Muistoja-sarjassa kurkistellaan menneisiin muistoihin kalastuksen merkeissä. Kalastus oli nuoruusvuosina valtavan merkityksellinen harrastus. Tosin se rajoittui enimmäkseen vain kesäkalastukseen - pilkillä en käynyt juuri koskaan. Tässä kirjoituksessa ollaan siis haavi auki kalajuttujen äärellä.
tiistai, 28. helmikuuta 2012
Muistoja (2/3)
perjantai, 24. helmikuuta 2012
Muistoja (1/3)
Ulkoilmaharrastaminen puri minua jo nuorella iällä. Löysin kaapista valokuva-albumin, johon oli kerätty huolellisesti valokuvia 80- ja 90 lukujen metsästys- ja kalastusretkiltä. Skannasin parhaat palat ja päätin tekaista näistä pienen tarinasarjan tänne blogiinkin. Nämä kuvat tuovat mieleen paljon huikeita muistoja "entisiltä" ajoilta.
tiistai, 21. helmikuuta 2012
Riistakameroiden huoltopuuhia
perjantai, 17. helmikuuta 2012
Scout Guard SG560K-8M -riistakameran satoa
Riistakameratesteissä alkaa tulla mielenkiintoisia tuloksia kuvien ja erinäisten kamerahuomioiden myötä. Videointitestien jälkeen asetin kamerat ottamaan taas valokuvia. Harmikseni Scout Guard MG582-8M -riistakameran patterit olivat simahtaneet heti kättelyssä - ilmeisesti videointi kuluttaa pattereita reippaasti. Toisaalta Scout Guard SG560K-8M -riistakamera onnistui saamaan mukavia kuvia, joissa oli kuitenkin ikävää häiriötä. Tässä kirjoituksessa SG560K-kameran kuvasatoa ruokinnalta.
sunnuntai, 12. helmikuuta 2012
Riistakameroiden kenttätestivideot
Edellisessä riistakamerajutussa saatiin ensimmäiset valokuvat maastosta. Tämän kertaisessa juttusarjan episodissa katsotaan kameroiden napsimia videoita.
lauantai, 11. helmikuuta 2012
Kettujahtia Erätulilla
keskiviikko, 8. helmikuuta 2012
Riistakameroiden ensimmäiset kenttätestitulokset
Juttusarja riistakameroista etenee pikkuhiljaa. Viime sunnuntaina vein kamerat maastoon ja tänään kävin katsomassa tulokset. Toisen kameran kanssa sää aiheutti pettymyksia, mutta toinen onnistui kuvaamisessa. Tässä kirjoituksessa ensimmäisen kenttätestin parhaat palat.
maanantai, 6. helmikuuta 2012
Riistakamerat töihin
Riistakameroiden juttusarjassa aletaan päästä vähitellen asian ytimeen. Sunnuntaina vein kamerat riistaruokinnoille ihan oikeaan käyttötilanteeseen. Tässä kirjoituksessa kertaan päivän kulkua ja nähdään vähän tunnelmapaloja maastosta.
Terveiset Ravintoketjun Huipulta.com: 300€ stipendi
Terveiset Ravintoketjun Huipulta.comissa on meneillään stipendikilpailu. Blogin ylläpitäjä antaa 300€ lahjakortin parhaiten oman tarpeensa perustelleelle hakijalle. Osallistu itse tai käy antamassa tukesi mielestäsi parhaalle ehdokkaalle alla olevasta linkistä:
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2012/02/300-stipendikilpailu.html
lauantai, 4. helmikuuta 2012
Riistakameroiden päivävideot
Riistakamerat-juttusarjassa vertaillaan nyt kameroiden videointiominaisuuksia keskellä kirkasta päivää. Aiemmin sarjassa on tutustuttu sekä SG560K ja MG582 kameroiden valokuvaus- ja yövideointiominaisuuksiin. Keli oli kuvaushetkellä aurinkoinen ja pakkasta oli noin 20 astetta.
perjantai, 3. helmikuuta 2012
Takapihakokeilut Scout Guard MG582-8M -riistakameralla
Juttusarja etenee. Nyt mennään Scout Guard MG582-8M -riistakameran kanssa takapihalle, kokeillaan yökuvausta ja testaillaan sähköpostin lähettämistä maastosta.