24. joulukuuta 2014
22. joulukuuta 2014
Beavertail Stealth 1200 kalastuskäytössä
Olen saanut aika paljon kysymyksiä Beavertail Stealth 1200 -sorsastusveneestä ja varsinkin sen käyttökelpoisuudesta kalastuksessa. Olen metsästänyt, kalastanut ja muuten veneillyt Stealthillani nyt kolmen vuoden aikana aika lailla paljon ja veneen suorityskyvystä alkaa olla ihan hyvä käsitys. Lyhyesti sanottuna: Stealth sopii pienimuotoiseen ja kevyeen vapakalastukseen merelläkin ihan erinomaisesti, mutta kovemmissa keleissä sen rajat tulevat aika nopeasti vastaan ja sen kanssa on varmasti syytä olla varovainen. Tässä kirjoituksessa kerron erityisesti Stealthin venepilkkivarustuksestani.
Taustatiedot:
Esittely Beavertail Stealth 1200 -sorsastusveneestä
Olen lisännyt perän tavaratilan kanteen pari knaapia ankkuriköyttä varten. Lyhyissä siirtymissä nostan ankkurin ja kehin köyden oikealle puolella olevaan tavarakoteloon. Autoillessa ankkuri ja köysi on perän tavaratilassa suojassa sotkeentumasta. Metsästys ja kalastustilanteessa tavaratilassa on äyskäri, pieni laatikko perustyökaluille (pihdit, meisseli yms.) ja eväslaatikko. Pitää muuten mainita Stealthin perän ja keulan tavaratiloista, että mainospuheista poiketen ne eivät ole vesitiiviitä. Oheisessa valokuvassa kannattaa huomioida myös erikseen jenkeistä hankkimani moottorikiinnike. Ilman sitä sähköperämoottorin kiinnitys Stealthiin olisi aikamoista värkkäämistä ja ilman sähköperämoottoria Stealth olisi paljon vähemmällä käytöllä.
Stealthin sisätilat ovat täynnä tavaraa. Pyrkimys on ollut, että kaikki keskeinen löytyisi käden ulottuvilta. Numeroin oheiseen kuvaan tärkeimmät kohdat:
- 1. Lowrancen Elite 4X-HDI -kaikuluotain.
- 2. Abun trendikäs vieheämpäri passaa Stealthin laitaan kiinni hyvin.
- 3. Venepilkkivavat, vieherasiat ja kaikuluotaimen akku ovat ämpärissä.
- 4. Keskellä lattiaa on Clas Ohlsonin kestokassi saalista varten. Kassi on kätevä, koska se muotoutuu tilaan ja jämäkkä materiaali toimii saaliskäytössä hyvin.
- 5. Veneen keulassa on mela mustekaloilla kiinnitettynä. Olen kertaalleen joutunut melamieheksi, kun moottorin vaihdekytkin meni rikki.
- 6. Sähköperämoottorin 90 ah akku on omassa suojalaatikossaan lattialla.
- 7. Pienessä pilkkiboksissa on varavaatetta (varsinkin erilaisia kynsikkäitä ja muita hanskoja), erämiehen ensiapupakkausja muuta vedeltä suojattavaa tavaraa. Boksi on tuettu Stealthin asetelineeseen mustekalalla.
- 8. Pilkkiboksin sivutaskussa on puukko ja isot pihdit saaliinkäsittelyä varten.
- 9. Kaikuluotamen anturin kiinnike
- 10. Pilkkiboksin etupuolella on mustekalalla tuettuna termospullo ja kahvikuppi.
Koirilla on keulassa lopulta oikein hyvin tilaa. Ne mahtuvat makaamaankin siellä melko mukavasti.
Ram Mounts - loistava kiinnikejärjestelmä
Ihmettelin pitkään parasta kiinnitystapaa kaikuluotaimelle, kunnes kaverini vinkkasi minulla Aditan edustamista Ram Mounts -kiinnikkeistä. Ram-kiinnitysjärjestelmän ytimessä on kuminen pallo, johon voidaan kiinnittää erilaisia jatkovarsia, lisäkiinnikkeitä tai muita vipstaakeja niin, että periaatteessa mitä tahansa voi kiinnittää mihin tahansa: matkapuhelimille, navigaattoreille, kameroille ja vaikkapa tietokoneille löytyy kiinnikkeet veneeseen, autoon, maastopyörään ja muualle. Lisäksi sarjasta löytyy tietysti vapatelineitä ja muita erikoisempiin käyttötarkoituksiin suunniteltuja kiinnikkeitä.Ensimmäiset poraukset Stealthin laitoihin piti miettiä tarkoin. Kiinnitin Ram-pallot ns. kumimuttereilla ja rosterisilla pulteilla. Kumimutteri tekee reiästä varmasti vesitiiviin.
Kaikuluotaimen taustalla oleva valmis kiinnikesysteemi näyttää tältä. Pallo on pultattu veneeseen, pallossa on 15-senttinen jatkovarsi ja sen päässä vielä Lowrancen kaikuun sopiva kiinnike.
Kaikuluotaimen anturin Ram-kiinnikkeessä on jatkovarren päässä tankokiinnike, jolla anturin tukikeppinä toimiva alumiiniputki pysyy paikallaan todella luotettavasti.
Ram-kiinnikkeiden käytössä on oikeastaan vain oma mielikuvitus rajana. Kaikuluotaimen voisi kiinnittää pilkkireppuun ja ensi syksyksi pitää askarrella aivan uudenlainen naamioverkkotelineistö Stealthiin. Kannattaa kyllä tutustua! Näitä Ram-kiinnikkeitä saa muualtakin, mutta Adita on erikoistunut kalastus- ja venekäyttötarkoituksiin.
Lopuksi:
Kaiken varustehärdellin jälkeen kalat ja niiden saaminen on edelleen se tärkein juttu. Tämmöisiä kaloja tuli viime sunnuntaina. Kiitos Markulle tämän jutun kuvausavuista.10. joulukuuta 2014
Sähköperämoottorin vaihdekytkimen vaihtaminen
Jouduin viime viikonloppuna pieneen "merihätään", kun kesken venepilkkireissun sähköperämoottorini Patriot Saltwater 34lbs heitti toimimasta. Siinä on ollut jo vähän pidempään vikaa, että vaihde ei mene päälle heti ensi yrittämällä. Nyt se sitten laukesi lopullisesti. Otin yhteyttä moottoria maahan tuovaan OPM International Oy:n asiakaspalveluun ja kyselin koneelle huoltoa. Asiakaspalvelu oli ohjannut pyyntöni edelleen OPM:n huoltoon ja sieltä vastattiin minulle nopeasti. Kuvaukseni perusteella päätyivät siihen, että vaihdekytkin olisi rikki. Samalla he lupasivat lähettää uuden osan, joka olisi kuulemma helppo vaihtaa itsekin...
Paketti saapui tänään postissa ovelle saakka tuotuna. Tartuimme poikani kanssa rohkeasti härkää sarvista ja kurkkasimme paketin sisälle.
Paketista löytyi pussillinen liittimiä, itse vaihdekytkin sekä moottorin osaluettelo/räjäytyskuva, johon oli kirjoitettu käsin lisäohjeita vaihdekytkimen vaihtamiseen.
Tehtävä vaikutti tosiaan sen verran helpolta, että ruuvasimme pojan kanssa kannen koneesta auki. Kansi oli kiinni yhteensä kuudella ristipääruuvilla, joiden paikat merkkasin oheiseen valokuvaan.
Viimeisen ruuvin irrottua kansi tipahti pois paikaltaan. Samoin kävi teleskooppiselle ohjausvarrelle, jonka päässä rikkinäinen osa killui. Vaihdekytkimeen tuli monimutkaisen näköinen nippu johtoja varsinaisesta moottorista, joka on rikin alapäässä potkurin etupuolella.
Seuraavaksi jokainen vaihdekytkimen liitin piti vaihtaa vanhasta uuteen. Tässä piti tietysti olla tarkkana, että liitin menee uudessa kytkimessä samaan paikkaan.
Vaihdekytkimestä menivät myös virtajohdot moottorin kannessa olevalle piirilevylle, jolla ohjataan ledinäytön toimintaa. Piirilevyn asentaminen takaisin olikin koko homman vaikein rasti: oheisessa valokuvassa näkyvät 14 lediä piti saada osumaan taustalla näkyvän kannen pieniin reikiin. Tässä kohdassa raaka voima ei olisi auttanut.
Vaihdekytkimen asentaminen takaisin ohjausvarren päähän ja paikoilleen oli helppo työvaihe.
Niinpä saatiin ruuvailla koppa kiinni.
Lopuksi olikin se jännittävin vaihe - testaus. Ja vehjehän toimi aivan niin kuin pitikin! Kiitokset OPM International Oy:n huollolle nopeasta avusta ja hyvistä ohjeistuksista! Avoveden kalastuskausi ja erityisesti venepilkkihommat voivat jatkua siis vielä hetken.
8. joulukuuta 2014
Joululahjavinkkejä eräihmisille 2014
Joulu se taas tulla jollottaa. Ja erälähimmäiselle on aina yhtä vaikeaa keksiä mukavaa, järkevää ja käytännöllistä lahjaa. Perinteisten kalsarien ostaminenkaan ei kovin persoonallinen lahja ole. Yritän listata tässä jutussa muutamia lahja-ajatuksia, joista uskon useimpien erämiesten ilahtuvan ja saavan hyötyä.
Varmoja valintoja
Näiden lahjaideoiden uskon sopiva useimmille erämiehille. Aloitetaan siitä helpoimmasta: Erästelykaupan lahjakortti on varma valinta. Sillä saa hankittua varmasti tarpeellista ja sopivaa tavaraa. Lahjakortti on varma valinta varsinkin silloin, kun lahjan ostaja ei ole aivan varma tuotteen sopivuudesta. Lahjakortti on ehkä vähän persoonaton valinta, mutta selvästi ruskeaa kirjekuorta ja paria seteliä parempi.
Termarit
Hyvä termari pitää kuuman kuumana ja kylmän kylmänä, muttei yhtäaikaisesti, kuten vanhassa blondivitsissä väännettiin. On kesä tai talvi, tai harrastus mikä tahansa, niin ulkoilmailminen käyttää termospulloa. Erilaisiin tapahtumiin tarvitaan tietysti vähän erilaisia pulloja. Siksi erästelijän kaappiin kertyy useita erikokoisia pulloja ja lahjana laadukas terästermospullo on varmasti mieluisa lahja.
Varavirtalähde
Moderni metsä- ja kalamies käyttää maastossa aika paljon monenlaista elektroniikkaa. On Gepsiä, koiratutkaa, action-kameraa, tablettia ja peflettiä. Näiden kaikkien laitteiden akku loppuu juuri silloin, kun ei pitäisi. Kätevä varavirtalähde pelastaa reissun ja palauttaa virrat puhelimeen tai vaikkapa käsigepsiin. Itse olen käyttänyt nyt muutamaa erilaista varavirtalähdettä parisen vuotta ja yhtä tai kahta ilman maastoon en mieluusti lähde. Tämä Virtapiikki.fi:n myymä virtalähde sopinee hyvin useimpiin tarpeisiin.
DVD-elokuvat
DVD-elokuvissa on nykyään aika paljon vaihtoehtoja tyylilajien ja kuvausmaiden osalta. Leffojen parissa on mukava haaveilla tulevan kauden jahdeista ja kalareissuista. Mm. Ulf Lindrothin leffat ovat takuuvarmasti toivottuja lahjoja. Vaikkapa Korpimetson valikoimista löytyy monta hyvää leffavaihtoehtoa.Kirjallisuutta
Kirjat ovat aina mieluisia valintoja. Tässäpä pari tietokirjasuositusta.
Suuri pilkkikirja
Esittelin Suuren Pilkkikirjan blogissa muutama viikko sitten. Suuri Pilkkikirja on saanut erittäin hyvän vastaanoton ja sitä voi todella suositella kaikille ahvenen pilkkimisestä kiinnostuneille.
Ruodotonta Kalaa
Riistan ja kalan käsittely on kokenut valtavia kehitysharppauksia viime vuosien aikana. Oikeat työmenetelmät kiinnostavat yhä useampia, sillä hyvään ateriaan tarvitaan hyviä raaka-aineita. Jaakko Kolmosen muutaman vuoden takainen Ruodotonta Kalaa -kirja on alan perusteos, joka pitäisi löytyä jokaisen kalamiehen kirjahyllystä.
Viiden Tähden Vaellus
Metsäretkien ruokapuoli on kokenut viime vuosina aikamoisen myllerryksen. Hernekeittopurkit ja nötkötti eivät enää ole metsämiehen perussapuskaa, vaan nykyään maastossakin kokataan vähän monipuolisempia aterioita ja kuivataan raaka-aineet itse. Tämän liikkeen tunnetuimpia ilmiöitä on Piritta Kantojärven mainio kirja. Vilkaise pidempi esittely blogin aiemmasta tarinasta: Viiden Tähden Vaellus - ulkoilmaihmisen ruokakirjaPienvalmistajien kalastustarvikkeet
Suomalaiseen vapaa-ajan kalastuksen kulttuuriin kuuluu kalastusvälineiden parantelu ja tuunaus. Osa varusteista on jopa niin laadukkaita, että kaupan valikoimasta mennään ohi kovaa ja korkealta.
Herkku-tasurit
Juho Mäki-Maunuksen Herkku-tasurit ovat perinteisiä lyijytasapainoja. Näillä on saatu hyviä saaliita pitkin Suomea. Juhon käden jälki on todella loistavaa. Juhon saa parhaiten kiinni Kalamies.comista tai sähköpostilla .
Jari Vartiaisen pilkkivavat
Jari "kirppu" Vartiaisen pilkkivavat alkavat olla jo käsite. Itse en enää juuri muilla vavoilla kalastakaan. Tälle kaudelle uutuutena Jarin vapavalikoimaan on tullut aiempaa pienempi lasikuitukärkinen Delfin-vavasta muokattu versio. Sillä on hyvä onkia matalissa vesissä. Jarin tuotoksiin pääsee parhaiten tutustumaan Facebookin Pilkkimarkkinat-ryhmässä ja häneen saa yhteyden suoraan sähköpostilla .Tässäpä vähän vihjeitä hyvistä ja hyödyllisistä lahjoista. Jos näistä ei sopivaa löydy, vilkaise myös viime vuoden lahjavinkit. Ja jos mielestäsi joku hyvä idea jäi sanomatta, kerro ja kommentoi ihmeessä tuossa alla!
23. marraskuuta 2014
Haukea ja ahventa venepilkillä
Eilisen venepilkkireissun innoittamana kävin tänäänkin merellä pilkillä muutaman tunnin reissun. Taas kala oli oikein hyvällä otilla. Päivä päättyi vähän lyhyeen, kun käteni kastuivat ja näpit alkoivat jäätyä.
Eilisen jutun jälkeen minulle tuli muutama kysymys käyttämästäni kalustosta. Minullahan ei ole varsinaisesti kalastusvenettä, vaan menin kalalle sorsatusveneelläni Beavertaililla. Siinä on sähköperämoottori siirtymisiä varten ja mela on mukana kalastushommissa lähinnä turvallisuusvarusteena. Ankkuriin en näillä venepilkkireissuillani venettä laittanut, vaan olin ihan vaan virran ja tuulen vietävänä.
Lue lisää:
• Juttu eilisestä venepilkkireissusta
• Sorsastusvene Beavertail Stealth 1200
Eilisestä meri oli jäätynyt lähes umpeen niin, että alueella lillui muutaman sentin paksuinen sohjokerros. Sohjon seassa oli myös vähän kiinteämpiä jäälauttoja. Sohjo osaltaan rajoitti liikkumisiani, kun en kiinnijäämisen pelossa uskaltanut pienellä sorsastusveneelläni mennä kovin syvälle sohjon sekaan.
Aamupäivällä hauet olivat hyvällä otilla. Eiliseen tapaan Karismaxilla tuli kalaa hyvin.
Sain yhteensä kymmenkunta haukea, joista päästelin takaisin yhtä noin kolmikiloista lukuunottamatta kaikki.
Ahvenille päivän väri oli keltamusta "firetiger". Kaverini Juho "Mäkkäri" Mäki-Maunuksen Herkku-tasapaino toimi hienosti. Ahvenilla oli selvästi paras ottiaika puolen päivän aikaan. Ehkä päivän valoisin aika innosti kalat otille.
Tässä vielä lähikuva päivän parhaasta ahvenvieheestä.
Olin kalalla vain noin kolme tuntia. Yksi parikiloinen hauki nappasi sen verran ravakasti pilkkiini, että vapa lennähti kädestäni veteen. Ennätin juuri ja juuri kaapata vavan vedestä, mutta pakkaskelissä märillä käsillä alkoi pian tulla kylmä. Niinpä lähdin rantaan jo joskus yhden jälkeen. Joka tapauksessa kokonaissaalis oli taas ihan mainio: ottamani hauki painoi 2,7 kiloa ja suurin ahven 440 grammaa. Ahvenia otin saaliiksi yhteensä 22 kappaletta - suurin piirtein alle 20 senttiset laskin takaisin.
Lopuksi ruokavinkki - kokeilkaapa tehdä Hampurin haukea. Siihen tulee reippaasti sitruunaa, joka sopii hauelle hienosti. Mehevää ja helppoa sapuskaa.
22. marraskuuta 2014
Venepilkillä
Kävin tänään lauantaina merellä venepilkillä. Monelta suunnalta oli kuulunut huhuja, että ahvenia olisi tullut saaliiksi viime päivinä erinomaisen hyvin. Tyhjin käsin ei minunkaan tarvinnut reissultani palata.
Venepilkkiminen on vähän harvinaisempi pilkkimisen tapa. Tavallisesti pilkkimistä harrastetaan jäillä. Venepilkkiminen ei talven pilkkihommista juuri eroa - ollaan vaan avovedessä. Jos asia kiinnostaa enemmän, mm. Erälehden Venepilkkijuttuun kannattaa tutustua.
Marraskuinen avoin meri on melko luotaantyöntävän oloinen paikka. Harmaa, kalsea ja kostea. Lintuja ei juuri ole, eikä oikein muutakaan elämää näy. Tämä aika on kuitenkin kalastuksellisesti erinomaista aikaa - hauet viihtyvät kylmän veden vuoksi myös matalassa ja ahvenet tankkaavat lähestyvää talvea varten jo ahnaasti.
Mutta kylmähän tuolla merellä tähän aikaan on. Viima puree ja taivaalta voi tulla vettä, räntää tai lunta. Samalla pilkkiessä ei paljon liikkumaan pääse, joten vaatetta saa olla reilusti päällä. Yksi näiden tympeiden kelien lempparivarusteistani on tuo kuvassa näkyvä Gore-Tex -kalvolla varustettu sydvesti. Sen alla silmälasit pysyvät sateessa kuivina, viima pysyy loitolla eikä vesikään pääse läpi. Myös muuten kannattaa pukeutua tuulen poissa pitävään Gore-Texiin ja vetää alle riittävän monta kerrosta villaa ja fleeceä ja muuta lämmintä vaatetta.
Olin vesillä nelisen tuntia. Kala oli otillaan koko päivän. Ehkä iltapäivällä kahden maissa oli pieni piikki ahventen otti-innossa. Nämä filekokoiset 200-400 grammaiset ahvenet täräyttelivät tasapainopilkkeihin oikein kivasti. Muutama todella iso ahven pääsi harmikseni karkuun.
Tässäpä koko päivän saalis. Yhteensä kalaa tuli vähän yli 13 kiloa. Suurin hauki oli 3,8 kiloinen ja suurin ahven 480 grammainen. Kaikki kalat tulivat melko kookkailla Karismaxin tasapainopilkeillä. Tuo suurin hauki oli tietysti aikamoinen väsyteltävä pilkkivärkeillä. Käytän Jari "Kirppu" Vartiaisen muokkaamia Delfin-vapoja, jollainen näkyy tämän tarinan ensimmäisessä kuvassa. Jarin vavoilla noiden haukien väsyttely onnistui vaikeuksitta.
Hyvähköstä syönnistä huolimatta, vieheen värillä oli tänä päivänä paljon merkitystä ja välillä kaloja piti provosoida ottiin väristelyillä ja pitkillä nostoilla. Olen kyllä todella tyytyväinen tähän saaliiseen.
Ilta menikin sitten kalasaalista perkatessa. Vedin osan ahvenista fileiksi ja osan laitoin suolistettuna vakuumiin. Näitä voi vaikka savustaa talvemmalla.
Huomenna minun oli tarkoitus osallistua paikallisen noutajakoiraseuran koulutukseen, mutta Sissipä päätti aloittaa ensimmäiset juoksunsa. Voipa olla, että menen siis huomenna kalaan.
Lisäys:
Kävin kalassa myös sunnuntaina. Vilkaise sunnuntain juttu klikkaamalla tuosta alta:
• Haukea ja ahventa venepilkillä