Tapiolan Takamailla

Kesälomat on ohi, mutta metsästyskausi jatkuu vilkkaana. Pitkään jatkunut lämmin ja kuiva sää on tehnyt tästä syksystä aika poikkeuksellisen - vettä on joessa erikoisen vähän ja sorsien muutto ei ole vielä oikein kunnolla käynnistynyt. Tässä tarinassa kertailen viime viikon varsin monipuolisia metsästystapahtumia.

Tiistaina käväisin työpäivän jälkeen maastossa pienellä lenkillä ja Nala löysi sieltä nuoren ukkoteeren. Koira ajoi linnun koivun latvaan ja minun tehtäväksi jäi hiipiä viitisentoista metriä, jonka jälkeen pääsin pudottamaan linnun. Ampumamatka oli pitkähkö, mutta lintu löytyi koivun alta helposti.

Tästä Nalan ylösajamistyöskentelystä on tullut minulle aika paljon kyselyitä. Monia tuntuu kiinnostavan labradorinnoutajan käyttäminen ylösajavana koirana. Yritän tehdä asiasta jutun myöhemmin syksyllä, kunhan saan kasattua tarinaa varten sopivaa materiaalia.

Tiistain jälkeen seuraavan kerran pääsin maastoon vasta lauantain aamuna. Lämpimät kelit jatkuivat edelleen ja joella oli sakea sumu. Kuluneen viikon aikana sorsien määrä oli selvästi lisääntynyt. Mukana passissa oli muuten myös kaverini, joka keskittyi vain valokuvaamiseen. Tämä kuudentoista linnun parvi oli aamun suurimpia.

Kaaveet toimivat lauantaina mukavasti ja muuttoparveutuminen oli selvästi jo vähitellen käynnissä. Tämä yksinäinen sorsa on kaartamassa juuri kaaveille - jalatkin jo vähän roikkuvat laskutelineinä.

Nalle pääsi sorsanoudolle kahdesti. Ensin puoli seitsemän aikoihin kaaveille laskeutui naarasheinäsorsa ja hetkeä myöhemmin tuli tämä oheisen valokuvan koirasheinäsorsa.

Ampumatilanteita olisi ollut reilusti useampaan sorsaan, mutta tämän passipaikan ympäristössä on aika paljon taloja. Vaikka jahtipaikka täyttää lakipykälien ehdot kirkkaasti, en silti paukuttele aamuvarhaisella liialti. Toisekseen, kun sorsakausi jatkuu toivottavasti joulukuulle saakka, niin saaliin makuun päästään varmaan vielä.

Sorsia lensi maisemassa koko aamun oikein mukavasti. Käytännössä kaikilla koirasheinäsorsilla alkaa olla jo talven juhlapuku vaihdettuna. Aivan täydellisiä viherpäitä ne eivät vielä kuitenkaan näytä olevan.

Yksi lämpimän syksyn ilmiöitä on ollut, että yksinäisiä sepelkyyhkyjä lentää vieläkin. Näihin aikoihin normaalisti näkee vain isompia hyvin arkoja muuttoparvia. Sepelkyyhky oli yöpynyt sorsaveneen laskupaikan viereisessä kuusessa ja linnusta oli tippunut muutamia höyheniä veteen.

Lauantaiaamuna käytiin tavalliseen tapaan pienellä pellonreunuslenkillä, mutta sumun seasta ei riistaa juuri löytynyt. Sumu ja seisova ilma kätkevät kaikki hajut alleen. Nala löysi ainoastaan yhden lehtokurpan ja sitä tilannetta ennätin seurata vain katseellani.

Lauantain yksi tärkeimpiä havaintoja oli kiikareilla nähty aivan uusi sepelkyyhkyjen ruokailupelto. Sinne suuntasin sunnuntain iltapäivällä, mutta tällä kertaa joku oli pielessä. Kyyhkyjä kyllä lensi maisemassa, mutta tänään kyseinen pelto ja pussikaaveet eivät niitä kiinnostaneet.

Kun kyyhkyjahti ei onnistanut, lähdettiin Nalan kanssa vielä iltapäivän päätteeksi pienelle lenkille. Pääsimme etenemään oikein mukavaan sivuvastaiseen tuuleen niin, että metsän puolelta virtaili hyviä hajua koiran nenään. Niinpä kaukaa kuusikon syyyksistä Nala löysi syksyn ensimmäisen rusakon ja ajoi sen vielä haulikkohollille. Riistalaukaus ei ollut kovin onnistunut ja Nalle joutui vielä jäljittämään saalista muutaman minuutin pellonreunuspusikoista. Onneksi löytyi kuitenkin.

Rusakko "passattiin" blogissa aiemmin esittämälläni tyylillä. Kyllä tämmöisen saaliin kanssa oli mukava tallustella kotiin.

Melko vilkas ja monenlaisia onnistumisia sisältänyt viikko on siis takana. Mutta nyt kesäiset syyssäät päättyvät ja sääennuste lupailee reippaasti kylmempiä kelejä koko loppuviikoksi. Tämä tietänee sepelkyyhkyjen häviämistä ja sorsasesongin parhaat päivät ovat kohta edessä!

Kulunut viikko on ollut monella tavalla erikoinen.Niilon kuolema keskiviikkona oli tietysti se koskettavin tapahtuma. Yllättävän hyvin perhe ja lapset varsinkin ovat sopeutuneet tilanteeseen. Mutta elämä jatkuu. Kuitenkin. Tällä viikolla olen käynyt maastossa lähes joka päivä ja siellä on tapahtunut vähän positiivisempia erikoisia sattumuksia.

Maanantaina käväisin työpäivän jälkeen lyhyesti kyyhkyn iltalennolla. Lento oli hiljainen, mutta saaliiksi saatiin yksi sepelkyyhky ja varis, jota Nalamus kuvassa tarjoilee. Kyyhkypudotuksessa Nalle lähti jopa paukkunoudolle, eli se singahti noutamaan saalista ilman eri käskyä. Tätä se ei olekaan tehnyt sitten viime syksyn elokuun. Asia saatiin korjattua nopeasti viikon kuluessa. Pidin koiraa hihnassa parilla reissulla ja se riitti.

Keskiviikkona Nalle haeskeli turhaan kaveriaan tyhjältä patjalta, joten päätin antaa sinne vähän muuta ajateltavaa ja mentiin kyyhkysiä katsomaan. Siihen iltaan sattuikin kauden paras sepelkyyhkyjen iltalento. Saaliillisesti jäätiin kahteen kyyhkyyn, mutta maisemassa lintuja meni runsaasti.

Keskiviikkona sepelkyyhkyjä näkyi liikkeellä yhteensä noin tuhat yksilöä. Neljä suurta noin parin sadan linnun parvea liikkui idästä länteen illan aikana. Pienempiä parvia oli myös liikkeellä. Kuvan parvi laskeutui ruokailemaan passittamalleni pellolle, mutta puolisen kilometriä väärään paikkaan.

Keskiviikon kyyhkyn lähikuva. Sepelkyyhky näyttää kauempaa lähinnä harmaalta, mutta siitä löytyy aika kauniita yksityiskohtia ja värejä.

Perjantaina käytiin poikkeuksellisesti aamulennolla ennen työpäivää. Lento oli todella kehno - näin kaksi kyyhkyä ja sain niistä reppuun toisen. Lisäksi kuville tuli kaksi kesykyyhkyä, eli pulua. En ole aiemmin täällä puluja nähnyt, joten tapaus oli aika ainutlaatuinen. Puluja näkee kyllä usein kunnan keskustassa, jonne on matkaa kymmenkunta kilometriä. Puluhan on rauhoittamaton lintu, eikä sellaisia yleensä syödä. Mutta ajattelin kyllä kokeilla tehdä näistäkin ruokaa.

Erikoista pulusaalista ihmeteltiin yhdessä vähän enemmänkin.

Lauantain aamu valkeni aika uhkaavan näköisien pilvien varjossa. Koko yön jatkuneen sateen jälkeen aamu oli kuitenkin sateeton.

Olen aiemminkin maininnut, että käytän usein ns. vartijalintuja kyyhkyn houkuttelussa. Vartijalintu on puun latvassa aluetta tarkkaileva lintu. Kuvat nostetaan sopivan puun latvaan kahdeksan metrin mittaisella onkivavalla, josta herkin kärki on poistettu. En osaa varmaksi sanoa, onko näillä käytännön merkitystä. Eipä niistä ainakaan haittaa tunnu olevan. Ainakin ne näkyvät kauas.

Sateisen yön jälkeen kyyhkysiä oli liikkeellä taas huonosti. Näin ainoastaan neljä lintua. Näistä yksi tuli saaliiksi. Noutotilanne oli sikäli poikkeuksellinen, että lintu tippui 40 metriä kuvista sivuun ja viitisen metriä tiheän pellonreunuspusikon puolelle. Siten sain tehdä Nallelle ohjaustehtävän, eli pillillä ja käsimerkeillä ohjata koiran linnulle.

Lauantaina jatkettin retkeä rantaan venettä tarkistamaan ja samalla sorsia katsomaan. Rannasta pomppasikin heinäsorsa, jonka noutaminen näytti aluksi helpolta avovesityöltä. Mutta juuri kun koira oli pääsemässä lintuun kiinni, sorsa sukelsi - ja suu auki sain seurata, kun koira sukelsi perässä. Sukellus ei ollut pitkä kummallakaan: noin 3-4 sekuntia. Sorsa sukelsi yhteensä kolmesti ja koira sukelsi perässä joka kerta. Sorsa hämäsi koiraa tekemällä upoksissa U-käännöksen. Kolmannella kerralla hoksasin pillillä kertoa koiralle, että lintu on sen selän takana. Sorsa yritti vielä kerran viime hetken sukellusta, mutta nyt koira ennätti napata linnun pintakalvon alta. Omassa tuttavapiirissä on pari sukeltavaa noutajaa ja nyt Nallekin oppi tämän taidon ilman eri koulutusta.

Lauantain retki jatkui loukkukierrokselle ja sorsan ja kyyhkyn perkausroippeet piti viedä loukuille syötiksi. Samalla ajatuksena oli katsella pellon reunamaita rusakot ja fasaanit mielessä. Nalle löysi nopeasti hajun ja teki pellon laitamaassa pitkän jäljitystyön. Riistatyö päättyi siihen, että koira meni tiheään vadelmapensaaseen ja pensaasta kuului parkaisu. Ennätin jo säikähtää, että koira astui naulaan tai muuten loukkasi itsensä. Mutta koirapa hyppäsi pensaasta pieni elävä rusakko suussaan. Parkaisun oli siis päästänyt pitkäkorva. Pieni se on, mutta kyllä tästäkin perhe kerran ruokitaan.

Sunnuntaina ei aamulennoille menty ja nukuttiin vähän pidempään. Maastoon startattiin vasta kahdeksan maissa. Aika paljon oli jäniskoiramiehiä liikkeellä ja sopivan lenkkipaikan löytäminen teetti vähän työtä. Ensin Nala löysi yhdestä sekametsästä kahdeksan linnun teeripoikueen. Vähän myöhemmin koira toi vaivaishiiren pesän käteen. Näinhän kävi myös viime syksynä. Pesästä hyppäsi kädessäni kaksi vaivaishiirtä pakosalle ja pesästä tipahti yksi kuollut yksilö. Kyllä osaa olla pieni eläin!

Sunnuntaina päästiin sorsapaistin makuun. Käytiin veneellä kolumassa lähirannat ja sieltä löytyikin yksittäinen heinäsorsa. Osuma oli huono ja sorsa liiteli noin 200 metriä ennen kuin tipahti heinikkoon hengettömänä. Sieltä se löytyi kuitenkin melko helposti.

Viikko siis sisälsi aika monenlaisia tunnelmia ja tapahtumia - ei todellakaan mikään normiviikko! Koirasta tuli alkuviikosta paukkunoutaja ja se taito opeteltiin pois heti. Saalismielessä pakkaseen siis tuli sepelkyyhkyjä, puluja, heinäsorsia ja rusakko. Vaivaishiirtä en sentään talteen ottanut. Mutta minusta tuo sorsan perässä sukeltelu oli lopulta se erikoisin tapahtuma.

Tapiolan Takamailla ollaan melko poikki. Tänä viikonloppuna on kävelty rusakkomailla vajaat parikymmentä kilometriä. Uusia hyviä peltoaukkoja löytyi paljon, mutta rusakkotilanteisiin ei päästy. Sorsapuolella saatiin viimein kontakti muuttoparviin.

Lauantai alkoi kunnon rähinällä. Koira kaikkosi pellon reunalta syvemmälle metsän siimekseen ja kohta alkoi kuulua haukkua ja murinaa. Olen jo pitkään elätellyt toiveita supikoirakontaktista ja ajattelin, että nyt sellainen saatiin. Juoksin paikalle ja löysin koiran rähisevän vanhan auton keulamaskille. Tilanne rauhoittui saman tien saavuttuani paikalle. Tunnistaako lukijat, minkä merkkisestä autosta tuo keula on?

Rusakoita ei kovasta yrityksestä huolimatta löytynyt. Tuolta edessä näkyvästä koivikosta koira ajoi lentoon lehtokurpan, mutta enpä ehtinyt tilanteeseen mukaan.

Tämän pellon laitakuusien alta löytyi puolestaan fasaani. Sen verran tiheästä paikasta lähti, etten nähnyt koko lintua. Eilisen aikana tuli käveltyä 10,4 kilometriä. Olisi mukava laittaa Nallelle oma GPS, niin saisi tietää koiran kulkeman matkan. Se on varmasti moninkertainen.

Tänään aamu aloitettiin sorsastuksella. Reilusti ennen auringonnousua kuville laski telkkä. Noutokuvia tilanteesta ei saanut, kun oli niin hämärää. Mutta tässä telkkä on jo "riistankäsittelylaitoksessa", eli vanhassa jää/viileäkaapissa. Sain kaapin kaveriltani ilmaiseksi keittiöremontin alta pois. Kaappi on vanhaa hyvää mallia, eli kaapin ylä- ja alaosaa erottaa vain irtonainen lasilevy. Siten kaappiin saisi mahtumaan periaatteessa vaikka kauriin ruhon - toki ilman jalkoja. Kaappi on mainio saaliin riiputtamiseen, eli raakakypsentämiseen.

Sorsastuksen jälkeen lähdettiin rusakkojen perään. Ennätin kiertää muutaman tyhjän pellon, kun rusakkotouhut vaihtui äkisti sorsien naakimiseen. Huomasin sattumalta sorsaparvien lennon ensin kauempaa ja kävelin peltojen poikki rannalle. Muuttosorsia oli vedessä noin tuhat lintua ja niitä oli myös pellon puolella syömässä melko runsaasti. Paikka on joka puolelta niin avoin, etten päässyt ampumahollille mistään suunnalta. Sainpahan kuvia sentään.

Merkillistä tässä sorsakohtauksessa oli paikka. Aiempina vuosina tässa paikassa ei ole ollut muuttoparvia, vaan ne ovat majailleet muutaman kilometrin lännenpänä. Ehkä tässäkin tulvasyksyllä on ollut vaikutuksensa. Sorsat oli neljässä eri parvessa. Yksi iso porukka vedessä ja kolme pienempää parvea syömässä eri puolilla peltoja. Täytyy toivoa, että pysyvät alueella vielä ensi viikonloppuun. Ja jos huomenna alkaa lakko, niin tiedätte, mistä minut aamulla löytää.

Tänä viikonloppuna takamaiden sorsapassissa oli harvinaisia vieraita, kun vanhempani tulivat käymään kylässä ja isä lähti mukaan aamulennolle. Lisäksi käytiin yhdessä katsomassa pellolta rusakoita ja sieltä saatiin hyvän kokoinen pitkäkorva kotiin viemisiksi.

Aamun sorsasaalis jäi nollaan. Sorsia oli kyllä alueella, mutta jostain syystä lentoa ei oikein ollut. Sorsat ränkättivät koko aamun paikoillaan muutaman sadan metrin päässä. Sorsasaaliin osalta tästä syksystä on tulossa kyllä poikkeuksellisen huono.

Tilannekuvaa passipaikalta. Kuvassa ei näy edessä olevaa pusikkoa, joka toimii hyvänä näkösuojana sorsien lentosuuntaan päin.

Sorsapassista siirryttiin pelloille ja vähennettiin vähän vaatetta, kun edessä olisi parisen kilometriä kävelyä. Liikuttiin samoissa maisemissa, josta oli löytynyt aiemmin jo pari kookasta rusakkoa. Kierros näytti jo tuottavan vesiperän, mutta viimeisestä pellonperukasta pomppasi rusakko juoksuun minun ja koiran välistä. Kyllä oli pupu valinnut päivämakuukseen vähän erikoisen paikan: pellonperukassa oli pieni, parin aarin, puimaton alue, jonka keskellä rusakko makoili.

Hyvän kokoinen mötkylä tämäkin. Paino suolistettuna oli neljän ja puolen kilon kieppeillä.

Saalis passattiin taiteen sääntöjen mukaan ja kotiin vietiin tietysti myös maksa ja sydän, jotka paisteltiin saman tien. Hyvin kelpasi sisäelimet kaikille.
>

Tänä aamuna mentiin tutkimaan aivan uusia alueita ja löydettiinkin todella hyvännäköisiä pakettipeltoja. Olin ihan varma, että kuvassa näkyvästä heinikosta löytyisi pupuja. Lopulta jäimme kuitenkin ilman saalista.

Polulle osui myös vähän heikkoon kuntoon päässyt ladonrötiskö. Se näytti pysyvän pystyssä lähinnä ympärillä kasvavien puiden tukemana. Pienen pintaremontin tarpeessa alkaisi olla myös tämä blogini. Samalla ulkoasulla on menty nyt keväästä lähtien. Ehkäpä saan jotain pientä aikaiseksi kohta puoliin koittavalle blogin 1-vuotissyntymäpäivälle.
>

Tapiolan Takamailla oltiin tänään rusakkotunnelmissa. Aamusta käytiin ampumassa sorsasta ohi ja iltapäivällä suunnattiin pellonreunuslenkille. Sieltä löytyi kohtalaisen kokoinen rusakko, jota Facebookissa epäiltiin kokonsa puolesta Shetlannin poniksi, kenguruksi ja olipa joku näkevänsä elikolla sarvetkin. Rusakon teuraspaino oli 3,9 kiloa - verrokiksi viime viikonlopun rusakon teuraspaino oli vain 1,2 kiloa.

Vanhan kansan perimätieto kertoo, että pitkäkorvat ovat päivämakuulla aukon reunalla tuulen yläpuolella. Eli siis niin, että eläimen hajut leviävät tuulen mukana aukealle - näin isä aikanaan asian opetti. Nämä sanat mielessä mietittiin retken reittiä pohjoisesta käyvän tuulen mukaan. Reissusta tuli vaan paljon aiottua pidempi, sillä edelleen kohtalaisena jatkuvat tulvat olivat täyttäneet peltojen valtaojat pieniksi puroiksi.

Ja kuinka ollakaan, rusakko löytyi vanhojen oppien mukaisesti pellon pohjoisreunasta. En ole ihan varma, nostinko minä vai koira sen ylös päivämakuulta. Tultiin hyvän näköiselle alueelle, jossa oli runsaasti pientä lehtipuuta ja muutamia isompia kuusia. Usutin koiran etsimään pensikkoon ja samassa näinkin rusakon liikkuvan noin 15 metrin päässä syvemmälle metsään. Siellä olikin vastassa koirani, joten pupu kääntyi takaisin pellolle. Laukaus oli helppo ja varma tehdä sänkipellolle noin 25 metriin. Kutsuin koiran luokse ja lähetin sen linjanoutona liikkeelle. Ja melkoisen iso saalis sieltä löytyikin.

Osallistumme huomenna ensimmäisiin kokeisiin. Noutajien taipumuskokeissa yhtenä suorituksena on hajujälki. Tämän vuoksi otin pienenä kenraaliharjoituksena jälkityön rusakolla. Koira suoriutui siitä täysin kivuttomasti.

Meinaa vaan olla vähän hankala saada hyvää otetta.

No nyt löytyi sopiva kohta kantaa.

Puolipakolliset poseerauskuvat. Turkki näyttäisi olevan hyvässä kuosissa.

Tulin ostaneeksi kameralle pienen telineen, GorillaPodin, jotta saan kuvia vähän erilaisista kuvakulmista. Jatkossa pääsen itsekin kuviin vähän enemmän.

Tapiolan Takamailla tunnelmoitiin taas viikonloppuna ahkerasti. Saaliin osalta viikonloppu oli kaksijakoinen - sorsia ei saatu, mutta sattumarusakko saatiin koiran kanssa sunnuntaina. Tässä kirjoituksessa esittelen, miten rusakko ns. "passataan", eli käsitellään siistiä kuljettamista varten.

Sunnuntain aamu alkoi sorsajahdin yrityksellä. Viime viikonlopusta tulvat olivat vain yltyneet, jonka vuoksi kuvat lähtivät ajelehtimaan virran mukana alituisesti. Nyt vesiraja ulottuu osin jo pelloille, joten virran rantapusikoissa ei voi passissa istua. Paikalliset tietävät kertoa, että viimeksi näin kova syystulva on ollut vuonna 1991.

Kovasta virrasta huolimatta, sorsia tuntuu kuitenkin vähän joessa olevan. Alla oleva kuva on otettu toisen houkutuskuvien pelastusreissun aikana - tällä paikalla ei voi metsästää läheisten talojen vuoksi. Alkaa olla jo varsin komeat värit heinäsorsakoiraissa.

Epäonnisen sorsa-aamun jälkeen lähdettiin loukkukierrokselle ja teeriä katselemaan. Yhdellä suoaukolla teeriä kukertelikin syyssoitimella, mutta ne karkoittuivat sinne hiipiessä jo hyvissä ajoin. Lähdin valumaan sieltä kohti kotia pellonreunoja kierrellen. Tuulet olivat kannaltamme kerrankin oikein päin, kun päästiin etenemään vastatuuleen. Edessä näkyvän pienen metsäsaarekkeen lähellä koira otti ilmavainun jo reilun 50 metrin päästä ja syöksyi kuusen alle...

... josta pomppasi rusakko juoksuun. Varsin pieni rusakko, mutta arvokas saalis yhtä kaikki. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun sain Nallelle pomppusaaliin, eli koiran ylösajaman riistatilanteen.
>

Seuraavissa kuvissa esittelen ns. passaamisen. Saaliiksi saatu rusakko tai jänis voi verestää repun melkoisesti. Repun sotkeentuminen estetään käytännössä täysin passaamalla saaliiksi saatu pitkäkorva. Tämän käsittelytavan on esitellyt Juha K. Kairikko kirjassaan "Riistasaalis". Aika monilta kokeneiltakin jänismiehiltä tämä vinkki on ilmeisesti mennyt ohi.

Saalis suolistetaan ja käsitellään tavalliseen tapaan. Passaaminen aloitetaan viiltämällä toisen takajalan kinnerjänteen ja sääriluun väliin reikä.

Toinen takajalka pujotetaan viilletystä reiästä.

Etujalat ja pää kiepautetaan takajalkojen välistä. Näin muodostuu tiivis paketti, joka ei valuta verta ja on muutenkin kätevän kompakti käsitellä ja kuljettaa. Tällä tavalla myös kotiin vietävät sisäelimet säilyvät pupun sisällä mukavasti.

Passattu saalis repun riistapussissa.

Aamu valkeni kohtalaisessa lumisateessa ja takaraivossa jyskyttävä päänsärky muutti vähän päivän suunnitelmia. Oli nimittäin tarkoitus lähteä heti aamusta katselemaan rusakoita. Pääsin matkaan vasta puolen päivän jälkeen. Saalista ei tullut, mutta päänsärky jäi metsään ja ihan mukavia havaintoja tuli kuitenkin.

Yöllisiä rusakon jälkiä alla olevassa kuvassa. Harmi, ettei ollut jäänyt päivämakuulle tähän saarekkeeseen. Seurasin jälkiä aikani, kunnes menivät seuran rajojen yli vihollisen puolelle.


Yllätyksekseni myös minkki oli käpsytellyt alueella. Tästä paikasta on linnuntietä kolmisen kilometriä isommille vesistöille - ojia pitkin ainakin viitisen kilometriä.


Hetken päästä löysin toiset jäljet. Seurasin jälkiä noin vartin. Karkuutin sen kuitenkin niin, että en päässyt edes näkemään koko pitkäkorvaa. Kumma juttu, kun oli kuitenkin nollakeli - silloinhan jänikset ja rusakot on rauhallisimmillaan.


Näinpä reissulla myös joutsenia. Ennätin aivan viime hetkellä kaivaa kameran laukusta ja näpsäistä tämän kuvan.


Ja olihan minulla koirakin matkassa. Sainpahan pitkästä aikaa borderterrierillekin oikein sen omia töitä, kun käytiin penkomassa parit ladonaluset. Toisessa oli jotain erityisen kiinnostavaa, kun kaveria ei meinannut saada sieltä millään pois. Koska ladon alle ei mennyt jälkiä mistään, arvelin siellä luuraavaan mäyrän.


Mutta alla olevan kuvan metsäsaarekkeella oli aivan varmasti supikoiria. Jälkiä oli niin, että siinä on varmaan useampikin suppana. Eipä vaan löydetty sitä kiven alusta, missä ne luurasivat. Touhuttiin siinä parisen tuntia. Koirakin oli aivan kuumana hajuista, mutta ei vaan löytynyt. Tuo saareke on rakentunut viereisiltä pelloilta siiretyistä kivistä. Siksi sopivia supikoiran piiloja on aivan vieri vieressä. Tämä olisi aivan loistava paikka loukulle. Se on kuitenkin niin syrjässä päivittäisiltä vakioreiteiltä, että kokeminen olisi turhan työlästä.


Siirryin sitten vähitellen rannalle katsomaan, olisiko vakiopaikoilla minkki liikkunut. Olin vähän yllättynyt, kun en löytänyt yhtään minkin jälkiä.



Päivän anniksi jäi siis kokemusta, jokunen kilometri liikuntaa ja valokuvia. Kiva päivä.