Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

16. heinäkuuta 2014

Kettu hernepellossa

Perustin tuossa viime viikon loppupuolella pienen herneruokinnan sepelkyyhkyille. Kyyhkyset eivät ole vielä peltoa löytäneet, mutta paikalla on alkanut kulkea kettu.

kettu riistakamerassa

Ruokintapaikka näyttää tältä. Keskellä vanhoja pakettipeltoja on mukavan kokoinen pelto. Se on myrkytetty keväällä ja sittemmin karhittu.

ruokintapelto

Kun perustetaan ruokintaa uudelle paikalle, kannattaa ensimmäiset hernesatsit liottaa ja suolata. Kyyhkyjen pitäisi haistaa liotettu herne paremmin. Suolalla puolestaan yritetään estää herneiden joutuminen varisten ja muiden ei-toivottujen lintujen kupuihin. Suolattu herne on kuitenkin sepelkyyhkyn herkkua!

herneiden suolaaminen

Viskelin herneet peltoon. Tässä hommassa ihan kätevä apuväline on Motonetistä löytämäni vihreä muovinen kauha, joka on tarkoitettu alunperin rännien puhdistamiseen. Tämän ruokinnan tavoitteena olisi ensisijaisesti toimia lintujen ruokavarastona niin, että ne malttaisivat viipyä alueella vähän pidempään. Normaalistihan sepelkyyhkyt häviävät näistä maisemista silloin, kun puidut viljapellot kynnetään ympäri noin syyskuun puolessa välissä.

herneiden kylväminen

Riistakamera viriteltiin paikalle vasta pari päivää ruokinnan perustamisen jälkeen.

riistakamera

Myös heinäsirkka soitteli lähikorsilla. Täytyy myöntää, että enää ei sirkan viulu korviini kuulu...

heinäsirkka

Kettu näyttäytyi kameralle heti ensimmäisenä iltana.

kettu riistakamerassa

Nähtävästi kettukin on mieltynyt herneisiin. Se on tällä hetkellä ainoa otus, joka käy ruokinnalla. Kyyhkyt eivät vielä ole paikalle löytäneet. Tässä taas huomaa, kuinka mukavia värkkejä nämä riistakamerat ovat. Ilman sen ottamia kuvia ketusta ja ruokinnan tapahtumista ei olisi mitään tietoa.

kettu riistakamerassa

9. heinäkuuta 2014

Tuomenkehrääjäkoin kotelopesä

Käytin koirat tänään uimassa joella. Siinä samalla osui silmään melkomoinen tuomenkehrääjäkoin kotelopesä. Tuomenkehrääjäkoit ovat viime vuosina alkaneet yleistyä ja niiden tekosista on uutisoitukin laajalti - puhutaan kummituspuista. Tuomenkehrääjäkoit nimensä mukaisesti kehräävät puun ympärille harsomaisen seitin, jonka suojissa toukat voivat touhuta vapaasti. Tuomen lisäksi näistä kärsivät ainakin omenapuut. Harson peitossa olevia luurankopuita näkee usein, mutta enpä ole aiemmin sattunut näkemään täysikasvuisten toukkien koteloita. Näitä koteloita oli pesässä varovaisesti arvioituna satoja.

tuomenkehrääjäkoi
tuomenkehrääjäkoi
tuomenkehrääjäkoi

Tuomenkehrääjäkoin toukka itse

tuomenkehrääjäkoi

Pesän alapuolella aikuisia toukkia pyöri enemmänkin. Ymmärtääkseni näiden pitää vielä koteloitua, jonka jälkeen niistä kuoriutuu siivekkäitä perhosia.

tuomenkehrääjäkoi

2. huhtikuuta 2014

Talvikalastus - 2014

Kulunut talvi oli poikkeuksellisen huono metsästyksellisesti. Koska lunta ei juuri ollut, ei jäniksen jäljittäminen onnistunut, eikä ketun pillityksestäkään tullut oikein mitään. Siksi vuoden 2014 alku on mennyt liki pelkästään talvikalastuksen parissa. Poikkeuksellisen lämmin talvi lyhensi tosin myös talvikalastuskautta - normaalisti näin huhtikuussa vielä pilkitään täyttä päätä.

Lyhyehköstä talvikalastuskaudesta huolimatta, saaliin puolesta sesonki on ollut oikein onnistunut. Minun kohdekalanihan on käytännössä aina ahven ja viime vuodet olen pilkkinyt pelkästään tasapainopilkeillä. Alku- ja keskitalven paras ottipeli oli kuvassa näkyvä Karismaxin kuusisenttinen ärsyvärinen viehe. Se toimi merellä ja järvillä varsinkin pilvisinä päivinä.

Käväisin helmikuussa myös Lapissa pilkillä. Siellä ei tarvinnut juuri heikkoja jäitä pelätä. Oheisessa kuvassa jäällä oli paksuutta reilu puoli metriä.

Lapin reissulla pyydettiin myös koukuilla ja heti ensimmäisenä aamuna syöttiin oli haksahtanut mukavan kokoinen matikka. Made savustettiin kokeeksi ja savumade olikin yllättävän hyvää!

Merellä merikotkia oli maisemassa tavanomaisen runsaasti...

... mutta kahdeksan kotkan näkeminen jäällä on silti aika poikkeuksellista!

Tälle talvelle tulin hankkineeksi Eslan potkukelkan. Hankinta osui heti nappiin, vähälumisen talven vuoksi - pääsin potkuttelemaan kaikki kalareissuni ja siten kilometrejä kertyi yli 300. Useana viikonloppuna sujuteltiin yli 30 kilometriä. Potkukelkassa on "mustekaloilla" kiinnitetty kannellinen muovilaatikko, jossa kuljetan isoa kameralaukkua, varavaatteita, kairan varateriä ja muita varusteita. Varsinaiset kalastusvarusteet ovat Väreen reppujakkarassa.

Potkukelkalla on helppo pitää reipasta matkavauhtia! Nala seuraa hienosti koko ajan vierellä ja seuraa pilkkipuuhia koko ajan terävänä.

Varusteista pitää nostaa vielä erikseen esille nämä Delfin-vavoista muokatut huippuhyvät ja kestävät vavat. Kalamies.comissa Kirppu-niminen harrastaja näitä pienimuotoisesti valmistaa ja myy. Runkoon on liitetty jäykkä Ugly Stik-kärki, joka on vielä läpiporattu kelan ja kahvan läpi. Kannattaa kokeilla!

Tällä talvikalastuskaudella hauista ei ollut häiriötä. Niitä on yleensä tullut ahvenen kalastuksen sivusaaliina.

Ja sokerina pohjalla - kauden päätösreissulta tullut 560 grammainen komea ahven.

Lopuksi:
Talvikalastuskausi 2014 oli monella tavalla upea nelikuukautinen. Oikeastaan ensimmäistä kertaa alkoi tuntua välillä jo vähän siltä, että tasapainopilkeillä voisi päästä hyvään lopputulokseen. Kokemus tuo itseluottamusta.

Jatko:
Olen saanut mahtavan paljon yhteydenottoja ja kyselyitä jatkosta, kun blogi on ollut alkuvuoden tauolla. Tämä tauko tuli tarpeeseen monestakin syystä. Viime vuoden lopulla alkoi olla turhan paljon vauhtia vailla suuntaa. Nyt on oikea hetki alkaa taas kirjoittaa.

9. kesäkuuta 2013

Harmaasiepon pesä halkopinossa

Huomasin pari päivää sitten halkopinossa linnunpesän. Pesä on sopivasti sellaisessa paikassa, että sitä ei voi oikein etäämmältä tarkkailla. Siksi en ole nähnyt vielä hautovaa emoa. Pesä on taidokkaasti rakenneltu heinistä ja höyhenistä. Munat ovat noin 1,5 senttisiä. Googlen kuvahaun perusteella näyttäisi siltä, että kyseessä olisi harmaasieppo. Kuvassa ylimmän munan poikasen kuoriutuminen taitaa olla juuri alkamassa. (Kuvan saa klikkaamalla isommaksi, kuten kaikki tämän blogin kuvat.)

linnunpesä halkopinossa

Muutenkin pihapiirin pesinnät näyttäisivät onnistuvan mukavasti. Parissa lähimmässä pihapöntössä on kirjosiepoilla jo poikueet. Kolme muuta kauempaa lähipönttöä onkin sitten talitiaisten pesimiä. Linnunpönttöjen tekeminen pihapiiriin kannattaa - niillä on valtava vaikutus itikoiden määrään, kuten alla olevasta "julisteesta" näkyy.

linnunpönttö

19. huhtikuuta 2013

EU muutti käsitystään merimetsosta - "Väärä laji!"

Tällä viikolla keskiviikkona ja torstaina Vasabladet on uutisoinut saaristojen mökkiläisiä, rannikoiden asukkaita ja varmasti kaikkia luontoihmisiä kiinnostavan tiedon Euroopan Unionin linjamuutoksesta merimetsokysymyksessä. EU:n kalatalousvaliokunnan teettämässä raportissa todetaan, että Suomen rantoja valtavalla nopeudella asuttava merimetso on väärää lajia! Tilanne voi kuulostaa jopa vähän koomiselta, mutta tällä päätöksellä on merkittävä vaikutus rantojamme asuttavan lintulajin suojelustatukseen.

Merimetso

Väärä laji? Miten niin?
Merimetsoja on kahta alalajia Phalacrocorax carbo carbo ja Phalacrocorax carbo sinensis. Näistä carbo carbo on Suomen kotoperäinen, alkuperäinen ja täältä kadonnut laji. Carbo sinensis on puolestaan merimetson ns. aasialainen alalaji ja samalla tänne kuulumaton. Sinensis tarkoittaakin sanana "kiinalaista". Näitä alalajeja ei ole nimetty suomeksi - molemmat ovat vaan merimetsoja. Ruotsiksi aasialaista sinensis-alajia kutsutaan nimellä mellanskarv ja kotoperäistä carbo-alalajia nimellä storskarv. (Viereinen kuva lainattu luvallisesti Wikimediasta.)

Merimetso

Mitä sitten jos lintulaji onkin väärä?
Tällä asialla on merkittävä vaikutus merimetson suojelutilanteeseen Suomessa. Merimetso on ollut hyvin tiukassa suojelussa, koska lajin on otaksuttu olevan kotoperäistä carbo-alalajia. Tiukka suojelu on aiheuttanut närää monissa tahoissa, erityisesti kalastajissa ja mökkiläisissä. Samalla maltilliset pesinnän häirintäyritykset ovat epäonnistuneet. Mutta kyseessä ei siis olekaan se "vanha tuttu" merimetso, vaan noin 1,5 kiloa kaloja päivässä ahmiva, mökkisaaret sotkeva vieraslaji.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että merimetson jaktuvaan leviämiseen ja kannan kasvuun päästään nyt vaikuttamaan. ELY-keskusten kuuluisi myöntää huomattavasti nykytilannetta herkemmin merimetsojen pesintöjen häirintälupia. Häirintä tarkoittaa käytännössä munien puhkomista. Myös suojelumetsästykseen pitäisi olla luvassa poikkeuslupia silloin, kun muut menetelmät eivät syystä tai toisesta toimi. Vasabladet toteaa, ettei carbo-alalaji pesi Suomessa - siksi lajisekaannuksia ei synny ja metsästyspoikkeuslupia voidaan myöntää turvallisin mielin.

Mistä tämä väärä merimetso on tänne sitten tullut?
Väitetään, että sinensis-alalaji tuotiin Keski-Eurooppaan keskiajalla Kiinasta. Siellä tätä lintua on käytetty ja käytetään edelleen kalastuksessa. Kalastajalla on elätteintä parvi merimetsoja, jotka pääsetetään sukeltamaan kalojen perään. Lintujen kaulassa oleva panta estää kalojen nielemisen. Lopulta koulutetut linnut palaavat veneeseen ja oksentavat saaliinsa kalastajalle. Saalis myydään sitten paikallisella torilla. Viereisellä BBC:n laatuvideolla linnut nappaavat hämmästyttävän isoja kaloja!

Lopuksi:
Euroopan Unionin kalastusvaliokunnan Between fisheries and bird conservation: the cormorant conflict -raportti on merkittävä askel kohti merimetson hallittua kannanhoitoa Suomessa. Täytyy toivoa, että ELY-keskukset muuttavat linjaansa nopeasti ja sopeutuvat kalastusvaliokunnan linjaukseen. Metsästyslain mukaista merimetson metsästysaikaa saamme varmasti odotella vielä pitkään.

3. helmikuuta 2013

Harvinaisia pilkkisaaliita ja iso teeritokka - "Enpä ole ennen nähnyt"

Tänä viikonloppuna kohdalle on osunut muutamia mukavia ja osin sellaisia ulkoilmasattumuksia ja -havaintoja, joita en ole ennen itse nähnyt. Eilispäivä vierähti kokonaan jäällä pilkkiahventen perässä ja tänään käytiin hiihtelemässä lähimaastoissa. Pilkkijäillä oltiin jo ennen auringon nousua, jolloin satoi aika reippaastikin rännänsekaista lunta. Saderintama ohitti meidät kuitenkin nopeasti ja aamun sininen hetki oli oikein nätti.

Ahvenet eivät olleet syönnillään, eivätkä häirinneet pilkkimistä päivän aikana lainkaan. Itselleni osui tämän talven toinen nollareissu - ei siis kalan kalaa saaliiksi. Eikä kala käynyt kavereidenkaan houkutuksiin juuri sen paremmin. Mutta se on mukava juttu, että tänä talvena on löytynyt muutamia samanhenkisiä kavereita pilkkipuuhiin.

Ahtojäät olivat pakkautuneet rantaan ja tekivät liikkumisesta melko raskasta. Ahkion vetäminen jäälohkareiden keskellä oli hikistä puuhaa. Päivän aikana kuljettiin vajaa kahdeksan kilometriä ja retki oli fyysisesti ilman muuta talven rankin. Paikoin jäätä oli pakkautunut kerroksittain niin, että kairasta loppui varsi kesken. Jossain jäät olivat kiivennet rantakivien päälle todella korkeiksi torneiksi. Tämäkin kiikkerän näköinen lohkare oli yli puolitoista metriä korkea.

Kaverini nappasi aamun ensimmäisestä reiästä härkäsimpun. Olen nähnyt simppuja satunnaisesti verkkokalastuksen sattumasaaliina, mutta enpä ole näiltä vesiltä ennen nähnyt simppua saatavan tasapainopilkillä. Mittaa simpulla oli noin 20 senttiä.

Harvinaista saalista piti tietysti tutkia vähän tarkemmin ennen vapauttamista. Vatsasta simppu lähes täysin valkoinen. Rintaevät ovat leveät siivet kuin perhosella. Simpusta kerrotaan muuten saatavan erinomaista kalalientä.

Harvinaisista pilkkisaaliista pitää mainita myös toisen kaverini viime viikonloppuna morrilla saama kilkki! Tällä epelillä oli mittaa viitisen senttiä. Enpä ole tämmöistäkään tilannetta aiemmin nähnyt. Kilkki on ymmärtääkseni suurin Suomessa esiityvä äyriäislaji. (Kuvaa on käsitelty melko rajusti, jotta eläimen yksityiskohdat erottuvat paremmin.)

Tänään käytiin pyhäaamun ratoksi hiihtelemässä kymmenkunta kilometriä maastossa. Minähän en oikeaa hiihtoa laduilla isommin harrasta, mutta metsäsuksilla on mukava sujutella umpihangessa. Siinä on jotain sellaista luonnossa liikkumisen kiehtovaa vapautta. Vauhdin hurmaa umpisessa ei kokemaan pääse, mutta kunto kasvaa. Sukseni ovat muuten Peltosen 250 senttiset Metsät. Metsäsuksien pituuden valinta on aina yhdenlainen kompromissi kantavuuden ja ketteryyden väliltä. Itselleni nämä sukset tuntuvat melko sopivilta.

Hiihtolenkillä löysin ilokseni yllättävän paljon jäniksen jälkiä: - ei se syksyllä riehunut rutto onneksi koko jäniskantaa niittänyt. Aamun hienoin kokemus oli kuitenkin noin 60 teeren ylilento! Näin isoa teeritokkaa en ole nähnyt sitten... niin, milloinkahan viimeksi? Teeret lensivät ylitseni ja laskeutuivat pellon vastarannalle. Parvi levisi puihin laajalle alueelle, joten isompaa ryhmäkuvaa ei saanut aikaiseksi. Ukkoteeret asettuivat kuusiin vartioimaan...

Ja akkateeret puolestaan alkoivat heti syömään koivun silmuja. Hyvin arkoja lintuja. Karkkosivat heti, kun tulin esiin pellon reunapusikosta. Oli kyllä mukava nähdä näin komea teeriparvi ja vielä omilla metsästysalueilla!

20. tammikuuta 2013

Maisemakuvia Lapista - "Arktiset olosuhteet"

Khyllä sitä kesälomaa voi viettää tammikuussakin! Viime syksyn lomasuunnitelmat menivät häneksi jänisruttoa sairastellessa, joten pari lomaviikkoa odotteli myöhempiä aikoja. Toinen lomaviikoista meni Lapin maisemissa. Maisemissa, jossa olin viimeksi ollut sorsajahdissa elokuussa.

Matka ajeltiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Perillä meitä odotti melkoisen arktiset olosuhteet. Pakkasta oli keskiviikkona kylmimmillään 32 astetta. Lapin sisämaan pakkanen on etelän rannikkokeleihin verrattuna aivan erilaista. Ilma on kuivempaa ja viimatonta, joten 30 pakkasastetta ei tunnu samalla tavalla purevalta. Kaamosaikahan on jo reilusti ohitettu ja aurinko nousi kymmenen maissa.
Aurinko nousee

Joka paikkaa koristi monisenttinen kuurahuntu. Narullaan uinuva pyykkipoikakin piiloutui katseilta.
pyykkipoika kuurassa

Navakka pakkanen ei tuntunut koiraa vaivaavan. Vain kerran näin sen nostavan toista etutassuaan, kun varpaan väliin oli tarttunut jäätä. Muuten hangessa mentiin sata lasissa. Pakkasessa telmimisen jälkeen ruoka maistui vähän turhankin hyvin - peräti kahtena yönä Nalle oli käynyt ruokavarkaissa ja syönyt poikakoirien murot säkistä!
Noutaja pakkasessa

Keskiviikon iltapäivällä käytiin hiihtämässä muutama kilometri järvellä. Vaikka sää oli kirkas, oli näkyvyys kuitenkin melko huono. Järvelle oli noussut utua. Se ei tuntunut hiihtäessä kuitenkaan kylmältä. Hiihtolenkin jälkeen saunottiin sata-asteisessa rantasaunassa. Lämpötilaero kolmen kympin pakkasista saunan ylälauteen pätsiin pisti vähän huohottamaan.
Utuinen järvi ja yksinäinen hiihtäjä

Torstain valoisa aika meni enimmäkseen maalikylissä kaupoissa ja muilla asioilla. Mökille palatessa auringonlasku oli upea.
Auringonlasku kaamoksessa

Perjantaiksi kovimmat pakkaset lauhtuivat vain viidentoista asteen kieppeille. Samalla alkoi tuulla lännestä. Koko päivä vierähti järvellä pilkillä, mutta ahvenet pitivät suunsa visusti kiinni. Lauantai oli sitten paluumatkapäivä. Mutta kyllä näihin maisemiin osa sielusta taas leimaantui.
Tunturit järven takana

9. syyskuuta 2012

Viikko syyskuuta - "ei mikään normiviikko"

Kulunut viikko on ollut monella tavalla erikoinen.Niilon kuolema keskiviikkona oli tietysti se koskettavin tapahtuma. Yllättävän hyvin perhe ja lapset varsinkin ovat sopeutuneet tilanteeseen. Mutta elämä jatkuu. Kuitenkin. Tällä viikolla olen käynyt maastossa lähes joka päivä ja siellä on tapahtunut vähän positiivisempia erikoisia sattumuksia.

Maanantaina käväisin työpäivän jälkeen lyhyesti kyyhkyn iltalennolla. Lento oli hiljainen, mutta saaliiksi saatiin yksi sepelkyyhky ja varis, jota Nalamus kuvassa tarjoilee. Kyyhkypudotuksessa Nalle lähti jopa paukkunoudolle, eli se singahti noutamaan saalista ilman eri käskyä. Tätä se ei olekaan tehnyt sitten viime syksyn elokuun. Asia saatiin korjattua nopeasti viikon kuluessa. Pidin koiraa hihnassa parilla reissulla ja se riitti.

Keskiviikkona Nalle haeskeli turhaan kaveriaan tyhjältä patjalta, joten päätin antaa sinne vähän muuta ajateltavaa ja mentiin kyyhkysiä katsomaan. Siihen iltaan sattuikin kauden paras sepelkyyhkyjen iltalento. Saaliillisesti jäätiin kahteen kyyhkyyn, mutta maisemassa lintuja meni runsaasti.

Keskiviikkona sepelkyyhkyjä näkyi liikkeellä yhteensä noin tuhat yksilöä. Neljä suurta noin parin sadan linnun parvea liikkui idästä länteen illan aikana. Pienempiä parvia oli myös liikkeellä. Kuvan parvi laskeutui ruokailemaan passittamalleni pellolle, mutta puolisen kilometriä väärään paikkaan.

Keskiviikon kyyhkyn lähikuva. Sepelkyyhky näyttää kauempaa lähinnä harmaalta, mutta siitä löytyy aika kauniita yksityiskohtia ja värejä.

Perjantaina käytiin poikkeuksellisesti aamulennolla ennen työpäivää. Lento oli todella kehno - näin kaksi kyyhkyä ja sain niistä reppuun toisen. Lisäksi kuville tuli kaksi kesykyyhkyä, eli pulua. En ole aiemmin täällä puluja nähnyt, joten tapaus oli aika ainutlaatuinen. Puluja näkee kyllä usein kunnan keskustassa, jonne on matkaa kymmenkunta kilometriä. Puluhan on rauhoittamaton lintu, eikä sellaisia yleensä syödä. Mutta ajattelin kyllä kokeilla tehdä näistäkin ruokaa.

Erikoista pulusaalista ihmeteltiin yhdessä vähän enemmänkin.

Lauantain aamu valkeni aika uhkaavan näköisien pilvien varjossa. Koko yön jatkuneen sateen jälkeen aamu oli kuitenkin sateeton.

Olen aiemminkin maininnut, että käytän usein ns. vartijalintuja kyyhkyn houkuttelussa. Vartijalintu on puun latvassa aluetta tarkkaileva lintu. Kuvat nostetaan sopivan puun latvaan kahdeksan metrin mittaisella onkivavalla, josta herkin kärki on poistettu. En osaa varmaksi sanoa, onko näillä käytännön merkitystä. Eipä niistä ainakaan haittaa tunnu olevan. Ainakin ne näkyvät kauas.

Sateisen yön jälkeen kyyhkysiä oli liikkeellä taas huonosti. Näin ainoastaan neljä lintua. Näistä yksi tuli saaliiksi. Noutotilanne oli sikäli poikkeuksellinen, että lintu tippui 40 metriä kuvista sivuun ja viitisen metriä tiheän pellonreunuspusikon puolelle. Siten sain tehdä Nallelle ohjaustehtävän, eli pillillä ja käsimerkeillä ohjata koiran linnulle.

Lauantaina jatkettin retkeä rantaan venettä tarkistamaan ja samalla sorsia katsomaan. Rannasta pomppasikin heinäsorsa, jonka noutaminen näytti aluksi helpolta avovesityöltä. Mutta juuri kun koira oli pääsemässä lintuun kiinni, sorsa sukelsi - ja suu auki sain seurata, kun koira sukelsi perässä. Sukellus ei ollut pitkä kummallakaan: noin 3-4 sekuntia. Sorsa sukelsi yhteensä kolmesti ja koira sukelsi perässä joka kerta. Sorsa hämäsi koiraa tekemällä upoksissa U-käännöksen. Kolmannella kerralla hoksasin pillillä kertoa koiralle, että lintu on sen selän takana. Sorsa yritti vielä kerran viime hetken sukellusta, mutta nyt koira ennätti napata linnun pintakalvon alta. Omassa tuttavapiirissä on pari sukeltavaa noutajaa ja nyt Nallekin oppi tämän taidon ilman eri koulutusta.

Lauantain retki jatkui loukkukierrokselle ja sorsan ja kyyhkyn perkausroippeet piti viedä loukuille syötiksi. Samalla ajatuksena oli katsella pellon reunamaita rusakot ja fasaanit mielessä. Nalle löysi nopeasti hajun ja teki pellon laitamaassa pitkän jäljitystyön. Riistatyö päättyi siihen, että koira meni tiheään vadelmapensaaseen ja pensaasta kuului parkaisu. Ennätin jo säikähtää, että koira astui naulaan tai muuten loukkasi itsensä. Mutta koirapa hyppäsi pensaasta pieni elävä rusakko suussaan. Parkaisun oli siis päästänyt pitkäkorva. Pieni se on, mutta kyllä tästäkin perhe kerran ruokitaan.

Sunnuntaina ei aamulennoille menty ja nukuttiin vähän pidempään. Maastoon startattiin vasta kahdeksan maissa. Aika paljon oli jäniskoiramiehiä liikkeellä ja sopivan lenkkipaikan löytäminen teetti vähän työtä. Ensin Nala löysi yhdestä sekametsästä kahdeksan linnun teeripoikueen. Vähän myöhemmin koira toi vaivaishiiren pesän käteen. Näinhän kävi myös viime syksynä. Pesästä hyppäsi kädessäni kaksi vaivaishiirtä pakosalle ja pesästä tipahti yksi kuollut yksilö. Kyllä osaa olla pieni eläin!

Sunnuntaina päästiin sorsapaistin makuun. Käytiin veneellä kolumassa lähirannat ja sieltä löytyikin yksittäinen heinäsorsa. Osuma oli huono ja sorsa liiteli noin 200 metriä ennen kuin tipahti heinikkoon hengettömänä. Sieltä se löytyi kuitenkin melko helposti.

Viikko siis sisälsi aika monenlaisia tunnelmia ja tapahtumia - ei todellakaan mikään normiviikko! Koirasta tuli alkuviikosta paukkunoutaja ja se taito opeteltiin pois heti. Saalismielessä pakkaseen siis tuli sepelkyyhkyjä, puluja, heinäsorsia ja rusakko. Vaivaishiirtä en sentään talteen ottanut. Mutta minusta tuo sorsan perässä sukeltelu oli lopulta se erikoisin tapahtuma.
 
Copyright © 2014 Tapiolan Takamailla