Tapiolan Takamailla

Viime viikosta iso osa meni flunssassa, enkä päässyt syyskuun ensimmäisen päivän hanhionnistumisen jälkeen riistatilanteisiin reiluun viikkon. Onneksi flunssa alkoi hellittää tämän viikon alussa ja pääsin sorsien aamulennoille.

Tämä syyskuun alkupuoli on yleensä linnustuskauden parasta aikaa: sepelkyyhkyt ovat vielä maisemassa, sorsat alkavat kerääntyä muuttoparviksi, peltokanalintujahti on meneillään ja metsäkanalintujahtikin alkaa kymmenes päivä.

Tämän tarinan ensimmäinen kuva on maanantain aamulta, jolloin menin sorsastamaan. Olin tapani mukaan rannassa noin puolitoista tuntia ennen auringonnousua, jolloin on normaalisti pimeää. Vaan toisin oli tuona aamuna. Pilvet heijastivat horisontin takana olevasta auringosta valoa niin, että maastossa näki täysin ilman lamppua ja sorsia mennä suihki ilmassa koko ajan. Olin siis pahemman kerran myöhässä. Kylvin kaaveita veteen mahdollisimman nopeasti ja kiireessä tulee oltua huolimaton - kaaveet jäivät aivan liian kauaksi passipaikasta. Sorsakaaveet sinällään houkuttelivat hyvin, mutta useimmiten linnut kiersivät kaaveiden taakse avoveden puolelle ja laskeutuivat jonnekin 50 metrin päähän. Hyvästä lennosta saatiin lopulta vain yksi onnistuminen.

Tiistaina oli sitten syyskuun kymmenes, eli kanalintujahdin aloituspäivä! Päivä aloitettiin tosin sorsastuksella. Passipaikkani vieressä lumpeen juuri kurotteli ilmassa ja näpsäisin siitä oheisen "taidekuvan".

Tiistain lento oli maanantaita paljon hiljaisempi, mutta pari komeaa koirasheinäsorsaa tuli saaliiksi. Tämä värisorsapari kaartoi kaaveille vähän ennen kuutta, mutta ne laskeutuivat melko kauas ja tulivat loppumatkan uiden. Houkuttelutilanteessa toimi mainiosti Buck Gardnerin monipuolinen Whistle-pilli, jolla saa tehtyä myös koirasheinäsorsan "surinaa". Melko hiljaisena pillinä se toimii lähihoukuttelussa parhaiten. Linnuista toinen jäi haavakoksi ja sukelsi välittömästi joen vastarannalle. Nallen kanssa lintu löytyi kuitenkin varsin vaivattomasti.

Pitää muuten mainita, että taannoin hankkimani tavikaaveet toimivat todella hyvin. Minullahan oli ajatuksena, että saisin kasvatettua kaaveparven monipuolisuutta. Samalla toivoin, että pienikokoinen tavikaave houkuttelisi kuitenkin hyvin. Muutaman reissun perusteella nämä kaaveet näyttävät toimivan oikein mainiosti pienestä koostaan huolimatta. Olen asettanut tavit omaan parveensa näkyvälle paikalle avoveteen. Niiden viereen on laskeutunut jo lukuisia sorsia - varsinkin epäonnisena maanantaina tavit vetivät useita heinäsorsaparvia viereensä.

Tiistaina alkoi siis myös kanalintujahti. Aamun sorsatuplan jälkeen käväistiin pieni maastolenkki. Olin paikallistanut teeripoikueen muutama päivä aiemmin, joten odotukset saaliista olivat korkealla. Odotuksille tuli vastinetta. Nala toimi metsässä aivan loistavasti. Se teki itsenäistä sopivan laajaa hakua melkoisella vauhdilla. Taisi olla maastossa hajuja runsaasti. Teeripoikue löytyi nopeasti ja koira ajoi akkateeren oppikirjojen mukaan suoraan kohti minua. Oli kyllä hienoa seurata koiran työtä. Ennen kautta minulla oli melko suuria odotuksia Nalan toiminnasta, eikä kausi ole tuottanut pettymstä. Eipä tätä metsästystä enää oikein osaisi ilman koiraa harrastaa.

Takamaiden linnustuskausi syksyn 2011 osalta alkaa olla vähitellen päätöksessä. Sattumasorsa tai pari voi vielä löytyä, mutta nyt on hyvä hetki muistella syksyn parhaita paloja. Seuraavan kerran lintuja metsästetään vasta kevään korvilla varis- ja lokkijahdeissa.

Kausi alkoi erittäin epävarmoissa ja oikeastaan aika hankalissa tunnelmissa, kun Nallen laukausarkuus vielä vaivasi pahasti. Laukausarkuus kuitenkin hävisi käytännön töissä, kun päästiin sepelkyyhkyjahtiin. Tästä tilanne vain parani reissu reissulta ja koira alkoi vähitellen ymmärtää, mitä on oikein kyse. Alla oleva kyyhkynen oli se ensimmäinen oikea lämmin noutotilanne koiralleni.

Sorsajahtia sävytti erikoiset sääolosuhteet. Syksy oli pitkä, lämmin ja vetinen. Kelit muuttivat sorsien liikkeitä, lentoaikoja ja lepopaikkoja niin, että sorsakausi oli passipaikoillani enimmäkseen yllättävän hiljainen. Vasta marraskuun puolessa välissä tilanne alkoi vilkastua ja samassa kausi olikin jo ohi.

Sorsakausi alkoi kaukana pohjoisessa. Mukavan reissun kruununa oli ensimmäiset vesinoudot. Omakohtaisesti sykähdyttävimmät noutotilanteet oli lokakuiset haavakkosorsien löytämiset. Näiden tilanteiden myötä oma luottamus Nallen kykyihin nousi valtavasti.

Metsäkanalintujahti oli osaltamme melko vähäistä. Kahdesti käytiin teeriä kuvastamassa ja molemmilla kerroilla saatiin yksittäiset teeret saaliiksi. Hienoja tilanteita molemmat.

Myös peltokanalintuja pöllyteltiin kauden mittaan ja saatiin mukavia onnistumisia. Fasaani on kyllä hyvähermoinen lintu. Se luottaa suojaväriinsä viimeiseen asti ja lähtee vasta lähes saappaan alta.

Kauden mittaan huomasin, että noutajan myötä oma metsästykseni muuttui paljon monipuolisemmaksi ja likkuvammaksi. Lisäksi luottamus koiran kykyihin muutti metsästystapojani: aiempina kausina olin pyrkinyt ampumaan vain sellaisiin tilanteisiin, että saaliin noutaminen ja löytäminen olisi mahdollisimman helppoa ja varmaa. Koiran suorituskyky toi tilanteisiin tietynlaista itsevarmuuspuskuria niin, että uskalsin pudotella myös peitteisempiin paikkoihin.

Linnustuskausi 2011 oli ensimmäinen yhteinen metsästyskausi Nallen kanssa. Alun epävarmuuksista huolimatta syksy meni aivan mahtavissa merkeissä. Koira oppi kauden mittaan valtavasti - samoin isäntä koirastaan. Yhteistyö koiran kanssa sujui loppukaudesta jo todella hienosti. En pysty enää oikein edes kuvittelemaan metsästystä ilman omaa koiraa. Aiempina vuosina kavereiden koirat ovat hoitaneet noutotöitä, mutta kyllä oma koira on aina oma koira.

Isyysvapaa vetelee viimeisiään ja tässä kirjoituksessa koostan yhteen Tapiolan Takamaiden viime päivien tapahtumia: merellä käytiin sukeltajasorsien perässä - ilman saalista tosin, sorsastuskausi jatkui omissa lähimaisemissa ja teerenpyyntikausi taputeltiin loppuun tänään. Kolme viikkoa isyysvapaalla vierähti nopeasti: poika kasvoi silmissä ja metsälle ehdittiin enemmän, kuin olisin uskaltanut toivoa. Kiitollisna mielellä olen tästä perheelle.

Teimme keskiviikkona ja torstaina pienen retken merelle. Tavoitteena saada telkkiä tai koskeloita. Reissu oli oikein mukava hyvässä seurassa, mutta ilman saalista jäätiin. Tämä oli harmi sikäli, että olisin halunnut nähdä noutajan toimintaa merellä. Merilinnustus on noutajan vaativin metsästysmuoto, sillä pudotettu lintu ajelehtii aallokossa nopeasti todella kauas ja koiran näkökulmasta aallot ja maininki muodostavat todella vaikean ympäristön toimia. Merellä koiralta vaaditaan rajua fyysisyyttä, määrätietoisuutta ja samalla järkeä, koska lintu pitää paikallistaa kuitenkin nenällä.

Kun mereltä ei sorsia löytynyt, mentiin käymään omissa vakiomaisemissa heti perjantaiaamuna. Tämä auringonnousukuva on todennäköisesti hienoin otokseni kuluneesta teemasta. Nuo pilvet on ainakin omasta mielestäni aika mahtavat.

Vaan saatiinpa perjantaina saalistakin. Tein koiralle ensimmäisen tuplapudotuksen, eli ammuin samaan tilanteeseen kaksi lintua. Tähän saakka en ole halunnut tuplia ampua, koska olen halunnut antaa koiralle hyviä onnistumisia. Sorsien nouto sujui oikein hienosti - ei yritystäkään vaihtamiseen tai molempien tuomiseen kerralla. Taustalla muuten näkyy tälle syksylle ostamani sorsastusvene. Se on ollut kerrassaan hyvä ostos ja lupaan kirjoitella siitä lisää myöhemmin, kunhan nämä kiireisimmät metsästysajat menee ohi.

Tänään käytiin toisen kerran tälle syksylle teeriä kuvastamassa. Aamu valkeni pienen sumun saattelemana ja pitkään näytti siltä, että tänään ei teeriä saataisi. Lintuja oli kyllä alueella, mutta olin valinnut paikan vähän väärin. Teeret pitivät soidintaan peltoaukon toisessa päässä vajaan kilometrin päässä. Vähän ennen yhdeksää kuitenkin yksinäinen ukkoteeri tuli kuville ja sain sen pudotettua. Tämä päätti teerikauden osaltani, sillä seuran kiintiö tälle kaudelle oli kaksi mustaa lintua. Tällä kertaa otin noudosta videota. On muuten outo juttu, että oma ääni painuu koiraa kehuessa mikkihiirimäiseksi kimitykseksi.

Lopuksi vielä sananen huomioliiveistä. Ostin molemmille koirille Hurtta Collectionin liivit. Terrieri sai vähän lämmittävää eristettä sisältäneen Lifeguard Polar-liivit ja noutaja puolestaan kevyemmän Lifeguard Twilight-liivit. Näistä tuo terrierin liivi toimii hienosti. Se pysyy paikallaan oikein hyvin. Mutta olen kyllä vähän pettynyt tuohon noutajan liiviin. Se kuminauhasäädöt löystyvät niin, että rinnan päältä menevä remmi muodostaa vaarallisen lenkin. Kyllähän sen jollain hakaneulapatentilla saa varmistettua, mutta jotenkin sitä olettaisi kalliin liivin toimivan ilman säätämistä.

Tuo remmin löystyminen näkyy tässä videossa aika paljastavasti. Koira löytää tämän päiväisellä metsäkeikalla jotain, todennäköisimmin siellä oli jänis tai kauris, ja juosta ryöheltää kuusikossa aikansa. Liivin remmi löystyy vaarallisesti tuossa viiden minuutin kuluessa ja vain hyvällä tuurillä selvittiin ilman kiinnijäämistä risukkoon.

Kuten Tapiolan Takamaiden jatkokertomuksen edellisessä kirjoituksessa suunniteltiin, tänä viikonloppuna käytiin katsomassa teeriä. Lauantain aamuna ei päästy ampumatilanteisiin, koska olin valinnut peltoaukon väärän pään: teeret pitivät soidintaan puolen kilometrin päässä. Tänä aamuna asiasta otettiin opiksi ja saatiin Nallelle teerinouto.

Aamu valkeni kuulaana, vähän sumuisena mutta pakkasen puolella ei kuitenkaan oltu.

Teeriä alkoi hiljalleen kertyä maisemaan. Tämä nelikko oli noin 150 metrin päässä. Kuva on otettu pajupuskan läpi, joten kuva on vähän epätarkka ja häiriöinen. Liikkua ei voinut, sillä teeriä suhautteli puissa ainakin viidellä suunnalla.

Osa latvateeristä häipyi soitimelle puoli yhdeksän maissa ja niitä lensi maisemassa mukavasti. Tarkkailin pariksi kuihtunutta nelikkoa, enkä ollenkaan huomannut takaa sivulta tullutta ukkoteertä. Vasta koiran pieni ynähdys vierellä kertoi, että kuville oli laskeutunut ukkoteeri. Teeri näki liikkeen, karahti samantien siivilleen ja sain sen pudotettua.

Nouto ja palautus meni täysin salonkikelpoisesti. Ei repimistä tai ravistelua tai muutakaan ylimääräistä - viime syksynä Nalle oli repinyt kasvattajan kanssa yhden teeren, joten tarkkailin tätä erityisen tarkasti.

Siinä sitä riitti ihmettelemistä meille molemmille. Tämä ukkoteeri oli ensimmäinen teerisaaliini ainakin 15 vuoteen. Ja muutenkin tämä oli ensimmäinen vanha teeri.

Kyllä vaan tarjoaa syksy parastaan meille. Tämä noutajametsästys on kertakaikkiaan mahtavaa touhua! Aamun aikana nähtiin yhteensä 23 teertä. Vielä näitä valokuvia ottaessa kuusi teertä lensi ylitseni. Säästelin kuitenkin seuran kiintiön toista teertä myöhemmälle loppukauteen, juopasin kahvit ja höpötin koiralle. Hieno aamu.

Tapiolan Takamailla on oltu poikkeuksellisissa tunnelmissa, kun pesue kasvoi - poika tuli. Siitä läsähti päälle isyysvapaa, jota toki käytetään myös ulkoiluun. Reissujen luonne muuttuu osaltaan, kun välillä mukana on molemmat koirat ja osin myös muuta perhettä. Viikon aikana tapahtui erinäisiä työvoittoja ja tässä kirjoituksessa kertaan tapahtumia.

Jotkut saattavat muistaa viime keväältä tarinan soivasta metsosta lähimetsässä. Tapasin todennäköisesti saman linnun uudelleen. Lähdin loukkukierrokselle koirien ja tyttären kanssa ja noutaja ajoi metson puuhun. Nostin automaattisesti haulikon poskelle, mutta jätin ampumatta. Paikallinen metsästysseura on nimittäin rauhoittanut metson. On myönnettävä, että tilanteessa joutui käymään aikamoista Jaakobin painia - olisi se ollut makea paikka saada pitkästä aikaa metso joulupöytään. Lopulta kuitenkin kaivoin kameran esille ja pistin pyssyn syrjään. Silti tämä oli hieno työvoitto koiralle - aika vähän ollaan saatu koiralle ylösajotilanteita syksyn aikana. Hieno lintuhan se on - siitä ei mihinkään pääse.

Metsotilanteesta riitti juteltavaa evästauolla jälkikasvun kanssa.

Sorsakanta joella ei ota parantuakseen, vaikka tulva on laskenut tavanomaiseen korkeuteen. Lähes koko syyskuun kestänyt tulva-aika on osaltaan muuttanut alueen sorsien elintapoja. Niiden lepopaikkana on nyt uusi perukka, johon en pääse metsästämään läheisten talojen vuoksi. Myös lentoreiteissä on tästä johtuen muutoksia ja nekään eivät toimi edukseni. Aamut ovat toki kauniita.

Mutta lauantain aamuna pääsin sentään antamaan noutajalle yhden vesityön. Naarassorsa ränkätti kanssani reilun tunnin ja selvästi halusi minusta ja pillistäni seuraa. Lopulta se lentää liihotteli kuville. Vesityö meni varsin mallikkaasti, vaikka koira ei markkeerannut pudotusta. Koira loikkasi käskystä veteen ja kun sorsa jäi kellumaan kuvien taakse katveeseen, niin koira kävi menomatkalla tökkäämässä linjalle osuvia muovikuvia. Tämä sorsasaalis oli todellinen työvoitto - sen verran monesti ollaan palattu reppu tyhjänä kotiin.

Lauantain aamu oli muutenkin hieno. Teeret kukersi syyssoitimellaan, fasaanikoiraat huutelivat kolmella suunnalla, satunnaisia yksittäisiä kyyhkysiä vielä lenteli maisemassa ja hanhiakin oli ilmassa. Kyllä siinä kelpasi passissa istuskella.

Kun heinäsorsasaalis alkaa yllättäen muodostua tämän syksyn osalta melko pieneksi, piti tähän saaliiseen tutustua tarkasti.

Tänään käytiin koirien kanssa kävelyllä ja sieltähän löytyi naaraspyy. Työvoitto tavallaan tämäkin: aika monesti on lähimetsissä kuljettu, eikä metsäkanalintuja ole saaliiksi saatu. Jännä juttu, kun alueella on talvella, keväällä ja kesällä teeri- ja pyypoikueita ja nyt metsästyskaudella on ollut varsin hiljaista.

Nasse ja Nisse - auringonpalvojat

Vaan tämäpä se tämän viikon suurin "työvoitto" taisi lopulta olla - vaikka oma rooli olikin vain lähinnä kädestä pitäjänä.

Tapiolan Takamailla oltiin koko viikonloppu tiiviisti metsästysretkillä lähimaastoissa - sorsia yritettiin aamulennolla, teeriä katseltiin loukkukierroksen yhteydessä ja peltokanojakin ehdittiin pöllyttämään. Tässä kirjoituksessa viikonloput huippuhetket sanoin ja kuvin.

Molempina aamuina oli todella kova sumu ja kylmä keli. Tänään varsinkin oli jo aika viileää - klo 5:20 auton mittari näytti nollaa ja ikkunat oli jäässä. Samalla koko viikon jatkuneet sateet olivat saaneet joen tulvimaan. En ole koskaan nähnyt joessa näin paljon vettä tähän aikaan vuodesta.

Aurinko nousee näihin aikoihin seitsemän maissa.

Kuvat oli pakko laittaa ihan rantaan kiinni. Keskemmällä kova virtaama ja veden mukana lilluvat kortteet ja muu roska meinasivat kaapata kuvat mukaansa koko ajan.

Ja pari kuvaa lähtikin virran mukaan niin, etten heti huomannut koko asiaa. Kuvat ehtivät lipua jo varsin kauas - toinen noin 500 metrin päähän ja toinen reilun kilometrin päähän. Onneksi paikallistin ne kiikareilla. Myötävirtaan hakumatka oli leppoisa, mutta vastavirtaan melominen otti oikeasti kunnon päälle. Kuvien pelastusreissulla rannan pensikosta pomppasi pieni sorsaparvikin.

Tämä sorsaparvi taisi olla viikonlopun suurin. Kuvilla ja pillillä ei ollut tähän porukkaan mitään vaikutusta. Ilmeisesti tähän saakka lämmin syksy ei ole vielä laittanut muuttoparvia liikkeelle. Tähän aikaan metsästyskautta sorsia pitäisi olla jo kohtalaisen runsaasti - nyt havaintosaldo jäi vain noin 40-60 lintuun aamussa. Ampumatilanteita ei ollut käytännössä lainkaan, joten sorsasaldo jäi harmikseni nollaksi.

Kohtalaisen kokoinen hanhitokka lensi päältä ja kankatteli komeasti.

Joutsenparikin liiteli maisemassa. "Joskus joutsenetkin näyttää kurjilta", vai miten se sanonta menikään...

Metsäkanalintuja, lähinnä teeriä ja pyitä, käytiin katsomassa loukkukierroksen yhteydessä molempina päivinä. Yhteensä kahdeksan teeritilannetta, mutta lähtivät kaukaa tai muuten peitteisestä paikasta. Pyitä ei yllättäen nähty lainkaan. Molempina päivinä kuljettiin noin viiden kilometrin pikkulenkki "takapihalla", eli omalta tontilta suoraan metsään.

Ja sokerina pohjalla: vähän pettynein mielin viikonlopun nollasaldoon lähdettiin vielä iltapäivällä pienelle lenkille tuttavan metsästysmaille peltojahtiin. Sieltä napsahtikin elämäni ensimmäinen fasaani. Koira markkeerasi, eli huomasi ammutun linnun pudotuksen ja paikan, loistavasti. Fasaani tippui toiselle peltoalalle pensikon, ison ojan ja vielä toisen pellon reunuspensikon taakse. Ihan pienen hetken Nalle arpoi ojalla - erilaiset maastovaihtelut on sille vielä vähän vaikeita tehtäviä. Palatessa se hyppäsi reilun puolentoista metrin loikan vettä täynnä olleen ojan yli ja palautti näin fasaanin kuivana ja siistinä käteen: varsin huomaavainen koira siis, vaikka on kuvassa vähän leuhkana nokka pystyssä ja pullistelee voimanpattejaan.