keskiviikko, 25. tammikuuta 2012

Ensitutustuminen Scout Guard SG560K-8M -riistakameraan

Kuten pari päivää sitten kerroin, sain tilaisuuden tutustua pariin riistakamerauutuuteen. Tässä kirjoituksessa tutustutaan pintapuolisesti Scout Guard SG560K-8M -riistakameraan ja vilkaistaan myyntipakkauksen sisältöä. Lisäksi päästään ottamaan jo ensimmäiset testikuvatkin.

Paketti saapui viime viikolla. Samassa paketissa tuli muuten taannoin esittelemäni taskulamppusetti.
Scout Guard SG560K-8M -Riistakamera

Paketti auki ja kamerat esille. Tässä kirjoituksessa keskitytään tuohon oikean puoleiseen kameraan. Tämän kameran erikoisuutena on inframustasalama, jonka väitetään olevan ihmissilmälle täysin näkymätön.
Scout Guard SG560K-8M -Riistakamera

Kameran laatikosta löytyi kamera, usb-johto tietokoneliitäntää varten, tv-liitäntäjohto ja kiinnitysremmi. Kameran pieni koko oli positiivinen yllätys minulle. Odotin kameran olevan isompi ja kömpelömpi linnunpönttö. Kyllä näin pienen kokonaisuuden saa metsään piilotettua hyvin. Kameran etupanelissa ylimpänä ja isoimpana on salama, keskellä on liiketunnistin ja alimpana varsinainen kameran linssi.
Scout Guard SG560K-8M -Riistakamera

Kameran kyljessä on kohtalaisen kestävän ja luotettavan oloiset solkikiinnikkeet. Lisäksi kyljessä on kiinnike lukitusvaijeria varten. Kameran lukitseminen on tärkeää, ettei kameraa varasteta vilkkaammilla alueilla. Samalla lukitseminen suojaa myös muistikorttia. Olen kuullut tapauksista, joissa koiranleuat on käyneet lisäämässä muistikortille erinäisiä "hauskoja" pilailukuvia. Tässä kuvassa kannattaa huomioida myös kameran takaseinästä pilkistävät harskuiset ulokkeet. Niitä käytetään kameran kiinnittämiseen puuhun.
Scout Guard SG560K-8M -Riistakamera

Tässä vaiheessa olikin asiallista ottaa käyttöohjeet esille. On erittäin hieno juttu, että ohjeet oli myös suomeksi. Tämä osaltaan helpottaa käytön aloittamista varmasti monille. Käyttöohjenivaskassa on 15 sivua ja kameran käyttö käsitellään niissä varsin yksityiskohtaisesti.
Scout Guard SG560K-8M -Riistakamera

Soljet avaamalla päästään konepellin alle. Takakotelossa on paikat yhteensä kahdeksalle AA-sormiparistolle. Etukotelossa on puolestaan kameran hallintapaneeli, ohjauspainikkeet ja parituumainen näyttöruutu.

Kameran alapuolelta löytyy paikka muistikortille. Tässä kamerassa käytetään SDHC-tyyppistä muistikorttia. Alapuolelta löytyy myös USB-johdon liitin, TV-johdon liitin ja ulkoisen virtalähteen pistoke. Lisäksi kameran takakotelossa on ruuvikierre kamerajalustaa varten.
Scout Guard SG560K-8M -Riistakamera

Patterit paikalleen ja muistikortti pesään. Erinäisissä foorumikeskusteluissa on tullut esille, että muistikortin on syytä olla kohtalaisen laadukas ja nopea tallentamaan. Päädyin ostamaan Sandiskin 10-nopeusluokan kylmää ja kosteutta kestävän kortin. Näin nopeat muistikortit ovat kohtalaisen hintavia, mutta hitaampien korttien kanssa voi tulla erilaisia toimintaongelmia.
Scout Guard SG560K-8M -Riistakamera

Kameran käyttöönottamisen alkuvalmistelut oli varsin vaivaton tehtävä. Tärkein homma oli säätää päivämäärä ja kellonaika kohdalleen. Muuten kameran asetuksiin ei ollut tarvetta koskea. Kirjoittelen myöhemmin tarkemman kuvauksen kameran ominaisuuksista, toimintatavoista ja asetuksista, mutta kamera oli käyttövalmis perustesteihin minuutin parin askartelulla. Kameran asetusvalikot oli englanniksi, joten tämä voi toki olla pieni kynnys joillekin.

Sitten pitikin ottaa jo malttamattomana muutamia testikuvia. Herättelin Nallen kuvattavaksi, mutta poseeraaminen ei näyttänyt kiinnostavan tähän aikaan yötä. Alla oleva kuva on otettu lähes keskiyöllä pilkkopimeässä keittiössä. Kuvausetäisyys on vain pari kolme metriä, joten sen isompia johtopäätöksiä kuvausetäisyyksistä ei voi vielä tehdä. Tämän testin tärkein anti oli, että inframustasalamasta ei toden totta näkynyt ihmissilmään mitään. Mainosteksti näyttää siis pitävän lupauksensa. Siirsin kuvan tietokoneelle suoraan kamerasta USB-johdolla. Kuvanlaatu on minusta mainio: koiran lihakset ja vartalon muodot erottuu todella hyvin.
Scout Guard SG560K-8M -Riistakamera testikuva

Loppukommentit:
Scout Guard SG560K-8M -riistakameran pakkauksessa näytti olevan kaikki tarpeellinen - luonnollisesti paristoja ja muistikorttia lukuunottamatta. Kameran valmistelu käyttöä varten oli yllättävän helppo ja vaivaton toimenpide. Kuvan laatu ensivilkaisulla on oikein hyvä. Samalla oli mukava todeta, että inframustasalamaa ei omin silmin näe.

Suomenkielinen, 15-sivuinen, käyttöohje on erityisen hyvä ja tärkeä juttu. Sen avulla ummikko pääsee kameran hienouksien kanssa sinuiksi. Toisaalta manuaali on ehkä vähän turhan tekninen ja maahantuoja voisi kyllä tekaista yksinkertaisen pikaohjeen niitä tavallisimpia perusasetuksia varten. Tämä helpottaisi käytön aloittamista entisestään. Ensivaikutelma kamerasta on kuitenkin, että se sopisi Pentti Perusmetsästäjän riistakameraksi mainiosti.

Jatko:
Seuraavaksi siirrän kameran takapihalle kuvaamaan pikkulintujen talviruokintaa ja kokeilen vähän videointiominaisuuksia. Voi olla, että tämä testivaihe vähän siirtyy - nyt on luvattu kylmenevää keliä ja kameran toimintalämpötilan alapää on -20 astetta.

0 comments:

Lähetä kommentti

Hei,

Kommentointi on vapaata. Roskaposti, selvästi laittomuuksiin yllyttävät viestit ja muu sopimaton materiaali poistetaan. Tämä blogi pidetään tarkoituksellisesti anonyymina. Jos tunnet minut jostain, älä käytä koirien tai henkilöiden nimiä, paikkakuntia tms. tunnistetietoja kommenteissasi.