Tapiolan Takamailla

Meidän perheen nuorempi koira Sissi täytti viime viikolla vuoden! Minulle on ollut iso yllätys, kuinka helposti elämä kahden koiran kanssa on mennyt. Koirat ovat yksilöitä ja ne tarvitsevat omanlaistaan huomiota ja yksilöllistä koulutusta, mutta hyvin usein vanhemmasta koirasta on valtavasti apua nuoremman koulutuksessa.

Ensimmäinen kesä käytettiin leppoisasti, mutta määrätietoisesti erilaisissa perustreeneissä. Paikallisen noutajayhdistyksen pentutreenit tulivat tarpeeseen. Näissä treeneissä oltiin Sissin kanssa kahdestaan ilman Nalaa. Minulle on ollut alusta lähtien tärkeää, että koirien kanssa touhutaan paljon myös erikseen ja yksin ilman toista.

Aika nopeasti etenimme kuitenkin rodunomaisiin harjoituksiin eli noutohommiin erilaisissa maastoissa ja tilanteissa. Sain nopeasta etenemisestä aika paljon kritiikkiäkin. Mutta kun koiran kasetti kesti erilaisia harjoituksia ja asioita tehtiin pakottamatta, niin kehityksen jarruttaminen ei tuntunut järkevältä. Varsinkin veteen lähdettiin tutustumaan jo hyvin nuorena. Minulle iso helpotus oli, että Sissi piti vedessä pulikoimisesta alusta alkaen. Vedessä vanhemman koiran esimerkki oli varmasti huipputärkeä. Oheisessa kuvassa Nala näyttää veteen menon mallia heinäkuun helteissä.

Ja Sissi loikki veteen samalla tyylillä.

Nalan ja Sissin luonne-erot tulevat esille oheisesta kuvasta. Riiviömäinen ja kovaluonteinen Sissi haastaa vanhempaa koko ajan koirien ollessa vapaana. Se roikkuu pehmeäluonteisen Nalan korvassa tai kaulan ihossa, eikä tilanne näytä Nalan kannalta kovin kivalta. Silti Nala itse antaa tehdä noin. Minä olen osaltani päättänyt olla menemättä noihin tilanteisiin erotuomariksi. Mutta on Nalallakin selvät rajat, mitä se nuoremman sallii tehdä: se puolustaa Sissiltä ruokakuppiaan, eikä Sissillä ole mitään asiaa Nalan omalle patjalle. Sissi saa siis tehdä mitä vaan, mutta tietyissä rajoissa. Ainakin toistaiseksi Nala on siis johtaja.

Hyvä esimerkki vanhemman koiran opetusavusta on asia, josta ei taida koirakirjoissa mainintaa juuri olla: Metsästysnoutajan olisi hyvä osata katsella taivaalle nähdäkseen saapuvat linnut ja pudotukset. Nala ei tätä asiaa luonnostaan jotenkin osannut ja tämän harjoittelu alkoi orastavasti mennä perille vasta toissa syksynä. Sissin kanssa taivaan tuijottelun opettelu oli paljon helpompaa. Vanhemman koiran toiminnan matkiminen oli tässä avainasemassa.

Vanhemmasta koirasta tuli mallia myös passipaikalla olemiseen. Kun Nala ottaa lunkisti, malttaa myös Sissi loikoilla passissa rentona. Olen opettanut Nalalle, että varmistimen naksahduksesta pitää aktivoitua, tarkkailla etumaastoa ja valmistautua noutoon. Tämänkin Sissi tuntui oppivan ihan pelkän esimerkin voimin.

Jotkut metsästyskoirat menevät sekaisin jo jahtia edeltävänä aamuna. Ne kuumuvat siitä, kun isäntä ottaa repun ja aseen esille. Sitten koira ulisee ja läähättää itsensä henkisesti piippuun jo automatkalla. Huomasin Sissistä jo pentuna, että se on luonteeltaan hyvin temperamenttinen ja mahdollisesti myös helposti kuumeneva - "pentueen riiviö", kuten kasvattaja Sissiä luonnehti. Siksi riskinä oli, että minullakin olisi ollut käsissäni uliseva takakonttikoira. Otin tavaksi treenata koiriani metsästystilannetta matkien. Pukeudun siis jahtikamppeisiin, otan aseen mukaan ja treenaan vaikkapa perustottelevaisuusharjoituksena vierellä seuraamista. Tällä keinolla olen onnistunut vähentämään varsinaisen metsästystilanteen jännittävyyttä.

Ensimmäinen metsästyssyksy kahden noutajan kanssa oli lopulta varsin onnistunut. Molemmille koirille tuli erilaisia riistatilanteita hyvä määrä. Alkukauden kyyhkyjahdeissa Nala nouti kaiken varsinaisen riistan ja Sissi oheissaaliina tulleet varikset ja harakat. Myöhemmin syksyllä Sissikin pääsi riistatöihin sorsien ja hanhien kanssa. Näissä tilanteissa Nalaa piti muuten kouluttaa aivan uudella tavalla. Se ei ole tottunut siihen, että joku toinen noutaa minun ampumani linnut. Koirien välinen kateus ja mustasukkaisuus voi olla aika jäätävää.

Lopuksi:
Elämä kahden koiran kanssa tuntuu ainakin tällä kokemuksella olevan melko helppoa. Iso kiitos Sissin jokapäiväisestä koulutuksesta kuuluu Nalalle. Kahdesta koirasta ei tule kaksinkertaista "työtä" eikä ajan käyttö ei tuplaannu. Ilman muuta toinen koira vaatii omaa aikaa ja kahdenkeskistä oloa isäntänsä kanssa, mutta se ei paljon päivästä tai viikosta vie. Itselleni suurin ja kasvattavin oppi on ollut koirien erilaisissa luonteissa. Koiriani pitää kouluttaa aivan erilaisilla opeilla. Vanhempi Nala on pehmeä, ja sitä pitää kannustaa onnistumisten kautta. Sissin kanssa kannustavaa rohkaisua ei tarvita, vaan sille pitää olla napakka ja täsmällinen, jopa vähän ankarakin.

Joka tapauksessa elämä kahden koiran kanssa tuntuu paljon rikkaammalta kuin yhden kanssa. Mikä tärkeintä, niistä on toisilleen seuraa muun perheen ollessa päivisin poissa.

Olen saanut tässä tämän vuoden aikana paljon erilaisia kysymyksiä Sissin ja Nalan koulutuksesta. Monesti kysymykset liittyvät johonkin olemassa olevaan ongelmaan ja sen korjaamiseen. Ohjeiden antaminen koiraa ja tilannetta näkemättä on aina hankalaa tai mahdotontakin. Usein parasta olisi, että ongelmatilanteita ei päästäisi syntymään. Aina ei vain omistajan hoksottimet ole heti kohdillaan. Ja siinä vaiheessa, kun aletaan kyselemään netissä neuvoja, ollaan käytännössä aina myöhässä. En todellakaan ole tässä muita parempi - virheitä on tehty ja uusia teen varmasti jatkossakin.

Voi kuulostaa uppiniskaisen leuhkalta ja ärsyttävältä sanoa, että ongelmatilanteita ei kannattaisi antaa syntyä. Kyse on ennakoinnista ja kyvystä nähdä, miten jotkut teot ja käytösmallit vahvistuessaan voisivat muodostua ongelmiksi. Siksi toivottua käytöstä pitäisi vahvistaa. Tästä kaikesta kerron käytännön esimerkin omasta elämästämme. Kerron pölynimuriepisodista, joka tapahtui noin 14 vuotta sitten. Silloin "kuppi lipesi otteesta" ja tapaus näkyy arjessamme vieläkin.

Pölynimurin tapaus

Vuosituhannen vaihteessa meille tuli borderterrieri Niilo. Se otti heti pentuna vihollisekseen pölynimurin. Alussa tilanne oli tietysti huvittava ja hauska. Pieni pentu hyökkäsi urheasti pölynimurin suutinta päin sillä kaikella raivolla, mitä pienestä terrinpennusta löytyi. Viikkojen ja kuukausien kuluessa koira oppi siihen, että imurointi tarkoittaa mukavaa paini- ja hammasteluhetkeä. Meidän ihmisten kokema hauskuus vaihtui vähitellen ärsytykseksi, kun koira kasvoi ja aggressio syveni ja lopulta imurikin alkoi mennä rikki. Epätoivotusta käytöksestä yritettiin turhaan päästä eroon erilaisilla koulutusmetodeila, kunnes kyllästyin ja otin tavan pois pikkuisen turhan kovalla kädellä. Sen koommin Niilo ei imuriin hyökännyt. Hyökkäämisen sijaan koira alkoikin väistää imuria. Kun imurointi alkoi alakerrassa, luikki koira yläkertaan. Tämä käytös vielä vahvistui, kun yritimme mukamas lohduttaa koiraa. Niilo alkoi pelätä imuria.

Nykyään Niiloa ei enää ole ja talossa on kaksi labradorinarttua - kohta viisivuotias Nala ja pian vuoden vanha Sissi. Olen monessa yhteydessä kertonut, kuinka Nala on opettanut Sissille paljon käytännön asioita ilman, että minun on tarvinnut niitä erikseen Sissille opettaa. Tilanne oli sama Nalan tullessa taloon - silloin opettajana toimi vain Niilo. Imurin pelkääminen oli tietysti opetettavien asioiden listalla. Nala ei tiennyt syitä, mutta se seurasi Niiloa imuroinnin alkaessa yläkertaan ja imuroinnin edetessä taas yläkerrassa alakertaan aivan kuin pitääkseen seuraa vähän stressaantuneelle terrierille.

Nala ei ole koskaan osoittanut mitään tunteita - kiinnostusta tai pelkoa - imuriin. Mutta silti on täysin loogista ja luonnollista, että nyt Nala on opettanut tämän saman imuria väistävän käytösmallin myös Sissille. Sissi on taivaallisen tietämätön Niilosta ja syistä imurin väistämiseen. Silti se tekee niin. Se tekee niin, koska niin on aina tehty. Kumpikaan koirista ei pelkää imuria, eikä stressaannu imuroinnista mitenkään. Ne vaan väistävät sitä ja jatkavat touhujaan toisessa kerroksessa.

Tässä imuriepisodissa lohdullista on, että nyt ei ole kyse koirien käyttöominaisuuksiin vaikuttavasta asiasta, eikä asia ole muutenkaan suuren suuri. On tavallaan hyväkin, että koirat ovat imuroitavasta kerroksesta poissa. Samalla tavalla koirasukupolvelta toiselle voisi kuitenkin periytyä ihan hyvin vaikkapa laukausarkuus, paukkunoutaminen tai joku muu käytännön jahteihin vaikuttava ei-toivottu asia.

Johtopäätöksiä:

• On aina parempi, että koiran ei anneta tehdä kertaakaan sitä ei-toivottua asiaa. Vähintään siihen pitää puuttua heti kerralla. On siis ymmärrettävä, että jos antaa koiralle makupalan keittiön ruokapöydän äärellä, odottaa koira saavansa niitä siellä jatkossakin. Karkkipäiviä ei ole. Mutta joskus ote lipeää ja "jäätelö tippuu maahan". Tästä ei kannata panikoida. On vain pohdittava uusi tapa käsitellä asia.

• Joku koiran teko voi muuttua ensikerran hassunhauskasta jatkossa ärsyttäväksi tai jopa vahingolliseksi. Siksi koiranomistajan pitäisi ymmärtää nopeasti laskea ja visioida, miten suhtautuu pölynimurihyökkäykseen puolen vuoden kuluttua. Mitä pidempään touhun antaa edetä, sitä vaikeampi koira on opettaa opitusta pois. Yksi tyypillinen metsästysnoutajien "ongelma" on kepin heittämisen vaatiminen metsästyksen tauolla. On niin helppo ajatella, että kun aamu on mennyt ilman noutoja, niin noutakoon nyt sitten kahvitauolla vaikka keppiä pari kertaa. Tämän seurauksena voi koirasta tulla passissa vinkuva piippihermoilija, joka malttamattomasti odottaa töihin pääsyä keppejä noutamaan.

• Väkivalta ei ole ratkaisu modernissa koiran kouluttamisessa. Se ei ole ollut sitä koskaan. Positiiviset kasvatusmetodit tuottavat tutkisti parempia lopputuloksia myös metsästyskoirilla. Jos asia kiinnostaa enemmän, kannattaa tutustua vaikkapa Pippa Mattinsonin ylläpitämään Positive Gundogs -ryhmään Facebookissa.

Eilen lauantaina oli vähän poikkeuksellista ohjelmaa, kun Sissin pentueen koirat tapasivat ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun pennut luovutettiin omistajilleen parikuukautisina. Mikä hienointa, kaikki seitsemän pentua omistajineen pääsivät paikalle.

Puitteet tapahtumalle tarjosi Kuusan Erämiesten metsästysmaja - "Eräranta". Paikka sopi noutajatreffien keskuspaikaksi oikein näppärästi. Näissä maisemissa kuulemma pidetään myös usein erilaisia noutajakokeita.

Päivä alkoi perustottelevaisuustreneillä. Kevyttä paikallapysymistä ja luoksetuloharjoittelua.

Ja siitä jatkettiin heti pieneen markkeeraustreeniin dameilla. Jostain syystä tässä osiossa Sissi ei oikein meinannut toimia. Ehkä syynä oli vajaan neljän tunnin automatkan kierrokset tai uusi jännittävä tilanne ja paikka tai mikälie. Tietysti olin hetkeä aiemmin kehunut Sissiä aivan erikseen loistavaksi markkeeraajaksi. "Kyllä se kotona toimii..."

Markkeeraustreeneissä nousseita tunteita käytiin viilentämässä rannassa, joka oli kauttaaltaan ohuessa jääriitteessä kylmän yön jäljiltä. Laiturin päässä vesi oli sentään enimmäkseen sulaa.

Loput höyryt oli hyvä päästellä veljen kanssa painien.

"Siis ne hanhet oli siellä Virossa ainakin näin suuria!"

Tapahtuman emäntä oli huolehtinut ruuat ja muut tarjoilut kohdilleen. Jauhelihakeitto kävi kaupaksi.

Kavereiden kanssa piti tietysti vähän juosta. Kuvan kolmella koiralla taitaa olla yhteensä kolme käpälää maassa.

Iltapäivällä otettiin vähän lisää markkeeraustreenejä. Tällä kertaa noudettiin oikeita lintuja - lokki, fasaani ja korppi. Nämä noudot menivät aamuisia paremmin. Myös ennalta vieras korppi tulivat käteen ihan mukavasti.

Ja sitten taas vähän juostiin.

Iltapäivällä tehtiin myös noutajien taipumuskokeiden vaatimuksia vastaava hakualueharjoitus.

Sissi teki vuorollaan ainakin omasta mielestäni hyvin mallikkaan hakualuetyön. Linnut tuli alueelta käteen oikein nopsasti.

Lopuksi:

Sissin pentue oli pentuaikana hyvin tasainen ja tasaisena kehitys on myös jatkunut. Koirat olivat kasvaneet ilmeisen samassa tahdissa. Kaikki koirat olivat myös ihan mukavasti omistajiensa hallussa. Tietysti eroja koirien välillä oli ja on siinä, mitä ja miten niiden kanssa harrastettu. Oikeastaan yllättävänkin monen pennun kanssa oli jo metsästetty ja treenattu sitä varten. Mutta arvokasta on, että kaikkien koirien kanssa harrastetaan aktiivisesti.

Nämä tapaamiset ovat kyllä kivoja tapahtumia. Kiitokset Tuijalle ja Saulille järjestelyistä ja kiitokset Hannalle tässä jutussa olevista valokuvista.

Sissi täytti pari päivää sitten viisi kuukautta. Kyllä se aika vaan menee nopeasti. Helteillä ei olla juuri treenattu noutohommia, mutta uimassa on käyty joka päivä.

Tänään käytiin ottamassa pieni veneessä olemisen harjoitus - eli kävimme vähän veneilemässä joella. Olen jo aiemmin kirjoittanut metsästysnoutajan veneessä olemisen vaatimuksista. Nuo vaatimukset vaan korostuvat, kun nyt syksyllä veneessä onkin kaksi koiraa. Tärkeintä kaikessa on, että koira/t pysyy keulassa koko ajan luotettavasti ja hyppää käskystä rantaan tai veteen. Homma sujuu jo meillä siihen malliin, että Sissi päätti ottaa veneillessä pienet tirsat.

Rantapesikosta pomppasi lentoon muutamia sepelkyyhkyjä. Sorsia ei jokivarressa kovin runsaasti näkynyt. Melko varmasti suurin osa aikuisista piilottelee sulkasadon vuoksi.

Veneilyreissun lopuksi vielä uitin koiria kolmisen sataa metriä joen rannalta viistosti toiselle. Sissistä on tulossa Nalaa paljon pitkäjalkaisempi. Siten koirat ovat jo nyt varsin tasapäisiä uimareita.

Mutta tänään on enää tasan kaksi viikkoa kyyhkyjahdin aloitukseen ja kolme ja puoli viikkoa sorsajahtiin! Uusi metsästysvuosi on tosiaan käynnistymässä. Itse odotan jo kovasti tulevia jahtipäiviä :)

Vapaana seuraaminen ja hienosti hihnassa käveleminen ovat joskus vähän hankalia koulutettavia. Meistä varmaan jokainen on nähnyt koiria, jotka poukkoilevat hihnassa miten sattuu ja ovat vaaraksi itselleen ja muille. Noutajakoiran metsästyskäytössä seuraaminen on aivan ensisijaisen tärkeä taito ja kaikki muu tuntuisi järjen vastaiselta. Seuraaminen on ennakkoedellytys saaliin saamiselle, sillä etupellossa valtoimenaan liikkuva koira pelottaisi riistaa, eikä varmasti osaisi keskittyä seuraamaan pudotuksia. Luonnollisesti seuraaminen on myös noutajien metsästyskokeissa välttämätön taito.

Minuahan on siunattu asuinpaikalla, jossa koirat voivat lenkkeillä paljolti vapaana. Siten varsinkin hihnassa käveleminen on meille sellainen asia, että sitä pitää erikseen harjoitella tulevia kokeita ja muuta ihmisten ilmoilla olemista varten. Tässä kirjoituksessa en pyri käsittelemään seuraamisen ja hihnatreenin erilaisia nyansseja alusta loppuun kaikissa erilaisissa tilanteissa - kerronpa vaan muutamia oppeja ja ongelmakohtia meidän kuvioistamme.

Vapaana seuraamisen perusasiat
Ennen kunnollista seuraamista, pitäisi koiralla olla hallussa perusasento. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa koira istuu ohjaajan vierellä. Minulle hyvän perusasennon kouluttaminen tuntuu olevan vaikea asia. Nalan kanssa hiottiin "viereen"-komentoa pitkään, enkä kyllä vieläkään ole siihen tyytyväinen. Perusasennon juju on siinä, että koiran rintamasuunta pitäisi olla koko ajan ohjaajan kanssa sama. Tällöin liikkeelle lähtö on sujuvaa ja myös noutotehtävät koira huomaa varmemmin. Nalan rintamasuunta käännähtää helposti kohti minua. Sissin kanssa tuntuu olevan aavistuksen helpompaa, mutta paljon tätä pitää vielä hioa. Olen ymmärtänyt, että monet huippuohjaajat askartelevat perusasennon kanssa erityisen paljon.

Perusasennosta lähdetään liikkelle "seuraa"-komennolla. Alussahan koira ei ymmärrä, mitä siltä halutaan. Itse olen kokenut ojennetun etusormen hyväksi merkiksi, johon koiran huomio kiinnittyy ja jota se "seuraa". Koiran oikeaa toimintaa voi palkita vaimeilla kehuilla ja antamalla uuden "seuraa"-komennon vahvistamaan haluttua toimintaa. Vapaana seuraamisen suurin vaikeus ovat nopeat suunnan muutokset. Varsinkin oikealle eli koirasta poispäin tapahtuva käännös on hankala treenata. Sissin kanssa käännöksiä ei olla vielä harjoiteltu. Vapaana seuraamisen ja suoraan etenemisen Sissi on sisäistänyt mainiosti.

Seuraamista, kuten kaikkia muitakin perustaitoja, pitää harjoitella erilaisissa tilanteissa ja erilaisissa maastoissa. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että seuratessaan Sissi katsoo eteenpäin. Metsästyskoiran seuraaminen ei ole tottelevaisuuskoulutusmaista silmäkontaktiseuraamista, jossa koira kyllä seuraa ohjaajaa vierellä kuin liimattuna ja tuijottaa ohjaajaa silmiin herkeämättä. Tietysti metsästyskoiran pitää olla ohjaajaansa liikkeistä tietoinen.

Miksi koira seuraa vasemmalla puolella?
Joskus ihmetellään, miksi koira opetetaan seuraamaan aina vasemmalla puolella. Kyse on siitä "sosiohistoriallisesta" seikasta, että ihmisten maailmanjärjestys on oikeakätinen. Keskiajalla ritarin mukana kulkeneet taistelukoirat kulkivat hevosen tai jalkamiehen vasemmalla puolella, jotteivat ne jäisi taiston jalkoihin tai miekkamiesten väliin. Ampuma-aseisiin siirryttäessä oikeakätisten valta-asema tietysti jatkui ja kivääreillä alettiin ampua oikealta puolelta. Mustaruutiaseista tuleva savupöllähdys ei haitannut vasemmalla puolella olevaa metsästys- tai sotakoiraa. Nyttemmin metsästyskäytössä kyse on myös aseturvallisuudesta - useimmat ampuvat oikealta puolelta ja koiran on vain hyvä olla vasemmalla puolella, jottei aseen piippu osu koiraan ja ettei aseen laukauksen paineaalto osu heti koiran korviin. Noutajien metsästyskokeissa vasemmalla puolella seuraaminen on myös normi.

Hihnassakin "seurataan"
Hihnassa kulkeminen tarkoittaa minulle ensisijaisesti samaa asiaa, kuin vapaana seuraaminen. Hihnassa liikutaan vierellä, eikä nuuhelleta missä sattuu. Hihnan pitää olla koko ajan löysällä.

Jos koira sattumalta alkaisi tempoilemaan hihnassa, voi koiraa ojentaa vetämällä hienovaraisesti hihnasta. Tätä vetoa ei kuitenkaan kannata tehdä vasemmalla kädellä suoraan koirasta taaksepäin. Tämä voi jopa pahimmassa tapauksessa vahvistaa koiran vetointoa. Koiran huomauttaminen hihnalla kannattaa tehdä niin, että hihna siirretään oikeaan käteen ja pieni vetäisy tehdään suoraan sivulle. Tällöin veto kohdistuu koiraan sivulta ja se tärähdyttää koiran tasapainoa. Oheisessa kuvassa Sissi ei tee mitään väärin, mutta kuva sopi hyvin tämän asian esittämiseen.

Kun seuraaminen sujuu nätisti, voi koiralle antaa palkinnoksi damin kannettavaksi.

Sananen noutajahihnoista
Näissä noutajahommissahan käytetään lähes aina kuristavia noutajahihnoja. Noutajahihna on yksinkertainen naruremmi, johon ei pantaa tai valjaita tarvita. Itse asiassa meidän koirilla ei edes ole kaulapantoja. "Kuristava" kuulostaa pahalta, mutta hienosti hihnassa toimiva noutaja ei hihnan kuristavuuden kanssa joudu tekemisiin. Sen verran kuristavan hihnan käytön kanssa pitää olla kuitenkin hereillä, että sitä pitää osata käyttää oikein. Hihnan pitää kiertää koiran niskan kautta niin, että hihnan lenkki roikkuu löysästi oheisen kuvan esittämällä tavalla.

Tässä kuvassa hihna on mallin vuoksi vielä väärin. Hihna kiertää Sissin rinnan kautta. Nyt hihnan kuristava "mekanismi" ei pääse välttämättä löystymään. Eli ei näin.

Näitkö muuten aiemmat saman teeman jutut?

• Perustottelevaisuus on kaiken ytimessä
• Noutajanpennun noutotreeniä

Olin viime viikonloppuna töissä noutajien metsästyskokeissa, josta on pieni juttu myös kaverini Nalan Maailmasta -blogissa - kannattaa vilkaista. Koetapahtuma kesti perjantaista sunnuntai-iltaan ja väliaikoina Sissi ja Nala saivat juosta piha-alueella vallattomasti vapaana muiden koirien kanssa. Ja Sissi meni vanhempien koirien vetämänä uimaan! Sissin uinti oli ihan kunnollista etenemistä, eikä mitään pennuille tavallista pystyräpiköintiä. Niinpä tänään mentiin sitten jokirantaan uimasille ja vesitöihin tutustumaan. Alussa Sissi katsoi vähän mallia Nalalta.

Sitten oli Sissin vuoro. Nakkasin pentudamin veteen noin neljän metrin päähän ja nouda-komennolla Sissi livahti saukkomaisen sujuvasti veteen. Ensimmäisen noudon hankalin kohta oli damin saaminen suuhun. Sissi iski damista ohi ainakin kolmesti. Dami näkyy vedessä tummana möykkynä Sissin niskan takana.

Lopulta pennun suu ja dami kohtasivat toisensa ja dami tuli rantaan melko pinnallisella otteella, eli vain etuhampaiden varassa.

Sissin uintiasento on tosiaan mahtavan valmis. Siinä ei ole tietoakaan turhasta etutassuilla pärskyttelystä, niinkuin nuorilla koirilla monesti on.

Seuraavilla noutokerroilla kokonaisuus alkoi sujua jo todella mallikkaasti. Tässä vaiheessa "koulutusta" ei todellakaan odoteta luovutusta istualtaan, eikä damia pidätetä suussa pitkään - nappasin damin heti, kunhan koira pääsi kömpimään rantaan. Kastuin muuten itsekin aika tavalla, kun kehuin koiraa hienoista suorituksista ylenpalttisen hellillä paijailulla ja taputuksilla.

Välillä Nalakin sai suorittaa ja Sissi puolestaan odotella sivummalla. Sissi tarkkaili Nalan suorituksia koko ajan hyvin tarkasti, mutta ei vinkunut kertaakaan!

Pienen malttitreeniodottelun jälkeen tein vielä yhden noudon Sissille. Odottelu oli näemmä vaan lisännyt intoa vesityöhön, kun Sissi otti jo oikein kunnon urhonloikan veteen.

Hypyllä oli pituutta reilusti yli oman pituuden.

Ja roiske oli sen mukaista.

Mikä hienointa, tämän pienen vesityötreenin aikana ote damista parani koko ajan. Viimeisen noudon nouto-ote damista oli jo oikein mukavan syvä ja pehmeä.