Tapiolan Takamailla

Tein noutajan kanssa retken pohjoisen erämaihin sorsajahdin aloituksessa. Auto täynnä varusteita matkattiin tuntitolkulla Lappiin - sinne missä pippuri ei kasva. Viikonloppuna unet jäivät vähälle, välillä meinasi kuntokin loppua, eikä saalistakaan tullut aivan mahdottomia määriä. Silti meillä oli kerrassaan hieno viikonloppu, jonka huippuhetkiä kertailen tässä kirjoituksessa.

Perjantai 19.8

Matkapäivä. Pääsin töistä vähän aiemmin pois ja startti oli vähän ennen puolta päivää. Matka meni mukavasti. Liikennettä oli yllättävän paljon koko matkan ajan ja Oulussa olin pahimmoilleen neljän ruuhkassa. Hailuodon risteyksen tuntumassa oli liikkeellä huomiota herättävän paljon venetrailereita ja maastopukuisia kuskeja tai muuten erähenkisesti pakattuja autoja.

Koira matkusti etupenkin jalkatilassa, kun taakse ei mahtunut. Pitäisi varmaan hankkia jahtiautoksi pieni Hiace. Perillä vähän ennen klo 19. Ilta meni rupatellessa kaverin kanssa ja spekuloidessa strategioita lauantaille. Oli mukava huomata, että oma narttukoira tuli edelleen hienosti toimeen kaverini labbisvanhuksen ja seisojanuorukaisen kanssa. Uni ei meinannut tulla silmään - jotenkin olo oli jännittynyt suuren päivän aattona. Koirilla riitti omaa kivaa koko ajan.

Lauantai 20.8

Herätys klo 7:30. Pikainen aamupala ja passipaikalle kotuksia tekemään. Passipaikkani oli vajaan kilometrin päässä autolta ja kuvasäkkejä ja muuta kantamista oli kahdelle reissulle. Suomen puolustusvoimatkin kunnioittivat passipaikkani hyvää valintaa järjestämällä ylilennon Hornetilla. Lentokorkeutta oli noin sata metriä, joten tosi matalalla se meni ja aivan päältäni. Ennätin ottaa jopa pienet tirsat, syöpäisin kenttälounaan ja levittelin kuvat veteen juuri sopivasti klo 11:58 mennessä. Klo 12 tuli täyteen ja sitten... sitten ei yhtään mitään! Ei horisontista kuuluvia laukauksia, ei maisemassa lentäviä sorsia, ei edes pikkulinnut laulaneet. Yksinäinen pikkuhauki pärskähti jossain lähellä. Ääntä vahvistavien kuulosuojaimien läpi kuultuna hauen mosahdus säpsäytti niin, että lähes tipuin jakkaralta.

Tilanne alkoi kehittyä. Puhaltelin aikani kuluksi sorsapilliin ja niinpä vain tavi alkoi vastailla jostain lahden vastarannalta. Tavi on tyypillisesti kohtalaisen helppo pillisorsa ja pian se lentää liihotteli kuville, josta sen sitten pudotin. Lähetin koiran noutoon ja aika helposti se lopulta löysikin tiensä linnulle. Tosin matkalla piti käydä kuonolla tökkäämässä paria lähintä sorsan kuvaa. Tämä oli koirani ensimmäinen vesinouto kanssani!


Sitten olikin monta tuntia taas melko hiljaista. Pillittelin toiveikkaana, mutta koska järvellä ei sanottavasti muita metsästäjiä ollut, ei päivällä juuri lentoa ollut. Neljän maissa alkoi sitten jonkinlainen lento ja sorsia alkoi liikkua. Passipaikkani oli vähän huono sikäli, että jouduin katselemaan vasta-aurinkoon. Kilotuksen vuoksi en nähnyt lähestyvää heinäsorsaparia, kunnes ne olivat aivan kohdalla. Sain pudotettua niistä toisen. Se jäi haavakoksi joten paikkasin toisella laukauksella. Tämäkään ei vielä henkeä siltä vienyt ja se jäi pökerryksissään kiertämään pientä kehää veteen.

Lähetin koiran taas noutamaan ja tällä kertaa se näytti etenevän määrätietoisesti kohti sorsaa. Se kuitenkin ohitti yllättäen sorsan alle puolen metrin päästä. Pillitin koiralle luoksetuloa ja sorsan kohdalla ohjasin sitä kääntymään oikealle. Nyt koira kiersi linnun takakautta. Näin edettiin koko ympyrä, jonka jälkeen nuori noutaja lopulta ymmärsi jutun juonen. Sorsa tuli elävänä käteen eikä siitä löytynyt kynittäessä yhtään hampaan jälkeä. Tämä oli oikein hyvä harjoitus, sillä koira ei ollut aiemmin raanakoiden kanssa touhunnut.


Illan mittaan pudotin vielä tavin ja heinäsorsan, mutta ne molemmat menivät hukkaan. Ne olisivat olleet kokenneemmallekin koiralle melko tekemätön paikka. Tavi siipesi ja putosi kuolleena noin kolmen sadan metrin päähän. Selän takaa puhaltanut tuuli kuljetti lintua nopeasti ulapalle, enkä saanut koiraa ohjattua linjana niin kauas. Heinäsorsa puolestaan sukelsi saman tien. Näin sen vielä kertaalleen, kun se ui kohti vastapäistä saarta. Sitä eivät löytäneet kaverini kokeneemmat koiratkaan saarelta. Tympeä juttu.

Iltalennolla paikkoja ei enää tullut, mutta sorsia oli lennolla kuitenkin kohtalaisen mukavasti. Samaan aikaan toisaalla kaverini oli saanut samasta tilanteesta peräti heinäsorsatriplan. Nukkumaan joskus puolen yön jälkeen.

Sunnuntai 21.8

Herätys neljältä ja vähän viiden jälkeen passiin. Nyt olin selvästi myöhässä, sillä aurinko oli jo nousemassa. Myös lapissa näytti pätevän sääntö, että paras aamulento olisi noin tunti ennen auringonnousua. Muutamia sorsaporukoita sentään pääsin näkemään. Aamun paras juttu oli nähdä maakotka kiertelemässä horisontissa.

Päivällä tehtiin sorsista ruokaa. Kaveri valmisteli lihapuolen ja minä hoitelin lisukkeet. Ruoka onnistui sen verran hyvin, että jokaisen suupalan jälkeen olisi tehnyt mieli pitää pieni puhe. Metsäsienillä höystetyssä kermassa haudutettua heinäsorsaa uunijuureksilla, olkaa hyvä (pullot ovat pöydällä luonnollisesti vain rekvisiittana):


Iltapäivällä kaverini lähti veneellä penkomaan järven perukoita koirien kanssa ja saikin sieltä muutamia sorsia saaliiksi. Minulle ei näistä tilanteista juurikaan sattumia tullut, vaikka osa lentoon pyrähtäneistä linnuista tulikin maisemaan. Pari kertaa pääsin sentään ampumaan ohi.

Varsinaiselle iltalennolle siirryin lähelle kaverini passia, koska siitä oli lyhyempi siirtymä takaisin mökille. Sieltä ei minulle tilanteita juuri kertynyt, mutta kaverille koitui yksi heinäsorsa saaliiksi. Nukkumaan puolen yön maissa.

Maanantai 22.8

Herätys klo 3:20 ja passissa klo 4:05. Lahteen laskeva pieni joki oli yöllä jysäyttänyt lahden täyteen sumua niin, että näkyvyys oli vain noin 100 metriä. Pettymys oli suuri - eihän sorsat sumussa lennä. Päräytin kuitenkin sorsapilliin kerran peruskvaakin kokeeksi ja sumun seasta sain vastauksen peräti kahdeksasta suunnasta. Siitä alkoi valtava sorsakonsertti. Siihen osallistui parhaimmillaan 12-14 heinäsorsapesäkettä pitkin lahtea. Lisäksi jouhisorsat viheltelivät ainakin kolmelta suunnalta ja muutama tavikin ränkätti kainolla tyylillään sumussa. Kerrassaan huikea äänimaailma!

Sitten kuville tuli pillin vetämänä yksittäinen tavi. Päätin olla ampumatta, sillä nyt tavoiteltaisiin heinä- tai jouhisorsaa. Samassa vierestä lensi kaksi telkkää ja päätin vieläkin olla ampumatta. Auringon noustessa sumu alkoi vähitellen hälvetä ja sorsakonsertti alkoi vaimentua. Luu jäi siis vetävän käteen, eikä ampumatilanteita sittenkään tullut. Tämä oli melkoinen yllätys, sillä kotimaisemissa pilliin vastaava heinäsorsa tulee lähes aina etsimään kaveria.

Seitsemän maissa pääsin todistamaan hienoa näytelmää: lahden vastarannalle tuli taviparvi ja telkkä ruokaili noin 60 metrin päässä passistani. Samassa lahden perälle tuli hiirihaukka, joka oli etsimässä aamupalaa. Se äkkäsi tavit, ja syöksyi niiden kimppuun. Tavit väistivät iskun ja hyppäsivät lentoon minua kohti. Ne laskeutuivat telkän viereen. Haukka ei luovuttanut, vaan se kiersi koko ison lahden lähestyen sorsia kaislikoiden latvojen tasalla. Aivan viime hetkellä telkkä huomasi lähestyvän vaaran ja veti mukanaan tavit ulapalle. Näin jäätiin molemmat ilman saalista - haukka ja minä. Saaliittomuudesta huolimatta tämä aamu oli elämäni upeimpia sorsajahtitapahtumia.

Aamulennon päätteeksi päätin kantaa kaikki varusteet yhdellä reissulla takaisin autolle. Liikaa vaatetta päällä ja neopreeniset kahluuhousut jalassa lähdin taivaltamaan pitkin järven rantaa kohti autoa. Kantamuksena oli kuvasäkit, reppu selässä aivan täynnä tavaraa, kameralaukku, vaelluskengät roikkui kaulassa ja haulikkokin käsissä. Liika vaatetus, lämmennyt aamu ja upottava järverantalällikkö yhdessä vetivät kyllä viimeisetkin mehut konttorihommiin tottuneesta miehestä.

Kotimatkalle lähdettiin puolen päivän jälkeen - mieli iloisena onnistuneista noutotöistä ja kokonaisvaltaisesta eräelämäviikonlopusta.

Alla vielä pari kameran etsimeen osunutta siivekästä - yhdenlaista saalista nämäkin:

Liro


Västäräkki


Kurkiaura