Tapiolan Takamailla

Satuitko kuuntelemaan keskiviikkona 7.1.-15 Ylen Luonto Suomi -radio-ohjelmaa, jossa Jaakko Kolmonen vastaili kuuntelijoiden kysymyksiin kalan käsittelystä, kalaruuista ja kalan terveellisistä ominaisuuksista? Jollet, niin klikkaamalla alla olevaa linkkiä saat pari tuntia mahtavaa vastinetta Yle-verolle.

Hyvä kalankäsittelyn osaaminen on jokaisen kalastajan kunnia-asia. Siksi jokaisen kannattaa myös tutustua Jaakko Kolmosen Ruodotonta Kalaa -kirjaan. Kun kalansaaliin osaa käsitellä ruodottomaksi, voivat myös perheen pienimmät syödä turvallisesti kalaa. Kannattaa todellakin kuunnella ja oppia.

Ruodotonta Kalaa -kirjan 90 sivulla esitellään työvälineet, eri kalojen käsittelytavat ja valmistustavat keittämisestä graavaamiseen.

Minulle erityisen mielenkiintoista sisältöä olivat kirjat kaaviot eri kalalajien ruotojen sijainneista. Näiden piirrosten avulla ruotojen paikallistaminen on helppoa.

Lopuksi:

Jaakko Kolmosen Ruodotonta Kalaa -kirjaa voi kyllä suositella kaikille, joita kalojen arvokas ja hyvä käsittely kiinnostaa. Kirjan ote sopii täysin aloittelijoille, mutta myös kokeneempi kalankäsittelijä löytää varmasti pieniä kehittäviä vinkkejä.

Risto Jussila on kirjoittanut uuden hienon talvikalastukseen ja erityisesti ahvenen pilkkimiseen keskittyvän kirjan nimeltään Suuri pilkkikirja. Risto on tuttu kirjoittaja mm. Erä-lehden sivuilta. Suuri pilkkikirja käsittelee nimensä mukaisesti ahvenen pilkkimisen eri ulottuvuudet kauttaaltaan: kirjassa tutustutaan kohdelajiin, eri vesistötyyppeihin, pilkkimistekniikoihin, vieheisiin, siimoihin ja muihin varusteisiin. Mutta mikä tärkeintä, kirjan sivuilla ollaan Jussilan mukana kalassa ja kalaa myös saadaan.

Jussilan ote kirjoittamiseen on hyvin seikkaperäinen ja syvällinen. Lukuisat maisemakuvat eri puolilta Suomea ja saaliskuvat vakuuttavat, että kirjoittajan neuvoilla on katetta. Suuri pilkkikirja ei kuitenkaan ole pelkkää mekaanista varusteiden ja tekniikoiden esittelyä sekä saaliin saamisen maksimoinnin tavoittelua. Näiden teemojen lisäksi kirjassa paneudutaan myös kalastuksen etiikkaan ja pohditaan mm. sitä, miten paljon saalista kannattaisi kerralla ottaa.

Kirjan tavoitteena on tarjota aloittelijalle opastusta pilkkimisen maailmaan. Samalla kirja pyrkii antamaan kokeneelle harrastajalle uusia kikkoja ja perusteltuja näkemyksiä harrastuksen kehittämiseen. Minähän olen kiinnostunut harrastuksieni kaikista yksityiskohdista ja pienimmistäkin nyansseista, joten kirjan tarjoama syvällinen pohdinta vaikkapa eri siimatyypeistä tasapainopilkinnässä sopii minulle mainiosti. Mutta toisaalta... Näytin kirjaa vaimolleni, joka ei ole koskaan pilkkinyt. Hänelle kirja oli yhtäkkiä aivan turhan tuhti paketti. Aloittelija arvostaisi tiiviimpiä neuvoja ja ohjeita.

Olin positiivisesti yllättänyt, että kirja on tehty hyvin modernilla otteella. Minusta harrastusten pitää kehittyä ja elää ajassa. Siksi oli mahtavaa, että kirjassa oli käsitelty myös GPS-navigaattoreita ja kaikuluotaimen käyttöä pilkkihommissa.

Toinen hieno yllätys oli, että kirjassa oli satakunta sivua erilaisia ohjeita tee-se-itse -jutuista kiinnostuneille. Oheisessa kuvassa valmistetaan puupainolla varustettua heittoköyttä. Yksinkertainen ja varmasti toimiva turvallisuusvaruste, jollaista en ollut aiemmin nähnyt. Tämmöinen pitää tehdä ensi tilassa!

Lopuksi

Suuri pilkkikirja on loistavan monipuolinen teos ahvenen pilkkimisestä. Risto Jussilan johdattamana löysin paljon uusia ajatuksia tuleville jäälakeuksille. Kyllä tätä kirjaa voi ilman muuta suositella ja kirja löytyy varmasti monen kalamiehen lahjapaketista tulevana jouluna. Samalla on hyvä tiedostaa, että ahvenen pilkkimisen lisäksi kirjassa ei juuri käsitellä muiden kalalajien pilkkimistä. Ehkäpä kirja saa jatkoa, jossa käsiteltäisiin myös hauen, siian, särjen tai mateen pilkkimistä samalla seikkaperäisyydellä?

Sain tämän kirjan arvostelukappaleen suoraan kirjan kustantajalta. Pistän hyvän kiertämään ja arvon kirjan myöhemmin tänä vuonna lukijoiden kesken Facebookissa.

Ulf Lindrothin tähdittämä ketunpillityselokuva Rävlock 2 - Nyckeln till framgång on jatko-osa parin vuoden takaiselle Ketun houkuttelu -elokuvalle. Tässä uutuuselokuvassa ei enää kerrata pillittämisen perusteita, vaan keskitytään tarkemmin menestyksen avaimiin: ajankohdan vaikutukseen, olosuhteiden hallintaan ja erityisesti passipaikan valintaan.

75 minuuttia kestävässä elokuvassa on yhteensä 18 kohtausta eri vuodenajoilta, erilaisista passituspaikoista ja erilaisista metsästystilanteista. Useimmiten kohtaukset päättyvät kettukaatoon, mutta sekaan mahtuu myös epäonnistumisia. Oppimisen kannalta tärkeää on, että jokainen kohtaus päättyy ruotsalaistyyppisesti perinpohjaiseen spekulaatioporinaan, jossa tilanteen kulku käydään läpi metsästäjien kesken. Lisäksi Ulf analysoi tilanteiden kulkua myös erikseen kuvatuissa jälkikäteispohdinnoissa. Näistä analyyseistä on varmasti iloa niille, jotka haluavat oppia ketunpillityksen syvällisesti.

Oppimisen ja opettelun kannalta minusta on hienoa, että DVD:n bonusmateriaaleista löytyy jokaisen kohtauksen kuvaus tekstinä ja karttapohjana, josta näkyy tuulen suunta, passimiesten sijainti ja muut olennaiset asiat.

Lopuksi:

Rävlock 2 Nyckeln till framgång on ammattimaisesti ja tyylikkäästi tehty elokuva. Kerrontatyyliltään se on dokumenttimainen, eikä se tyylillisesti eroa aiemmista Lindroth/Norinin tuotoksista. Itse pidän tämän tyyppisestä "opetusmateriaalista" paljon, mutta joillekin Ulfin kerrontatyyli voi olla turhan kuivakka. Joitakin voi haitata myös se, että elokuvaan ei ole ainakaan vielä saatavilla tekstitystä suomeksi.

Tätä elokuvaa ei oikeastaan voi suositella ketun pillitystä aloittelevalle. Elokuva tavallaan olettaa, että katsoja on nähnyt aiemman Ketun Houkuttelu-elokuvan tai osaa muuten ketun pillittämisen perusteet - tietää pillien erot, ymmärtää naamioitumisen ja muut perusasiat. Elokuvassa on siis kyse todellisesta ketun pillittämisen jatkokurssista. Ja juuri siksi tämä elokuva onnistuu asiassaan. Tässä leffassa mennään syvälle, eikä yritetä tarjota kaikille kaikkea.

Sain tämän elokuvan arvostelukappaleen Korpimetsolta. Pistän hyvän kiertämään ja arvon elokuvan myöhemmin tänä vuonna Facebookissa lukijoiden kesken.

Kotimainen metsästysvideotarjonta monipuolistuu ja laatu se vaan paranee kohisten samalla. Facebookissa toimivan Houkuttelupyynti.fi -ryhmän aktiivit Joonas Lampimäki ja Aki S. Perälä ovat tahoillaan tehneet hienoa jälkeä. Pojilla on toisistaan täysin poikkeava ote tehdä videomateriaalia, mutta molemmat ovat tavoillaan mielenkiintoisia ja ennen kaikkea laadukkaita kokonaisuuksia. Popkornit esille!

Joonaksen fiilistelypätkät

Joonaksen videoissa välittyvät jahtitapahtumien tunnelmat ja tuoksut poikkeuksellisen herkällä tavalla. Taustalla soi videon tunnelmaan sopiva musiikki ja tapahtumat ja kuvakulmat ovat näyttäviä. Saalista Joonaksen videoilla saadaan teerisoilta ja Hailuodon merialueilta. Itselleni varsinkin muuttosorsavideo oli kiinnostavaa katsottavaa, kun en ole ns. lumipukupyyntiä aiemmin nähnyt tai kokeillut.

Akin koulutusvideo

Akin video on osa Kettumailla-blogia, jossa Aki käsittelee ketun pillittämisen eri ulottuvuuksia. Samalla video aloittaa pidemmän sarjan, jossa perehdytään ketun pillittämisen tekniikoihin ja taktiikoihin. Tässä ensimmäisessä jaksossa käsitellään otsikon "ihmisestä tietoinen kettu" alla mm. ennakkotiedustelua, passipaikalle menoa ja pillittämisen rytmittämistä. Akin videon tyylilaji on dokumenttimainen ja esittelevä, eikä videolla poppi soi. Ote on siis aivan erilainen Joonaksen videoihin verrattuna. Mutta molemmille on varmasti tilausta!

Oletko jo tutustunut uuteen Eräverkko-palveluun? Eräverkko on oman kuvauksensa mukaan: "eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut." Palvelun kehitys on vasta alkuvaiheessa, mutta kokonaisuus näyttää jo nyt aika lupaavalta.

Eräverkkoon on koottu erilaisia metsästysmatkailu- ja majoituspalveluita koko maan kattavasti. Uusia palveluntarjoajia näyttää liittyvän palveluun tiuhaan tahtiin. Lisäksi Eräverkon kautta voit lukea myös valikoituja eräalan uutisia ja blogeja - mm. tämä nyt lukemasi Tapiolan Takamailla löytyy sieltä.

Minusta Eräverkko tarjoaa erityisesti metsästysseuroille aika kätevän kanavan omien metsästysmahdollisuuksien markkinointiin. Sen lisäksi Eräverkkoon tehty metsästysseuran sivusto toimisi myös alkeellisena sisäisenä tiedotuskanavana. Tulevaisuudessa palvelua ollaan kehittämässä niin, että metsästysseurat voisivat perustaa oman keskusteluryhmänkin. Mahdollisuuksia on siis monia.

Toisekseen Eräverkolla voisi olla hyvä rooli kansalaisten ja valtionhallinnon palvelujen välittäjänä. Niin sanotun Riistakonsernin verkkopalvelut ovat nimittäin pahan kerran hajallaan: metsähallituksen metsästysluvat hankitaan omasta palvelustaan, riistakolmiomittauksille on oma palvelunsa ja vaikkapa vieraslajien ilmoittamiselle omansa. Lisäksi Ympäristöministeriön kaavailema luontohavaintorekisteri sopisi Eräverkon palveluihin mainiosti. Olen ymmärtänyt, että Eräverkkoa oltaisiin kehittämässä myös tähän suuntaan.

Lopuksi:

Eräverkko on mielenkiintoinen ja teknisesti mallikkaasti toteutettu palvelu. Sillä on mielestäni suurta potentiaalia kasvaa kotimaisten eräpalveluiden keskittymäksi. On jännä nähdä, onko suomalainen metsästäjäyhteisö vielä henkisesti valmis ottamaan näin modernilla konseptilla toimivaa palvelua omakseen. Itse toivon niin, sillä kaiken on elettävä ajassa - myös metsästyksen.

Suomi on yhdistysten ja aikakauslehtien luvattu maa. Silti, kun Suomen kokoisessa maassa alkaa ilmestyä uusi metsästyslehti, herättää asia melkoista kiinnostusta. Ja kun lehti ilmestyy rohkeasti vain verkossa ja sen sisältö koostuu laadukkaan ulkolaisen käännösmateriaalin lisäksi myös omasta toimitetusta materiaalista, on paketti sanalla sanoen mielenkiintoinen. Jahdissa-metsästyslehden ensimmäinen numero julkaistiin tänään ja kokonaisuus näyttää todella hyvältä.

Sisällön puolesta julkaisu on hyvin monipuolinen. Lehden 59 sivulla sorsastetaan Kainuussa, metsästetään alppikauriita Kirgisiassa, vertaillaan aseita ja karttapalveluita ja puhutaan metsästäjän eväsleivistäkin. Jahdissa-metsästyslehteä voi siis kutsua metsästyksen "yleislehdeksi". Lehden jutut jättävät ammattimaisen vaikutelman - valokuvat ovat teräviä ja laadukkaita, juttujen teksti on sujuvaa ja jutut on kirjoitettu ja käännetty asiantuntevalla otteella. Teknisesti lehti tuntuu pikavilkaisun perusteella toimivan tavallisessa tietokoneen selaimessa ja tablettitietokoneessa hyvin. Itselläni kesti hetken ymmärtää, että lehden sivuilla pääsee navigoimaan sivun alareunan palkin kautta - olisi pitänyt lukea heti etusivulla olleet ohjeet.

Kuvassa alla lehden päätoimittaja Jussi Lähdesmäki. Tapasin hänet kesäkuun alussa Erämessuilla. Kiinnostuin jo tuolloin Jussi kertomista suunnitelmista ja tulevista kuvioista.

Lopuksi:
Jahdissa-metsästyslehti ilmestyy vain verkossa ns. nettilehtenä. Ratkaisu on moderni ja vetävä - ihmisten ajankäyttö verkossa on koko ajan kasvussa ja tavanomaisten lehtien levikit pienenevät. Myös mainonta on siirtynyt verkkoon. Samalla pitää muistaa, että metsästäjäkunta on vanhahtavaa ja konservatiivista, joten kaikki metsämiehet eivät varmaankaan tästä julkaisusta innostu.

Yksi lehden erikoisempia ulottuvuuksia on, että se ilmainen - eli se on mainosrahoitteinen. Mainokset eivät ensimmäisessä numerossa häiritse. Osa mainoksista on jopa rakennettu näppärästi niin, että niistä saa klikkaamalla lisätietoja.

Jahdissa-metsästyslehti asettaa kovan haasteen muille suomalaisille metsästyslehdille. Ja hyvä niin. Laadukas sisältö on aina meidän lukijoiden etu. Toivottavasti Jahdissa-metsästyslehden tulevat numerot yltävät näin hienolle tasolle!

Klikkaa tästä suoraan lehden etusivulle

Oletko tutustunut CarbonTV.comin ulkoilmaohjelmiin? Palvelusta löytyy laadukkaita metsästys- ja kalastussarjoja, ampumiseen ja aseisiin keskittyviä ohjelmia ja muihin ulkoilupuuhiin liittyviä sarjoja. Itseäni kiinnostivat tietysti ensisijaisesti metsästys- ja metsästyskoirasarjat.

Palvelu antoi katsoa muutaman jakson ilman rekisteröitymistä ja senkin jälkeen palvelu näyttää olevan ilmainen. Tästäpä kesälomille katsottavaa!

Alla vielä malliksi pari upeaa ohjelmaa, jotka vilkaisin.

Fowled Realityn 1. tuotantokauden avausjakso oli ihan kelpo sorsastuspätkä. Siinä ollaan heinäsorsajahdissa loppukaudesta Missourin osavaltiossa. Nämä jenkkiläiset sorsaleffat ovat monesti hyvin opettavaisia varusteiden, pillityksen ja muun suhteen.

Vaikka kesäkalastus ei ole omien harrastusteni keskiössä, innostuin katsomaan Derek De Youngin kalamaalauksista kertovan dokumentin. Derekin työt ovat lyöneet läpi ryminällä ja hänen töitään on lisensoitu mm. Simmsin kalastusvälineisiin, Burtonin lumilautoihin ja Buffin putkihuiveihin.

Löysin muutaman mielenkiintoisen esittelytrailerin uusista metsästyselokuvista ja ajattelin esitellä ne myös blogissa. Uskon, että nämä kiinnostavat monia. Trailereista ensimmäinen on Donnie Vincentin uutuusmetsästyselokuva, toisessa ollaan kalkkunajahdissa vanhan konkarin mukana, kolmannessa sorsastetaan upeissa puitteissa ja viimeisessä elokuvassa ollaan kanalintujahdissa...

Terra Nova - 3 days on the island:
Donnie Vincent tuli tunnetuksi noin vuosi sitten The River's Divide -jousimetsästyselokuvallaan. Trailerin perusteella sama huippuhieno kuvaustyyli jatkuu myös Terra Nova -elokuvassa, jossa ollaan karibujahdissa jousella. Komeita maisemia ja hienoa kameratyötä näyttäisi tässä filmissä piisaavan.

The Disease:
The Disease - "Tauti", on legendaarisen kalkkunapillivalmistajan Dean "Redbeard" Mundhenken henkilökuva. Elokuvan nimen alkuperä tulee trailerissakin selväksi - ensimmäinen kalkkunajahti vei miehen mukanaan ja jätti häneen alati kytevän taudin. Saman taudin tartuttamia löytyy myös omasta lähipiiristä. Tämä metsästyselokuva vaikuttaa trailerin perusteella henkilökuvamaiselta dokumentilta. Uskonpa kuitenkin, että punaparran tarinoita olisi kiinnostavaa kuunnella.

Fuel the fire: The Farm III:
Habitat Flatsin sorsastuselokuva Fuel The Fire oli viime vuoden lopun sorsastuselokuvien tapaus. Sitä on kehuttu eri metsästysyhteisöissä laajalti. Ja mikäpä on kehuessa, sen verran upea elokuva näyttäisi trailerin perusteella olevan. Tästä trailerista käy muuten kirkkaasti selville suomalaisen ja yhdysvaltalaisen yhteiskunnan iso ero suhteesta metsästykseen. Jenkeissä metsästäjä nähdään luonnonsuojelijana, tai pitäisikö sanoa säilyttäjänä. Suomessa tämän suojeluroolin ovat ottaneet muut tahot.

Lintuhaukkuja ja eränkäyntiä Sompiossa
Sokerina pohjalla uutta suomalaista tuotantoa. Lintuhaukkuja ja eränkäyntiä Sompiossa -metsästyselokuva keskittyy perinteisimpään suomalaiseen jahtimuotoon eli kanalintujahtiin haukkuvalla koiralla. Omiin metsästysalueisiin ja riistakantaankin ei tämä jahtimuoto sovellu, mutta kanalintujahti haukkuvalla koiralla on monien mielissä sitä "oikeaa" metsästystä. Tälle elokuvalle on varmasti tilausta myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Ei muuta kuin popcornit tulelle :)

Arttu Kotisara on suomalaisen metsästyselokuvaamiseen käsite. Hän on tehnyt eräelokuvia jo 90-luvun alkupuolelta lähtien. Tässä jutussa esittelen lyhyesti jokaisen noutajakoiraharrastajan pakkohankinnan: Eräkumppaneina metsästysnoutajat -elokuvan. Tämä noin tunnin mittainen metsästyselokuva on julkaistu jo vuonna 2010.

Elokuvan päätähtinä ovat noutajat ja niiden ohjaajat, jotka ovat useimmille noutajaharrastajille tuttuja hahmoja kokeista, lehdistä ja netistä. Elokuvassa ollaan enimmäkseen ulkosaaristossa kesäkuun alun haahkajahdissa, joka on noutajakoirametsästyksen kuninkuuslaji. Merilinnustus on noutajakoirille raju metsästysmuoto, koska vastatuuleen laskeutuvat linnut lipuvat aallokossa ampumisen jälkeen hetkessä hyvin kauas. Linnun löytyminen aallokosta on monesti pelkästään nenän varassa. Lisäksi haavakkojen noutaminen on merellä erityisen vaikeaa, koska linnut sukeltavat esteettä pitkiä matkoja. Merilinnustus siis vaatii koiralta monella tavalla itseluottamusta, osaamista ja rohkeutta.

Haahkajahdin lisäksi elokuvassa metsästetään alleja ja pyörähdetään lyhyesti myös syksyn sorsa- ja kyyhkyjahdeissa. Mikä mukavinta, elokuvassa ollaan hetki myös noutajien mestaruuskokeissa. Elokuvan tyylilaji on Kotisaran muulle tuotannolle uskollisesti kiihkottoman dokumenttimainen ja toteava. Taustoja ja tekniikoita ei juurikaan selosteta. Tärkeintä on, että elokuva näyttää osaavia noutajia työssään hankalissa olosuhteissa liukkailla kallioluodoilla.

Lopuksi:
Eräkumppaneina metsästysnoutajat -elokuvaa voi suositella kaikille noutajakoiraharrastajille ja myös muuten merilinnustuksesta kiinnostuneille. Erityisen hyvä hankinta tämä elokuva on mielestäni niille noutajakoiraharrastajille, jotka eivät itse metsästä - tästä saa varmasti perspektiiviä harrastuksen tarkoitusperiin.

Ruotsalainen parivaljakko Ulf Lindroth ja Andreas Norin ovat parin viime vuoden aikana julkaisseet neljä metsästyselokuvaa, jotka sain katsottavakseni suoraan tekijöiltä itseltään. Kaikille neljälle elokuvalle tyypillistä on kunkin metsästysmuodon syvällinen ja havainnollinen esittely. Tavallisiin jenkkimetsästysleffoihin verrattuna juuri tietosisältö on näissä metsästyselokuvissa todella hyvällä tasolla. Siksi näitä metsästyselokuvia voi suositella myös kokeneemmille harrastajille. Tässä tarinassa esittelen jokaisen elokuvan lyhyesti ja esittelyjutun vierestä löytyy kyseisen metsästyselokuvan traileri.

Sepelkyyhkyn kaavemetsästys - Duvjakt med bulvaner:
Kyyhkyjahtiin keskittyvä keväällä 2013 ilmestynyt "Duvjakt med bulvaner" on poikien uusin metsästyselokuva ja taattua Lindroth/Norin -kamaa. Saalista saadaan runsaasti ja onnistuneen kyyhkyjahdin peruselementit esitellään hyvin seikkaperäisesti. Itselleni tämä metsästysmuoto on aiemmasta jo hyvin tuttu. Silti löysin muutamia uusia näkökulmia erityisesti kuvien asetteluun. Samalla omat havainnot kyyhkyjahdin onnistumisen peruselementeista saivat vahvistusta.

Aiempiin tuotoksiin verrattuna tässä metsästyselokuvassa on mukavan hurttia huumoriakin - Ulf mm. sadattelee avoimesti lapasesta lähtevää koiraa ja kiroilee ruotsalaisen hillityllä arvokkuudella ohiammuttuja lintuja. Kannattaa huomata, että tässä metsästyselokuvassa keskitytään vain peltopyyntiin, eikä mm. lepopuumetsästyksestä puhuta mitään. Duvjakt med bulvaner -metsästyselokuva on niin tuore julkaisu, että tätä tarinaa kirjoittaessa sitä ei ollut vielä saatavilla suomeksi tekstitettynä.

Metson latvajahti:
Metson latvajahti -metsästyselokuva on ilmestynyt viime vuoden lopulla. Näistä neljästä metsästyselokuvasta tämä pätkä jää minulle etäisimmäksi. Tässä metsästyselokuvassa korostuu suomalaisen ja ruotsalaisen metsästyskulttuurin erot - Suomessa kanalintujahtikausi ehtii loppua ennen kunnon latvalintuaikoja. Toisekseen elokuvasta käy ilmi sekin, että ruotsalainen metsokanta on melko rajulla tasolla.

Ketun Houkuttelu - oikea ääni oikeassa paikassa
Ketun Houkuttelu -metsästyselokuva on ketun pillittämisen huipputeos! Tässä pätkässä Ulfin syvällinen tietämys ketun käytöksestä, pillittämisen tyyleistä ja tavoista pääsevät oikeuksiinsa. Itse olen katsonut tämän pätkän moneen otteeseen ja joka kerralla opin jotain pientä uutta. Tämän metsästyselokuvan opit toimivat muuten pohjana viime talven kettuonnistumiselleni.

Hanhien metsästys kaaveilla
Hanhijahtielokuva on Lindroth/Norinin ensimmäinen metsästyselokuva. Jo siinä Ulf ja Andreas ovat löytäneet rauhallisen ja seikkaperäisen tyylinsä. Minulle pillittämisen opetus oli tämän elokuvan tärkeintä antia. On myös hieno seurata, kuinka nopeasti Ulf saa korjattua tilanteen pieleen menneen ennakkosuunnittelun jälkeen.

Lopuksi:
Lindroth/Norin -metsästyselokuvia voi suositella kaikille elokuvien metsästysmuodoista kiinnostuneille. Maisemat ovat komeita, saalista saadaan ja Ulf selostaa tarkasti, miksi sitä saalista saatiin. Myös metsästyksen eettinen puoli on mielestäni hyvällä tolalla - koiria käytetään aina mahdollisuuksien mukaan ja saalis poimitaan talteen tehokkaasti. Näitä metsästyselokuvia on erityisen kiva katsella näin kesän kynnyksellä ja fiilistellä jo nurkan takana odottavaa uutta jahtikautta. Riskinä näissä metsästyselokuvissa on, että näistä oppiikin jotain.

Nämä videot esitellään myös hieman toisenlaisesta perspektiivistä Terveiset Ravintoketjun huipulta -blogissa. Käy vilkaisemassa toinen mielipide sieltä.

Löysin pari päivää sitten amerikkalaisen Derek Baunen videot. Derek kuvaa lyhyisiin muutaman minuutin pätkiin metsästystä sen eri muodoissaan USA:ssa. Videot ovat mykistävän upeatunnelmaisia. Filmeissä yhdistyvät upeat maisemat, toimivat koirat ja metsästys moderniin kameratyöskentelyyn tavalla, jota harvoin kokee. Videot pulppuavat elämän iloa, positiivisuutta ja mukavaa luonnossa oloa. Saalistakin saadaan, mutta se ei ole videoiden pääasia. Itse koen Derekin videot omakseni, sillä myös tässä blogissa yritetään tavoitella samankaltaista luontosuhdetta ja näkökulmaa metsästykseen - metsästys ei ole vain tappamista. Saaliista toki iloitaan, mutta metsälenkki aseen kanssa voi olla monella tavalla onnistunut myös ilman yhtään laukausta.

Nostan tähän tarinaan esille kolme eriteemaista videotarinaa. Kokonaisvaltaisen elämyksen kannalta nämä videot on syytä katsoa koko ruudun näyttötilassa ja varmistaa, että ne toistetaan HD-tilassa.

Ice'd Over-videossa ollaan enimmäkseen vesilinnustusjahtien tunnelmissa. Hanhia ja sorsia kyttäilään pelloita ja vesistöistä. Suhde noutajaan on alleviivaavan herkkä. Kun tunnelmakuvien läpi katsoo itse metsästystapahtumia, löytyy sieltä paljon pieniä yksityiskohtaherkkuja varusteista, pilltyksestä ja muusta toiminnasta. Minulle aivan uusi tieto oli, että suoveneellä voi liikkua noin vaan myös kuivalla maalla.

October Rise -pätkä on lyhyt, vain reilun minuutin kestävä video. Silti siinä ennätetään olla fasaanipelloilla, kanadanhanhijahdissa ja lopuksi illan tullen syödään saalista porukalla, kertaillaan kuulumisia ja otetaan rennosti. Metsästystapahtuman tunnelmaa parhaimmillaan.

Spring Thing -videossa tutustutaan kalkkunan houkuttelupyynnin tunnelmiin. Hetki hetkeltä kasvavan jännityksen kyttäyskopilla voi oikein aistia. Mielenkiintoisena yksityiskohtana pätkän lopussa muuten näytetään sikäläinen tapa kiintiöityjen saalislajien kaatolupien valvontaan: saalislinnun koipeen kiinnitetään "lätkä" (Turkey tag), joita metsästäjät ostavat ennalta päätetyn kiintiön mukaan. Kaadettu eläin pitää merkitä lätkällä välittömästi kaadon jälkeen ja lätkän on oltava paikallaan linnun loppukäsittelyyn saakka. Vastaava malli toimisi ihan varmasti myös meillä vaikkapa metsähanhelle.

Kannattaa käydä katsomassa myös Derekin muut videot Vimeo-palvelusta: sieltä löytyy tunnelmakuvia valkohäntäpeurajahdeista, fasaanipelloilta ja jopa varisjahdeista. Mikä oli sinun suosikkivideosi? Jos olet löytänyt vastaavia upeasti toteutettuja lyhyitä tai pidempiä videoita YouTubesta, Vimeosta, HunterVids.comista tai muista netin videopalveluista, niin lisää ihmeessä linkit kommenttina tämän tarinan jatkeeksi!

Kevään pienpetojahtisesonki on meneillään juuri nyt. Ketut tulevat pillille hanakasti ja supikoirat alkavat liikkua luoliltaan. Sopivasti kesken tiiveintä jahtikautta Suomen Metsästäjäliitto on julkaissut varsin hyvän opasvideon ketun nylkemisestä. Video nähtävillä alla. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua myös aiemmin blogissani esiteltyyn aivan mainioon Jägarens Skinn och Hudar-kirjaan. Luonnonturkisten suosion ja niistä maksetun hinnan huhutaan muuten olevan nousussa.

Sepelkyyhkyn houkuttelumetsästyksen neljä peruselementtiä -kirjoituksessa lupailin tarkentaa vähän houkutuskuvien asettelumalleja. Esittelen tässä kirjoituksessa kolme erilaista käytännössä toimivaksi havaittua houkutuskuvioita. Mutta kuviot ovat merkityksettömiä ilman ymmärrystä sepelkyyhkyn käytöksestä, vaistoista ja perustarpeista. Näistä voidaan yksilöidä kolme vaatimusta, joita voi hyödyntää houkutuskuvien asettelussa. Tämä kirjoitus perustuu pääosin omiin kokemuksiin, mutta myös lintukirjojen perustietouteen ja The Pigeon Shooter-kirjaan, jonka tulin hankkineeksi vuosi sitten.

Englanninkielinen The Pigeon Shooter-kirja esittelee kolmen s-kirjaimen vaatimuksen teorian. Kirjassa esitetään, että houkutuskuvista pellolle asetellun kuvion pitää antaa linnuille turvaa (Safety), tilaa (Space) ja tarjota tarvittaessa nopean pakoreitin (Salvation). Tämä ajatusmalli sopii hyvin omiin kokemuksiini ja jahtihavaintoihin. Huomasin, että olin käyttänyt tiedostamatta kolmen s-kirjaimen teoriaa tavallani jo aiemmin, mutta kirjassa asia oli esitetty kattavammin ja laajemmin.

Kirjassa on kovat kannet. 140 sivua täyttä asiaa.

Kuvia on melko vähän. Nekin enimmäkseen tarinaa tukevia mustavalkopiirroksia.

Sepelkyyhky elää pesiessään pareina hajallaan pitkin metsiä. Metsäpulujen elämän malli muuttuu syksyllä, kun linnut parveutuvat syysmuuttomatkalle. Muutto on raskas tapahtuma ja lintujen pitää tankata rajusti energiaa selviytyäkseen matkan rasituksista. Useimmat muuttolinnut lähtevät etelään vasta sitten, kun on pakko - sepelkyyhky ei ole tässä suhteessa poikkeus. Se viipyy hyvillä ruokailumailla niin kauan, kun ruokaa vain löytyy, eikä sää muutu ihan talviseksi. Esimerkiksi vuoden 2009 syksy oli pitkä ja lämmin. Tuolloin ammuin kauden viimeisen sepelkyyhkyn vasta ihan lokakuun lopussa. Alla kyyhkyparvi vuoden 2011 elokuun lopulta.

Sepelkyyhkyn ykkösvihollinen ovat päiväpetolinnut. Haukat hyökkäävät saaliille myötätuuleen matalalla ja nopeasti liitäen. Maassa ruokaillessaan kyyhky on kaikkein suurimmassa vaarassa petolintujen hyökkäyksille. Ruokailu ryhmässä on sepelkyyhkyn vastaisku haukoille, sillä se on yksilön kannalta turvallisinta. Samalla parven keskellä oleva lintu on parven laitalintuja paremmassa turvassa (Safety). Siksi houkutuskuviot asetellaan niin, että linnulle jätetään keskelle kuviota hyvä tila (Space) laskeutua. Tämä varpushaukka yritti saada välipalaa houkutuskuvistani syksyllä -11.

Sorsien ja useimpien muiden lintujen tavoin myös sepelkyyhkyt laskeutuvat käytännössä aina vastatuuleen. Tähän on parikin syytä. Yhtäältä on energiataloudellista ja aerodynaamisesti kontrolloitua laskeutua vastatuuleen. Ymmärtääkseni myös lentokoneet laskeutuvat mieluiten aina vastatuuleen. Toisaalta vastaiseen laskeutuessaan sepelkyyhky voi tarkistaa vielä viime hetkellä, näkyykö maisemassa petolintuja myötätuulen puolella. Myötätuulessa vaaniva vaara on syynä siihenkin, miksi kyyhkyset ovat enimmäkseen nokka päin tuulta. Ruokailevassa kyyhkyparvessa on aina joukko niitäkin, jotka eivät vastatuuleen katsele. Silti olen sitä mieltä, että tätä piirrettä on syytä hyödyntää myös houkuttelupyynnissä ja asettaa kuvista ainakin valtaosa kohti tuulta.

Sepelkyyhkyille on ominaista, että laskeutuva lintu ei mielellään lennä maassa olevien päältä, vaikka lintu haluaakin laskeutua kaverin lähelle. Tämä johtuu ilmeisesti kolaririskistä. Toimivassa houkututuskuvioissa jätetään siis selvä ja avoin saapumisväylä. Samalla tuulen alapuolelta avoin houkutuskuvio antaa tarvittaessa hyvän pakoväylän linnuille (Salvation) - kyyhkyhän lähtee pakolentoon aina myötätuuleen.

Auringollakin on selvä vaikutuksensa sepelkyyhkyjen toimintamalleihin: kyyhkyset eivät laskeudu suoraan vasta-aurinkoon, eivätkä ole maassa suoraan aurinkoa päin häikäisyn vuoksi. Pilvettömänä aamuna itätuulella kyyhkysten kuvajahdista ei meinaa tulla mitään, ellei passipaikalla ole sopivan lähellä isoja puita varjostamassa häikäisyä.

Seuraavissa kappaleissa esittelen kolme erilaista kuviota, jossa edellä kerrotut teoriat otetaan käytäntöön. Näitä kolmea asettelumallia soveltamalla saa tehokkaan kuvion mihin hyvänsä. Kuvien välisillä etäisyyksillä säädetään sitä, mihin lintujen halutaan laskeutuvan. Laskeutumisalueen vieressä riittää, että kuvia on harvakseltaan kolmen neljän metrin välein - annetaan siis tilaa. Kauempana kuvan perällä kuvat asetetaan tiiviimmin jopa metrin välein, jolloin sitä lintujen kaipaamaa laskeutumistilaa ei ole.

Hevosenkenkäkuvio on se tavallisin malli. Tässä passipaikka on piilossa ojanvieruspensikossa ja tuuli selän takana. Linnut laskeutuvat kohti passipaikkaa, joten ampuminen on tarkkaa ja tehokasta. Aurinko on jossain, kunhan vain ei selän takana tuijaamassa laskeutuvia kyyhkyjä silmiin. Hevosenkenkäkuvio on toimiva, koska se antaa turvaa (Safety) lähes joka puolelta, siinä on hyvin tilaa (Space) ja pakoreitti on selvä (Salvation). Tämä malli on herkkä tuulen muutoksille, koska lentoväylän suuaukko on aika kapea. Jos malli ei ole riittävän tarkasti vastatuuleen, voi linnut lentää kuvion ohi ja laskeutua sen sivuille.

L-kuvio on myös erittäin toimiva malli. L-kuvio asetellaan silloin, kun tuuli käy passipaikalle sivusta. Syksyn edetessä kyyhkyparvien pääluku kasvaa. Vastaavasti kuvaparvea voi kasvattaa laittamalla peltoon lisää kuvarivistöjä. Kuvassa nämä lisärivit näkyvät hailakampina. Näin peruskuvion toiminta, houkuttelevuus ja laskeutumisalue pysyy samana, mutta parven näkyvyys ja isompien parvien vetovoima kasvaa.

Sivuvastaisen tuulen houkuttelukuviona toimii parhaiten "C-kuvio". Kuvio näkyy laajana varsin kauas ja houkuttelee hyvin. Erityisesti tämän kuvion kanssa olen moneen otteesen nähnyt, kuinka lähestyvät linnut välttelevät kaverien päältä lentämistä ja aivan erikseen kiertävät ja kaartavat koko pitkän kuvion taakse ja laskeutuvat vapaalla lentoväylällä suunniteltuun paikkaan. Ne siis eivät mielellään lennä maassa olevien päältä. Kyyhkyt laskeutuvat punaiselle laskeutumisaluelle, koska juuri siinä saa parhaiten turvaa ja tilaa ja pakoreittikin on kunnossa.

Sokerina pohjalla herneruokinnaltani tuoretta riistakameramateriaalia, joka osaltaan vahvistaa tämän kirjoituksen sisältöä. Olin aika hämmästynyt nähdessäni kuvan: että viisi lintua osaakin olla noin nätisti L-kuvion (tai puolittaisen hevosenkengän) muodostelmassa! Tuuli kävi kohteeseen kuvaushetkellä lännestä, eli kuvaan katsoen oikealta. Kolme lintua vasemmalta on suoraan nokka kohti tuulta.

Lopuksi:
Tiedän, että sepelkyyhkyjen houkuttelupyynnissä on erilaisia koulukuntia ja tässä kirjoituksessa esitetyt ajatukset voivat kuulostaa teoreettiselta höpinältä. Käytännössä näiden ajatusten pohjalta tehdyt houkutuskuviot olen kuitenkin toimiviksi todennut. Jos linnut laskeutuvat kuvion perälle tai ulkopuolelle, lentävät kokonaan ohi tai kaartavat viime hetkessä pois, on kuvio asetettu liian tiiviiksi, siinä ei ole hyvää laskeutumispaikkaa, se on väärin suhteessa tuuleen tai aurinkoon. Tai sitten vika on naamioinnissa. Niin tai näin - vika on kuitenkin aina korjattavissa pienellä tuumaamisella.

Lue myös: Sepelkyyhkyn houkuttelumetsästyksen neljä peruselementtiä

Pari viikkoa sitten avasin kiekkokauden haulikkoradalla. Mukana oli tuolloin myös kaverini, joka otti valokuvia ratatyöskentelystä. Kuvien kertoma oli suoraa ja tylyä - ampuma-asennossa olisi paljon korjattavaa. Tässä kirjoituksessa kerron, mitä kuvausten jälkeen on tapahtunut. Lisäksi esittelen pari kirjaa haulikkoammunnasta.

Oli parasta aloittaa alusta. Otin hyllystä haulikkoammuntaa käsittelevät kirjani esille. "Breaking Clays: Target Tactics, Tips and Techniques" -kirja on kerronnaltaan hyvin seikkaperäinen ja yksityiskohtainen. Se sopii erityisesti aloittelijalle. "Move, Mount, Shoot: Champion's Guide to Sporting Clays" -kirjan parhaat puolet ovat ammunnan teorian käsittelyssä ja se sopii ehkä ennemmin jo jonkin verran kokeneemmalle harrastajalle. Kirjat tukevat toinen toisiaan ja suosittelen kyllä molempia kirjoja kaikille, jotka haluavat opetella, tai korjata, ampumista.

Kuvassa alla Breaking Clays -kirjan tarinaa oikeaoppisesta nostosta. Näillä kirjojen opeilla aloitin ampuma-asennon rakentamisen tavallaan alusta. Tein ns. kuivaharjoittelua kotona joka ilta - osin peilin edessä, osin videoiden asentoa. Kuivaharjoittelun merkitystä korostaa myös molemmat kirjat. Julkisuudessa on taas muuten esitetty, että aseet tulisi säilyttää keskitetysti kunnan, valtion tai ampumaseurojen holveissa. Näiden esitysten takana ei ole juurikaan käytännön ymmärrystä - turvallinen ja tehokas aseen käsittelytaito edellyttää paljon toistoja ja harjoittelua. Nämä harjoitteluhetket eivät kestä yleensä pitkään. Olisipa se vallan erikoinen tilanne, jos pitäisi kipaista kunnantalolle tekemään muutama harjoitusnosto omalla aseella.

Olen pohtinut syitä ampuma-asentoni painumiseen. Jokunen vuosi sitten viilasin sen kuntoon hankittuani yo. kirjat. Minähän olen käyttänyt pelkästään päällekkäispiippuisia haulikoita yli 20 vuotta, kunnes kaksi syksyä sitten päätin vaihtaa puoliautomaattihaulikkoon. Kesken metsästyskauden harjoittelua ei paljon ehtinyt tekemään. Ehkä uuden aseen ergonomia ja erilaiset mittasuhteet ovat painaneet ampuma-asentoa minne sattuu.

Eilen menin taas radalle ja olin sopinut uudesta valokuvauksesta kaverini kanssa. Alussa kaikki keskittyminen meni asentoon, eikä ampuminen ollut kovin luontevaa. Asennon hakeminen kesti ja vanhat tavat meinasi koko ajan puskea päälle. Ensimmäisen kierroksen aivan alussa meno näytti tältä. Ainakin omaan silmääni asento on tasapainoinen ja vasen käsikin oikealla paikalla.

Ehdin lopulta kiertämään radan vain kahdesti. Väkeä oli yllättävän paljon liikkellä, joten jonotusajat venähtivät. Kuvista näki kyllä hyvin, että kierrosten edetessä keskittyminen asentoon alkoi pikkuhiljaa lipsua. Tässäkin kuvassa vasen käsi on turhan edessä ja siten käsivarsi on liian suorana. Silti osuma kiekkoon on saatu ja kamerallekin on tallentunut juuri se oikea hetki. Kiitos jälleen kerran "HK":lle kuvista.

Takamaiden lukemisto -sarjassa on taas ajankohtainen kirja esittelyssä. Lintujen kevätmuutto on kiihkeimillään ja tulokkaita näkyy maastossa, pellolla ja vesistöissä nyt tiheämmin kuin muina vuodenaikoina. Osa linnuista on näkyvästi esillä, osa piilottelee ja niistä kuulee vain heleän laulun. Siksi Linnut äänessä -kirja on juuri nyt pinnalla.

Linnut äänessä -kirja esittelee 150 pohjolan yleisintä lintulajia valokuvin. Mikä tärkeintä, jokaisesta linnusta on mukana myös ääninäyte. Kirjaan on liitetty soitin, josta voi kuunnella kullakin sivulla esitetyn linnun äänen. Tämä lähestymistapa lintukirjamaailmaan on aivan uusi ja piristävä.

Soittimen käyttö on helppoa. Sivun ylälaidassa näkyvä tunnistenumero valitaan soittimesta ja toistopainike soittaa valitun äänen.

Arvio:
Linnut äänessä (ISBN: 9789513155599) on mainio kirja ääninäytteidensä vuoksi. Kirjan valokuvat ovat laadukkaita ja esittelytekstit tiiviitä ja napakoita kokonaisuuksia. Varsinaisena perinteisenä lintukirjana ja tunnistusoppaana kirjan anti jää silti vähän ohueksi. Mutta tämän kirjan paras juttu onkin äänipuoli. Varsinkin vähän näkymättömämpien pikkulintujen lauluääni jää monesti tunnistamatta ja tähän kirja tarjoaa aivan mainiota apua. Myös perheen jälkikasvun kanssa kirjaa on kiva selailla ja tutustua pihamaan tirppoihin näinkin.

Takamaiden Lukemisto -sarjan toisessa osassa esittelen joulupukin paketista löytyneen upean lintujen valokuvauksesta kaiken kertovan oppaan - Lintukuvauksen Käsikirjan. Syksyn mittaan tulin kuvanneeksi melko paljon lintukuvia: kuva heinäsorsaparvesta on yksi omista suosikeistani ja kuva varpushaukan syöksystä kyyhkysen kuvien päälle on mielestäni myös erikoisuudessaan onnistunut. On kuitenkin rehellistä myöntää, että nämä kuvat on enemmänkin onnekkaita näpsyjä. Lintukuvauksen Käsikirjan opeilla saan varmasti tulevista lintukuvistani aiempaa parempia.

Kirjan tekijoinä on kolme alan merkkihenkilöä: Bence Máté, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo. Kirjan on kustantanut Docendo, jonka kotisivuilta kirjaa voi myös tilata. Kirjasta löytyy pieni esittelysarja myös SlideSharesta. Kirja oli muuten viime vuoden Tieto-Finlandia -ehdokkaana.

Kirja on sidottu vaakaan, joka ei ole lukemisen kannalta se kaikkein mukavin vaihtoehto. Tämä on sivuseikka, sillä kirjan tietosisältö ja toinen toistaan upeammat lintukuvat todella riuhtaisevat mukaansa. Kirjan kannessa kohti katsojaa liitävä viisauden symboli - pöllö - antaa viitteitä sisällöstä.

380-sivuiseen kirjaan on saatu mahtumaan valtava määrä teknistä tietoa kuvaamisesta, kuvauskalustosta ja erilaisista valotus- ja tarkennustekniikoista. Lisäksi kirja opettaa lukijalleen sommittelua, rajausta ja kertoo jopa parhaista kuvauspaikoista pitkin maailmaa.

Lukijan kannalta kirjan hienointa antia on, että se on kolmen tunnustetun, mutta erilaisen, valokuvaajan yhteisprojekti. Ei siis ole olemassa yhtä absoluuttista totuutta siitä, miten otetaan "hyvä lintukuva". Kirja pikemminkin tarjoaa tekijöiden erilaisuuden kautta ajatuksen siitä, että samankaltaisia kuvaustilanteita voi lähestyä monella eri tavalla.

Arvio:
Lintukuvauksen Käsikirja (ISBN: 978-951-0-37640-9) on yksiselitteisesti hyvä kirja. Maallikko voi tutkia sitä pelkästään kuvakirjana, valokuvausta aloitteleva harrastaja saa siitä kattavan annoksen hyvää tietoa ja pidemmälle ehtinyt valokuvaaja löytää siitä varmasti uutta ajateltavaa ja pieniä vinkkejä. Tämä kirja kestää myös ajan hammasta. On mahtavaa, että jotkut uivat vastavirtaan ja tekevät näin hyviä ja syvällisiä tietokirjoja.