoimmalla mahdollisella tavalla.
Parhaan mielihyvän saat näkemällä vaivaa ja käyttämällä taitoa pyynnissä."

Tämä lausepari on perin ristiriitainen. Minusta metsästys on ennen kaikkea yhdistelmä hyvää luonto-osaamista, alueen tuntemista, ampumataitoa ja vaikkapa riista-eläimen houkuttelun taitoa. Ja minä ainakin olen tyytyväisin metsästystapahtumaan silloin, kun nämä erilaiset taidot toimivat - kun naamiointi toimii, kun houkuttelu toimii, kun ampuminen onnistuu, kun saalis tippuu hengettömänä maahan ja kun koira toimii. Saan suurinta mielihyvää silloin, kun kaikki sujuu mahdollisimman vaivattomasti. Ulkopuolisesta tämä kaikki varmaan näyttää "helpolta". Ulkopuolinen ei näe eikä ymmärrä sitä vuosien ja jopa vuosikymmenien harjoittelua, joiden tuloksena se helppous syntyy.

Saaliin vähättelystä arvostetuksi riista-ateriaksi

Yksi metsästyksen vastustajien useimmiten esittämiä argumentteja on, että nykypäivänä kenenkään ei tarvitsi metsästää ruokaansa. Siten metsästys olisi turhaa. Totta on, että kaupasta saa nykyään kaikkea sesongista riippumatta - tuoreita mansikoita huhtikuussa, tomaatteja ympäri vuoden ja lihaakin on monenlaista: Brasiliasta saakka tuotuna, kotimaista, luomua ja kaikenlaisia lihankaltaisia tuotteita. Massatuotettuun lihaan liittyy lukuisia eettisiä ongelmia, joiden vuoksi jopa WWF suosittelee riistalihaa.

Tuoreiden uutisten mukaan viime vuonna Suomessa saatiin riistaa saaliiksi noin 7 miljoonaa kiloa. Sillä määrällä on varmasti merkitystä metsästävien perheiden ruokataloudessa - meillä ainakin. Osansa tästä saavat toki myös ruokaravintolat. Siten on suojelupuolen mielistelyä hymistellä saaliin merkityksettömyydestä. Saalista tehty riista-ateria on juhlavaa syötävää ja se kunnioittaa saalista upeasti loppuun saakka. Eikä sen riista-aterian aina tarvitse niin juhlavaakaan olla - vanha kunnon karjalanpaisti tehtynä vaikkapa jäniksestä tai valkohäntäpeurasta on mahtavaa ruokaa!

Niin että saaliin määrällä mitataan metsästäjän hyvyyttä?

Ei ei ei, saaliin määrällä ei ole tässä asiayhteydessä mitään merkitystä. Yksittäinen heinäsorsa on aivan yhtä arvokas saalis, kuin kaksi tai vaikkapa kaksikymmentä lintua. Viime syksyn mieliinpainuvimpia saaliskokemuksia oli alla olevan kuvan lehtokurppaonnistuminen. Se jäi syksyn ainoaksi kurppasaaliikseni. Toisaalta määrällisesti puhuttuna sain viime syksynä saaliikseni yhteensä noin 70 vesilintua ja parhaana aamuna sain peräti neljä sorsaa. Pidin sorsastuskauttani hyvin onnistuneena - en määrän vuoksi vaan siksi, että tietääkseni minulta ja koiraltani meni hukkaan vain yksi heinäsorsa - mutta sekin harmitti pitkään. Metsästäjän hyvyyttä mitataan muun muassa sillä, että haavakoita ei maastoon jätetä.

Onko saaliiton reissu sitten epäonnistunut?

Eipä tokikaan ole. Jokaisella reissulla oppii ja kehittyy. Jokaisella reissulla näkee jotain odottamatonta. Ja jokaisella reissulla on omat kohokohtansa, eikä jokaisella retkellä tarvitse saalista saada. Mutta ilman lupausta ja odotusta saaliista maastossa liikkuminen on pelkkää ulkoilua, jossa ase on vain koriste. Saalisonnistuminen on aina monen onnistuneen asian summa ja monessa metsästysmuodossa saalisonnistuminen vaatii aika pitkällistä yrittämistä. Voin hyvin kuvitella, kuinka suurta motivaatiota vaatii vaikkapa karhujahti. Sitä harrastavat monet, mutta harvat onnistuvat karhun kaadossa edes kerran elämässään. Silti kaikille karhujahtiin osallistuvilla on suuria odotuksia karhun kellistämisestä ja yksikään karhun metsästäjä ei tavallisesti moiti saaliitonta retkeään tai pidä niitä epäonnistumisina.

Saaliin merkityksen tiedostaminen ei mitenkään vähennä metsästykseen monesti liitettyjä muita arvoja, joita metsästysretkeen voi liittyä. Edelleen on yhtä hienoa tehdä erilaisia lintuhavaintoja, on yhtä tärkeää voida istua kannonnokassa ja hiljentyä kuuntelemaan hiljaisuutta ja on yhtä tärkeää nauttia nokipannukahveista.

Lopuksi

Tällä kirjoituksella halusin vähän herätellä metsästäjäystäviäni. Minusta meidän pitää olla aidosti ylpeitä harrastuksestamme ja osata iloita myös saaliista. Saaliin merkitystä vähättelevä metsästäjä tekee itselleen ja metsästäjäkunnalle karhunpalveluksen, vaikkakin tahtomattaan.

Yleisradion ruotsinkielinen toimitus julkaisi 24.7.-14 uutisen uutisen Merenkurkkuun kaavaillusta luonnonsuojelualueesta, jonka rungon muodostaisivat valtion Natura 2000 -alueet. Näillä alueilla loppuisi käytännössä metsästys ja kalastukseen voisi tulla merkittäviä liikumisrajoituksia. Natura 2000 -alueiden muuttaminen luonnonsuojelualueiksi herätti keskustelua jo viime vuoden puolella. Jostakin syystä suomenkielinen valtamedia puhuu tästä kokonaisuudesta hyvin harvoin - ja silloinkin vain positiivisessä sävyssä. Ylen jutun kartta-aineisto visualisoi hienosti, miten laajasta alueesta onkaan kyse.

Luonnonsuojelualue tulossa valtion alueille

Merenkurkun luonnonsuojelualueiden puistonjohtaja Kari Hallantie kertoo jutussa, että luonnonsuojelualuetta ollaan perustamassa vain valtion omistamille ja suojeluhankkeen vuoksi pakkolunastetuille alueille. Ylen juttu on osin ristiriitainen - Hallantie kertoo nimittäin myös, että luonnonsuojelualueen perustaminen ei automaattisesti tarkoittaisi metsästyksen kieltämistä. Tämä Hallantien kertoma kumotaan jutussa toisaalla - Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flanderin mukaan luonnonsuojelulain perusteella metsästys luonnonsuojelualueilla on aina pääsääntöisesti kiellettyä.

Ensin Varsinais-Suomi, nyt Merenkurkku ja seuraavaksi Pohjanmaa...

Varsinais-Suomeen perustettiin alkuvuodesta yhteensä 91 uutta luonnonsuojelualuetta ja Teijon Kansallispuisto. Näillä 13000 hehtaarin alueella metsästys on pääsääntöisesti kielletty - ainoastaan hirvenajo on sallittua. Nyt Merenkurkun alueella ollaan perustamassa vielä suurempaa kokonaisuutta. Ylen jutussa haastateltu Hallantie totetaa, että muualle Pohjanmaalle Natura 2000 -alueiden muuttaminen luonnonsuojelualueiksi tulee ajankohtaiseksi lähivuosina.

Paikallisten tyytymättömyydestä nousi yhteenliittymä

Natura 2000 -alueiden muuttaminen luonnonsuojelualueiksi on herättänyt paikallisissa melkoista närää. Natura 2000 -alueista luvattiin aikanaan, että niiden hyödyntäminen kalastaen ja metsästäen ei vaarantuisi. Nyt nämä lupaukset on rikottu. Rannikko-Pohjanmaalla on asiaan herätty jo jokunen aika sitten ja sinne on perustettu Intresseföreningen för en levande skärgård r.f. eli "Elävän saariston yhdistys". Ylen jutussa haastatellaan myös tämän etujärjestön varapuheenjohtajaa, Johan Stooria. Stoorin näkemykset Natura 2000 -alueiden suojeluhankkeen oikeutuksesta ovat nasevia ja kärkkäitä.

Lopuksi

On aika helppo samaistua paikallisten huoleen omien elinympäristöjensä puolesta. Jos suojeluhankkeen kalastus- ja metsästyskiellot toteutuvat Merenkurkussa kaavaillulla alueella koko voimallaan, katoaa siinä samalla iso osa paikallista elämän mallia ja kulttuuria. Luonnonsuojelualueilla on usein erilaisia liikkumisrajoituksia, jotka koskevat myös vapaa-ajan kalastajia erityisesti kesällä. Lisäksi jutussa jätetään käsittelemättä mm. hyljeongelma. Hylkeitä on jo nyt Merenkurkun alueella runsaasti ja kaavaillut suojelualueet luovat merenkurkkuun harmaahylkeille ja erityisesti norpille niin laajan rauhoitusreservaatin, että ammattikalastajat ovat varmasti helisemässä. Toivoa sopii, että tätä vireää aluetta ei suojeltaisi kuoliaaksi - näinhän kävi paljolti Selkämeren kansallispuistossa.

Maa- ja Metsätalousministeriö tiedotti esityksestä metsähanhen metsästyksen keskeyttämiseksi ainakin vuoden ajaksi. Asiasta ovat uutisoineet mm Yle, Hesari ja Iltalehti. Sain käsiini MMM:n tiedotustilaisuuden materiaalin ja muutama asia materiaaleista on syytä nostaa esille.

Päivitys: 26.6.2014 MMM tiedotti esityksen menneen läpi - metsähanhen metsästys siis kielletään tulevan metsästyskauden ajaksi.
MMM: Metsähanhen metsästys kielletään tulevana metsästysvuonna
MMM:n muistio kiellon perusteluista

Metsähanhen alalajit
Metsähanhia on kaksi alalajia: Suomessakin pesivä taigametsähanhi (Anser fabalis fabalis) ja Barentsin meren ranta-alueilla pesivä tundrametsähanhi (Anser fabalis rossicus). Näistä taigametsähanhi on taantunut 90-luvun 100000 yksilöstä vuoden 2011 45000 yksilöön. Suomessa on arvioitu pesivän vain korkeintaan 2500 paria. Samalla tundrametsähanhikanta on hyvin elinvoimainen - niitä on jopa 500000 yksilöä. Tundra- ja taigametsähanhen ulkoiset tunnusmerkit ovat huonosti havaittavissa, joten tunnistaminen lajilleen nopeassa metsästystilanteessa on käytännössä mahdotonta.

Tähän mennessä tehty
Suomen Riistakeskus on vuodesta 2011 alkaen toistuvasti lyhentänyt metsästysaikoja ja viime vuonna myös porrastanut metsästystä alueellisesti niin, että sen vaikutus on ollut hyvin lähellä täysrauhoitusta. Metsähanhen saalismäärät ovat rajoitusten ja porrastuksen myötä pudonneet merkittävästi, mutta kanta ei ole silti kääntynyt nousuun.

Tuleva
RKTL:n huhtikuussa 2014 valmistunut tutkimusraportti kertoo metsästyksen olevan merkittävin nuorten lintujen kuolleisuuden aiheuttaja. RKTL päätyy johtopäätökseen, että "metsästyksen rajoittaminen on nopein ja käytännössä ainoa keino pysäyttää kannan taantuminen ja saada kanta uudelleen nousuun.". Siksi nyt kokeillaan vuoden mittaista täysrauhoitusta.

Vuoden täysrauhoitusta perustellaan materiaalissa myös metsästyksen kestävyyden säätelyn näkökulmasta. Valmisteilla on neljä erilaista laki- ja tutkimustason asiaa. Materiaalissa korostetaan, että ilman näiden toimien toteuttamista metsähanhen metsästyksen jatkamista ei otettaisi edes harkintaan:

• saalisilmoitusvelvollisuuden säätäminen
• metsästyksen säätelyn tarkentaminen
• kannan laskentojen tehostaminen talvehtimisalueilla
• Suomen pesimäalueiden selvittäminen ja poikastuoton arvioinnin tarkentaminen

Riistakeskus ja Suomen metsähanhikannan hoitosuunnitelma
Riistakeskus on laatinut kansallisen metsähanhen toimenpidesuunnitelman, jossa listataan erilaisia toimenpiteitä metsästyksen säätelystä, seurantaan, tutkimukseen ja valistukseen. Metsästyksen kannalta Riistakeskuksen materiaali sisältää kaksi keskeistä kaavailtua uudistusta. Yhtäältä esitetään luotavaksi valmius metsästäjäkohtaisen saaliskiintiön käyttöönottoon ja toisaalta luodaan mekanismi saaliin ilmoitusvelvollisuudelle. Materiaalista ei käy selville näiden uudistusten aikataulu, mutta oletettavaa on näiden tulevan tulevan vuoden aikana. Kauniisti sanoen molemmat mekanismit olisivat varmasti paljon kaivattuja menetelmiä. Kärkevämmin voisi kysyä, että missä nämä oikein viipyvät? Kiintiömallista on puhuttu metsästäjäpiireissä laajalti jo viime vuonna ja selvästi valmiutta sen kokeiluun on.

Lue lisää: Tapiolan Takamailla: Toimisiko Kiintiömalli hanhijahdissa?

Kansainvälinen hoitosuunnitelma tekeillä
AEWA (Afrikan-Euraasian vesilintusopimus) on tiukentanut taigametsähanhen suojeluluokitusta. Taigametsähanhen metsästys pitäisi olla sallittua vain koko muuttoreitin kattavan hoitosuunnitelman puitteissa. Tätä suunnitelmaa on tehty Suomen Riistakeskuksen johdolla ja siihen osallistuu asiantuntijoita Ruotsista, Tansakasta, Saksasta ja Venäjältä. Suunnitelman valmistelu ja toteuttaminen ovat vielä pahasti kesken. Mutta jos työ etenee aikataulussa, on kansainvälinen hoitosuunnitelma valmis syksyllä 2015 ja se otettaisiin käyttöön vuodesta 2016 alkaen.

Vaikka suunnitelman toteutus on vielä vaiheessa, tehdään jo tänä vuonna toimia kansainvälisesti. Suomen täysrauhoituksen lisäksi Ruotsi ja Tanska rajoittavat tahoillaan metsähanhen pyyntiä. Ruotsissa metsähanhen metsästys on ollut paljolti viljelysmaiden ympärillä tapahtunutta suojelujahtia, mutta siellä metsästys suunnataan nyt muihin hanhilajeihin. Tanska puolestaan rajoittaa metsähanhen pyyntialuetta ja -aikaa niin, että metsähanhen metsästys käytännössä loppuu. Lähialueiden tärkeistä muuttoreittimaista Viro jää MMM:n materiaalissa käsittelemättä.

Omat ajatukset:
Kukaan ei varmasti kiistä sitä, että taigametsähanhikanta on pulassa ja asialle olisi yritettävä tehdä jotain. Silti RKTL:n kyky tarjota tutkittua tietoa asettuu outoon valoon ja tutkimuksen johtopäätöksenä olevan metsästyksen kieltäminen tehdään erikoisen kevyin argumentein. Tätä selittelee osin RKTL:n oma materiaali: "Pesivän metsähanhikannan koon arviointi on vaikeaa. Kanta on parhaillakin alueilla harva, emot ovat hyvin arkoja ja laajat suoalueet ovat vaikeakulkuisia ja työläästi saavutettavia.". Myös MMM tunnustaa asian: "RKTL:n saalistilastointi on tällä hetkellä epätarkkaa eikä sen perusteella voida arvioida luotettavasti metsästyksen ja metsästysajan säätelyn vaikutusta kantaan". Jo nyt RKTL:n paljolti arvaus- ja olettamalinja on herättänyt keskustelua. Mutta kun parempaakaan ei ole tarjolla, niin näillä mennään?

Toisekseen minua ihmetyttää se, miten ja miksi MMM:n materiaali tai RKTL:n tutkimus ei esittele muita mahdollisia ja jopa todennäköisiä syitä metsähanhikannan nopeaan taantumaan. Mikä on joutsenen merkitys? Mikä on pienpetojen merkitys? Mikä on ilmastonmuutoksen merkitys? Näitä kaikkia on syytetty metsähanhen kadosta. Sitä näin tavallisena maallikkona jotenkin odottaisi laaja-alaista näkemystä ja yhtäaikaisia toimia eri tasoilla ja tahoilla.

Monissa nettikeskusteluissa on tuotu esiin ajatus siitä, että "vaihtokauppana" metsähanhen rauhoitukselle valkoposkihanhen ja osin myös joutsenen metsästys tulisi sallia. Valkoposkien metsästys ei metsähanhen tilannetta paranna edes välillisesti, mutta minusta olisi kohtuullista luoda valmius valkoposkihanhikannan kontrolloimiseksi - kiintiöjärjestelmällä tietysti. Minulla on ollut käsitys, että EU:n lintudirektiivin mukaisesti rauhoitettuja lintuja ei voisi noin vain lisätä metsästettävien riistalajien joukkoon. Viime vuonna Viro kuitenkin muutti metsästyslakiaan ja siellä riistalajeiksi määriteltiin valkoposkihanhi, merimetso ja jopa harmaahaikara ymmärtääkseni lintudirektiivin vastaisesti! Osaako joku Viron tilannetta paremmin tunteva kertoa, miten tämä oli siellä mahdollista? Voisiko ajatella, että SML tms. alkaisi avoimesti edistää metsästyslain avaamista niin, että riistalajeiksi määriteltäisiin myös valkoposkihanhi, merimetso, laulujoutsen ja kyhmyjoutsen? Samalla naakka voitaisiin palauttaa rauhoittamattomaksi linnuksi.

Perjantaina 9.5.2014 Metsähallitus tiedotti, että Toni Murto on valittu Suomen ensimmäiseksi nettierätarkastajaksi. Metsähallituksen tiedotteen mukaan uuden nettierätarkastajan "Tehtävänä on seurata ajoittain vilkastakin metsästykseen ja kalastukseen liittyvää keskustelua internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.". Samalla Hesari kertoo, että "Nuoret metsästäjät elvistelevät netissä saaliskuvilla". Tämä on monella tavalla mielenkiintoinen asia. Nimitysuutinen nousi aiheellisesti otsikoihin Facebookin metsästysryhmissä, Twitterissä ja metsästykseen ja kalastukseen liittyvillä keskustelufoorumeilla. Uusi tehtävä herättää ihmetystä ja kysymyksiä ja askarruttaa monia.

Otin yhteyttä Toni Murtoon ja sovimme pienestä haastattelusta. Lähetin Tonille kysymykset sähköpostitse ja julkaisen vastaukset tässä jutussa sellaisenaan.

Ensinnäkin onnittelut uudesta pestistä ja kiitokset siitä, että suostuit tähän haastatteluun! Kerrotko aluksi vähän itsestäsi?

Kiitoksia. Olen 29-vuotias Oululainen ja aikaisemmin olen työskennellyt useamman vuoden automaatiosuunnittelijana erilaisissa projekteissa Suomessa ja ulkomailla. Poliisiksi valmistuin 2013. Harrastuksiin kuuluu metsästyksen ja kalastuksen lisäksi kamppailulajit.

Minkälaista käytännön osaamista sinulla on uuden tehtäväkentän kannalta?

Automaatiosuunnittelijana olen perehtynyt tietotekniikkaan sekä verkkotekniikkaan. Lisäksi seuraan aktiivisesti sosiaalista mediaa myös vapaa-aikana. Poliisikoulutuksesta on hyötyä muuan muassa tutkinnallisessa mielessä.

Sinua tituleerataan "nettierävalvojaksi". Tarkoittaako tämä sitä, että toimit vain netissä, vai toimitko myös kentällä muissa tehtävissä?

Pääpaino on netissä tapahtuvassa toiminnassa, mutta tulen toimimaan myös perinteisissä erätarkastajan tehtävissä.

Ymmärtääkseni tehtäväkenttääsi kuuluu kalastus- ja metsästysasioiden seuraaminen netissä. Osaatko etukäteen arvella, kumpaan osioon painotat ajankäyttöäsi?

Tarkoitus ei ole painottaa tiettyä osa-aluetta, vaan pyrin seuraamaan kaikkea erä-asioihin liittyvää mahdollisimman kattavasti.

Olet nyt Metsähallituksen palkkalistoilla. Tarkoittaako tämä sitä, että valvot ensisijaisesti netissä vain Metsähallituksen kohteissa eli ns. "valtion mailla" tapahtuvaa toimintaa?

Ensisijaisesti kyllä.

Aiotko olla netissä näkyvästi? Teetkö oman blogin, Facebook-sivun ja Twitter-tilin omalla nimelläsi? Vai otatko mieluummin tarkkailevan roolin ja valvot netin menoa hissukseen?

Alustavasti on sovittu, että Facebook sekä Twitter-tili luodaan, mutta tarkempaa linjausta ei ole vielä tehty.

Edellistä kysymystä vähän kääntäen. Miten nettierätarkastajaan saa yhteyttä, jos haluaisin kysyä mielipidettäsi jostain tai ilmoittaa sinulle epämääräisestä toiminnasta?

Ilmoituksen erätarkastajalle voi jo tehdä netissä osoitteessa http://www.eraluvat.fi/eravalvonta/eratarkastajat/ilmoitus-eratarkastajalle.html Minuun saa yhteyttä kesäkuun alusta Facebookissa, Twitterissä, sähköpostitse tai puhelimitse. Yhteystiedot lisätään Metsähallituksen sivuille viimeistään kesäkuun alussa.

Minkälaista konkreettisia toimenpiteitä työkalupakistasi löytyy?

Käytännössä se tarkoittaa yhteistyötä erätarkastajien, poliisin sekä muiden sidosryhmien kanssa.

Myös Helsingin Sanomat kertoi nimityksestäsi. Jutussa lainattiin Suomen vapaa-ajan kalastajain keskusjärjestön toiminnanjohtajaa Ilkka Mäkelää: "Työsarkaa nettierätarkastajalla riittää varmasti. Netissä on yleistynyt tapa elvistellä esimerkiksi runsailla kalansaalilla kuvien kera". Tämä kommentti on herättänyt ihmetystä ja haluaisin kuulla näkymyksiäsi "elvistelykuvista", joihin aiot jatkossa puuttua. Huono maku ei ole laitonta. Ollaanko tässä nyt luomassa käytös- ja ajatuspoliisia?

Laillisiin kuviin on mielestäni tarpeetonta puuttua, jos kaikki muuten on kunnossa. Voisin kuvitella, että tässä on tarkoitettu sellaisia kuvia, joissa esimerkiksi lupa-asiat tai alamitat eivät täyty.

Puuttuuko nettierätarkastaja myös sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan metsästyksen häirinnän suunnitteluun tai metsästäjiä kohtaan esitettyihin uhkauksiin? Vai ovatko nämä asiat nettipoliisin asioita?

Tarkemmat linjaukset tehdään kesäkuun alussa, mutta henkilöön kohdistuvat uhkaukset ovat suoraan poliisin tehtäväkenttään kuuluvia asioita.

Kiitos kommenteistasi. Haluatko lisätä vielä tähän loppuun jotain?

Kiitos haastattelusta. Toivon, että ihmiset tulevat rohkeasti ottamaan yhteyttä eräaiheisissa asioissa, myös kehitysideat ovat tervetulleita. Haluan myös toivottaa oikein hyvää kesää kaikille lukijoille!

Oma Analyysi:
Metsästyksen pitää elää ajassa. On luontevaa, että saaliskuvia esitellään netissä. On luontevaa, että metsästyksestä puhutaan netissä. Vanhempi metsästäjäkaarti ei tunnu tästä kehityksestä pitävän, mutta kehitys kehittyy - sille ei vaan voi mitään. Siksi on luontevaa, että myös valvonta siirtyy nettiin. Sinällään on vähän harmillista, että uusi Nettierävalvoja keskittyy vain valtion maiden kohteisiin.

Toisaalta on hyvin ymmärrettävää, että uudet valvontamekanismit herättävät kysymyksiä ja suoranaista epäluottamustakin. Metsästäjäkunta toimii laajalti omavalvonnan ja sisältä tulevassa sosiaalisessa paineessa - törttöilyihin tartutaan "perhepiirissä" ja pahimmat rakkarit poistetaan joukoista nopeasti. Samalla eri viranomaistahoja kohtaan on olemassa paljon epäluottamusta. Esimerkkinä vaikkapa Ympäristöministeriön hanke muuttaa Natura-alueet suojelualueiksi. Siksi luottamuksen rakentaminen viranomaisten ja harrastajakunnan välillä on varmasti työläs prosessi.

Itse seuraan netin metsästyskeskusteluita hyvin tiiviisti ja oma mielipiteeni on, että laittomuuksia saaliskuvissa näkyy lopulta hyvin harvoin. Saaliilla "elvistely" ja "retostelu" voi kertoa pinnallisesn huonosta mausta ja harkintakyvyn puutteesta, mutta laitonta se ei ole. On mielenkiintoista seurata, miten uusi nettierävalvonta toimii käytännössä ja konkreettisesti. Mitä tuloksia saadaan aikaan ja miten? Toivottavasti tähän teemaan palataan tässä blogissa vielä syksymmällä uudelleen.

Metsästysyhteisö näyttää olevan rajussa murroksessa oman julkikuvansa määrittelyssä. Liki kuukausittain Facebookin lukuisissa metsästysryhmissä aloitetaan keskusteluja siitä, pitäisikö ryhmä salata ulkopuolisilta. Salaamisehdotusten perusteluna on useimmiten se, etteivät metsästyksen vastustajat pääsisi näkemään keskusteluita. Samalla maailmalle lipsahtaa muualla mediassa äänenpainoja, joissa moititaan sosiaalisen median saaliskuvia ja vedetään aivan käsittämättömiä yhtäläisyysviivoja salametsästyksen ja sosiaalisen median välille.

Minkä sille voi, että oon nii komia, että peiliki särkyy.
Minä olen sitä mieltä, että rakas metsästysharrastuksemme ei selviä käpertymällä ja piilottelemalla. Tarvitaan avoimuutta ja suoranaista ylpeyttä omasta harrastuksesta. Tarvitaan jopa pientä tervehenkistä rehvastelua, kunhan se tapahtuu sopivan humoristisesti ja ketään loukkaamatta niinkuin otsikon mukaisesti Pohjanmaalla on aina osattu.

Entäs ne metsästyksen perinteet ja suomalainen eränkäynti?
YLE:n ristiriitaisessa haastattelussa Pohjois-Karjalan riistaneuvoston puheenjohtaja Pentti Pulkkinen korostaa, että "metsästysperinteet ovat kautta aikojen siirtyneet sukupolvelta toiselle. Tässä tehtävässä vanhemmilla ja kokeneemmilla metsästäjillä on hänen mukaansa edelleen tehtävää". Tällä kommentilla Pulkkinen osoittaa olevansa harmittavan kaukana arjesta.

Metsästäjäkunta nimittäin kaupunkilaistuu, naisistuu ja yhä useammat aloittavat metsästysharrastuksen varttuneemmalla iällä. Harrastus ei enää siis siirry isältä pojalle ja sukupolvien välinen yhteys on jo nyt poikki. Siksi tarvitaan aivan uusia tapoja siirtää osaamista, tapoja ja käytäntöjä tälle uudenlaiselle harrastajakunnalle. Modernille ihmiselle Google, Facebook ja netti ovat yhtä tärkeitä tietolähteitä, kuin menneiden vuosien eräjormalle oli Tapiola-kirjasarja.

Tämä ei silti tarkoita, etteikö vanhoilla eränkäyntiperinteillä olisi merkitystä. Niiden on vain sopeuduttava uuteen aikaan, niiden pitää uudistua ja niille on löydyttävä nykymaailmassa myös perusteensa.

Avoimuus on uuden ajan öljy
Vaikka minä en ole mukana missään virallisissa elimissä ja olen vieläpä ns. maaton metsästäjä, otan silti itselleni oikeuden julkituoda muutaman ajatuksen sinne neuvostoihin ja muihin konklaaveihin. Vain avoimuudella metsästys voi jatkua. Nykyään metsästys hyväksytään laajalti. Piilottelemalla epätietoisuus ja ymmärtämättömyys valtaa alaa ja metsästyksen vastustajat käyttävät kyllä annetun tilan hyödykseen armotta. Siksi meidän pitää tuoda esille pohjalaisen itsetietoisesti niitä harrastuksemme hyviä puolia. Ja kun joku metsästäjä töppää, pitää meidän itse nostaa käsi pystyyn ja todeta asia rehdisti. Totta tosiaan - Avoimuus on uuden ajan öljy työmaailmassa, vapaa-ajalla ja yhteiskunnassamme muutenkin!

On siis ensiarvoisen tärkeää, että metsästys esittäytyy lehdissä, televisiossa, netissä ja myös sosiaalisessa mediassa mahdollisimman laajasti ja näkyvästi. Siksi Facebookin metsästysryhmiä ei saisi salata ja yhä useampien metsästysseurojen pitäisi tehdä omat kotisivut. Tämä vaatii varsinkin alan virallisilta toimijoilta aivan uudenlaisia viestintätaitoja ja reagointikykyä. Tarvitaan kyvykkyyttä esiintyä median paineessa ja osata kumota tunnepohjainen kritiikki ystävällisesti ja järkiperäisesti helposti ymmärrettävillä faktoilla. Ja se kumoaminen on tehtävä nopeasti keskustelun ollessa vielä kuuma. Kadehtien olen seurannut Kanadassa käydyn keskustelun tasoa karhun kevätmetsästyksen sallimisesta.

Avoimuudesta syntyy luottamus
Kun asioita oikein keittää kasaan, jää jäljelle luottamus. Sille rakentuu kaikki. Luottamus on siitä erikoinen luonnonvara, että sitä joko on tai ei ole. Ei voi "luottaa vähän". Luottamuspulaan kaatuvat työsuhteet ja parisuhteet. Unohdetaan tässä nyt erilaiset uskontokunnat, joissa luottamus voi olla sokeaa - keskitytään mieluummin faktapohjaiseen ja todistettavissa olevaan luottamukseen. Kun yhteiskunta voi luottaa siihen, että me metsästäjät kannamme vastuumme, hoidamme asiamme ja käytämme luonnonvaroja järkevästi, ostamme harrastuksellemme elintilaa nyt ja jatkossa.

Mitäs mieltä Sinä olet ajatukseni kulusta? Jos olet samaa mieltä, kerro se tuossa alla - ja jos olet eri mieltä, kerro sekin.

670 000 hehtaaria Natura 2000 -alueita ollaan muuttamassa luonnonsuojelualueiksi! Ympäristöministeriön hanke koskettaa Tornio-Kajaani -linjan eteläpuolisen Suomen Natura 2000 -alueita. Jos kaikki menee pahimman mukaan, metsästys noilla valtavilla alueilla kielletään. Samoin kalastus olisi kiellettyä onkimista ja pilkkimista lukuunottamatta. Lisäksi jopa marjastus ja sienestys voisivat olla kiellettyjä!

Asian nostivat eilen otsikoihin Vasabladet ja Österbottens Tidning. Myös Ylen ruotsinkielinen uutistoimitus noteerasi asian lyhyesti. Erityistä tässä kaikessa on, että suojeluhanke ei välttämättä tarvitse eduskuntakäsittelyä, jolleivat valtioneuvosto tai kansanedustajat näin halua. Kaikki tarvittavat päätökset on uitettu pikkuhiljaa ympäristönsuojelulakiin, luonnonsuojelulakiin ja maakuntakaavoihin. Toinen huomionarvoinen seikka on, että tästä asiasta ei ole hallitusohjelmassa mitään mainintaa - silti ympäristöministeriö vie asiaa eteenpäin...

Pahinta tässä on epävarmuus. Metsästys voi siis pahimmissa kaavailuissa loppua täysin. Todennäköisempää on, että hirven ja vieraslajien metsästys sallitaan. Sorsastus, metsäkanalintujahti ja mm. kettujahti ovat todennäköisimmin liipaisimella. Merellä merilinnustus ja hyljejahti voivat joutua kieltolistalle.

670 000 hehtaaria on niin iso alue, että sen mittasuhteita on vaikea hahmottaa. Ehkä jotain mittakaavaa voi saada tuoreesta Selkämeren Kansallispuistosta: Merikarvian ja Uudenkaupungin välillä oleva kansallispuisto on kooltaan 90 000 hehtaaria. Pituutta alueella on noin 160 kilometriä. Nyt puhutaan reilusti kuusinkertaisesta alueesta! (Oheinen kuvakaappaus on Luontoon.fi -palvelusta.)

Natura 2000 -alueita perustettaessa silloinen ympäristöhallinto lupasi, että alueen liittäminen Naturaan ei vaikuttaisi metsästysoikeuksiin eikä alueiden muuhun käyttöön. Natura-alueiden suojelun perusajatus oli luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu. Niin ne ajatukset muuttuvat. Kannattaa huomata, että näitä suojelutavoitteita ei tuoda meille Brysselistä - tämä kaikki on meidän suomalaisten omaa toimintaa.

Suomesta ollaan tekemässä ulkomuseota, jota ihaillaan kerrostalon parvekkeelta tai korkeintaan teräksestä rakennetuilta pitkospuilta. Kaikkia tämä kehitys ei miellytä. Merenkurkun alueella perustettu Intresseföreningen för en levande skärgård rf. -kansalaisjärjestö puolustaa saaristolaisten asumisen edellytyksiä omilla alueillaan. Uhkakuva on yksinkertainen: kun kalastus ja metsästys alueella loppuu tai sitä rajoitetaan merkittävästi, voi alueelta loppua samalla merkittävä elämänlanka ammatti- ja harrastusmielessä. Vähintään suojelualueiden ammattikalastus ja luontomatkailutoiminta joutuisivat uuden lupaportaan syyniin Metsähallituksessa. Samalla alueiden ylläpito olisi mahdotonta: merialueiden väyliä ei voisi kunnostaa eikä umpeenkasvavia kosteikkoja kunnostaa. Kiikareilla katsottavista maisemista on hankala elää, joten tiukat rauhoituspäätökset vauhdittavat maaseudun autioitumista.

Suojelutaso ja mm. metsästyksen kieltäminen tai salliminen päätetään tapauskohtaisesti. Asiaa vastustamaan tehty adressi ei ole toimiva tapa vastustaa näitä tulevaisuuden kuvia. Luonnonsuojelulain avaaminen edellyttäisi kunnollisen kansalaisaloitteen laatimista. Toisekseen tästä asiasta kannattaa olla yhteydessä suoraan oman alueen kansanedustajiin.

Lähteet:
Vasabladet-lehti 4.11. Massivt naturskydd inrättas
Selkämeren kulkuyhteydet ja kartat
Metsästäjäliitto: Natura 2000 myytiin Varsinais-Suomen asukkaille väärin perustein.
Metsä.fi: Kartta Suomen Natura 2000 -alueista

Lehtikioskilla kiinnitin huomiota Lapsen Maailma -lehden kanteen. Lehdessä oli juttu nuoresta Aleksi Penttisestä, joka lehden kannen mukaan harrastaa hirvestystä. Viime aikoina on saanut tottua siihen, että media käsittelee metsästystä enimmäkseen negatiivisista lähtökohdista - viimeisimpänä esimerkkinä taannoinen Hesarin hirvijahtijuttu. Lapsen Maailma -lehden juttu oli kuitenkin poikkeuksellisen positiivinen kokonaisuus!

Lapsen Maailma on Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema aikakauslehti, joka käsittelee lasten ja nuorten kasvatusta sekä lastensuojelukysymyksiä. Se on suunnattu lapsiperheille ja lasten kanssa työskenteleville.

Lehden juttu on otsikoitu räväkästi: "Lupa ampua". Itse juttu on kuitenkin täyttä rautaa alusta loppuun. Varsinkin heti jutun alku on mahtava "Aleksi Penttinen, 17, suostuu Lapsen Maailman haastatteluun sillä ehdolla, ettei metsästäjistä tehdä kaistapäitä.". Jutun toimittaja käsitteleekin metsästystä ja Aleksin harrastusta yllättävän neutraalisti ja jättää Aleksille ja hänen mielipiteilleen tilaa. Hänellä tuntuukin olevan teräviä näkemyksiä monesta asiasta: "Piruilua koko touhu" - toteaa Aleksi aselaista.

Tämän kaltaisia tarinoita soisi näkevän lehdissä enemmänkin. Minusta on mahtava juttu, että Lastensuojelun Keskusliitto on julkaissut artikkelin

Viime keväänä Euroopan Komissio uteli kansalaisten mielipiteitä ampuma-aseista koko EU:n alueen kattavassa tutkimuksessa. Nostin asian blogissani esille - ehkäpä jopa ensimmäisenä Suomessa? Kyselyn vastaukset on nyt julkaistu ja vastauksista koostettu dokumentti löytyy Euroopan Unionin sivuilta. Se näyttäisi olevan toistaiseksi saatavilla vain englanniksi.

Kyselyä rummutettiin Suomessa Facebookissa ja alan foorumeilla laajalti. Myös Metsästäjäliitto nosti asian esille. Keväistä tarinaani kyselystä luettiin noin tuhat kertaa. Siten minulle oli aika iso yllätys, että Suomesta vastauksia tuli vain 1896 kappaletta! Kokonaisuudessaan vastauksia oli saatu 85673. Vastausten yleislinja oli selvä - selvä enemmistö ei halua EU:n tason vähimmäislainsäädännön tiukentamista, ohjausta tai yksityiskohtaista byrokratiaa.

Jatko:
Keväisen kyselyn tuloksilla ei ole mitään väliä. Näin voi päätellä Aamulehden 21. lokakuuta julkaisemasta kirjoituksesta, jossa EU:n sisäasiain komissaari Cecilia Malmström vaatii EU-tason aselakien kiristystä. Malmström viittaa uunituoreeseen Eurobarometriin, jonka mukaan "55 prosenttia eurooppalaisista haluaa tiukentaa sääntöjä siitä, kenelle olisi annettava lupa omistaa, ostaa tai myydä ampuma-aseita". Barometrin tausta-aineistona on tämä samainen kysely, jonka tuloksista on puhe yllä!

Aamulehden juttu on otsikoitu rajusti - siinä puhutaan tuhannesta ampuma-aseiden uhrista. Väkivalta on aina kamala tragedia, mutta asiat kannattaa laittaa mittasuhteisiin. Vuonna 2012 EU:n alueella kuoli yhteen 4,8 miljoonaa ihmistä. Suurimpina kuolinsyinä erilaiset syövät ja muut tavalliset sairaudet. Yleisten kuolinsyiden joukossa ovat myös itsemurhat, alkoholi ja liikenne. Jotenkin tuntuu, että nyt ollaan tarttumassa väärään asiaan, jos kuolleisuutta halutaan aidosti pienentää - vaikkapa liikenneturvallisuuden puolelta löytyisi tekemistä ja "helppoja voittoja", kuten Ilta-Sanomat juuri tänään uutisoi.

Metsästyksen ja ampumaharrastuksen kultturilliset juuret ovat EU:n jäsenmaissa hyvin erilaisia. Monissa maissa metsästys on herrojen ja lordien pientä puuhastelua. Samalla Suomessa aseiden hallussapitolupia on tilastollisesti useimpia EU-maita enemmän. Siksi on vakava uhka, että kaavaillut kiristykset vaikuttavat juuri suomalaiseen metsästys- ja asekulttuuriin, jota suomalaiset päättäjät osaavat rapauttaa itsekin. Toivottavasti tässä päättäjämme ovat hereillä.

Lähteet ja taustamateriaalit:

• EU:n on aika torjua tehokkaammin aseväkivaltaa
• Causes of death in the EU
• Kuolemansyytilastot EU:ssa suomeksi
• Mortality and life expectancy statistics
• UK politicians and shooting organisations oppose European attempts to revise firearms rules.
• Erälle.net: EU aloittamassa aselakien yhdistämisen
• Face Position Paper Legal Firearms and possible reopening of directive 91/477/EEC

Hanhen metsästys on nyt tapetilla monestakin syystä. Tällä viikolla on uutisoitu Maaningan merihanhiprojektista. Samaan aikaan Maa- ja Metsätalousministeriö kaavailee porrastavansa viime vuoden malliin metsähanhen metsästysaikoja ja merihanhen sisämaan täysrauhoitusta. Lisäksi monia ihmetyttää, miksei valkoposkihanhea saada metsästettävien riistalajien joukkoon - Suomessa pesivä kanta ja Suomen läpi muuttava kanta kestäisivät reipasta verotusta.

Kiintiöt avuksi hanhikannan säätelyyn?

Yksi keskeinen nettikeskustelujen teema on ollut kiintiömallin käyttöönotto hanhen metsästyksessä. Sitä tarjotaan vaihtoehdoksi täysrauhoituksille ja epäreiluiksi koetuille metsästysaikojen porrastamisille. Kiintiömallin kannattajien perusajatus on, että määrättäisiin metsästäjäkohtainen kiintiö, jolla saisi sitten ampua yhden tai kaksi metsähanhea. Samalla metsästysaikojen porrastuksesta luovuttaisiin ja metsähanhia jahdattaisiin sorsajahdin normaalina metsästysaikana elokuun 20. päivä alkaen. Itse olen sitä mieltä, että tässä muodossa toteutettuna kiintiömalli ei toimi. Mutta hieman toisenlaisella mallilla kiintiömetsästys toimisi hienosti.

Mikä kiintiömallissa on sitten vikana?

On huono lähtökohta käsitellä kaikkia metsästäjiä yhtenä massana. Metsähanhikanta vaihtelee alueellisesti paljon. On alueita, joilla metsähanhi kestää verotusta ja alueita, joilla rauhoitus olisi tarpeen. Toisekseen kaikille metsästyskortin lunastaneille erikseen annettu lupa ampua yksi tai kaksi metsähanhea voi väärällä tavalla kannustaa osallstumaan hanhijahtiin - tulee valtava paine ja jopa kiire ampua ne "oman" kiintiön kaksi lintua pois ennen naapurin Penaa, ennen naapuriseuran ukkoja tai vähintään on ehdittävä ottamaan omansa ennen niitä etelän peltopyytäjiä. Toisekseen on tunnustettava, että erilaisia koijareita meissä metsästäjissäkin on. On selvää, että jotkut metsästäisivät koko kauden ja jahtaisivat sitä "toista" lintua täysin häpeilemättä.

Onko kiintiömalli sitten kokonaan väärä lähtökohta?

Eipä tokikaan ole. Valtion mailla metsästävät ovat tottuneet metsäkanalintujen pisteytyskiintiömalliin ja uskoakseni lähes jokainen metsästysseura on asettanut metsästäjäkohtaiset kiintiöt ainakin metsäkanalinnuille. Joissakin seuroissa on kiintiöt metsäkaurisjahtiin ja olen ollut jäsenenä seurassa, jossa oli yhden sepelkyyhkyn kiintiö vielä jokunen vuosi sitten. Ja sorkkaeläinpuolella hirven ja valkohäntäpeuran metsästys on kaikkinensa tiukasti kiintiöityä puuhaa. Kyllä kiintiöt toimivat, mutta eivät ihan nyt esitetyillä tavoilla.

No mitä sitten pitäisi tehdä?

Ei yritetä keksiä pyörää uudelleen. USA:n monissa osavaltioissa käytössä oleva kalkkunan ja valkohäntäpeuran metsästyksen kaatolupamalli toimii hienosti ja mielestäni sama tapa toimisi varmasti täälläkin. Sikäläisessa kaatolupamallissa metsästäjä ostaa osavaltion riistahallinnolta kaatoluvan, tai mahdollisesti useamman. Kaatolupia on kokonaisuutena myynnissä rajoitettu määrä. Kaatoluvan mukana metsästäjä saa tarra-, tai nippusidetoimintaisen merkin, "tagin", joka kiinnitetään saaliseläimen kaulaan tai jalkaan heti kaatotilanteen jälkeen. Merkki on pidettävä paikoillaan siihen saakka, kunnes riista jatkokäsitellään lihoiksi. Merkki on rakenteeltaan kertakäyttöinen, joten merkkien väärinkäytöksiä ei juuri voi tapahtua. Sitä ei siis voi irrottaa yhdestä saaliseläimestä ja kiinnittää uudelleen toiseen. Luonnollisesti tätä kaikkea tukee myös ankara sanktiokäytäntö ilman kiintiömerkkejä metsästäville ja muille tursakkeille.

Tämä kuvio toimii USA:ssa hienosti, enkä itse keksi yhtään syytä, miksei sama toimisi myös täällä. Ostoihin perustuva kaatolupamalli mahdollistaisi joka puolella Suomea yhtäläiset metsästysajat ja yksittäinen metsästäjä saisi itse valita sen itselleen mielekkäästi sopivan metsästysajan. Samalla Riistakeskus & MMM saisivat ohjattua ja säänneltyä kaatolupien kokonaismäärää tarkasti koko maassa ja tehdä myös painotuksia eri alueiden metsästyspaineesiin. Kaatolupamalli mahdollistaa sekä Lapin rimpipyynnin ja etelän peltopyynnin tasapuolisesti ketään syrjimättä. Luonnollisesti kaatolupamalliin voi ja pitääkin sisällyttää myös raportointivaade tehdyistä kaadoista. Aivan kuten on nykyään vaikkapa rauhoittamattomien vahinkolintujen metsästyksen poikkeusluvissa.

Mutta monet vastustavat kiintiöitä valvonnan puutteella

Suomessa on paljon lakeja, sääntöjä ja ohjeita, joita ei juuri valvota, mutta silti niitä noudatetaan. Samalla metsästys on siistiytynyt huomattavasti sen 25 vuoden aikana, kun minä olen tämän harrastuksen parissa ollut. Kaatolupamalliin sisältyy automaattisesti tietty määrä viranomaisvalvontaa, kun lupa ostetaan Riistakeskukselta ja sinne myös raportoidaan tehdyt kaadot. Tärkein valvonta tapahtuu kuitenkin metsästäjäkunnan sisällä ns. sosiaalisena seurantana.

Mutta mitenkäs muut maat? Virossa niitataan tuhansia hanhia joka syksy!

Me suomalaiset metsästäjät voimme ensisijaisesti vaikuttaa vain omiin asioihimme, jos niihinkään. On selvää, että tässä asiassa tarvittaisiin aitoa maiden välistä yhteistyötä. Tämä kaikki on kuitenkin sen tason ympäristöpolitiikkaa, että tähän ulottuvuuteen ei tässä blogitarinassa puututa.

Lopuksi:

Metsähanhikanta on huonossa jamassa ja sen parantamiseksi kaikkien osapuolien niin suojelupuolella kuin metsästäjäkunnassa olisi vedettävä yhtä köyttä. Kuten vasta julkaistu tutkimus kertoo, metsästys ei ole vesilintujen vähenemisen ensisijainen syy, vaan syyt löytyvät elinympäristöjen muutoksista. Siksi tämä kokonaisuus vaatii monipuolisia jatkotutkimuksia ja myös laulujoutsenen vaikutus metsähanhen pesintään on otettava tarkkaan syyniin.

Mitäs sinä olet mieltä tästä kaikesta? Kommentoi mieluusti tuohon alle näkemyksesi.

Merihanhiprojekti on muutamien aktiivimetsästäjien liikkelle panema hanke, jossa merihanhia siirtoistutetaan Maaninkaan Pohjois-Savoon. Siirtoistutusten tarkoituksena on saada merihanhesta pesivä kanta myös sisämaahan. Projektissa ollaan jo niin pitkällä, että kuluneen viikon alkupuolella tehtiin ensimmäiset siirtoistutukset Oulun Hailuodosta Maaninkaan. Asiasta ovat kertoneet ainakin YLE ja Helsingin Sanomat. Löysin Facebookin Houkuttelupyynti-ryhmästä asiassa mukana olleita ja tämä tarina perustuu suurelta osin heiltä saatuihin tietoihin.

Aluksi taustaa: Rannikoiden merihanhikanta kasvaa ja sisämaan metsähanhikanta taantuu. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan merkittävin tekijä vesilintujen kantavaihteluihin johtuu elinympäristöjen muutoksesta. Metsähanhen taantuma johtunee siis laulujoutsenen leviämisen ja pesintäsoiden häviämisen kaltaisista tekijöistä. Merihanhen menestystä selittävät puolestaan omat ympäristötekijänsä. Samalla Ruotsissa merihanhi pesii runsaslukuisena myös sisämaan suurilla järvillä. Näistä tausta-ajatuksista lähti liikkeelle Merihanhiprojekti.

Merihanhiprojekti ei ole aivan ensimmäinen laatuaan. Oulujärvelle tehtiin epäonnistunut siirtoistutusyritys jokunen vuosi sitten. Oulujärven oppina on ollut varsinkin poikkeuslupien ja rahoituksen varmistaminen pitkäjänteisyyttä vaativan hankkeen perustaksi. Maaningan hankkeen puuhamiehet ovat tehneet kotiläksynsä hyvin ja valmistelleet hankkeen vaatimat lupahakemukset tarkasti. Siten projektin lupapuoli on ollut, ehkä hieman yllättäenkin, lopulta ilmeisen kivuton prosessi. Poikkeuslupia on tarvittu ainakin varsinaisen siirtoistuttamisen tekemiseen ja rakettiverkon käyttöön.

Merihanhiprojekti kestää ainakin kolme vuotta. Tänä vuonna siirretyt 14 lintua ovat siis vasta alkua. Siirtoistutusten teho ja toiminta perustuu siihen, että nyt siirretyt poikaset palaavat pesimään poikasvaiheen tuttuihin maisemiin tulevina kesinä. Ensimmäisen sukupolven jo pesiessä tehdään lisäistutuksia, joten Maaningan merihanhikanta kasvaa yhtäaikaisesti kahdella tavalla. Kannan vahvistuessa hanhet vähitellen leviävät pesimään lähialueiden järville - ja niin on lumipalloilmiö valmis.

Luonnollisesti kestää vuosia, ennenkuin kanta kestää metsästystä. Tämän vuoksi maaninkalaiset metsästysseurat ovat jo viime vuonna kieltäneet merihanhen metsästyksen alueillaan. Ja aivan uunituoreena tietona laajempaa sisämaan kattavaa merihanhen metsästyskieltoa kaavailee myös Maa- ja Metsätalousministeriö Riistakeskuksen aloitteesta. Jää nähtäväksi, onko tämä alkusoittoa laajemmalle Riistakeskusvetoiselle siirtoistutusprojektille. Samassa esityksessä ovat muuten myös alustavat esitykset metsähanhen metsästysajoiksi.

Tämä projekti tuntuu ja näyttää kaikin puolin upealta. On mahtavaa, että metsästäjät ja metsästysseurat Savon ja Hailuodon suunnilla ovat vetäneet yhtä köyttä. On mahtavaa, että viranomaiset eivät ole lyöneet kapuloita tarpeettomasti hankkeen rattaisiin. Ja on mahtavaa, että myös muut luontoharrastajat saavat nauttia merihanhen kalkatuksesta kohta Savossakin. Tapiolan Takamailla arvostaa suuresti.

(Kiitos Janne Kuusistolle taustatiedoista ja valokuvista)

Muutamissa yhteyksissä on keskusteltu siitä, miten lapset pitäisi ottaa mukaan metsästysharrastuksiin - vai pitääkö ollenkaan? Asiasta on esitetty lehtien palstoilla ja netissä monenlaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Tunnettu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on linjannut asiasta selvän kielteisesti - hämmentävän löyhin perustein. Toisaalta julkisuuteen on noussut toisenkinlaisia tarinoita - tuoreessa muistissa on Hesarin ansiokas juttu majavia metsästävästä Ilomantsilaistytöstä. Tarina nousi odotetusti myös iltapäivälehtien otsikoihin ja monille keskustelupalstoille.

Jari Sinkkosen mielestä on selvää, että "lapsi järkyttyy veren näkemisestä ja saaliin käsittelystä". Itse ajattelen toisin. Mielestäni lapset ottavat mallia vanhemmista ja järkyttyvät vaikkapa pääsiäistipujen keltaisuudesta, jos vanhemmat siitä panikoivat. Siksi olen perheeni kanssa päätynyt siihen, että lapset ovat kykyjensä ja halujensa mukaan läsnä myös metsällä. Lapsia ei pakoteta mihinkään, mutta heitä ei estetetä osallistumasta. Alle kouluikäinen jaksaa tehdä yllättävän pitkiä kävelylenkkejä: kolmen neljän kilometrin lenkki menee kevyesti. Viereisessä kuvassa ollaan syksyllä -12 fasaani- ja rusakkokierroksen tauolla.

Kuusivuotias tyttäreni on ennättänyt olla mukana jo monessa. Toiveeni on, että hänelle kehkeytyy luonnollinen suhtautuminen luontoon yleensä ja iskän harrastuksiin. En vähättele erilaisia oikeita fobioita, mutta toivon tällä osallistavalla otteella välttäväni sellaisen mamsellimaisen hyi-yök-ällöttävä-kastemato -suhtautumisen. Samalla uskon, että osallistuttaminen vahvistaa suhdettani lapsiini. Eivät lapset tunnu kaipaavan huvipuistoja ja muita vuosittaisia erikoisnumeroita, vaan arkipäiväistä yhdessäoloa. Pidän täysin käsittämättömänä Matti Apusen esille tuomia tietoja, että lapset ovat päiväkodeissa vuoden ympäri myös vanhempien lomaillessa.

Minulle on oikeastaan samantekevää, tuleeko lapsistani luonnossa kulkijoita saati metsästäjiä - he saavat vapaasti etsiä omat intohimonsa. Silti koen tärkeäksi siirtää luonto-osaamista ja tietoutta eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Olisi hyvästä erottaa kuusi ja mänty toisistaan, tunnistaa yleisimmät linnut, nisäkkäät ja sienet, osata liikkua metsässä eksymättä ja pelkäämättä... Tähän kaikkeen kuuluu osaltaan myös saalistaminen ja saaliin käsittely. Viereiseen kuvaan sorsan perkaamista seuraamaan on tullut myös reilun vuoden vanha poikani.

Yksi varhaisimmista tyttäreni ja minun yhteistä metsästyskokemuksista on loukkupyynti parin vuoden takaa elokuun -10 alusta, jonka uskollisimmat blogin lukijat muistanevat. Kävimme viettämässä kaunista loppukesän päivää sänkipellolla. Ihastelimme nokkosperhosia, juotiin mehua ja syötiin keksejä. Siinä samalla viriteltiin loukku pyyntiin. Viikolla loukkuun ei mennyt mitään, mutta seuraavana viikonloppuna mentiin yhdessä loukulle ja sinnehän oli mennyt kettu!

Kyyhkyjahdissakin tyttö oli jo nelivuotiaana. Noin puolen tunnin passittelun tuloksena saatiin saaliiksi yksi lintu. Hän muistelee tapahtumaa vieläkin erityisesti siksi, että saavuttuamme kotiin valmistimme sepelkyyhkyn ateriaksi yhdessä saman tien. Se maistui makoisalta. Sepelkyyhky on tyttäreni lempiruokia.

Sorsastamaan en ole lapsia vielä ottanut mukaan. Veneessä tulee vähän ahdasta ja sorsaretket ovat yleensä vähän turhan pitkäkestoisia ja tapahtuvat nukkumaanmenoajan jälkeen tai aamulla ennen heräämistä. Silti tyttö on ollut saattelemassa minua monesti iltalennolle. Tässä tutustutaan paukkuliivien toimintaan.

Pilkillä olimme aiemmin tänä vuonna tammikuussa. Sen verran ensikosketus pilkkimiseen innosti, että tytär on toistuvasti pyydellyt pääsevänsä uudelle pilkkiretkelle. Yksin liikkuessani pilkkireissut ovat pitkiä, normaalisti koko päivän retkiä. Pilkkisaaliin käsittely ja osin ruuaksi valmistus tyttären kanssa heti reissun jälkeen on tärkeää. Siinä jää hänelle positiivinen muistijälki siitä, kun isä tuli kotiin ja tehtiin yhdessä hyvää syötävää saaliista - sen sijaan, että päällimmäiseksi muistoksi jäisi isän pitkä poissaolo.

Tietysti talvella hiihdellään. Tyttäreni tunnistaa oravan, jäniksen ja monen muun eläimen lumijäljet. Hän tietää myös, miltä näyttää oravan käsittelemä käpy ja teeren kieppi.

Tärkeintä aina on lopulta mukava yhdessäolo - ja jääpuikkojen syöminen. Vieläkö sinä muistat, miltä jääpuikko maistuu?