Tapiolan takamailla

Muistoja-sarjassa kurkistellaan menneisiin muistoihin kalastuksen merkeissä. Kalastus oli nuoruusvuosina valtavan merkityksellinen harrastus. Tosin se rajoittui enimmäkseen vain kesäkalastukseen - pilkillä en käynyt juuri koskaan. Tässä kirjoituksessa ollaan siis haavi auki kalajuttujen äärellä.

Haukihan se kalareissujen perussaalis oli. Minä en mikään kovin kova saamamies koskaan ollut - enkä ole sitä vieläkään. Kaverini sai kerran seitsemän haukea perättäisillä heitoilla eräästä kutuperukasta ja sai yli 20 haukea samassa, kun itse pyydin lähes tyhjää. Vaikka kateus kalvoi mieltä, ystävyys pysyi. Sininen 13 senttinen Rapala oli silloin maaginen taikakalu, jota ilman ei voinut kalaan lähteä. Vaan osui joskus minullekin haukia kohdalle. Tämä tasan viisikiloinen tuli vuonna 1995 mereltä napaten hopeiseen Outa-lusikkaan.

Hauki on todellinen ahmatti. Sain tämän kiloisen hauen isolla professorilla vuonna -90. Hauen suupielestä pilkotti melko kookkaan särjen pyrstö. Särki oli hauen vatsassa vielä täysin sulamaton ja silti hauki tavoitteli isosta uistimesta lisää syötävää.

Kotiseudun perhokalastusmaisemaa.

Heittokalastus oli aikanaan kohtalaisen monipuolista toimintaa: merellä virvelöitiin haukia, lähijoilla perhosteltiin lähinnä harjuksia ja lähes joka kesä käytiin jossain pidemmällä reissulla pohjoisessa taimenten perässä. Lohen kalastukseen en oikein koskaan innostunut, vaikka niitäkin lähialueiden joesta olisi voinut tavoitella. Lohia nähtiin usein, kerrankin kaverin kanssa pommitettiin koskessa pintakäyntiä, jota luultiin isoksi harjukseksi. Totuuus paljastui, kun muutaman metrin päässä hyppäsi ilmaan komea ja iso kirkaskylkinen lohi. Painoa sillä oli varmasti lähempänä kymmentä kiloa. Saalismielessä tämä taimen on kuitenkin jäänyt mieleen parhaiten. Se oli pohjoisen reissun saalis vuonna -91. Painoa oli vähän reilu toista kiloa ja kala oli todella kaunismuotoinen - hienot värit, komean leveä muoto ja pieni koukkuleuka ja kaikki.

Tämä parikiloinen taimen vuodelta -92 on edelleen suurin taimeneni. Se näyttää kuvassa jotenkin pieneltä, mutta se oli kuitenkin 60 senttinen. Kala nappasi koskesta mustakeltaiseen marabou-leechiin. Kuvassa on muuten päälläni kahluuhousut, jotka meinasivat kerran viedä jopa hengen. Olin keväisellä tulvivalla koskella virvelöimässä ja uistin jäi pohjaan. Lähdin kahlaamaan sitä pois, liukastuin ja nopea virta kaappasi mukaansa. Kylmä vesi salpasi hengityksen ja kahluuhousuihin jäänyt ilma käänsi minut ylösalaisin. Siinä sitä lasketeltiin hyistä koskea pitkin kuin korkki jalat kohti taivasta. Jotenkin siitä kuitenkin pääsi kääntymään ja selvisin rantaan alempana virrassa. Uistin jäi sille tielleen, mutta vapa pysyi ehjänä kädessä rantaan asti. Vaarallisia vehkeitä.

Puitteiltaan hulppein kalareissu tehtiin Lätäsenolle vuonna 1994. Sinne ja takaisin lenneltiin oikein kopterilla.

Pohjoisessa perhonheittäminen oli helppoa, kun takatilaa oli riittävästi. Lätäsenon reissu meni vähän pieleen kelien puolesta. Keskellä heinäkuuta jäämereltä tuli kylmä rintama ja reissun aikana sateli jopa rännänsekaista lunta. Meinasi tulla vähän kylmä keskellä kauneinta kesää.

Sitten vähän tuoreempaa kuva-aineistoa vuodelta 2004. Tämän ja aiempien kuvien välissä on muutettu pois kotoa, opiskeltu ja työn syrjään päästy kiinni. Uusilla asuinseuduilla on mukava joki, johon istutetaan kirjolohta. Kirrejä tuntuu saavan parhaiten vihreän ja keltaisen sävyisillä pikkuvaapuilla: Nils Mastereilla, Salmoilla ja sen sellaisilla.

Heittokalastus on nykyään vähän taka-alalla. Metsästys, perhe, koiran koulutus ja työt vie aikaa niin, että kalalle ei oikein enää meinaa ehtiä. Varsinkin syyshauen kalastus mereltä ja perhokalastus kokonaisuutena on jäänyt käytännössä täysin pois. Silti kalastuksella on aina paikka sielussa - sen verran monenlaisia kokemuksia on matkan varrella mieleen kertynyt. Uutena juttuna olen alkanut käydä jonkin verran pilkillä. Vuonna 2009 tähän tuli erityisesti kipinää, kun mereltä tuli 1,6 kiloinen pilkkihauki. Melko mukava taistelupari pienen pilkkivavan ja ohuen siiman kanssa. Kohtapa ne kevään parhaat pilkkikelit olisivatkin taas edessä.

Muistoja-sarjan viimeisessä osassa kertoilen sitten metsästystarinoita