Tapiolan Takamailla

Ultraviolettisäteily on valoa, jota ihmissilmä ei näe. Sitä vastoin useimmat eläimet näkevät UV-säteilyä ja niiden aistima maailma on tästä syystä aivan erilainen meihin ihmisiin verrattuna. Olen koostanut tähän tarinaan UV-säteilyyn liittyvää tutkimustietoa ja sen käytännön vaikutuksia meille metsästäjille.

Hyvin lyhyt oppimäärä ultraviolettisäteilystä
Usein kuulee puhuttavan "Ultravioletti valosta", mutta se on vähän epätarkka termi. Oikeammin pitäisi puhua ultraviolettisäteilystä. Ultraviolettisäteily eli UV-säteily on sähkömagneettista säteilyä ja se on taajuudeltaan ihmissilmälle näkymätöntä valoa. Ihmissilmälle näkyvän valon aallonpituus on 400−700 nm ja tätä näkyvää valoa lyhytaaltoisempaa säteilyä kutsutaan ultravioletiksi. Ultraviolettisäteilyä kuulee kutsuttavan myös mustavaloksi. UV-säteily on vielä jaettu kolmeen eri säteilytyyppiiin - UVA, UVB, UVC. Alla oleva Wikipediasta lainattu kuva havainnollistaa tätä kokonaisuutta - siinä näkyy ihmissilmin näkyvä valo ja sen vieressä UV-säteily.

UV-säteily ja linnut
Lintujen kyky nähdä UV-säteilyä havaittiin sattumalta jo 70-luvulla. Sittemmin lintujen näkökykyä on tutkittu varsin laajalti. Yksi kansantajuisemmista nettijutuista on National Wildlife Federationin juttu True Colors: How Birds See the World. Artikkelissa todetaan, että useimpien lintujen silmät ovat todennäköisesti näkyvää valoa herkempiä UV-säteilylle!

Lisää lähteitä linnuista ja UV-säteilystä:

• Tshekkiläisen Brno Veterinary Research Institututen tutkimusmateriaali: Ultraviolet (UV) light perception by birds
• LiveScience.comin juttu How Birds Got Their UV Vision
• Wikipedian artikkeli lintujen näkökyvystä

UV-säteily ja nisäkkäät
Nisäkkäiden puolella mm. valkohäntäpeurasta tiedetään sen erottavan UV-säteilyn avulla ravinnon, pedot ja urosten virtsamerkit. Amerikkalainen valkohäntäpeurajärjestö QDMA kertoo artikkelissa What do Deer see? jo vuonna 1992 tehdystä tutkimuksesta, jossa valkohäntäpeurojen UV-säteilyn näkökyvystä saatiin ensimmäiset viitteet.

Tuoreempaa havainnointia on, että myös porot aistivat UV-säteilyä. Vuonna 2011 Lontoon yliopiston tutkimuksessa havaittiin porojen kyky nähdä UV-säteilyä. Tästä on porolle suurta hyötyä sekä ravinnon löytymisessä, että vihollisten havainnoinnissa. Mm. NewScientist.com on käsitellyt asiaa jutussaan Reindeer gained UV vision after moving to the Arctic. Lisäksi tästä on Youtubessa ihan mielenkiintoinen videokin:

Samaisen Lontoon yliopiston tutkijoiden mukaan myös kissat, koirat, siilit ja 38 muuta nisäkäslajia näkevät UV-säteilyä. [Koko tutkimusaineisto]

UV-säteilyn käytännön merkitykset metsästykseen?
Edellä olevien viitteiden perusteella on varmaan kiistatonta todeta, että useimpien riistaeläinten näkökyky poikkeaa ihmissilmän näkökyvystä selvästi. Minusta tällä asialla on melko suurta merkitystä linnustuksen lisäksi myös vaikkapa valkohäntäpeurajahteihin ja kauriin pillittämiseen.

Sorsastus ja kyyhkyjahti
On kulunut reilu kolme vuotta siitä, kun tein tarinan Flambeaun UV-säteilyä heijastavista sorsakaaveista. Niillä tuntuu olevan aivan erityistä merkitystä nauttisen hämärän aikaan ennen auringonnousua. Olen saanut hyvin suuria, noin kahden sadan linnun, muuttoparvia laskeutumaan UV-kaaveilleni. Tavallisilla kaaveilla ei ole tuolloin mitään tehoa. Päivemmällä ja runsaammassa valossa tilanne eri kaaveiden välillä tasoittuu ja tavallisetkin kaaveet alkavat toimia. Vastaavasti sepelkyyhkyjahdissa pussikaaveiden UV-ominaisuudella ei tuntuisi olevan niin suurta merkitystä, koska sepelkyyhkyjen aamulento alkaa merkittävästi sorsia myöhemmin. Sepelkyyhkyjen pussikaaveet toimivat mainiosti, mutteivat UV-värityksen vuoksi.

Metsästys ja Kalastus -lehti testasi UV-kaaveita syyskuun 2013 numerossa (09/2013). Tulokset olivat oikein hyviä. Alla lyhyt lainaus M&K:n jutusta:

Illan hämärtyessä toistui sama ilmiö kuin aiemmin tavikuvien kanssa. Sorsat vaikuttivat huomattavasti kiinnostuneemmilta ja lensivät selkeästi alempana, suuntana kaaveparvi.

UV-säteilyn toistavat tietysti täydellisimmin perinnekaaveet, eli kaaveet, joihin on käytetty aito nyljetty linnun nahka ja höyhenet. Eipä ihme, että monet vanhemman polven metsämiehet vannovat niiden nimiin.

Kyttäysmetsästäjän vaatteet ja varusteet
Monissa vaatteiden pesuaineissa on erilaisia värien vahvistajia, jotka samalla voivat korostaa vaatteiden UV-säteilyn heijastusta. Siksi vanhan kansan viisaus siitä, että metsävaatteita ei kannattaisi pestä, saa aivan uudenlaista selkänojaa. Tämä osaltaan selittää myös sitä, miksi hienoin ja moderneinkin digicamo-maastokuosinen puku voi pelottaa riistaeläimiä, kun taas vanha ja virttynyt Hankkijan oranssi navettahaalari voi toimia teerisuolla mainiosti.

Examiner.comin jutussa Bow hunters have no reason to fear ultraviolet light kerrotaan, että eri luonnon materiaalit heijastavat UV-säteilyä hyvin eri tavoin. Kesäisen vihreä lehvästö imee UV-säteilyn lähes kokonaan ja heijastaa siitä vain 3-7 prosenttia. Samalla lumipeite heijastaa UV-säteilystä jopa 94%, joten yksinkertaistaen samoilla vaatteilla ei voisi olla näkymättömissä eri vuodenaikoina kaikissa olosuhteissa. Asia ei ole näin yksioikoinen, sillä kivet ja vaikkapa puunrungot heijastelevat UV-säteilyä vuoden ympäri samalla tavalla.

UV-säteily on varmasti osasyynä myös siihen, että peltopiilot (field blind) suositellaan monissa yhteyksissä käsiteltäväksi mudalla. Esimerkiksi Duckhuntingchat.comissa asiasta löytyy useita keskusteluita.

Lisää hyvää luettavaa UV-säteilystä ja vaatetuksesta:

• Chicago Tribune: Deer hunting season starts: Is your clothing prepared?
• Darren Warner Outdoorsin Beware of UV brighteners when deer hunting
• Great Ghillies and Graphics.comin juttu The Problem With Turkey Hunter's clothing, part 3.
• USA:ssa myydään myös erityisiä aineita, joilla UV-heijastukset saa estettyä vaatteista: U-V-Killer

Lopuksi:
UV-säteilyn merkitys metsästyksessä riippuu metsästysmuodosta ja ajankohdasta. Hämärässä tapahtuvassa sorsastuksessa asialla on selvimmin merkitystä, joka kannattaa huomioida vaatetuksessa ja muuussa varustuksessa. Myös kirkkaalla hankikelillä UV-säteily kannattaa huomioida. Tämä pieni tutkimus UV-säteilyn maailmaan avasi omia silmiä myös siltä osin, että metsästysvaatteita ei tosiaan suotta kannata pestä. Minusta olisi mahtavaa, jos joku ottaisi UV-suodattimella valokuvia erilaisista maastoasuista erilaisissa maasto-olosuhteissa.

Tässä kirjoituksessa esittelen sorsalintujen houkuttelupyynnin peruselementit. Houkuttelupyynnissä käytetään monenlaisia apuvälineitä ja varusteita, mutta ne ovat merkityksettömiä ilman ymmärrystä saaliseläimen käytöksestä. Sorsastushan sinällään on Suomen suosituin pienriistan metsästysmuoto. Siksi voisi kuvitella, että useimmille metsästäjille sorsastuksen peruskuviot olisivat tuttuja. Nettikeskustelujen perusteella on selvää, että monien perustiedot sorsien houkuttelupyynnistä ovat puuttellisia. Tämä kirjoitus perustuu enimmäkseen omiin kokemuksiini, mutta myös kirjallisuuteen ja nettilähteisiin, joista annan viitteitä tarinan lopuksi.

Houkuttelupyynti?
Houkuttelupyynnillä tarkoitetaan metsästystilannetta, jossa kohde-eläin yritetään houkutella tulemaan metsästäjän luo erilaisten pillien ja houkutuslintujen eli kaaveiden avulla. Perinteisessä liikkuvassa jahdissa tilanne on päinvastoin, jolloin metsästäjä itse etsii lintuja aktiivisesti. Tällöin sorsastuksessa puhutaan pomppulintujahdista tai ajometsästyksestä. Joku voi ajatella, että houkuttelupyynti olisi passiivista paikallaan istumista, mutta käsitys ei ole oikea. Riistan houkuttelu on yleensä hyvin aktiivista toimintaa, se vaatii kohde-eläimen käytösmalleihin perehtymistä ja siinä pitää olla valppaana herkeämättä.

Houkuttelupyynti on kasvattanut suosiotaan viime vuosina monistä syistä: yhtäältä metsästysmaiden pirstaloituessa houkuttelupyynti voi olla ainoa järkevä keino saada saalista. Toisekseen houkuttelupyynnissä lajin tunnistaminen ja saalisyksilön valikoiminen on helppoa ja varmaa. Lisäksi tähän metsästysmuotoon kuuluu houkuttelun taito, joka yksistään on monille palkitseva tapahtuma. Itselleni tärkeä ulottuvuus on myös se, että houkuttelupyynnissä ampumaetäisyydet saadaan normaalisti pidettyä optimaalisina. Tällöin saaliista saatu riistaliha säilyy todennäköisimmin ensiluokkaisena ja siitä tehty riista-ateria on varmasti hyvää. Lisäksi haavakot saadaan korjattua varmemmin koiran avulla talteen.

Sorsien käytös ja tarpeet:
Vesilintujen elämänkierrossa syksyn suuri tapahtuma on muutto etelään ja siihen valmistautuminen. Muutto on raskas koettelemus, joten sorsien pitää syödä rajusti ruokaa. Samalla vesilinnut ovat muiden riistalintujen tapaan ravintoketjun keskivaiheilla eli ne ovat petolintujen ja petonisäkkäiden saaliskohteita. Ravinnon tankkaamisen lisäksi ne alkavat parveutua - parveutuminen tuo turvaa petoeläimiltä. Näiden tausta-asioiden tiedostaminen on keskeistä, jotta sorsien käytösmallit avautuisivat myös metsästyksen näkökulmasta. Aiemmassa jutussani sepelkyyhkyjahdin kolmesta vaatimuksesta on käsitelty sepelkyyhkyjen "kolmen s-kirjaimen" teoria. Samoja oppeja voi soveltaa täysin myös sorsille:

• Safety: turvallisuus. Jotta vesilintu saadaan laskeutumaan haluttuun paikkaan, on paikan oltava turvallinen. Lähistöllä ei saisi olla piilopaikkoja, joissa peto voisi vaania. Siksi vesilinnut laskeutuvat kaislikon sijaan avoveteen, jos mahdollista.
• Space: tila. Lähestyvät linnut tarvitsevat järkevän laskeutumistilan. Siksi kaaveet pitää sijoitella järkevästi niin, että niiden väliin jää tilaa laskeutumiselle.
• Salvation: pakoreitti. Hyvä vesilintujen houkuttelupyyntipaikka on avoin, josta lintu kokee pääsevänsä tarvittaessa pakoon. Kääntäen ajateltuna - tiheän metsän keskellä oleva pieni lampare ei ole välttämättä sorsien suosiossa, koska siellä sorsa voi kokea olonsa koko ajan uhatuksi, eikä sieltä puiden keskeltä pääse helposti pakoon kanahaukan iskiessä.

Sorsien elintavat ja käytös eivät normaalisti muutu kovin nopeasti. Siten tiedossa olevat lentoreitit toimivat normaalisti vuodesta toiseen. Hyvä levähdyslahti voi tietysti kasvaa umpeen suojelutoimien vuoksi tai lähialueelle perustettu kosteikko voi muuttaa alueen linnuston käyttäytymistä. Siksi ennakkotiedustelu sorsien lentoreiteistä kannattaa varmistaa vuosittain.

Teoriasta käytäntöön...

Varsinainen sorsien houkuttelupyyntitapahtuma on kahden asian liitto: yhtäältä tarvitaan sorsapilli, jota pitäisi osata käyttää ja toisaalta tarvitaan kaaveita, jotka pitäisi osata asetella oikein. Seuraavissa kappaleissa käsittelen lyhyesti näitä ulottuvuuksia erikseen. Tästä kokonaisuudesta on kirjoitettu kirjojakin, joten tässä lyhyessä jutussa käsittely jää väkisin pinnalliseksi. Yritän tuoda esille kuitenkin olennaisen.

Sorsapilli ja sen käyttö
Kun sorsaparvi lentää maisemassa, pitää parven huomio ensin saada jotenkin herätettyä. Luonnollisin työkalu tähän on sorsapilli. Sillä rääkäistään ilmoille vaikkapa yksinäisen naaraan kutsuhuuto. Ajatus on, että sorsapilli kiinnittää lintujen huomion kaaveisiin ja kaaveet puolestaan vetävät linnut puoleensa.

Pillejä on nykyään saatavilla Suomestakin aika mukavasti ja on makuasia, mikä pilli on kullekin se paras pilli. Hyviä merkkejä ovat mm. Buck Gardner, Zink ja vaikkapa RNT. Yhteistä kaikille sorsapilleille on, että ne ovat soittimia ja niiden käyttöä on syytä harjoitella.

Tässä blogissa sorsan pillittämistä on sivuttu tai käsitelty ainakin seuraavissa tarinoissa:

• Sorsan pillittämisestä
• Kokemuksia sorsapilleistä
• Tulevaan linnustuskauteen valmistautuminen
• Kesäloman päätösviikonlopun tunnelmia

Aki Perälä on tehnyt jo muutama vuosi sitten erinomaisen videosarjan sorsan pillittämisen perustekniikasta. Tämä viiden pätkän kokonaisuus kannattaa katsoa ajatuksella!

Kaaveet ja niiden asettelu
Toimivat kaaveet eli houkutuslinnut ja niiden toimiva asettelu veteen ovat tärkeitä houkuttelun "kakkosvaiheessa". Pillillä on siis saatu sorsien huomio ja kaaveilla vedetään linnut lopullisesti luokse. Mikä tärkeintä, kaaveilla hoidetaan myös lintujen laskeutuminen haluttuun paikkaan niin, että ampuminen voidaan hoitaa harkitusti ja turvallisesti.

Monesti keskusteluun nousee kysymys siitä, miten paljon rahaa kannattaa kaaveisiin uhrata. Jotkut kertovat saaneensa hyviä onnistumisia aivan halvimmilla kaaveilla. Minun kokemukseni niistä ovat melko huonoja. Ne eivät kellu hyvin, ne eivät näy kunnolla ja maalipintakin rapistuu nopeasti pahimmillaan jo ensimmäisellä reissulla. Voisinpa väittää, että joku on voinut saada saalista halvoista kaaveista huolimatta! Hyvä ja laadukas kaave kestää käyttöä vuosikausia ja varmasti toimii hyvin. Siksi minä mieluummin investoin muutaman euron enemmän kaaveisiini.

Sorsat laskeutuvat sepelkyyhkyjen tapaan mieluiten vastatuuleen ja mieluiten tuulen alapuolen tyyneen kohtaan saaren, luodon tai mantereen rantaviivan lähelle. Metsästystilanteessa kannattaa yrittää asemoida passipaikka niin, että tuuli puhaltaisi suoraan selän takaa kohti vettä. Tällöin sorsat laskeutuisivat suoraan kohti ja myös sorsille kaavailtu laskeutumispaikka syntyisi luonnostaan passipaikan edustalle. Laskeutumispaikalle ei kaaveita kannata asetella - annetaan sitä aiemmin puhuttua tilaa. Kaaveilla tavallaan rajataan laskeutumisalue ja samalla kaaveet asetellaan sinne, minne sorsien ei haluta laskeutuvan. Turvallisen ja tehokkaan ampumisen näkökulmasta laskeutumisalueen on hyvä olla noin 20-25 metrin päässä passipaikalta.

Kaaveita tässä blogissa on käsitely eri näkökulmista seuraavissa jutuissa:

• Flambeau UV-kaaveiden esittely
• Ankkurointiohjeita syvään veteen
• Tee kaaveiden kesähuolto nyt!
• Tavikaaveista ja muita erikoiskaaveista
• Huonoja hankintoja

Muut varusteet
Kaaveiden ja pillien lisäksi naamioitumisen on syytä olla kunnossa. Moderneilla maastokuoseilla sulautuminen maastoon onnistuu varmasti. Näissä hommissa passipaikalla on syytä välttää kaikenlaista ylimääräistä liikettä, sillä vesilintujen näkökyky on erinomainen.

Noutava koira on minusta aivan keskeisen välttämätön kaveri näissä puuhissa. Tätä blogia pidempään lukeneet tietävät, että moni sorsasaalis olisi mennyt hukkaan ilman Nalan apuja.

Lisäksi tilanteesta riippuen voi olla tarpeen käyttää erilaisia muita varusteita. Itse käytän säännöllisesti mm. kaavekoukkua. Alla vielä muutama esimerkki vesilintujen houkuttelupyynnissä käyttämistäni varusteita:

• Kaavekoukku
• Piilokoju ja sen rakentaminen
• Beavertail Stealth Sorsastusvene

Kirjallisuus ja muut lähteet
Tämä lyhyt tiivistelmä toimii korkeintaan pienenä alkuesittelynä sorsien houkuttelupyynnin monipuoliseen maailmaan. Suomalaista huippuosaamista löytyy nykyään parhaiten Facebookin houkuttelupyynti-ryhmästä. Maailmalta kannattaa katsastaa englanninkieliset Ducks Unlimited ja Duck Hunting Chatin foorumit.

Suomeksi tämän alan seikkaperäistä kirjallisuutta ei ole. Mutta englanniksi löytyy sentään jotain. Decoys and proven methods of using them -kirja on minusta tämän aihealueen parhaimmistoa, vaikka se onkin jo hieman vanha julkaisu (2002).

Lopuksi:
Toivottavasti tämä tarina toimi pienenä porttina sorsien houkuttelupyynnin maailmaan. Jos olet näissä hommissa aloittelija ja haluat saada tulevana syksynä onnistumisia, kannattaa sorsapillit pistää tilaukseen jo nyt ja alkaa treenata pillittämistä. Samoin laadukkaita kaaveita kannattaa alkaa etsiä jo nyt. Elokuun alussa kaikki kaupat myyvät taas eioota.

Jos haluat tarkennuksia tai täsmennyksiä johonkin, kysy mieluusti tuossa alla.

Metsästyksen oheistuotteena pääsee nauttimaan upeista auringonnousuista, erikoisista luontokokemuksista ja hienoista maisemista. Yhä useammat metsästäjät kuskaavat mukanaan myös kameraa ja näpsivät kuvia maastokokemuksistaan. Metsästykseen liittyy läheisesti saaliin valokuvaaminen ja sepä se onkin vaikea valokuvaamisen laji. Yritän tässä kirjoituksessa tuoda esille omia ajatuksiani siitä, miten saalis olisi hyvä kuvata niin, että valokuvasta välittyy kunniotus riistaa kohtaan. Samalla hyvä saaliskuva kertoo tarinan tapahtuneesta.

Tässä tarinassa ei keskitytä kameratekniikkaan ja -merkkeihin ja -malleihin, sillä minusta hyvän saaliskuvan ottaminen ei ole ensisijaisesti tekniikkakysymys. Tekniikka osaltaan rajoittaa tai mahdollistaa kuvaamista vaikkapa hämärässä ja muuten vaikeissa olosuhteissa. Nykyaikana hyvä kamera löytyy puhelimesta, laadukas pokkari mahtuu povitaskuun ja järjestelmäpuolella vain lompakon paksuus on rajana. Kameran ominaisuudet on silti hyvä tuntea edes auttavasti, jotta otokset olisivat mahdollisimman kirkkaita ja hyväkontrastisia.

Sommittelu

Aloitetaanpa pienellä teoriapätkällä puhumalla sommittelusta. Sommittelu on kuvataiteen termi. Sillä tarkoitetaan valokuvan rakennetta ja ryhmittelyä. Sommittelumalleja on monia, mutta yksi tunnetuimpia ja käytetyinpiä sommittelumalleja on kultainen leikkaus. Sen yksinkertaistettu muoto on kuvan jakaminen kolmeen yhtä suureen osaan pysty- ja vaakasuunnissa (engl. rule of thirds). Ajatus on, että kuvan kiinnostavien asioiden pitäisi olla näiden jakolinjojen tasalla tai linjojen leikkauspisteissä. Itse käytän tätä kolmeen jakamista usein - se on helppo omaksua ja sitä on helppo käyttää.

Oheinen kuva on esimerkkinä tästä kolmijakosommittelusta. Koiran silmä on tarkalleen ylemällä vaakalinjalla, saalis on alemmalla vaakalinjalla. Lisäksi taustalla näkyvä houkutuskuva on yläoikealla lähes linjojen leikkauspisteessä.

Valokuva kertoo tarinan

Hyvä saaliskuva kertoo saaliin lisäksi myös tarinan metsästystilanteesta ja sen kulusta. Mikä parasta, hyvä saaliskuva kertoo eri katsojille erilaisia tarinoita. Katsotaanpa äskeistä saaliskuvaa ilman apulinjoja:

• Metsästäjä ymmärtää kuvasta heti, että kuvassa on oltu sänkipellolla kyyhkyjahdissa houkutuskuvia käyttäen (sen sijaan, että oltaisiin oltu lepopuujahdissa tms.)
• Houkuttelupyynnistä tarkemmin kiinnostunut kiinnittää huomiota taustalla näkyvään pussikaaveeseen ja hymähtelee ehkä mielessään, että voivatko ne toimia.
• Noutajakoiraharrastaja huomioi koiran upean syvän otteen saalislinnusta. Samalla hän ehkä ihastelee koiran kiiltävää turkkia.
• Eettisistä teemoista kiinnostunut pitänee noutavan koiran käyttöä metsästyksessä hyvänä asiana.
• Parivuotias poikani katsoo kuvaa ja sanoo: "Kyyhky Nalan suussa, syödään!"

Toimintakuva on realistinen

Olen itse perin tykästynyt erilaisiin toimintakuviin, joissa koirani noutaa juuri ammutun riistan. Nämä kuvat syntyvät hetkessä, eikä niitä voi ennakkoon suunnitella tai sommitella. Siksi näistä toimintakuvista tulee aina yksilöllisiä ja hetkessä eläviä. Myös toimintakuvaan liittyy vahva tarinaa kertova näkökulma. Ainakin poikani toteaa taas: "Pupu Nalan suussa, syödään!"

Saaliskuva ja veri

Saalista kunnoittava saaliskuva ei sisällä hurmahenkistä verellä ja suolenpätkillä mässäilyä. Silti saaliskuva esittelee kuolleen eläimen ja mielestäni olisi tekopyhää piilotella tätä ulottuvuutta. Memento Mori on sanonta, jota käytetään taiteissa muistuttamaan kuoleman olemassaolosta. Oheisessa kuvassa on mielestäni tiettyä Memento morimaista herkkyyttä juuri siksi, että ylemmän koirassorsan nokka on verinen ja alemman sorsan nokasta valuu veritippa.

Ihminen ja saalis

Kun saalis on pienehkö lintu, pitää saaliskuvaan tuppautuvan metsästäjän ymmärtää olevansa kuvassa kuitenkin sivuosassa niin, että saalis erottuu ja korostuu. Siksi saaliin (ja koiran) äärelle on hyvä kyykistyä.

Ohessa on kaksi esimerkkikuvaa ns. pönötyskuvasta. Ensimmäisessä olen kyykyssä koiran ja kyyhkysaaliin vierellä ja toisessa seisoa jökötän kaksi sorsaa käsissäni. Kyyhkykuvassa saalis korostuu mukavasti, kun minä ja koirani tutkitaan saalista. Mutta toisen kuvan sorsat jäävät pahemman kerran paitsioon, vaikka kuva on muuten ihan ansiokas tunnelmakuva.

Yksityiskohtakuvat

Yksityiskohtakuvat ovat onnistuessaan erinomaisia saaliskuvia. Niistä pääsee tutustumaan eläimen kauniisiin yksityiskohtiin omaleimaisella tavalla. Yksityiskohtakuvaus on kuitenkin mielestäni melko vaikea kuvaustyyli. Siinä erityisen tärkeään rooliin nousee valon hallinta ja kameran tekniikan osaaminen. Tämän tarinan ensimmäinen valokuva kahden heinäsorsan jalasta ja houkutuspilleistä on mielestäni yksi onnistuneimpia yksityiskohtakuviani. Samoin oheinen fasaanikuva on omalla tavallaan onnistunut.

Yksityiskohtakuvissa pääsee kuvaamaan saalista myös poikkeuksellisista kuvakulmista, kuten oheinen koirasheinäsorsan pyrstön lähikuva osoittaa. Kyseisen kuvan kruunaa herkkäkuvioinen jääriite, joka osaltaan tarinoi jahdin tapahtuneen hyvin myöhään.

Lopuksi:
Metsästyksen ja saaliin kuvaaminen on hieno tapa taltioida muistoja onnistuneista metsästysretkistä. Tässä tarinassa esitellyt ajatukset hyvästä saaliskuvaamisesta ovat henkilökohtaisia näkemyksiäni teemasta. Mielestäni näillä opeilla olen kuitenkin onnistunut aina joskus kuvaamaan saalista kunnioittavalla tavalla. Monesti on kuitenkin niin, että mikä tahansa saaliskuva on parempi kuin ei saaliskuvaa lainkaan. Minulla on nuoruudesta paljon rakkaita saaliskuvia, joiden "sommittelu" ja "tarinan kerronnat" ovat mitä sattuu - mutta silti ne tuovat mieleen upeita muistoja elävästi.

Naamioituminen ja hyvän piilokojun rakentaminen on houkuttelumetsästyksen perustaitoja. Erityisesti varis- ja kyyhkyjahdeissa olen käyttänyt itse tekemääni piilokojua. Varsinaisesti "itse tehtyä" siinä ovat vain sopivaan mittaan sahatut ja spraymaaleilla maalatut alumiinisesta putkesta tehdyt tukikepit.

Kojun malli ja rakenne on vuosien kuluessa kehittynyt ja nykyään olen tähän kokonaisuuteen varsin tyytyväinen. Tässä tarinassa esittelen siis piilokojuni ja pystytän sen malliksi ruokintapellon kulmalle. Kannattaa huomata, että tätä piilokojua voi tietysti käyttää metsästyksen lisäksi myös vaikkapa valokuvauksessa ja muissa harrastuksissa.

Koju koostuu yhteensä viidestä eri osasta:

• Naamiointiverkko: Käyttämäni verkko on sitä pahalta haisevaa ja kaiken kestävää armeijan ylijäämäverkkoa. Naamiointiverkko on ostettu yli 20 vuotta sitten ja kooltaan se on 2m x 5m. Se on kestänyt käyttöä aivan verrattoman hyvin, eikä hajukaan ole juuri laimentunut.
• Katto: Jos piilokojua ei saa rakennettua riittävän peitteiseen paikkaan, voi olla tarpeellista virittää kojulle myös katto. Tätä varten kuljetan mukana varalta n. 1m x 3m verkkokaistaletta.
• Viisi tukikeppiä: Tukikepit on tehty 16 millisestä JAPP-putkesta. Tukikepeistä neljä on 180 senttisiä ja yksi 140 senttinen. Lyhyt tukikeppi on kiinnitetty verkon keskelle nippusiteillä ja pitkät tukikepit ovat irrallisia.
• Viisi harjateräsjalkaa: Jokaiselle tukikepille on oma "jalkansa". Sellaisena toimii puolimetrinen teräväkärkinen harjateräksen pätkä. Jalka painetaan maahan tukevasti ja alumiininen tukikeppi ujutetaan jalkaan.
• Telttakiilat: Verkon helman kiinnittäminen hoituu kätevimmin telttakiiloilla.

Edellä listattujen osien lisäksi kojun kuljetukseen tarvitaan pari mustekalaa ja vanhasta laukusta kaapattu pikalukollinen olkahihna. Tukikepit, jalat ja kiilat kääritään verkon kanssa yhdeksi rullaksi. Rulla paketoidaan tiukasti parilla tavallisella kaksikoukkuisella mustekalalla. Paketin kantamista varten olkahihna kiinitetään verkon tukirankaan. Se kestää tämmöistä kantamista hyvin.

Kojun muodosta pari sanaa: aika usein näkee, että naamioverkosta tehdään suora seinä tai korkeitaan nelikulmio. Minusta viisikulmainen piilokoju tuntuu maastouttavan parhaiten. Terävähköt kulmat ja kojun lyhyet tasaiset sivut tuntuvat uppoavan pellonreunuspusikkoon mainiosti myös lintujen näkökulmasta eli yläilmasta katsoen. Siksi tukikeppejä on käytössäni yhteensä viisi.

Passipaikan valintaan vaikuttavia tekijöitä on muutamia: Piilokoju olisi pystytettävä varjoisaan paikkaan. Silloin liike ei näy, eikä metsämiehen hahmo näy verkon läpi niin helposti. Toisaalta etenkin sepelkyyhkyt eivät mielellään laskeudu vasta-aurinkoon, joten aurinko olisi hyvä olla jossain sivulla.

Kun paikka on valittu, kannattaa passijakkara laittaa ensimmäisenä paikalleen. Jakkara on järkevää pistää paikalleen ensin, koska verkko pitää virittää tasaisesti juuri jakkaran ympärille. Samalla saa varmistettua, että jakkaran paikka on tasainen ja turvallinen ja että siinä hyvä tila koiralle, repulle ja muille varusteille.

Seuraavaksi laitetaan jalat ja tukikepit viisikulmion muotoon jakkaran ympärille. Peltomaassa jalat uppoavat kenttään yleensä ilman isoja ponnisteluja. Oheisessa kuvassa piilokojun hahmo alkaa vähitellen muotoutua - tukikepit ovat paikoillaan jalkojensa varassa. Tukikepit on muuten syytä juntata muutaman sentin syvyyteen maahan kiinni, jotta koju pysyy varmasti paikallaan myös kovassa tuulessa.

Yksityiskohtakuva tukikepin päästä: siinä on rälläkällä tehty kapeasuinen hahlo, johon verkko ripustetaan yläreunasta.

Harjateräsjaloilla ja alumiinikepeillä piilokojun pystytykseen ei kauan aikaa kulu. Olen kyllä tietoinen, että kojusta saisi huomattavasti kevyemmän ja monikäyttöisemmän kätevillä teleskooppitolpilla ja modernimmalla naamiointiverkolla. Tämä piilokoju kuitenkin toimii omissa käyttökohteissani varmasti.

Kun verkko on kiinnitetty tukikeppeihin, pitää verkko kiinnittää vielä helmasta. Kätevintä on käyttää telttakiiloja. Nillä verkko saadaan jännitettyä tiukasti niin, ettei se lepata tuulessa.

Erillisia harusnaruja ei ole tarpeellista käyttää. Käytin naruja vielä pari kolme kautta sitten kyyhkyjahdissa. Narut eivät lopulta tuota oikein mitään lisäarvoa ja niihin vain kompastuu. Tukikepit, harjateräsjalat ja telttakiilat kyllä pitävät kojun paikoillaan.

Seuraavaksi verkkoon lisätään vähän heinää, korsia ja muuta alueen kasvistoa. Punomalla korret verkkoon koju maastoutuu pellon reunaan erinomaisesti.

Lopputulos alkaa näyttää jo aika hyvältä. Lisättyjen heinien ja korsien kanssa ei kannata liioitella, sillä kojusta pitäisi olla kuitenkin esteetön näkyvyys joka suuntaan.

Kiinteän tukikepin vieressä on "oviaukko" koiralle. Aukko on vain sopivaan kohtaan leikattu aukko. Aukko tuetaan avoimeksi oksilla tai telttakiiloilla niin, ettei koira pääse sotkeentumaan verkkoon.

Koju alkaa olla vähitellen valmis. Kojua kannattaa käydä vilkaisemassa vähän kauempaa eri suunnista ja varmistaa, että koju varmasti maastoutuu hyvin. Oheisesta kuvastakin näkyy, että viisikulmainen piilokoju uppoaa maastoon hyvin. Aikaa piilokojun pystyttämiseen meni noin 10 minuuttia. Siitä suurin osa meni korsipunosten tekemiseen.

Lopuksi:
Tämän piilokojun hyviä puolia ovat kuljetettavuus, monikäyttöisyys ja nopea pystyttäminen. Aikoinaan veistelin tukikepit puusta tilanteen ja tarpeen mukaan, mutta alumiiniputkesta tehdyt tukikepit nopeuttavat ja helpottavat pystytystä huomattavasti. Olen myös vakuuttunut siitä, että viisikulmainen piilokoju maastouttaa tavanomaista suoraseinäista neljäkulmaista piilokojua paremmin. Koska keskimmäinen tukikeppi on sopivan lyhyt, myös maahan ampuminen onnistuu hyvin.

Minkäsmoisia kojuviritelmia sinulla on?

Kerrospukeutuminen on päivän sana myös metsästyksessä. Taannoisen Muistoja-sarjan yhteydessä kommentoitiin, että harrastuksen näkyvin kehitys on tapahtunut juuri tekstiilipuolella. Nykyään ulkoilmaihmisen vaatevalikoimassa on mm. merinovillaa, erilaisia moderneja urheilutekstiilejä, kalvoasuja ja fleeceä. Onpa tarjolla jopa sähkölämmitteisiä asusteita. Silti vanha kunnon villa on hyvä materiaali edelleen.

Kylmän kesto on hyvin henkilökohtainen asia. Yhdet ovat karaistuneita kuin spartalaiset ja toisten varpaat palelevat jo syksyn ensimmäisinä hallaöinä. Itse palelen mielestäni melko herkästi. Ristiselkä, varpaat, ranteiden sisäpuoli ja monet kohdat päässä ovat kylmälle herkkiä ja jopa arkoja. Palellutin korvani ja otsani hulluina nuoruusvuosina ja siitä lähtien olen saanut käyttää pipoa korvilla jo nollakelissä. Silti kieltäydyn palelemasta pilkillä, metsästyksessä tai muissa ulkoilmahommissa. Kieltäydyn, koska arvostan henkilökohtaisen mukavuuden myös hankalissa olosuhteissa korkealle. Ja kun en palele, voin keskittyä olennaiseen. Kerrospukeutuminen on kaltaisteni vilukissojen pukeutumismalli. Siinä päälle puetaan useita kerroksia, joilla on oma selvä roolinsa. Viereinen kuva on äskettäiseltä Lapin retkeltä tammikuussa. Pakkasta 32 astetta - ei palellut.

Pidimme kuusivuotiaan tyttäreni kanssa pienet Takamaiden "muotikuvaukset" ja kuvasimme vaatekaappini parhaimpia kuteita kylmien kelien (-10°C tai kylmempi) vaanimismetsästykseen. Samat vermeet toimivat luonnollisesti myös vaikkapa pilkillä.

Alusasut - Toimiva kerrospukeutuminen lähtee alusasusta eli ihoa vasten olevasta kerroksesta. Kotimaisen FinnSvalan polypropyleeninen verkkoalusasu on perusvarma valinta varsinkin silloin, jos odotettavissa on edes jonkin verran liikkumista kävellen tai hiihtäen. Norjalaisen Acliman merinovillainen Woolnet sujahtaa päälle vielä kylmemmissä tai ketun pillityksen tyylisessä hyvin passiviisessa touhussa. Verkkoalusasu on tavallaan erikoinen yhdistelmä - reikiä täynnä oleva asu on huippulämmin!

Välikerros - Välikerroksen tehtävä on siirtää iholta kosteutta ja osaltaan myös lämmittää kehoa. FinnSvalan merinovillainen, kymmenkunta vuotta käytössäni ollut Extreme-väliasu on ollut hyvä ostos. Näille lumille hankin norjalaisen Devoldin merinovillaisen Expedition-väliasun. Se tuntuu ainakin uutena olevan huippulämmin. Hyvää väliasua voi toki käyttää myös alusasun korvaajana vähän lämpimämmässä säässä tai mukavana oloasuna eräkämpällä.

Välikerrososastolle kuuluu myös Haglöfsin Actives-malliston mikrofleeceä ja teknistä urheilutekstiiliä yhdistelevä asu. Se on kätevä vaihtelevien tilanteiden metsästyksiin - vaikkapa jänisjahtiin, jossa ensin ollaan paikallaan ja sitten juosta hölkytellään kankaan toiseen laitaan. Omassa käytössäni tämä asu on enemmän loppusyksyn ja alkutalven kävelyjahtdeissa, mutta Acliman verkkoalusasun kanssa tälläkin mennään passijahdeissa jonnekin -12°C asteen tietämille.

Ja sitten se wanha kunnon villa - villapaita ja villahousut! Villa on ääriolosuhteiden materiaali. Muutaman kerran pakkanen on painunut 25°C asteen tietämille ketun pillitysreissulla, mutta villahousuissa lallattelee ilman vilun häivää missä vaan. Villahousujen löytäminen teetti vähän työtä, mutta Muhokselta löytyi kutomo, jonka perusvalikoimaan kuuluvat Erähousut-nimiset mahtavat housut. Villahousut ovat herättäneet kiinnostunutta keskustelua ja jopa kateutta kaveripiirissäni.

Pintakerros - Pintakerrospuolella minulla on oikeastaan yksi suosikki yli muiden - aika monissa aiempien tarinoiden kuvissa näkynyt Winchesterin Cold Ridge -fleece-toppa-asu. Tätä mallia ei tietääkseni enää valmisteta. Se oli aikanaan edullisen pään puku, jossa on olemattoman vähän taskuja ja muita yksityiskohtia. Siinä on kuitenkin hyvä maastokuosi, riittävä tuulenpitävyys, kangas on hiljaista ja asu on lämmin. Korkeissa haalarihousuissa on huonot puolensa, mutta ristiselän ja vyötärön seudulta ei viima pääse läpi.

Pää - Yläkerta on minulle se vaikein puettava. Tähän on kolme erillistä syytä. Ensinnäkin ne aiemmin mainitsemani paleltuneet korvat ja muut kylmälle arat pään kohdat pitää jotenkin suojata, toisekseen joudun käyttämään silmälaseja koko ajan (piilolinssit eivät käy) ja kolmanneksi käytän metsästyksessä aina kuulosuojaimia. Suojaimet estävät monien tavallisten ja toimivien karva- ja lierihattujen käytön. Näiden kolmen tekijän summana käytän paljon melko ohuita silkki-, mikrofleece- ja villahuppuja, niiden yhdistelmiä ja erilaisia tuultapitäviä ohuita fleece-pipoja. Viereiseen kuvaan laitoin alle Haglöfsin Windstopper-balaclavan, sen päälle microfleece-hupun ja pipoksi tavallisen fleecen. Tämä yhdistelmä toimii kovissa pakkasissa (-20°C), pitää poskipäät lämpiminä, lasit eivät huurru ja kuulosuojaimetkin mahtuvat päälle. Haglöfsin kypärähuppua on tuunattu ja tehty siihen pillitysreikä suun kohdalle. Tämän kokonaisuuden päälle voi tulla vielä kevyt naamiohuppu, kuten monissa blogin kuvissa on ollut.

Kädet - Kädet ovat toinen vähän hankalahko juttu pukea. Erilaiset paksut rukkaset eivät oikein passaa metsästyksiin (pillitys, aseen käsittely) ja muihin jonkinkaanlaista sorminäppäryyttä vaativiin puuhiin. Sormeni kestävät kylmää hyvin, mutta jostain syystä ranteeni ovat melko arat kylmälle. Siksi käytän käsineitä melkein aina. Myös käsien osalta voi kerrospukeutua. Kuvassa ovat Motonetin prätkäosaston silkkihanskat ja Averyn neopreeniset sorsastushanskat. Näillä on hyvä pillitellä ja ladata patruunoita puoliautomaattihaulikon makasiiniin.

Jalat - Bridgedalen todella monipuolisesta valikoimasta löytyy yleensä sukat kaikkiin keleihin ja lämpötiloihin. Tavalliset villasukat ovat edelleen maailman parhaat sukat - taukokäytössä. Bridgedalen sukat ovat hinnakkaita, mutta ne tuntuvat kestävän todella hyvin kulutusta. Kuvan siniharmaat sukat ovat noin 15 vuoden takaa ja sinivihreät ovat olleet käytössä ainakin kuusi vuotta. Oikeassa reunassa olevilla paksuilla MerinoFusion All Mountain -merinovillasukilla ei Suomen talvessa kylmä tule. Bridgedalen sukissa on muuten kolmen vuoden takuu.

Pakkaskenkävaihtoehtoja minulla on kaksi - nyt jo nurin menneen Parkanon kenkätehtaan Porelle-nahkasaappaat ja Muck Boot Tay Sportit. Nahkasaappaat ovat kevyemmät, mutta nillä ei viitsi mennä mahdollisesti märkiin paikkoihin. Parkanon kengät ovat olleet yllättävän kestävät - nyt mennään jo kahdeksatta talvea. Tay Sportit ovat laskennallisesti Porelleja lämpimämmät, mutta kummissakaan en ole koskaan palellut.

Lopuksi muutamia yleisiä huomioita ja ajatuksia: Kerrospukeutumisessa voi tulla helposti Michelin-ukkomainen tunne. Itse olen maksanut oppirahoja erityisesti siinä, että kaikki alu- ja välikerrosten paidat eivät saisi olla korkeakauluksisia. Jos kaulalla on pari kolme tiivistä kerrosta, alkaa se jo oikeasti ahdistaa ja haitata veren kiertoa. Esimerkiksi edellä esitellyt Acliman verkkoasu, Finnsvalan Extreme ja Haglöfsin Actives eivät sovi keskenään päälle tästä syystä. Nykyään ostan avoimempia kaula-aukkoja ja pistän mieluummin tarvittaessa kaulurin päälle.

Kalvoasuista sananen: Tuulen ja vedenpitäviä kalvoasuja ei koville pakkasille minusta voi suositella. Gore-Tex vaatteet ovat mahtavia syksypuolen vermeitä ja hengittävyys on hyvä juttu. Mutta talvella sisältä tuleva kosteus tiivistyy kalvolle ja voi jäätyä takin sisäpuolelle. Olen muutamaan otteeseen joutunut rapsimaan takin sisältä ihan isoja huurrekasoja tästä syystä.

Kerrospukeutuminen tulee hintoihinsa. Merinovillainen alusasu voi maksaa satasen tai jopa pari, Bridgedalen sukatkin 20-30€/pari. Hyvälaatuiset vaatteet kestävät kuitenkin vuosikausia, joten investoinnit ovat minusta perusteltuja. Hyvää ei saa halvalla ja niin poispäin... Pikkuhiljaa erikoistarjouksia kytäten vuosien mittaan nämä minunkin hankintani on luonnollisesti tehty.

Alla vielä kuva tämän talven karmeimmista keleistä. 15°C pakkasta, 13 metriä navakkaa tuulta pohjoisesta ja ilma sakeana lumipyrystä ja juoksuttavasta lumesta. Niin vaan oltiin kaverini kanssa pilkillä. Emmekä palelleet - emme suostuneet. Mitkäs sinun kylmän kelin vaatesuosikkisi ovat? Menetkö mutkattomasti JahtiJakteilla koko kauden vai käytätkö olosuhteisiin optimoituja vaatteita?