Tapiolan Takamailla

Kävin jo kolmantena perättäisenä vuotena Lapissa sorsajahdin aloituksessa. Tällä kerralla aikaa retkelle oli varattu lähes viikko. Porukan kolmas lenkki joutui jäämään viime hetkellä kotiin kipeytyneen jalan vuoksi, joten kolmen koiran ja kahden miehen voimin oltiin liikkeellä. Tavoitteena oli, että kiire ei saisi olla mihinkään. Ensin kalasteltiin, suunniteltiin jahtihommia ja tunnelmoitiin viikonloppuna. Maanantaista lähtien sitten sorsastusta ja siinä vierähtikin kolme päivää mukavasti. Tässä tarinassa koosteena viikon tapahtumat.

Poroja oli tiellä yllättävänkin paljon mennen tullen.

Englantilaistyyppinen tuhti aamiainen antoi virtaa päivien koettelemuksiin.

Pieniä ahvenia löytyi läheisen joen suvannoista sen verran mukavasti, että savustamaan päästiin. Salmon vaaput tuntuivat kelpaavan parhaiten.

Hauenpuikkari oli loukannut ylähuultaan.

Koirat odottelivat kalamiehiä mökillä kaikessa rauhassa. Mukavasti kolmikko tuli keskenään toimeen, eikä ärinöitä ollut.

Jahtivalmisteluihin lähdettiin maanantaina hyvissä ajoin. Kun alueella ei juuri muita metsästäjiä ollut, päätettiin sorsien perään lähteä rantojen kaislikoita kiertelemällä heti puolen päivän jälkeen. Tämmöiseen jahtimuotoon omilla alueillani en pääse käytännössä koskaan, joten koiralle pomppulintujahti kaislikoissa olisi aivan uusi kokemus. Alussa Nala olikin aika pahasti hukassa ja lähinnä uiskenteli veneen lähellä.

Tämän järven rannat ovat koiralle todella raastava ympäristö. Vedessä ja mudassa kelluu heinää kasvavia mättäitä. Mättäälle nousu tapahtuu siis vain punnertamalla, kun takajaloilla ei voi juuri ponnistaa. Metsästäjän on noille mättäille aivan turha edes yrittää - mällikköön uppoaa napaa myöten ja liikkuminen on käytännössä mahdotonta. Onneksi mukana oli myös aiemmin puheissa ollut sorsastusvene.

"Pieni vesikirppu myös uiskenteli veessä, pien' vesikirppu myös, lumpeenlehden eessä..."

"...Pieni lumpeenlehti vain, yksin kelluu veessä, pien' lumpeenlehti vain, matalassa veessä."

Aika nopeasti kävi selville, että sorsia oli aiempia vuosia vähemmän. Vasta noin parin kilometrin haun jälkeen osuttiin kohdakkain ensimmäisen tavin kanssa.

Tässä ollaankin etsimässä jo toista tavia. Lintu jäi haavakoksi. Nala etsi sitä sitkeästi noin tunnin ja teki laajaa ja hyvää hakutyötä, mutta löytymättä jäi. Koira näkyy kuvassa vähän huonosti, mutta siellä se pää näkyy kuvan keskellä vedessä kasvavan heinän peitossa. Vettä oli perukassa noin 20 senttiä, mutta koira joutuu "uimaan" upottavan mutalillingin seassa. Tämä oli muuten ensimmäinen hukattu lintumme sitten viime vuoden sorsajahdin aloituksen.

Maanantain iltalento oli hyvä, ja kaverini sai pari heinäsorsaa. Itse panostin tiistain aamulentoon, mutta aamulla lentoa ei ollut lainkaan. Edellisenä vuotena samalla paikalla pääsin sentään näkemään kymmeniä heinäsorsia - nyt ei yhtään. Tämä oli sikälikin harmi, että en päässyt testailemaan uusia sorsapillejäni. Maisemat oli toki upeat aamunkoitteessa.

Tiistaina säätila alkoi muuttua sateisen tuhnuksi. Kelit jatkuivat kosteina ja koleina koko loppureissun ajan. Öisin ei pakkasen puolelle menty, mutta päivällä sai olla välihousut jalassa. Kostea keli haittasi valokuvaamistakin, kun kameran linssi oli huurussa.

Liki jääräpäisellä perukoiden kiertelyllä alkoi taveja vähitellen löytyä. Sattumalta huomasin, että ulapalla lensi kolmen tavin porukka ja laskeutui pieneen poukamaan. Menimme niiden perässä ja onnistuinkin saamaan kaikki kolme saaliiksi. Näistä yksi jäi taas haavakoksi ja Nalalle tuli iso urakka etsiä lintu. Se löytyi lopulta noin vartin hakutyön jälkeen sadan metrin päästä pudotuspaikasta - mutta löytyipä kuitenkin. Hieno palkinto koiralle sinnikkäästä hakutyöstä!

Keskiviikkona yhteistyö Nalan kanssa kaislikossa alkoi toimia. Silloin koira lopulta ymmärsi kaislikkotyöskentelyn ja alkoi kaahata rantoja sellaisella raivolla, että koira oli illalla rättiväsynyt. Samalla tehokas kaislikkoralli tuotti myös onnistumisia ja päivän kruunasi heinäsorsa.

Keskiviikkona etenimme kartalta laskettuna noin viisi kilometriä kaislikoita - koira meni varmasti kymmenkertaisen määrän. Kuvassa onkin päivän päätteeksi melko väsynyt sesse. Illalla Nalle oli niin väsynyt, että torstaina ei jahtiin enää menty.

Reissu onnistui sateesta ja vähäisestä lintukannasta huolimatta täydellisesti - tai ehkä juuri siksi. Oli hienoa seurata koiran uuden oppimista. Tietysti myös seura oli retkellä parasta A-luokkaa. Viimeisenä iltana jo sovittiin, että ensi vuonna kohdataan uudelleen sumuisten tunturien maisemissa. Iso Kiitos R:lle isännöinnistä.