Tapiolan Takamailla

Vuoden vedellessä loppujaan niputetaan myös tämän syksyn loukkupyynnin huippuhetket yhteen. Tänä syksynä yhtään minkinloukkua ei ollut vireessä. Tympäännyin siihen hommaan hetkeksi, kun kevättulvat vei neljä loukkua rannoilta - oma moka tietysti, mutta harmitti silti. Tänä syksynä pyynnissä oli vain kaksi "Granlundilaista" supiloukkua, eli tavanomaisia verkkoloukkuja.

Kausi alkoi kerrassaan hienosti. Vietin elokuun 15. päivä jälkikasvun kanssa luontopäivää ja viriteltiin loukku pyyntiin yhdessä. Siinä samalla syötiin eväitä, kiikaroitiin lintuja ja ihasteltiin perhosia. Erilaisia täpläperhosia oli liikkeellä valtavasti - nähtiin jopa pari amiraalia. Viikkoa myöhemmin mentiin sitten taas yhdessä eväsretkelle ja tarkastamaan loukkua, niin sinnehän oli mennyt kettu! Kovin oli pieni penikka, mutta eipä se tässä tilanteessa isommin osannut harmittaa - ensimmäinen loukkukettu. Syöttinä oli sepelkyyhkyn perkausjätteet.

Kovin on pieni poikakettu. Mutta oli kyllä valtavan kärtyinen tapaus. Hyökkäili verkkoon ja hampaat louskui koko ajan.

Tästä seurasikin pitkä hlijainen kausi, loukkuja piti vähän siirtääkiin ja kaikenlaista muuta tuuskaamista. Pari kissaa ja harakkaa meni loukkuun tässä välissä. Kunnes sitten lokakuun loppupuolella, 23. päivä, loukku taas rapsahti. Luulin kauempaa, että se sama harmaa pitkäturkkinen kissa olisi taas mennyt loukkuun, mutta siellä odottelikin supikoira. Supikoiran petti sorsan perkuujätteet.

Pieni se oli tämäkin, mutta koolla ei näissä hommissa ole merkitystä.

Pysyvä lumi tuli näille maille jo marraskuun alussa, joten sen jälkeen oli helppoa seurata loukkujen ympärillä tapahtuvaa liikennettä. Kolmena yönä kettu kävi loukun lähistöllä, muttei mennyt sisälle. Lisäksi parina aamuna ajellessani töihin näin ketun alle 50 metrin päässä loukusta. Noina päivinä työpäivät tuntuivat erityisen pitkiltä, mutta eipä sekään sitten syöteistä kiinnostunut riittävästi. Nappasin loukut pois pyynnistä joulukuun alkupuolella, kun lunta alkoi olla turhan paljon.

Näiden onnistumisten myötä innostuin kyllä loukkupyyntiin niin, että tulin hankkineeksi lopetusaseenkin. Hankintaluvan saaminen onnistui kohtalaisen helposti. Paikallisesta aseliikkeestä olin jo silmäillyt valmiiksi Waltherin P22:ta, mutta mennessäni ostamaan sitä, oli kauppaan tullut hyväkuntoinen ja vähän käytetty Ruger MKII. Rugerin hienostunut työkalumaisuus vetosi minuun Waltherin muovista olemusta enemmän, joten ostin sitten sen.

Tulevaan kevääseen panostetaan nyt loukutusmielessä kunnolla. Teen menetettyjen minkinloukkujen tilalle uudet ja muutama päälle. Mutta tällä kertaa en ota riskejä tulvivien ojien kanssa. Lisäksi ajattelin tekaista Laitialan Supiloukun, joka on esitelty ainakin erinomaisessa kirjassa Rakentamisopas metsästäjille ja riistanhoitajille. Tuota kirjaa voi kyllä suositella kaikille metsien kulkijoille. Postailen näistä rakennusprojekteista myöhemmin lisää.