Tapiolan Takamailla

Pari edellistä viikonloppua on mennyt täällä takamailla vähän hiljaisemmissa merkeissä. On ollut pojan ristiäiset ja muita kiireitä, niin ei olla ehditty juurikaan metsään. Nyt joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna taas käytiin pikkulenkkejä pelloilla ja rannoilla. Tässä kirjoituksessa pitkän viikonlopun parhat palat. Samalla haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille.

Lauantaina löydettiin aivan uusi kesantopelto, joka oli tulvinutkin jonkin verran. Tämä paikka pitää laittaa mieleen ensi syksyä varten: jos vaikka pääsisi kokeilemaan peltosorsastusta. Kuvassa muuten näkyy kaksi koiraa, joista toinen maastoutuu melko hyvin.

Pelto-ojan laidalta Nalle sai vainun ja lähti etenemään määrätietoisesti ojan laitaa pitkin. Arvelin sen olevan jo rusakon hajulla, kun se nappasi ojan pohjalta vedestä pienen mytyn ja palautti sen aivan onnesta pakahtuen käteen. Löytö paljastui vesimyyräksi, joka oli kuollut jo aikapäiviä sitten. Raadon haju oli "jokseenkin" oksettava. Ja mikä pahinta, haju siirtyi hanskojen kautta haulikon etutukkiin ja kotona huomasin myös kamerassa samaa tuoksua. Kuvotuksesta huolimatta piti koiraa tietysti kehua, että kylläpä oli hieno tyttö... Koiraa haju ei häirinnyt - pikemminkin päinvastoin. Kyllä tämmöisen saaliin kanssa oli hieno poseerata.

Tämä rantamaiseman heinätuppo puolestaan kiinnosti terrieriä aivan mahdottomasti. Olisiko siinä pyörinyt supikoira tai vaikkapa minkki?

Vielä on sorsiakin alueella. Tämä parvi lenteli maisemassa lauantaina. Lauantain lenkillä revähdytin niskaani niin, että se meni aivan jumiin. Sunnuntai ja maanantai meni sitten lavitsapäivinä toipuessa niskajumista.

Tiistaina, eli itsenäisyyspäivänä, niska oli sen verran parempi, että lähdin käväisemään rannassa sorsien perässä. Aiempina vuosina tähän aikaan ranta on ollut jo paksummassa jäässä, mutta nyt jäätä ei ollut juurikaan.

Aamun ainoa tilanne tuli oikeastaan heti passiin istumisen perään. Yksinäinen heinäsorsakoiras lensi sopivasti ampumahollilta ja pudotin sen hyvällä osumalla. Noin 30 metrin avovesinouto oli jo vaivatonta peruskauraa Nallelle. Kuvia noutotilanteesta ei aamun hämärissä harmi kyllä saanut onnistumaan. Aamun aikana oli tilanteita kyllä useampaankin sorsaan, mutta jätin ampumatta ja keskityin pillittämisen treenaamiseen. Jos kelit jatkuu nollan tuntumassa, on ensi viikonloppuna vielä ihan hyvät mahdollisuudet päästä sorsatilanteiseiin.

Tämä oli muuten jo toinen kerta, kun sain itsenäisyyspäiväna heinäsorsan. Pari kautta sitten joulukuun kuudentena pudotin rannasta pomppusorsan, jonka kaverilta lainassa ollut noutaja kävi hakemassa. Silloin vesi oli kauttaaltaan noin 20 senttiä paksun jääsohjon peitossa ja koiralla oli melko kova työ särkeä sohjoa edeltään. Se särki sohjoa etutassuilla painaen ja teki sohjoon noutajan mentävä sulan uran. Sorsalle päästyään se palasi takaisin tehden uuden uran noin metrin päähän menourasta. Näin lyhyehkö ja suoraviivainen 25 metrin nouto kesti koiralta ainakin parisen minuuttia - tämä yksittäinen tilanne vakuutti aikanaan minut lopullisesti siitä, että oma noutaja olisi pakko saada.