Metsästysyhteisö näyttää olevan rajussa murroksessa oman julkikuvansa määrittelyssä. Liki kuukausittain Facebookin lukuisissa metsästysryhmissä aloitetaan keskusteluja siitä, pitäisikö ryhmä salata ulkopuolisilta. Salaamisehdotusten perusteluna on useimmiten se, etteivät metsästyksen vastustajat pääsisi näkemään keskusteluita. Samalla maailmalle lipsahtaa muualla mediassa äänenpainoja, joissa moititaan sosiaalisen median saaliskuvia ja vedetään aivan käsittämättömiä yhtäläisyysviivoja salametsästyksen ja sosiaalisen median välille.
Minkä sille voi, että oon nii komia, että peiliki särkyy.
Minä olen sitä mieltä, että rakas metsästysharrastuksemme ei selviä käpertymällä ja piilottelemalla. Tarvitaan avoimuutta ja suoranaista ylpeyttä omasta harrastuksesta. Tarvitaan jopa pientä tervehenkistä rehvastelua, kunhan se tapahtuu sopivan humoristisesti ja ketään loukkaamatta niinkuin otsikon mukaisesti Pohjanmaalla on aina osattu.
Entäs ne metsästyksen perinteet ja suomalainen eränkäynti?
YLE:n ristiriitaisessa haastattelussa Pohjois-Karjalan riistaneuvoston puheenjohtaja Pentti Pulkkinen korostaa, että "metsästysperinteet ovat kautta aikojen siirtyneet sukupolvelta toiselle. Tässä tehtävässä vanhemmilla ja kokeneemmilla metsästäjillä on hänen mukaansa edelleen tehtävää". Tällä kommentilla Pulkkinen osoittaa olevansa harmittavan kaukana arjesta.
Kuva: Metsästysmuseo
Tämä ei silti tarkoita, etteikö vanhoilla eränkäyntiperinteillä olisi merkitystä. Niiden on vain sopeuduttava uuteen aikaan, niiden pitää uudistua ja niille on löydyttävä nykymaailmassa myös perusteensa.
Avoimuus on uuden ajan öljy
Vaikka minä en ole mukana missään virallisissa elimissä ja olen vieläpä ns. maaton metsästäjä, otan silti itselleni oikeuden julkituoda muutaman ajatuksen sinne neuvostoihin ja muihin konklaaveihin. Vain avoimuudella metsästys voi jatkua. Nykyään metsästys hyväksytään laajalti. Piilottelemalla epätietoisuus ja ymmärtämättömyys valtaa alaa ja metsästyksen vastustajat käyttävät kyllä annetun tilan hyödykseen armotta. Siksi meidän pitää tuoda esille pohjalaisen itsetietoisesti niitä harrastuksemme hyviä puolia. Ja kun joku metsästäjä töppää, pitää meidän itse nostaa käsi pystyyn ja todeta asia rehdisti. Totta tosiaan - Avoimuus on uuden ajan öljy työmaailmassa, vapaa-ajalla ja yhteiskunnassamme muutenkin!
On siis ensiarvoisen tärkeää, että metsästys esittäytyy lehdissä, televisiossa, netissä ja myös sosiaalisessa mediassa mahdollisimman laajasti ja näkyvästi. Siksi Facebookin metsästysryhmiä ei saisi salata ja yhä useampien metsästysseurojen pitäisi tehdä omat kotisivut. Tämä vaatii varsinkin alan virallisilta toimijoilta aivan uudenlaisia viestintätaitoja ja reagointikykyä. Tarvitaan kyvykkyyttä esiintyä median paineessa ja osata kumota tunnepohjainen kritiikki ystävällisesti ja järkiperäisesti helposti ymmärrettävillä faktoilla. Ja se kumoaminen on tehtävä nopeasti keskustelun ollessa vielä kuuma. Kadehtien olen seurannut Kanadassa käydyn keskustelun tasoa karhun kevätmetsästyksen sallimisesta.
Avoimuudesta syntyy luottamus
Kun asioita oikein keittää kasaan, jää jäljelle luottamus. Sille rakentuu kaikki. Luottamus on siitä erikoinen luonnonvara, että sitä joko on tai ei ole. Ei voi "luottaa vähän". Luottamuspulaan kaatuvat työsuhteet ja parisuhteet. Unohdetaan tässä nyt erilaiset uskontokunnat, joissa luottamus voi olla sokeaa - keskitytään mieluummin faktapohjaiseen ja todistettavissa olevaan luottamukseen. Kun yhteiskunta voi luottaa siihen, että me metsästäjät kannamme vastuumme, hoidamme asiamme ja käytämme luonnonvaroja järkevästi, ostamme harrastuksellemme elintilaa nyt ja jatkossa.
Mitäs mieltä Sinä olet ajatukseni kulusta? Jos olet samaa mieltä, kerro se tuossa alla - ja jos olet eri mieltä, kerro sekin.
Tätä samaa Ylen rehvastelujuttua käsitteli myös Ravintoketju-blogi http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2014/05/saaliilla-rehvastelu-ei-kuulu.html
VastaaPoistaJep, näinhän se menee. Kaikki tiedämme mitä tapahtuu pupulle joka laittaa vain päänsä pensaaseen...
VastaaPoistaKiinnostais tietää. Kuinka lähdit liikkeelle tuossa paikallapysymisessä? Eli koira istuu mallikkaasti käskystä kun avaan oven tai näytän ruokakuppia, mutta heti oven avattua tai kupin annettua koiraa lähtee liikkeelle, eikä pysy hetkeäkään paikalla. Jos koiraa yrittää estää alkaa hirveä rimpuilu.
VastaaPoistaKiitos kysymästä. Minä pilkon nämä jutut hyvin pieniin osiin ja rakennan uutta onnistumisen päälle. Eli jotenkin tähän tyyliin:
VastaaPoista- Ihan ensimmäisenä opetin istu-komennon ruokakupilla ja aina silloin, kun koira spontaanisti istui muutenkin. Ja aina onnistumisesta kehut ja paijaukset. Positiivisuus on tärkeää!
- Ja kun istuminen alkoi sujua, aloitin pidentämään istumisen aikoja - ensin viisi sekuntia ennen kehuja/palkkiota, sitten kymmenen jne. (Tässä voi mielessään laskea vaikka viiteentoista.) Haluttua tekemistä voi vahvistaa kesken istumisen pienillä maltillisilla kehuilla ("hyvä tyttö"). Jos koira ei malta istua riittävän kauan, pitää lyhentää aikaa ja vahvistaa perusistumista edelleen. Katse koiraan koko ajan!
- Ja kun pidempään paikoillaan istuminen alkoi sujua, aloin itse etääntyä koirasta askeleen, pari tai kolme. Aluksi kutsuin koiran luokse heti, kun olin päässyt kauemmas vaikkapa kolmen askeleen päähän. Tässä on tärkeää huomata, että peruutan koirasta poispäin niin, että pidän katsekontaktin koko ajan. Näin voi antaa välittömästi vahvistaa istumista uudella istu-komennolla, jos koiran peppu alkaa nousta maasta.
- Luontevana jatkona edelliselle - etäännytään koirasta ja aletaan venyttämään istumisen aikaa. Jos koira ei malta pysyä aloillaan, niin siinä pitää vaan palata ripeästi lähtöpaikalle, istuttaa koira uudelleen ja lyhentää hieman etääntymisen tai odottamisen pituutta. Aluksi riittää pari kolme askelta ja pari kolme sekuntia, sitten pari kolme askelta ja kuusi sekuntia jne. Tästä hetkestähän oli tämä blogin juttu alunperin tehty.
- Seuraava askel on, että koiraa ei kutsutakaan luokse, vaan mennään itse koiran luo takaisin.
- Nyt me mennään jo seuraavassa opettelun vaiheessa. Nyt käsken koiran istumaan ja peruutan koirasta pois 15-20 askelta ja liikun sen jälkeen ympyrää vasemmalle tai oikealle niin, että etäisyys koiraan pysyy suuriinpiirtein samana. Tässä vaihessa voin kutsua koiran luokse tai palata itse koiran luokse. Tämän koulutusvaiheen lopputavoitteena on, että Sissi kestää kokonaisen 360 asteen kierroksen ympärillään. Mutta edelleen pidän tässäkin koko ajan näköyhteyden koiraan, jotta pääsen korjaamaan heti, jos tarvetta on.
- Kun tämä sujuu, katkaistaan näköyhteys menemällä puskan tai talon nurkan taakse.
Tämä tämmöisenä pikakelauksena. Näitä juttuja pitää hioa paljon, jotta niistä tulee koiralle automaatio ja jotta minä voin luottaa koiraani. Toistoja tulee päivän mittaan helposti kymmeniä, mutta kerrallaan treenit kestävät vain muutamia minuutteja. Tärkeää on, että koira saa vähitellen itseluottamusta ja oikea-aikaisia kehuja.
Minulle passijahteja harrastavana koiran luotettava paikalla pysyminen on ensiarvoisen tärkeää. Minun on voitava luottaa siihen, että voin jättää koiran tarvittaessa passipaikalle ja itse käydä kiikaroimassa lähimaastossa tai vaikkapa käväistä säätämässä houkutuskuvia. Siksi panostan tähän paikallapysymiseen paljon.
Avasiko Ilkka tämä? Kysy vaan, jos selostin jotain huonosti :)
Paljon kiitoksia kommenteista!
VastaaPoistaJuuri tämä oli se mitä kysyin. Olen lukenut useita opuksia aiheesta, mutta juuri näin selkeää vastausta en ole vielä löytänyt. Itselläkin on vähän yli seitsemän viikkoinen labbiksen pentu kasvamassa, joten tämä sivusto on enemmän kuin sata jänistä minulle. Vähän väliä joutuu tähyilemään, että josko taas jotain uutta Sissin treeneistä olisi sivustolle ilmaantunut. :) Kiitos, ja jatka samaa rataa!
Olipa mukava, että selostus kelpasi. Ajattelin, että menen varmaan turhan syvälle yksityiskohtiin :) Muista nyt vaan, että tuo kertomani tyyli on minun tapani. Siitä voi poiketa. Erilaisia tapoja on paljon. Minä en esim osaa käyttää naksutinta tai nameja - sinulle nämä voivat sopiakin!
VastaaPoistaOnneksi olkoon Sinullekin uudesta pennusta. Edessäsi on varmasti jännä matka uuden sessun kanssa.